Britit muuttumassa Brexit-vastaisiksi?

UnionFan

Guardian kertoo tutkimuksesta, jonka mukaan 112 Brexitiä kannattanutta vaalipiiriä olisi kääntynyt Euroopan unionissa pysymisen kannalle. Tämä tarkoittaa, että vaalipiirien enemmistö olisi nyt EU-jäsenyyden kannalla.

Tutkimus on yksi suurimmista Britannian Brexit-kantaa mitanneista ja se kattoi 632 vaalipiiriä.

- Tietojemme mukaan yleinen mielipide on muuttumassa Brexitin vastaiseksi ja ihmisten ahdistus EU-eron vaikutuksista heihin ja heidän perheisiinsä kasvaa. Tätä ei voi jättää huomiotta, fasismia ja rasismia vastustavan Hope not Hate -järjestön johtaja Nick Lowles kommentoi Guardianille.

Guardian arvioi muutoksen johtuvan Brexitiin liittyvistä epäilyksistä Labour-puolueen kannattajien keskuudessa. Muutoksia on tapahtunut etenkin Englannin ja Walesin pohjoisosissa, joissa Labourilla on vahva kannatus.

Tutkimus on lietsonut jo ennestään kiivaina käyneitä keskusteluja uudesta Brexit-kansanäänestyksestä. Guardian kertoo, että pääministeri Theresa Mayn vastustajat ovat jo ryhtyneet hahmottelemaan uutta kansanäänestystä tai vaaleja.

Tänään julkaistu tutkimus osoittaa, että uusi kansanäänestys saattaisi kallistaa vaakakupin EU:ssa pysymisen puolelle.

- [Mielipiteiden] muutoksen nopeus näyttää kiihtyvän, kun Brexitin vaikutukset käyvät selvemmiksi ja pelko lähdöstä ilman sopimusta kasvaa. Poliitikkojen on ymmärrettävä, että yleinen mielipide on muuttunut, Lowles summaa.

12

230

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Taas-naurattaa

      Nyt tarvttaan EU-vihaajien parhaimmiston älyllistä panolsta selittämään brittien ajatusmaailman muutos kulttuurimarxismin tuotteeksi.

      • naurattaa_minuakin

        "Fasismia ja rasismia vastustavan järjestön johtaja." ;-)

        Eiköhän se kerro kaiken koko uutisesta ja varmasti manipuloidusta "tutkimuksesta"?

        Ei tosiaankaan vaadi mitään älylistä panosta vaan pelkkää lukutaitoa...


    • Lähdön-hetki

      Kaksi vuotta sitten Suomessa kuultiin juhannuksena poikkeuksellisia ulkomaanuutisia. Britannia oli äänestänyt Euroopan unionista eroamisen puolesta.

      Kansanäänestyksen prosentit asettuivat 51.9 prosenttia vastaan 48.1 prosenttia. Äänestystä seuraavina tunteina britit googlettivat "mikä on EU?" ja "mitkä maat ovat EU:ssa?".

      Harkittu päätös tai ei, siitä alkoi historian ensimmäinen EU-ero, joka ei ole ollut kaunis tai sopuisa.

      Sopimusta tai ei, Britannia lähtee
      Britannian on määrä poistua unionista 29. maaliskuuta 2019 kello 23. Sen jälkeen alkaa siirtymäkausi, jonka aikana Britannia ei saa osallistua EU:n päätöksentekoon, mutta sen on edelleen noudatettava unionin lainsäädäntöä.

      Siirtymäkausi päättyy vuoden 2020 viimeiseen päivään. Britannia olisi toivonut siirtymäkaudesta pidempää, sillä sen aikana yritykset valmistautuvat uusiin kauppasuhteisiin. Tänä aikana Iso-Britannia voi myös solmia omia kauppasopimuksiaan.

      Siirtymäkausisopimusta lukuun ottamatta lähes kaikki muu on epäselvää.

