Ihan tavallista miestä, kunhan tarpeeksi

Rituaali

Elän parisuhteessa ihan hillittömässä puutteessa syystä, jota en nyt sen enempää avaa. Tarvisin siis apuun muita miehiä. Mutta kun kaikki kohdalle osuneet ovat tavalla tai toisella huonoja vaihtoehtoja.

On erilaisia tyyppejä, joista mikään ei oikein natsaa.
1. Fiksu ja asiallinen mies, mutta sekoaa täysin ekan varvin jälkeen ja alkaa ahdistella, soitella, tunkea tontille ym. vaikka olen selittänyt tilanteen, että siitä ei sitten hyvä heilu.
2. Nuorempi kolli, joka herra varjelkoon panee kuin kone, mutta haluaa ottaa kuvia pillusta ja pepusta ja videoida panot ja jakaa niittä sitten netissä ympäriinsä. No ei todellakaan käy.
3. Kavereiden miehet, joo. Kauhea kiusaus, koska ovat kivoja, mutta nurkan takana rivoja. Luovat ihan saatanallista painetta ja ristiriitaa. Mutta kun ei voi, ei kertakaikkiaan voi!
4. Ihanat rentut! Niin lutusia ja usein ihan helvetin komeita, mutta muuten täysin mahdottomia. Tautivaara myös ilmeinen, kun eivät tiedä eivätkä muista, että ketä ovat panneet ja missä. Skordareihin ei ryyppyreisun jäljiltä ole jäänyt rahaa.
5. Pelimies, joka ei kertakaikkiaan voi pitää asiasta suutansa kiinni. Pakko päästä vaikka ei muuta kuin sivulauseessa vihjaamaan kavereille, että pääsin muuten hivauttamaan sen ja sen muijaa.

Ja mä kun tarvisin ihan vaan tavallisen miehen tavallista panoa, enkä mitään jännitysnäytelmiä.

39

1385

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • keepper

      Hei, mistä päin olet? Kävisikä yli 5kymppinen kaikin puolin OK varattu mies joka lähtee pois silloin kun pitää ja palaa kun tarvii .

      • Rituaali

        Pirkanmaalta. Ikä sopiva.


      • keepper

        olisko sinulla paikka , tulisin halusta käymään luonasi : )


      • sinkkumiesyksin
        Rituaali kirjoitti:

        Pirkanmaalta. Ikä sopiva.

        Tulisin mielelläni sinua tapamaan Rituaali ja olen 50 mies pirkanmaalta.


    • reppumies70.gmail.com

      Ota tälläinen varattu reissumies.pysyy mölyt mahassa ja eikä ole tautipesäke.

      • Rituaali

        Missäpäin reissumies liikkuu?


      • reppumies70.gmail.com
        Rituaali kirjoitti:

        Missäpäin reissumies liikkuu?

        Pk-seudulla enimmäkseen.


    • M26

      Suunta ja miten yhteyden saa?

    • Kikkeliskok

      Etsi joku itsesi kaltainen, parisuhteessa oleva, jolla on pienet lapset ja kohtuullisesti asuntovelkainen, jolla on vahvat siteet perheeseensä, mutta puoliso unohtanut seksielämän tärkeyden parisuhteen ylläpidossa. Tuollaiset eivät jää roikkumaan, mutta yhteisen hetkenne kiihko on taattu.

    • Samanlaista täällä, mutta naista luonnollisesti...

    • Tooljova

      Samoja ongelmia täälläkin, erona se ettei oo tullut saatua seksiä mistään:) Parisuhde tällä hetkellä off-tilassa. Tuntuu siltä, että 39v on jo liian vanha kaikkeen.

      • Rituaali

        Äläs nyt kuule. Nuorihan sinä nyt vielä olet. Olin kans vaipunut jossakin vaiheessa jo siihen tilaan, että "ne hommat" ovat ohi, mutta sitten yhtäkkiä ihan hillitöntä tarjontaa. Eli elämä saattaa yllättää. Ongelma vaan tosiaan se, että kun elää parisuhteessa (seksittömässä siis), niin asioita on hankala järjestää ja että löytää sellaisen tilanteeseen sopivan tyypin, joka ei tuo ainakaan lisää hankaluuksia.


