Mä asun pienessä omakotitalossa parikymmentä kilometriä keskustan ulkopuolella. Kerran lauantaiyöllä mä heräsin, kun joku kolisteli ulko-ovella. Mä menin avaamaan, ja siellä seisoi nuori nainen. Se pyysi päästä soittamaan taksia, ja kohteliaana viisikymppisenä miehenä minä tietysti päästin sen sisään. samassa sisään säntäsi myös nuori mies joka tönäisi minut seinää vasten. Perässä livahti vielä lihava nuori tyttö joka oli hyvin juovuksissa. Mies väänsi käteni selän taakse ja riuhtoi minut olohuoneeseen. Ylläni olivat vain pyjamat, ja mies kiskoi paidan yltäni ja sitoi sillä käteni selän taakse.
”No niin äijä, makaa nyt siinä”, se sanoi kun viskasi minut lattialle. naiset alkoivat tutkia asuntoani. He löysivät jääkaapista kaljaa. Naiset tulivat takaisin olohuoneeseen ja toivat miehellekin kaljan.
Lihava tyttö avasi television ja lojahti nojatuoliin.
”Me huilataan täällä hetki”, mies sanoi minua katsoen. ”Makaa vaan rauhassa niin ei käy kuinkaan.”
Mies riisui nahkatakkinsa ja heitti sen lattialle. Hän heittäytyi sohvalle sen naisen viereen, joka oli ovikelloa soittanut. ”Sanoinhan mä sulle Tiina, että me löydetään huilausmesta.”
Mies suuteli Tiinaa ja alkoi kaivella tämän tissejä. Katselin lumoutuneena kuinka mies kiskaisi Tiinan t-paidan pois ja avasi rintaliivit. Esiin pullahtivat hiukan roikkuvat mutta kiinteät pallerot. Mies alkoi imeä toista nänniä ja kopeloi samalla auki Tiinan farkkuja.
”Voi vittu teitä kiimaisia kaneja”, sanoi lihava tyttö.
”katto sä vaan vittu telkkarii”, totesi mies ja kiskoi Tiinan farkut pois. Tiina kikatti ja nosti takapuoltaan kun mies kiskoi pikkupöksyt nilkkoihin. Nauraen hän levitti säärensä ja minä nieleskelin sylkeä katsellessani lattialta vaalean karvan peitossa olevaa pillua. Mies potki housut jaloistaan ja meni kookas kyrpä kovana Tiinan kasvojen eteen. Tämä ahmaisi terskan suuhunsa ja alkoi samalla hinkata pilluaan. Lihava tyttö kääntyi katsomaan telkkarin sijasta suihinottoa. Oma kyrpäni seisoi onneksi löysissä pyjamanhousuissa kivikovana. Mies meni istumaan sohvalle, ja Tiina kiipesi hänen syliinsä. Kyrpä upposi hänen hinkkaamisesta märkään pilluunsa päästäen kostean äänen. Tiina alkoi nussia miestä. Hän huohotti ja vikisi pomppiessaan kankea kyrpä pillussaan. Seurasin itsekin hengästyneenä nussimista. Sitten älähdin kivusta. Lihava tyttö potkaisi minua kylkeen. Hän oli huomaamattani tullut vierelleni ja katsoi minua ilkeästi hymyillen.
”Mitä vittua sä äijä siinä vahtaat kun toiset nussii.” Hän potkaisi uudelleen, ja älähdin tuskasta. Tyttö kiskoi minua pyjaman housuista siten, etten nähnyt enää sohvalle. Sitten hän huomasi pullottavan housun etumukseni.
”Voi vittu! Äijällä on kyrpä pystyssä kun kyttää toisten nussimista. Ookko sä joku saatanan tirkistelijä runkkari perkele.”
Tyttö kiskaisi pyjaman housuni alas, ja saman tien kokonaan pois. ”Kattokaa saatana Tiina ja Make kun äijällä kyrpä seisoo kun se kattoo teitä.”
Tiina lopetti ratsastuksen tuli Make perässään lattialle. Kaikki kolme seisoivat yläpuolellani virnistellen.
”Jumalauta”, Make nauroi. ”Äijällä on ihan terska turpeena.”
Tiina kikatti. Lihava tyttö polvistui viereeni. Hän toi kasvonsa aivan kasvojeni eteen.