      Tällä hetkellä Iso-Britannia ja Euroopan unioni neuvottelevat tulevista suhteistaan. Molemmat osapuolet toivovat, että kaikki kauppaan, matkustamiseen ja turvallisuuteen liittyvät kysymykset selviäisivät seuraavan puolen vuoden aikana, mutta sovittelu on helpompaa teoriassa kuin käytännössä.

      Tällä hetkellä keskustelu tiivistyy kysymykseen siitä, saadaanko sopimusta syntymään vai lähteekö Iso-Britannia unionista ilman diiliä.

      Iso-Britannian pääministeri Theresa May on ilmoittanut, että hän on valmis lähtemään unionista ilman erosopimusta. Independentin mukaan myös hänen hallituksensa on sitoutunut ajatusmaailmaan "ei sopimusta on parempi kuin huono sopimus".

    • Paljonko-maksaa

      Tällä hetkellä itse Brexit-eron hintalapuksi on arvioitu noin 40-45 miljardia euroa. Summa muodostuu esimerkiksi Lontoossa sijaitsevien EU-instituutioiden siirtojen kustannuksista ja jo sovituista EU:n budjettimaksuista.

      Tähän summaan ei kuitenkaan sisälly arvioita siitä, mitä ero tekisi maan taloudelle laajemmassa mittakaavassa.

      Eroneuvotteluissa on kolme mahdollista skenaariota: Britannia voi pysyä osana EU:n sisämarkkinoita, se voi neuvotella erillisen kauppasopimuksen EU:n kanssa tai se voi lähteä ilman sopimusta ja ryhtyä toimimaan Maailman kauppajärjestö WTO:n sääntöjen mukaan.

      Helmikuussa Britannian hallituksen omat laskelmat osoittivat, että lähti Britannia EU:sta sopimuksen kanssa tai ilman, ero tulee vahingoittamaan maan taloutta. Tietysti huonoin tilanne on silloin, jos Britannia lähtee ilman sopimusta.

      Siinä tapauksessa esimerkiksi Koillis-Englannin talouskasvun ennustetaan kutistuvan jopa 16 prosenttia seuraavan 15 vuoden aikana.

      Useat tahot ovat arvioineet, että Britannia toivoo kaupan EU:n kanssa jatkuvan täysin normaalina eron jälkeen, mikä tarkoittaisi sisämarkkinoilla pysymistä. EU tuskin suostuu tähän.

    • älyäläjätä

      Niin kauan kun Rothchild investment saa voittoja
      Saksan sijoituksistaan EU pysyy pystyssä.
      Sinä päivänä kun heidän sijoituksensa eivät tuota
      Saksassa EU kaatuu.

    • PulinatPois

      Kyllä ottaa koville eunukeille tuo Brexit! Vaalit on JO käyty ja tulos oli selvä. Pulinat pois. Koettakaa vain kestää tappionne. Guardian-lehti on kiivaasti EU-mileinen eikä sen tilaustutkimuksia tule ottaa todesta

      Mitkään äänestysuusinnat eivät kuulu demokratiaan. Jos sille tielle lähdetään, niin kaikki vaalit pitäisi käydä monta kertaa!

      Myös Suomen EU-jäsenyydestä pitäisi suorittaa uudet vaalit, koska se perustui valtavaan valheeseen. Kansa ei todellakaan äänestänyt nykyisen kaltaisen Euvostoliiton puolesta!

      • Koville-ottaa-brexit

        nimen omaan briteille, jotka harhautettiin valekampanjalla äänestämään brexitin puolesta.

        Nyt alkaa totuus paljastua ja hätä on sen mukainen.

        Äänestykset nimenomaan kuuluvat demokratiaan. Jos asianmukaisesti päätetään, voidaan brexitistä äänestää uudelleen. Tosin se ei tällä hetkellä näytä todennäköiseltä.
        Brittien enemmistö vain tuntee itsensä peteyksi, mistä EU-vihaajat ovat riemuissaan.