      • miesseuralainen
        Rituaali kirjoitti:

        Äläs nyt kuule. Nuorihan sinä nyt vielä olet. Olin kans vaipunut jossakin vaiheessa jo siihen tilaan, että "ne hommat" ovat ohi, mutta sitten yhtäkkiä ihan hillitöntä tarjontaa. Eli elämä saattaa yllättää. Ongelma vaan tosiaan se, että kun elää parisuhteessa (seksittömässä siis), niin asioita on hankala järjestää ja että löytää sellaisen tilanteeseen sopivan tyypin, joka ei tuo ainakaan lisää hankaluuksia.

        Täälä sinulle mies tarjolla, joka panee sua joka reikään isolla kyrvälläni! Eikä mitään minuutin panoa, vaan kunnolla pannaan niin että tuntuu:)


    • Mies49p

      Täällä olisi ihan tavallinen 49 vuotias mies valmiina käytettäväksi.
      Millaista seksiä kaipaat ja mistä olet?

      • Rituaali

        Pirkanmaalta olen ja peruspanoa haluaisin suurimpaan tuskaan. En tarvitse mitään räpeltämistä, vaan melaa mekkoon sellaiselta mieheltä, joka ottaa naisen eikä kysele. En kaipaa puheita ennen enkä jälkeen.


      • keepper
        Rituaali kirjoitti:

        Pirkanmaalta olen ja peruspanoa haluaisin suurimpaan tuskaan. En tarvitse mitään räpeltämistä, vaan melaa mekkoon sellaiselta mieheltä, joka ottaa naisen eikä kysele. En kaipaa puheita ennen enkä jälkeen.

        Sinun piti soitella tai laittaa viestiä???


      • Himottaaain

        Ois ihanan kiva nähä tulvimisesi yms kiihkeää,,melaa mekkoon usiasti


      • Rituaali
        keepper kirjoitti:

        Sinun piti soitella tai laittaa viestiä???

        Keepper! Yht. tietoja kaipaan. Miel. s-postiosoite.


      • Siis suomi24.fi. Kiihkoissani jäi numerot pois. Voitais hiukan vaihtaa ajatuksia.


      • NoJOPAnyTEMPUNteki
        Rituaali kirjoitti:

        Pirkanmaalta olen ja peruspanoa haluaisin suurimpaan tuskaan. En tarvitse mitään räpeltämistä, vaan melaa mekkoon sellaiselta mieheltä, joka ottaa naisen eikä kysele. En kaipaa puheita ennen enkä jälkeen.

        Jos joskus jossain ohimennen nähdään ni onnistuu pyllistät vaan ja vilautat hieman et o lupa antaa melaa mekkoon ni jo vaan passaa ei tartte muut


      • NoJOPAnyTEMPUNteki kirjoitti:

        Jos joskus jossain ohimennen nähdään ni onnistuu pyllistät vaan ja vilautat hieman et o lupa antaa melaa mekkoon ni jo vaan passaa ei tartte muut

        Missäs päin tällanen tempuntekijä liikkuu?


      • Mies49
        Rituaali kirjoitti:

        Pirkanmaalta olen ja peruspanoa haluaisin suurimpaan tuskaan. En tarvitse mitään räpeltämistä, vaan melaa mekkoon sellaiselta mieheltä, joka ottaa naisen eikä kysele. En kaipaa puheita ennen enkä jälkeen.

        Kelpaisko hankkia Satakunnasta 49 vuotias samassa tilanteessa oleva mies?


      • Laitapa Mies 49 viestiä ja lisätietoja tänne postiin [email protected]. Asun tässä Pirkanmaan ja Satakunnan rajamaastossa.


      • noJOPAnyTEMPUNteki
        gretaturdusmerula kirjoitti:

        Missäs päin tällanen tempuntekijä liikkuu?

        Kanta hämees


    • sinkkumiesyksin

      Täälä olis komee seksinnälkäinen sinkkumies tarjolla, lähtee kun pyydetään ja tulee kun kutsutaan:)

    • Hyvä kirjoitus. Noin se just on.

