Onko "Sinistä tulevaisuutta"enää olemassakaan

Timo Soini tuskin ehdolle.
27458
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Sinisillä uuvateilla on paskainen loppu - kuten kaikilla ahneilla narsisteilla.

Äänestä

Soini ehdolle? Nähdään Lipposet?

Äänestä
  • Ennustan että siniset muuttaa vielä kerran nimensä ensin KiKy - puolueeksi ja sen jälkeen liittyy kepun alaosastoksi

    Äänestä

Vain Fazerin sinisellä on edelleenkin auvoisa tulevaisuus ja vankka kannattajajoukko.

Äänestä
  • Soinillakin taitaa olla sivutaskussa HK:n sininen, ja toisessa Lahden sininen !

    Äänestä

Timo keskittyy jatkossa ylistämään katolista pedofialiauskontoaan.
Timppa tietää, että elonpäiviä ei enää paljoa ole. Siksipä hän taivaspaikan toivossa tulee tekemään entistä rajumpia ulostuloja. Abortti- asiaan hän jo onkin ansiokkaasti ottanut kantaa.

Äänestä

Ulkoministerinä hän esittää abortisa Suomen kannan.

Äänestä

Kaksi varmaa läpimenijää:

Ministeri Niinistö
Ministeri Soini

Äänestä
  • Miehet jotka pettävät isänmaansa, äänestäjänsä, puolueensa ja itsensäkin kansanedustajiksi?

    Niinistö on puolusministerinä nyt. Hänen asemassaan petturuus on todella erittäin raskauttavaa. Kriisitilanteessa joutuisi kenttäoikeuteen ja vain yhdenlainen tuomio olisi mahdollinen.

    Soini on pelkuri kaiken muun lisäksi. Hän ei uskalla vaaleihin mukaan, koska pelkää äänikatoa. Ei haastanut Halla-ahoakaan puheenjohtajakisassa, koska pelkäsi häviävänsä.

    Äänestä

  • Mistä lävestä menevät läpi ??

    Äänestä

Sininen+puolue+on+naisvihamielinen+puolue.+Mielessä+on+nämä+naispappeus,lesbot,abortti+ja+myös+J.Niinistön+ulostulo++naisten+poissulkemisesta+varusmiespalveluksesta.+Nyt+siniset+naiset+ovat+hiljaa.+Raamatussakin+sanotaan,että+naisen+tulee+vaieta+seurakunnassa.+Tiinakaan+ei+saa+suutään+auki+eikä+vieläkään+ole+ilmoittanut,että+ei+lähde+ehdokkaaksi.+Muuten+sinisten+kriisikokouksesta+ei+puhuta+suureen+ääneen.+Se+on+sellainen+hoitokokous,jossa+velvoitetaan+vaitioloa.+Ulkopuolisille+ei+saa+puhua.+On+tosi,että+yleisilme+on+hiljaisuus+ja+kaikki+hyvin+ja+kannatusnousu+on+edessä.+Kannatus+nousee+alle+prosentista+sinne+8-9%iin.+Kunhan+nyt+löydettäis+jostakin+uusi+Tony++Halme+,uusi+Veikko+Vennamo+tai+uusi+Timo+Soini.

Äänestä

Tulkaa esiin tollot, jotka aijotte luopiosinisiä äänestää?

Äänestä

Aika paljon on tullut turuilla ja toreilla vuoden aikana työn puolesta kierreltyä. Vielä ei ole tullut vastaan yhtään henkilöä, joka olisi sanonut äänestävänsä sinisiä. Kaikille muille puolueille on löytynyt kannatusta. Jopa Harkimon ja Väyrysen porukoille ja kommunisteillekin. Kertoo sinisten ahdingosta todella paljon.

Äänestä
  • YhtenäisyyspuolueSINiset lakkaa olemasta kuten DDR:nkin lakkasi olemasta

    Onko heillä edes antaa neuvoja miten selvitä Limpun aktiivimallista

    Äänestä

Kyllä Sinisten entisillä maahanmuuttokriitikoilla on vaalikeskusteluissa selittämistä mutta luultavasti puhelinlinjat Suomen selitystoimistoon käyvät kuumina.

Soinia ja muutamaa muuta kärkinimeä (Torvinen ym.) tämä ei koske. He eivät ole koskaan väittäneet olleensa maahanmuuttokriitikkoja.