        "Myös Suomen EU-jäsenyydestä pitäisi suorittaa uudet vaalit, koska se perustui valtavaan valheeseen. Kansa ei todellakaan äänestänyt nykyisen kaltaisen Euvostoliiton puolesta!"

        Juurihan ilmoitit, että äänestysuusinnat eivät kuului demokratiaan!
        Vuonna 1993 tiedettiin erittäin hyvin, mihin oltiin menossa ja millä ehdoin.
        Lähinnä Väyrynen oli vastaan.

        Jäsenyys on lukuisin vaalein vahvistettu. Yksikään eduskuntapuolue ei kannata eroa EU:sta!


      • Neuvoa antava kansanäänestys on paikallaan, jos tilanne muuttuu niin radikaalisti, että jotain olisi syytä tehdä, mutta hallitus on kykenemätön valitsemaan järkevää toimintamallia itse. Paikallaan se ei ole populismin edistämistarkoituksissa (esim. brittien brexit oli puhdasta populismia, jonka tuloksen piti olla täysin selvä jo aluksi. Niinpä sitten brexitin vastustajat jäivät kotiin ja humoristit äänestivät vitsillä eron puolesta).

        Brittien tilanne ei ole sinänsä muuttunut. Kyllä, käytännössä kaikki brexitin perusteet on todettu joko virheellisiksi tai puhtaiksi valheiksi, mutta kyllähän se tiedettiin jo äänestysvaiheessa. Kansan tyhmyys ei ole hyvä peruste uuden äänestyksen toteuttamiselle.

        Uusi äänestys voidaan toteuttaa koskien sitä, onko saavutettu neuvottelutulos hyväksyttävä vai ei. Vähän ehkä venyttäen myös siitä, voiko kova brexit olla hyväksyttävä. Mutta aikaa alkaa olla sen verran vähän, etten usko tuohon lähdettävän.

        Mitä taas Suomen EU-jäsenyyteen tulee, kyseinen neuvoa antava äänestys tehtiin silloisen parhaan tiedon perusteella ja kohtalaisen hyvin kansaa asiasta informoiden. Yllättävän iso prosentti äänesti EU:ta vastaan tuolloin, mutta kun liitto on osoittautunut hyväksi, on vastustajien määrä laskenut, kunnes se on se noin 20%, mikä melkeinpä mitä tahansa aina vastustaa. Mitään syytä uudelle äänestykselle ei ole. Kun EU sitten joskus (30-100 vuoden päästä) muuttuu liittovaltioksi, on ehkä syytä järjestää uusi kansanäänestys. Ei tosin erosta, vaan siitä miten Suomen edustajat tuosta asiasta äänestävät...


    • ei_tule_erosta_mitään

      Britit on tulossa järkiinsä.
      Vanhat huru-ukot ja akat äänesti EU-eron puolesta. Elävät menneisyydessä, Britannian suuruudun aikaa. Ei käy yhteistyö muiden maiden kanssa.
      Nuoret oli Britanniassa brexitiä vastaan. Ja sitten vielä sanotaan , että nuorissa on tulevaisuus.

    • älyäläjätä

      British Bulldog on haukannut ison palan EU
      Loosi politrukin taka lihasta ja nyt nämä EU politrukit
      ovat juosseet takaisin EU Loosiin ja keksivät
      uusia juoruja.

    • öööhörrrrps

      Kaikki temput EUnukkikultti tekee, että saisi jatkossakin loisia briteistä. On se niin läpinäkyvää että.... :D

      • Taas-naurattaa

        EU-vihaajat unohtavat, että koko homma lähti liikkeelle Britannian keltaisen lehdistön valekampanjasta, johon typerät uskoivat. Tulos nähdään.

        EU:a on turha syyttää. Brexit on britteihin kohdistunut jättihuijaus. Laskut lankeavat briteille. Eihän EU ole niitä aiheuttanut.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      69
      1782
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      164
      1449
    3. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1252
    4. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      121
      1226
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1140
    6. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      74
      915
    7. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      240
      891
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      105
      862
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      99
      795
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      674
    Aihe