Meillä on hyvä yhteinen miesystävä. Vaimoni ihailee hänen fiksua käytöstään ja älyään.
Hän oli pysynyt poikamiehenä. Jotkut olivat sitä mieltä, että hän piti enemmän miehistä.
Ystävyyttä oli jatkunut hyvin pitkään. Vaimoni oli töissä samassa yrityksessä,
Kutsuimme hänet mökillemme kesälomaa viettämään.
Vaimoni oli kutsunut myös hyvän lapsuudenystävänsä, joka oli hyvin sanokaamme antavaa sorttia.
Tiesin vaimoni tuntevan vetoa vanhaan ystäväämme. Kutsukaamme häntä Veikoksi.
Sitten tuli vastaan ongelma. Naisystävä oli jostain syystä estynyt tulemaan ja vaimoni ajatus, että hän antaisi Veikolle kaatui.
Vaimoni oli harmissaan. Hetken mietittyäni sanoin hänelle tilanteen olevan sellainen, että itse asiassa hän itse olisi halukas Veikolle antamaan ja jos niin on hän voisi sen tehdä. Ehtona on, että hän antaa meille molemmille saman tien.
Näin vaimoni ilmeestä, että olin osunut oikeaan. Sovimme yhteisestä saunomisesta, mikä muutoinkin oli meillä tapana. Olinhan usein päässyt vaimoni ystävien kanssa yhdessä saunomaan, mutta tämä olisi ensi kerta yhden miehen kanssa. Emme tienneet myöskään kiinnostaisiko Veikkoa vaimoni vai olisinko minä hänen toiveittensa kohde.
Päätimme siis katsoa mitä tapahtuu.
Kun aikanaan totesimme, että meillä saunotaan yhdessä oli Veikko hieman hämillään, mutta niin vain mentiin saunalle ja alettiin vähentää vaatetusta.
Vaimoni riisui paidan pois ja vähän taisi keimailla Veikon edessä riisuutuessaan pikkuhoususilleen. Silloin näin hänen housuissaan märän täplän ja tiesin hänen olevan hyvin halullaan. Veikko kääntyi selin ja riisui housunsa kääntyen ja yritys peitellä seisovaa kaluaan epäonnistui. Vaimoni riisui housunsa ja näin kostean noron juoksevan jalkojensa välistä. Hän oli todella halukas.
Veikko yritti vieläkin peitellä seisokkiaan., mutta vaimoni työsi kädet sivuun todeten, että anna minut katsoa ja koettaa tätä komeutta eihän stä tarvitse peitellä. Menimme saunan puolelle ja nostin alapenkin pois ja vaimoni nousi lauteen alatasolle. Siinä hänen pimpsansa oli juuri oikealla korkeudella. Tavallisest aloitimme saunomisen yhtyen juuri siinä, mutta. nyt oli toinen tilanne. Vaimoni oli ohjaamassa Veikon kalua sisäänsä minun luvallani. Veikko katsoi minua hämillään, Vaomoni levitti jalkansa. Veikko oli ottanut askeleen taaksepäin. Silloin tartuin kaluun ja vein sen vaimon levittämän pillun huulille ja Veikko työtyi sisään ja alkoi kiihkeästi naida vaimoani.
Vaimoni ei usein ääntele naidessämme, mutta nyt hän alkoi voihkia äänekkäästi ja sai orgasmin hyvin nopeasti. Hän tärisi ja samalla nesteet pursusivat penkille hänen alleen. Veikkolta tuli myös ja kun hän erkani työnsi kivikovan kaluni vaimon liukkaseen pilluun ja vaimoni voihki uuden orgasmin kourissa.
Tämä ei todellakaan jäänyt ainoaksi kerraksi. Naimme vaimoni koko viikon edestä ja takaa.

Vastaukset 13
Vanhimmat
Päätä vähän särkee, hieman likainen olo, mutta samalla niin tyydytetty.. Eilen illalla, mieheni kaveri tuli kylään.. Saunoivat ja normaalia illanviettoa. Viiniä juotiin. Miehet sitten pyysivät viemää olutta alakertaa saunaa. Ja sanoivat, että tule sinäkin saunaa. Vähän mietin, nyt viini yms. päätin mennä. Jutut vähän karkas ja lopulta huomasin olevani todella kiihottunut! Siitä se lähti ja harrastettii seksiä koko viime yö.. Ukot nukkuu vielä. Mua nolottaa ja sillä kaverillakin on naisystävä. Mitähän kun pitäis tehdä? Olenko nyt huora? Muilla vastaavaa käyny? Ei ollut ensimmäinen eikä viimeinen kerta mutta ensimmäinen varattu mies.
Vaimoa naidaan ystävien kanssa kimpassa 1n ja 2m.
Jos kaikki kerran tapahtui yhteisymmärryksessä ei siinä mitään pahaa ole. Noita kateellisia räkättäjiä aina riittää.
Työnnä sinä räkättäjä löylykauha perseesees
Kyllähän tuollainen vanhempi,siisti,sinkiumies 'perhetutuksi' on pitkään jo pyörinyt mielessä..
Pyörittele löylykauha perseesees
Oletko rassannut oman reikäsi jo liian väljäksi,kun tuputat tapojasi kaikille muille???
Löylykauha perseeseen hakkaa mennen tullen nämä kuppa römpsät ja kukkakaali mulukut
Outoa että löylykauha, kuppa, huoraksi haukkuvat yms yleensä lukevat näitä. Aku Ankka olisi ehkä sopivampaa luettavaa. Hohhoijjaa
Jakorasia huoria ja kukkakaali mulukkuja nämä on
Onhan se kiva kun välillä on useampi töpseli kytketty.
Pyörielkää löylykauhoja sankkeritoosissanne pirihorot
Ihan mukavaa puuhaa on saunoa porukalla ja paneskella omaa ja toisten eukkoja ja myös toisinpäin. Aivan super kivaa.