Soini pyrkii käyttämään Sinisissä vanhaa tuttua kaavaansa: Valta on hänellä ja puolueen näkyvät paikat on täytetty niillä maahanmuuttokriittisillä jotka ovat hänen pauloissaan ja mielummin vielä ovat sen lisäksi hyväuskoisia hölmöjä, katos keräävät äänet nazeilta.

Mahdollinen vaalitappio ei heidän silmiänsä avaa, Soinilta löytyy kyllä kaikkeen näppärä selitys. Taika raukeaa vasta Soinin kuoleman jälkeen vähä vähältä.

Äänestä

Ei kansa jätä tulevaisuuttaan sinisten virvatulten varaa. Se äänestää mieluummin mitä tahansa muuta puoluetta. -Tai jättää "protestiksi" kokonaan äänestämättä.
Se aika, kun monet ajattelivat, että on ihanaa ja lumoavaa tulla Soinin pettämäksi, on onneksi taakse jäänyttä elämää.

Äänestä
  • Jääkö Soinilla paljon muuta mahdollisuutta kuin yrittää jäädä politiikkaan, koska todennäköisesti sössi mahdollisuutensa Britannian suurlähettilääksi tuolla aborttisooloilullaan. Ei sen puoleen, on sössinyt kyllä poliittisen uransakin. Kuka tuollaista kaksinaamaista pullasorsaa viitsisi edes äänestää? Soini joutaa aktiivimallin käsiteltäväksi.

    Äänestä

  • kysynpähän_vaan kirjoitti:

    Jääkö Soinilla paljon muuta mahdollisuutta kuin yrittää jäädä politiikkaan, koska todennäköisesti sössi mahdollisuutensa Britannian suurlähettilääksi tuolla aborttisooloilullaan. Ei sen puoleen, on sössinyt kyllä poliittisen uransakin. Kuka tuollaista kaksinaamaista pullasorsaa viitsisi edes äänestää? Soini joutaa aktiivimallin käsiteltäväksi.

    "Koska he (Suomen kansa) eivät äänestäneet meitä tuhosin kaiken perin juurin omilla möläytyksilläni"

    Äänestä

  • Se räkätoteemilausunto taisi jo tuhota Soinin suunnitellun suurlähettiläsuran.

    Soinista taitaa tulla vaalien jälkeen jokin EU-virkamies jota ei juuri julkisuudessa näe.

    Ei Soini jaksa kovin kauaa antaa aborttilausuntojaan kun hänelle tulee taas uusi villitys jolla epätoivoisesti yritetään saada gallupit äkkiä kymmeneen prosenttiin. Tyypillistä uuden puolueen alkuräpiköimistä. Sinisten romahdus seuraavissa ek-vaaleissa on totaalinen. Sen jälkeen eurovaalien läpikäynti on pelkkää innotonta lusimista.

    Äänestä

Olen aina äänestänyt heitä, mutta nyt viimeistäänkin meni kuppi nurin ensimmäisen kerran tuon Savonlinnalaisen takia joka kertoi arvo-osuustileistä nyt Soini on matkalla kotiinsa, mutta meneekin kallioon, ei ole tuntemus hyvää.

Äänestä

Tulevissa vaalitenteissä sinitolloja edustaa mykkänen, joka on edustanut tollojen ministereitä viimevuoden aikana lähes kaikissa tvn ajankohtaisohjelmissa.

Äänestä

- Antti Rinne on politiikan huutokauppakeisari. Se, joka haluaa uskoa hänen lupauksiinsa, tulee pettymään. Yhtäkään näistä lupauksista hän ei voi tukea tosiasioilla. Tulemme sen näkemään myös sote-kysymyksessä, kuten kaikissa muissakin.

Äänestä

Sinisten kansanedustajat ovat kirjavaa sakkia. On homovastainen Pentti Oinonen ja arvoliberaali Matti Torvinen lapista joka ajaa lesbojen oikeuksia.

Äänestä
  • Ja heillä kaikilla oli sininen tulevaisuus nyt enää ruskea loppu...takinkääntäjä Timo...narsistijuristi Torvinen....ei tälläisiin voi luottaa...vain tyhmää kusetetaan kaksi kertaa...

    Äänestä

Uppia

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Haipuu kirjoitti:

Timo Soini tuskin ehdolle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu