Ollaan seurusteltu poikaystäväni kanssa vähän reilu vuosi, mä 20-vuotias ja poikaystävä vuoden vanhempi. Jo pitkään tässä suhteessa on häirinnyt se että en koe saavani tarpeeksi huomiota. Nykyään tuntuu, että poikaystävä on mieluummin kavereidensa kuin mun kanssa. Ei hellyyttä, ei kehuja. Ilmeisesti pitää mua itsestään selvyytenä.
Jos yritän ehdottaa jotain yhteistä tekemistä ja kertoa kokevani yksinäisyyttä, poikaystävä vain suuttuu. Vielä vähemmän hän sietää sitä jos itken tai kerron pahasta olosta. Mielestäni parisuhteeseen kuuluu vastavuoroisuus ja toisen kohtaaminen. Nyt ne eivät toteudu.
Seksikään hänen kanssaan ei enää kiinnosta, kun minkäänlaista arvostusta ja henkistä yhteyttä ei sängyn ulkopuolella ole. Sitten olen poikaystävän mielestä frigidi, pihtari ja ties mitä.
Asiat mutkistuivat entisestään kun tutustuin jokin aika sitten erääseen ihanaan mieheen. Ongelma on se, että mies sattuu olemaan 35-vuotias ja isäni kaveri. Tiedän että kuulostaa hullulta, mutta ihastuin välittömästi. Meistä tuli nopeasti hyviä ystäviä.
Tuntuu kamalalta, mutta en saa tuota miestä mielestäni. Hänen kanssaan on todella helppo ja turvallinen olla, olemme jutelleet paljon syvällisiä asioita ja ensimmäistä kertaa koen että joku oikeasti ymmärtää. Kotona poikaystävän kanssa ollessakin ajatukset karkaavat tähän mieheen ja huomaan haaveilevani hänestä.
Mieskin on selvästi kiinnostunut (flirttailee, silittelee ja pitää sylissä) mutta ei ole tehnyt asialle sen enempää koska tietää että olen parisuhteessa.
Mitä ihmettä teen? En haluaisi satuttaa poikaystävääni, mutta ei tämä voi jatkua näinkään.
Jos yritän ehdottaa jotain yhteistä tekemistä ja kertoa kokevani yksinäisyyttä, poikaystävä vain suuttuu. Vielä vähemmän hän sietää sitä jos itken tai kerron pahasta olosta. Mielestäni parisuhteeseen kuuluu vastavuoroisuus ja toisen kohtaaminen. Nyt ne eivät toteudu.
Seksikään hänen kanssaan ei enää kiinnosta, kun minkäänlaista arvostusta ja henkistä yhteyttä ei sängyn ulkopuolella ole. Sitten olen poikaystävän mielestä frigidi, pihtari ja ties mitä.
Asiat mutkistuivat entisestään kun tutustuin jokin aika sitten erääseen ihanaan mieheen. Ongelma on se, että mies sattuu olemaan 35-vuotias ja isäni kaveri. Tiedän että kuulostaa hullulta, mutta ihastuin välittömästi. Meistä tuli nopeasti hyviä ystäviä.
Tuntuu kamalalta, mutta en saa tuota miestä mielestäni. Hänen kanssaan on todella helppo ja turvallinen olla, olemme jutelleet paljon syvällisiä asioita ja ensimmäistä kertaa koen että joku oikeasti ymmärtää. Kotona poikaystävän kanssa ollessakin ajatukset karkaavat tähän mieheen ja huomaan haaveilevani hänestä.
Mieskin on selvästi kiinnostunut (flirttailee, silittelee ja pitää sylissä) mutta ei ole tehnyt asialle sen enempää koska tietää että olen parisuhteessa.
Mitä ihmettä teen? En haluaisi satuttaa poikaystävääni, mutta ei tämä voi jatkua näinkään.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.