”Nyt sä äijä saatana saatkin sellaisen käsittelyn ettet ole ennen kokenut.” Make tarttui nilkkoihini ja veti jalkani kohti päätäni. Tiina otti toisen jalkani kiinni ja yhdessä he levittivät jalkani ylös levälleen. Lihava tyttö meni jalkojeni väliin ja alkoi työntää sormeaan perseeseeni.
”Nussitaan vähän äijän persereikää, saatana.” Hän alkoi pumpata onneksi hiukan rasvaisella sormellaan. Toisella kädellään hän alkoi kouria kiveksiäni. Kyrpäni seisoi tanakasti kivikovana. ”Äijä saatana sä taidat tykätä tästä”, lihava tyttö nauroi räkättäen.
”Nussi Make sitä perseeseen” kikatti Tiina. ”Joo,” innostui lihava tyttökin. Pane perkele tätä äijää perseseen.”
”Vittu mää mikään homo ole.”
”Olet sä muakin nussinu perseseen” Tiina totesi. ”Perse on perse. Ei se reikä äijillä sen kummempi ole.”
Naiset maanittelivat Makea aikansa, ja lopulta tämä kauhukseni suostui, kun lihava tyttö lupasi antaa Makelle myöhemmin palkkioksi ihan mitä vaan.
Yöllisten vieraiden alistamana (Koko novelli)
6
5539
Vastaukset
- novelpro
Minut kiskotin ylös ja aseteltiin perse pystyssä nojatuolin päälle. Lihava tyttö haki keittiöstä margariinipaketin. Sitä tungettiin perseseeni, ja Tiinä hieroi sitä myös Maken kaskikymmensenttiseen kyrpään. Sitten tunsin kuinka kankkuni levitettiin auki ja kyrpä alkoi työntyä suoleeni. Make alkoi pumpata, enkä voinut olla voihkimatta kivusta. Tunsin kuinka rasvainen käsi samalla alkoi runkata kyrpääni. Käänsin päätäni ja totesin että se oli Tiina. Lihava tyttö oli Maken jalkojen välissä ja hyväli tämän kivespusseja.
”Hyvä Make, anna mennä” Lihava tyttö nauroi. ”Nussi äijää perseseen. Kuvataan vittu tää ja ladataan jonnekin sivustolle missä on ilmaista pornoa, kunnon nöyryytys vanhalle rumalle runkulle!”
Tiina lopetti kyrpäni lypsämisen ja istui sohvalle. Hän levitti jalkansa ja alkoi runkata pilluaan. ”Eikös se äijä voisi samalla nuolla mun pilluani kun sä panet sitä perseseen.”
Make rähähti nauruun. Kohta olin suu painettuna päin Tiinan karvaista pillua. Nuolin tavaraa minkä kerkisin, ja Tiina levitteli sitä auki sormillaan siten, että pääsin käsiksi klitorikseen. Hän alkoi huohottaa ja voihkia, ja sai lopulta orgasmin. Kun Make huomasi tämän, hän veti kyrpänsä ulos perseestäni, ja totesi lihavalle tytölle, että nyt on persettä nussittu riittävästi. Lihava tytö riisui vaatteensa, mutta ei suostunut ottamaan Makelta suihin ennen kuin tämä pesisi kyrpänsä.
menimme koko joukko saunani pesuhuoneeseen. Make pesi kyrpäänsä, ja lihava tyttö meni läskit ja isot tissit hyllyen istumaan vessanpytylle.
”Ei saatana en kusekaan”, hän sitten keksi. ”Menes äijä lattialle maate.”
Makasi klinkkerilattialla, ja lihava nainen tuli ja kyykistyi ylleni. Turpeaa pilluaan levitellen hän alkoi kusta rinnalleni. Tiina nauroi: ”Kuse sen naamalle kanssa”. Lihava tyttö lyllersi eteenpäin ja sain suolaista kusta kasvoilleni.
Sitten Tuli Make ja istui saunajakkaralle kyrpä pystyssä. ”No niin, tyttö. Nyt suihin ja heti.” Lihava tyttö meni kontalleen ja alkoi imeä kyrpää. Tiina tuli vuorostaan kykkimään päälleni. Hän työnsi perseensä aivan kasvoihini kiinni. Hän pinnisti ja katselin parin sentin etäisyydeltä, kuinka persereiästä alkoi työntyä ulos paskapatukka. Onneksi se oli kova, mutta se haisi yökötävälle. patukka tipahti poskeni kautta lattialle.
