Morgan kane

Täytyy sanoa ettei oikein auennut minulle että tehdäänkö vai onko tehty vaiko floppasiko ennen alkua jo tuo länkkäri?
Suht' sekavaa on tiedon tarjonta ja ne animaatio ym versiot pohjoismaisittain mitä olen osannut löytää.
Vuosi kaksi sitten olin innosta piukeena kun näin että ko kirjasarjasta tehdään elokuva ja Norjalais voimin vieläpä, olen kersasta asti lukenut heti ensimmäisen ilmestyttyä suomen markkinoille 70 luvulla.
No ekat ehkä 15 oli parhaita, sitten meni peippailuksi ja m...un lutkuttamiseksi eli liian murkkukamaksi. Mutta ideaa kirjasarjassa sinänsä oli vaikka Kane nyt oli yhtä naurettava sitkeä hengestään kuin hirvikärpänen.
Eli onko Morgan Kanesta tehty sitä elokuvaa mitä oli parivuotta sitten ilmeisesti jos ei tekeillä niin vahvasti suunitteilla?
Päänäyttelijä oli kovasti pääsankarin näköinen, kiitän jos saan avun ja mahd paikan mistä voisi ko filkan hankkia.
6761
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Siis bliis, onko vaiko eikö Morga Kane tulossa elokuvaa?
Näkyy typerämpääkin tehdyn, Robin Hood taas ihan uusi versio. Hahmo ja tarina alkuperäisenä ei ole huono, mutta trailerien perusteella luulisi Hoodin oleva itsensä James Bondin isoisoisoisoisoiso jne kanta isä, oli kasino ja tais olla aliens jalkajousi ettei peräti äänenvsimennettuja ja mustaa miestä vaan lyhännyt markkinoille niissäkin kouhotus pätkissä, oisko itsensä Q isoiso jne jne kanta vaari?
Tai se paljon puhuttu uusi Black Bond? Perimänsä takia siis. Mutta hiukset, viikset, vaatetus ois ihan sama kun käyt tuolla Tampereella pällistelemässä. Kingsmanin sankar poika siellä riehui kovasti silikoni sankaritartaan pelastaakseen.
Rahastuksen makua tosi pahasti.
Siitä huolimati menen katsomaan sen 😆😆 nam!

Äänestä

Kyllä Morgan Kane sarja paremminkin kokoajan vaan parani sarjan loppuakohden. Toki vahva taso kautta koko sarjan myös ihan alusta asti. Ei montaa heikkoa pokkaria. Ilmeisesti Kane elokuvan pääesittäjä eli WR-firman yksi johtajista kusetti kyseiseen elokuvaan tarkoitetut, elokuvasijoittajilta saadut rahat omiin huvituksiinsa, eli Ryan Wiikistä, tästä kyseisestä huijarista siis kyse.

Äänestä

Tämän Ryan Wiikin oli siis määrä näytellä Kanea kyseisessä elokuvassa.

Äänestä

Samaa haluaisin minäkin tietää. Ilmeisesti ei tehty ?!

Äänestä
  • Rahoituksesta kiini sen takia elokuvaa ei ole toistaiseksi tehty.

    Äänestä

Vaimonsa Margan Kone 😁👍👌

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Filmifani kirjoitti:

Täytyy sanoa ettei oikein auennut minulle että tehdäänkö vai onko tehty vaiko floppasiko ennen alkua jo tuo länkkäri?
Suht' sekavaa on tiedon tarjonta ja ne animaatio ym versiot pohjoismaisittain mitä olen osannut löytää.
Vuosi kaksi sitten olin innosta piukeena kun näin että ko kirjasarjasta tehdään elokuva ja Norjalais voimin vieläpä, olen kersasta asti lukenut heti ensimmäisen ilmestyttyä suomen markkinoille 70 luvulla.
No ekat ehkä 15 oli parhaita, sitten meni peippailuksi ja m...un lutkuttamiseksi eli liian murkkukamaksi. Mutta ideaa kirjasarjassa sinänsä oli vaikka Kane nyt oli yhtä naurettava sitkeä hengestään kuin hirvikärpänen.
Eli onko Morgan Kanesta tehty sitä elokuvaa mitä oli parivuotta sitten ilmeisesti jos ei tekeillä niin vahvasti suunitteilla?
Päänäyttelijä oli kovasti pääsankarin näköinen, kiitän jos saan avun ja mahd paikan mistä voisi ko filkan hankkia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu