3 poikaa raiskaa opettajan (Koko novelli)

novelpro

Mieskollegani oli antanut kolmelle oppilaalleen jälki- istuntoa häiriköinnistä. Hänelle tuli kuitenkin pakollinen meno, joten suostuin jäämään tunniksi koululle.

Lähdin opettajan huoneesta korkkarit kopisten kävelemään luokkaa kohti.
Musta vartalonmyötäinen hame,mustat sukkahousut ja valkoinen paita sai mieskollegat katselemaan mua.

Pidin miesten katseista vartalollani, olin ylpeä vartalostani.
Pituutta 180 cm, vaaleat hiukset, pitkät jalat, c- kupin rinnat ja ikää vain vähän yli 30 vuotta. Joskus reksikin oli taputtanut pakaroitani ja kehunut tiukkapyllyksi. No, se oli ehkä asiatonta.

Pojat hiljenivät kun astuin luokkaan. Kävelin pöydän ääreen ja laskin kirjani siihen.
“No niin pojat. Tunti aikaa keskittyä biologiaan ja eläimiin.”

Istuin tuolille ja aloin tarkastamaan kokeita.
Pian yksi pojista tuli viereeni seisomaan ja kysyi jotain typerää. Tajusin pojan tuijottavan kaula- aukostani tissejäni. Katsoin rintojani ja huomasin saman minkä poikakin. Tissini näkyivät melkein kokonaan. Mustat rintsikat peittivät juuri nännit ylhäältä katsottuna.

“Paikallesi siitä ja ala lukea.”

Huomasin poikien vilkuilevan jalkoväliini pöydän alla, josko näkisivät vilauksen pikkuhousuistani.

Päätin kiusata poikia vähän ja siirsin hitaasti jalkojani erilleen. Korjasin muka ajatuksissani asentoa tarkistaessani papereita.
Nostin toisen jalan toisen päälle, niinkuin naiset nyt yleensä istuu.

Pitkä sääreni näkyi hyvin pojille. Luokassa oli hiljaista, kunnes yksi pojista pyysi käymään pulpettinsa luona.

Kävelin korkkareilla poikien keskelle ja kumarruin pojan ääreen.
Hän luki jotain ihmisen anatomiasta ja halusi tietoa asiasta.
“Etköhän ole saanut jo tarpeeksi tietoa opettajaltasi?”

Yksi pojista nousi ja lähti ovelle. Hän lukitsi oven ja lähti takaisinpäin.

“Mitä sä teet? Ei sitä tarvitse lukita, ei täällä muita ole, jotka teitä häiritsisi.”

“Ethän halua muitten saavan tietää kun vikittelet oppilaita?”
“Miten niin?!”
Samassa takaani poika tarttui lantiooni ja painautui peppuani vasten. Kädet olivat paitani alla ennenkuin ehdin reagoida. Kädet kouri tissejäni ja hivuttautuivat liivieni alle.

Yritin päästä pojan otteesta, mutta turhaan. Poika oli aika vahva.
“Nyt pojat loppuu! Älä!”

Yritin käsilläni ottaa pojan otetta irti.
“Kissa rimpuilee, auttakaa pojat vähän!”

Koetin potkaista lähestyvää poikaa, mutta poika sai otteen jaloistani. He kantoivat mua nurkkapulpetille.

“Pojat, ei saa!Lopettakaa nyt!”
He laskivat mut maahan ja työnsivät mut seinää vasten. Tissini puristuivat seinää vasten yhden pojista pitäessä mua otteessaan.

“Pyllistä ope meille!”

Kumarruin vastahankaisesti ja pojat nostivat hamettani lanteilleni.
Sukkahousuja vedettiin alemmas, mustat pikkuhousuni sivuun ja yksi oppilaista alkoi nuolla pimpsaani.

“Levitä jalkojasi nainen!” Mua alkoi jo vähän pelottaa mitä pojat keksisivät.

Poika läpsäisi mua pakaralle ja käski uudestaan levittää.
Hän nuoli ahnaasti reikääni ja puristeli pakaroitani kovakouraisesti.

Mut siirrettiin pulpetille mahalleni ja yksi tuli eteeni. Sun vuoro maistaa nyt mua. Taidetaan olla yhtä hikisiä alapäästä, pitkä päivä takana.

Poika otti päästäni kiinni, upotti kalunsa suuhuni ja työnteli vastaan lanteellaan. Kalu maistui hielle ja spermalle.