    • nam

      Koska laitat viestiä, sait puh.numeroni,voit toki soittaakkai.
      Tulisin sinulle antaan täysihoitoja aina silloin tällöin.....

      • Hei nam! Missä nro? En tästä nyt löytänyt.


    • seuraaja

      Tämä Rituaali taitaa olla joku peräkammaripoika joka vedättää ja kerää yhteystietoja , vai onko ottanut teistä keneekään yhteyttä

    • 21cm

      ylöjärvellä myös 50v mies joka terve ja osaa pitää suunsa kiinni,taitava kielimies.
      Enkä vonkaa joset haluu uudestaan.

    • nam

      RITUAALI nyt se numero löytys tuolta viestiketjusta , yhteydenotto olisi nyt helppoa

    • selvittäjätietäjä

      Tämä Rituaali on joku ukko Kihniöltä , keräilee vain noita osotteita ja puhelin numeroita,miksi...en tiedä mutta eiköhän sekin vielä selviä

      • Kyllä muakin on moneksi sanottu, mutta ei vielä ukoksi Kihniöltä. Ai juma, nyt tuli kyllä päivän naurut!


      • Tavi
        gretaturdusmerula kirjoitti:

        Kyllä muakin on moneksi sanottu, mutta ei vielä ukoksi Kihniöltä. Ai juma, nyt tuli kyllä päivän naurut!

        Onko märkä ja liukas kun pyllistät et voi sisään työntää?


    • Tavi

      Löytykö mitään mielekästä

    • tebb

      Ihan tavallinen tylsäksi suhteessa elävä 50 mieskin Pirkanmaalta haluaisi seksiä sitoutumatta ja suut kiinni tarpeeseen, autetaan toisiamme?

    • Moi! Täällä olisi ihan tavallinen 31v 180/70 komea, tosi fiksu mies Pirkanmaalta! 😊 Pistä sähköpostia niin jutellaan lisää!

    Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Porno tuhosi lopulta parisuhteemme

      Meille tuli 2 vuoden suhteessa ero. Pornon katselu oli viimeinen niitti suhteessamme!! Sekä jatkuvan huonon kohtelun ta
      Parisuhde
      25
      3795
    2. Tämä on sinulle vaikka kaikki lukee

      Vaikka kuinka olet viisas ja kaikin puolin velho, niin et tiedä tilanteestani. Senkin takia menetät mielenkiinnon. Eikä
      Tunteet
      17
      3538
    3. Itseni vuoksi

      Yritän kitkutella vielä viikon verran ja sitten päätöksien aika. Pakko on, ei tästä jumista muuten pääse millään eroon,
      Ikävä
      24
      1777
    4. Täytyy sanoa

      Että olit kyllä mielenkiintoisin ja omaperäisin nainen mitä olen koskaan tavannut. Aivan kuin joku olisi tiputtanut sinu
      Ikävä
      30
      1308
    5. Minkä pituinenen kaivattusi on

      Kirjain ja pituus kehiin! 😊
      Ikävä
      68
      1295
    6. Harmi, kun sillä nousi

      kaikki huomio päähän. Vaikutti aluksi niin mukavalta ja vaatimattomalta 😔
      Ikävä
      57
      1182
    7. Miten saisin

      Hurmattua sinut uudelleen,? Pissin omiin muroihini ensinmäisellä kerralla koska olin tyhmä ja liiaksi kiinni menneess
      Ikävä
      33
      1134
    8. Raamatun tärkein lause

      Ja Mooses tuli alas vuorilta missä jumala oli, Mooseksen mukaan, ilmoittanut hänelle, että hän ja koko juutalainen väki,
      Hindulaisuus
      376
      888
    9. Jatkoa Nojatuoliin

      Huomenta, niin pian täyttyy tämä ketju, ei ehdi muuta kuin aloitella uutta, kun pitkäksi venyy. Arkiasioista on tarkoitu
      80 plus
      128
      818
    10. Onhan tälläkin hivnaisella ollut varmasti satoja asiakkaita,ehkä myös nykyinen aviomies.

      Olen naisen nähnyt Turuntiellä. Kantaa todella hi- virusta? Mikäli myy seksiä, niin eikö pitäisi saada pois markkinoilta
      Hämeenlinna
      154
      814
    Aihe