”Nuolet mun persereikäni puhtaaksi” Tiina komensi. Hän levitteli kankkujaan ja minun ei auttanut muu kuin tehdä kuten käskettiin.
Vieressä Make oli kyllästynyt suihinottoon. Lihava tyttö pyllisti ottaen seinästä tukea, ja Make pani sitä takaapäin. Lihava tyttö uikutti ettei pitänyt siitä, mutta Make nussi lujaa, ja käski hänen tukkia turpansa. Tiina nauroi ja meni seuraamaan panoa.
”Lesboämmä saa kerrankin kyrpää”, Tiina nauroi.
Mitä vittua, onko tämä ämmä lesbo”, Make ihmetteli..
”Vittu oikein puhtaaksiviljelty lepakko. On se munkin pilluani nuollut”
Make nauroi ilkeästi. ”Vittu mä vihaan lesboja.” Hän veti kyrpänsä ulos lihavan tytön vitusta. Hän kiskoi tämän kivuliaasti tukasta takaisin olohuoneeseen. Make otti lattialla lojuvat pyjamanhousuni ja sitoi lihavan tytön kädet.
Sitten hän avasi minun siteeni. ”Siinä on sulle äijä nuori tiukkapilluinen lesbo joka tarttee kyrpää. Anna palaa. Se ei rikosilmoituksia paljon tee. Se on linnasta pakoreissulla niin kuin toi Tiinakin.” - novelpro
Minua ei tarvinnut paljoa kehotella. Viskasin lihavan tytön sohvalle selälleen ja menin istumaan vatsan päälle. Otin isoista tisseistä kiinni, ja painoin kyrpäni niiden väliin. Aloin nussia tissien väliin hitaasti, jotta kyrpä saisi riittävän tanakkuuden. Sitten aloin siirtyä jalkojen väliin. Lihava tyttö potki vastaan, mutta Tiina ja Make tulivat apuun. He levittivät sääret auki. Painoin kyrpäni pillunhuulille, ja saman tien sisään. Lihava tyttö kirosi ja sylki, mutta aloin pumpata armottomasti. Pillu oli piukka ja liukaskin Maken panon jäljiltä. Luultavasti sinne oli mennyt samaa rasvaa kuin oli edelleen hellässä perseessäni. Siitä johtuikin mieleeni: Tyttö käännettiin kontalleen, ja aloin panna häntä takaapäin. Samalla auoin persereikään esiin. Tiina oli heti juonessa mukana. Hän tuli ja rasvasi persereiän kunnolla. Sitten vedin kyrpäni ulos pillusta ja aloin tunkea sitä tiukkaan persereikään. Make meni pääpuolelle ja pakotti tytön ottamaan suihin. Tiina konttasi lattialle ja alkoi nuolla pillua. Lihava tyttö alkoi vikistä ja ulvoa. Pillun nuoleminen oli tietysti hänelle mieleen. Sitten tunsin kuinka kiveksissä alkoi tapahtua. Vedin kyrpäni ulos perseestä, ja menin Maken vierelle. Tartuin lihavaa tyttöä hiuksista. Tiina tuli ja alkoi runkata kyrpääni. Kohta spermani lensivät lihavan tytön kasvoille. Sitten Tiina runkkasi Maken kyrpää, ja tämä laukesi lihavan tytön tisseille.
Laukeamisen jälkeen syntyi hämillinen tunnelma. Lihava tyttö kirosi, mutta ponnettomasti. Masa naureskeli ja alkoi pukea vaatteita ylleen. Hän katsoi minua.
”Et kai sä poliisille mitään ilmoita.”
Pudistin päätäni. ”Nuorta pillua on saatu, niin ei ole mitään syytä. Vaikka jäisitte yöksi.”
Make naurahti. ”Kyllä meidän täytyy mennä.”
Hän sätti naiset ulos ja kuulin kuinka auto hurahti käyntiin.
Minä lähdin suihkuun pesemään persettäni.
-LOPPU- - nopsonsaa
Kiva novelli
Pidin kovasti. Hyvin kirjoitettu. Ahkera olet novelpro. Kirjoitatko ammatiksesi?
- eropksl
Ihan hyvä :)
- noppsokka
Kivaa luettavaa :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä411743Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1641637Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701378Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2381316Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2001214- 1281145
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3321127- 781076
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2271057Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3141057