Joku takanani levitti haarojani ja pakaroitani.
Kieli porautui pilluuni ja mä ähkäisin.
Poika nai mua suuhuni ja kouri tissini ulos rintsikoista.

“Kattokaa näitä meijereitä! Voi kiesus mitkä bosat!”
“Otetaan paita ja rintsikat siltä pois, nautitaan koko muijasta.”

“Lopettakaa pojat, oon imeny sun kaluas jo…”

Samassa poika repi paidan päältäni jättäen paidan roikkumaan ranteistani. Pojat takanani sitoivat paidan käsieni ympärille.

Mut nostettiin pystyyn ja tissini olivat ihailun kohteena. Kädet taakse sidottuina tissini kohosivat pojille eteen.

“Ei voi olla tommosta muijaa! Vähän porno!”

Pojat katselivat ajettua pilluani. Olin jättänyt vain vaalean viivan jäljelle.
Oppilaat runkkasivat edessäni isohkoja kalujaan ja mittailivat vartaloani.

Minulla oli enää korkokengät, sukkahousut puolireidessä ja hame ylös vedettynä lanteille.

Poika otti päästäni kiinni ja käski kumartua kalulleen. Kumarruin kullia kohti tissit roikkuen alaspäin.

9

13451

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • novelpro

      Tunsin kalun aukollani kuumana.
      “Ei! Älä sinne! Eiiiihhhh!!”

      Kalu liukui sisääni toisen naidessa mua suuhun.
      Tissit heilui vallattomasti allani poikien nauttiessa musta koko varrellaan.

      “Ime sitä! Juo mun mehut, niele kaikki tai me rangaistaan sua!”
      Poika purkautui suuhuni ja mä nielin, imin ja nielin minkä ehdin.

      Toinen vetäytyi sisältäni ja tuli eteeni tarjoten liukasta kaluaan suuhuni.
      “Siinähän on mun makuni, en mä…”

      Kalu tunkeutui suuhuni kurkkuun asti. Kolmas kulli hiveli peppureikääni kostutellen sitä spermanrippeillä.

      kulli työntyi ahtaaseen anaaliini, poika piti nutturastani kiinni ja nai kuin viimeistä päivää.
      Vaikeroin kalu suussani pojan purkautuessa suuhuni ja kasvoilleni.

      Yksi oppilaista otti kuvan digikamerallaan ja nauroi. Kuvassa olin kasvot spermassa kalun naidessa peppuuni.

      Poikien kasvoja ei kuvassa näkynyt.

      “Mitä sä teit jätkä!!!”

      Poika nai peppuuni ja huusi.

      “Nyt tulee ope! Sä oot kyllä porno ämmä!! Tulee!!”

      Nainti melkein jo sattui pojan puskiessa mua peppuun.
      Kalun vetäytyessä pepustani spermaa valui pimpsalle ja reisille.

      “Kuva on siltä varalta, ettet suostu enää meidän
      tammaksi.”

      Poika näykkäisi viä kovaa nänniäni ja läpsäisi pepulleni.
      “Mahtavat daisarit, ope. Kiitti.”

      Oppilaat naureskelivat ja läpsivät käsiään yhteen mennessään.

      Kuulin poikien juttelevan kävellessään. “Porno muija, mä ainakin haluan seuraavaksi perseeseen kans.” Mä haluan panna sitä tissien väliin.” Näittekö sen pornot huulet, voi perhana.”

      -LOPPU-

    • kamoskas

      Kiva että lisätty kokonaan :)

      • toimakas

        Niinpä, ei tarvi sinne spämmi sivustolle mennä :)


    • skamois

      olipas siinä opella oltavat :)

    • samor

      ope sai :)

    • toopeor

      olipas kuumaa kamaa

    • Anonyymi

      ihanaa

      • Anonyymi

        Peräkamnarin hörhö opettele lukemaan 🤣🤣🤣


    • Anonyymi

      Kiihottavaa lukea tuollaista hieman väkisin ottamista ja porukalla.

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      44
      948
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      933
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      785
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      731
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      80
      688
    6. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      34
      624
    7. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      621
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      610
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      596
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      20
      545
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      543
    13. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      36
      522
    14. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      66
      509
    15. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      502
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      486
    17. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      107
      483
    18. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      470
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      44
      464
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      7
      437
    Aihe