Torvinen vs. Terho?

Torvinen tietää, miten kannatus saadaan nousuun, mutta Terho ei halua luovuttaa tahtipuikkoa. Kun vaalit lähestyy, niin sisäisen opposition äänenpainot tulevat käymään entistä jyrkemmiksi. Lisäksi tulee muistaa, että Torvinen omalla henkilökohtaisella työllään keräsi lähes puolet Sinisen tulevaisuuden kannattajakorteista, joten hänellä on syy vaatia itselleen valtaa ja keulakuvan asemaa tulevassa vaalikamppailussa. Elo ja Lindström kiertävät kyllä kampanjoimassa, mutta kumpikaan ei oikein tiedä, mitä äänestäjille pitäisi sanoa. Soini taas odottelee kulisseissa, että pääsisi koko paskasta eroon.

Muut poliittisen terhokodin asukit ovat jatkossakin hiiren hiljaa...
10230
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Aloittajan tekstissä "haisee" Torvisen omakehu, miehen joka on jo saanut sinisten Lapin
piirijärjestön hajaannustilaan, ei kannattaisi puhua mitään kannatuksen nostosta.
Torvinen tunnetaan tunkeilevana pyrkyrinä joka oman-edun tavoittelussaan ei jätä
yhtään kiveä kääntämättä. Hamuilee itselleen liikaa virkoja ja toimia niinettä ne jäävät
sitten ajanpuutteen vuoksi hoitamatta.

Äänestä

Jahas, Torvinen on herännyt kehumaan itseään!!! Tämähän vitsikästä.

Äänestä

Terholla on Soinin tuki eikä Terhon tarvitse nyt oikeastaan puhua mitään. On ihmeissään ja hiljaa. Ehkä alkaa vähitellen ymmärtää,että on vain Soinin käsikassara. Muu porukka yhtä pahasti pihalla. Torvinen jämerästi antaa ohjeita ja kulkee ympäriinsä. On yksinomaan omalla asiallaan. On Vennamon ja Soinin hengenheimolainen , mutta sellaisten tyyppien aika ei ole nykypäivää. Ihmiset ovat valistuneempia eikä jatkuva nälkä tee nöyräksi kuten oli entisaikaan.
Soini on muuten täysin empatiakyvytön henkilö kuten on Päivi Räsänenkin. He ovat fundamentalisteja. He eivät kykene asettumaan toisen ihmisen asemaan,jos tuon toisen arvomaailma,elämäntilanne ja historia ovat erilaisia. Päivi kyseli eilen,että missä vaiheessa ihminen syntyy. Hänen mielestä se on hedelmöittymisen hetki. Hän tällä lailla kiinnitti huomiota ulkonaisiin asioihin unohtaen tunnepuolen kokonaan.Haatainen viittasi Suomen hyvään lakiin ja hyvähän se onkin. Minusta ihminen syntyy vanhempien varsinkin äidin rakkaudesta. Ei ole kysymys ajasta.
Ehkä pian jotain tapahtuu ja saamme taas katsella tätä sinisten näytelmää. Pelurimiehet asialla,mutta on siellä uhrejakin. Heille toivon voimia ja uuden paremman tien löytymistä.

Äänestä

Torvinen luulee loanheitolla ja manipuloimalla voivansa raivata Terhon pois tieltään
niinkuin jo vuosi sitten ennustin.

Äänestä

En osaa sanoa,onnistuuko Torvinen. Se riippuu siitä kuinka paljon valtakunnan tasolla ymmärretään asian päälle. Puoluejohto Torvista lukuunottamatta on halvaantunut. Torvinen on pelilaudan reunalla ja liikuttelee nappuloita sellainen puppetmaster. Nappuloita ovat Terho mm,mutta ei Soini. Soini on itse puppetmaster. Kaksi puppetmasteria vastakkain. Se peli ei onnistu.

Äänestä

Terho+saa+jakaa+vaikka+lopun+ikää+muoviämpäreitä,+ei+hänen+kannatuksensa+saati+uskottavuutensa+siitä+enää+nouse,+kuten+gallupit+ovat+todistaneet.++Soini+olisi+tahtonut+nolla-terhon+Persujen+puheenjohtajaksi,+että+olisi+voinut+kulisseissä+säilyttää+100%+vallan+ja+persujen+rahat+oman+peukalonsa+alla.++Ei+näistä+sinisistä+narsisteista+ole+puolueensa+elvyttäjiksi.++Torvisen+masinoima+kriisikouks+voidaan+kyllä+pitää.+Onhan+se+tilaisuus+samalla+eräänlainen+sinisen+puolueen+hautajaiset.

Äänestä

Vanhana kettuna Torvinen tietää tasan tarkkaan että siniset saavat kannatuksen takaisin
kaatamalla hallituksen ! Niinpä kampanjoinnilla yritetää masinoida sinisten rivikansanedustajien
joukkopakoa, jolloin eduskunnan voimatasapaino muuttuu opposition eduksi, ja hallitus kaatuu.
Torvinen voi puhtaana pulmusena sanoa että " en minä vaan nämä loikkariluuserit sen tekivät" !!!
Näin toimimalla Torvinen ja pari kolme ministeriä luultavasti varmistaisivat uudelleen valintansa,
ennenaikaisissa vaaleissa, eri asia on että salliiko Soini ja nykyjohto tälläisen menettelyn !

Äänestä

Nyt pitäs terhon ja torvisen yhistää voimat eikä riijellä. minä en ymmärrä mikä tuo sininen tulevaisuus on, nimi pitäs vaihtaa. parempi nimi olis terhotorvelot.

Äänestä

Torvis-Matista juohtuu mieleen ensimmäiseksi hänen nopea kannanottonsa Länsi-Pohjan (Meri-Lapin) sairaala-asiassa eli hän sumeilematta peesasi pääministeri Sipilän porsaanreikä-linjaa. Aika lailla tässä kuitenkin ihmetyttää Torvisen vikkelyys asiassa. Tosin hän on Rovaniemeltä kotoisin, mutta eivätkö hänelle sitten kelpaa Kemin-Tornion tienoon äänet? Eduskuntaan hän nousi varapaikalta, kun Hanna Mäntylä siirtyi toisiin tehtäviin. Tiukkaa tulee olemaan Rovaniemen suunnan äänestäjien kannatuksen saaminen, kun tiedämme Keskustan vankan aseman siellä ja Lapissa yleensä. Sitten emme vielä tiedä sitäkään, lähteekö Väyrys-Paavo ehdokkaaksi Lappiin eli jos lähtee niin heilahtamalla läpi menee.

Tässä ajatusten vaihtamisen ketjussa tulla putkahti esille mahdollisuus, että Sinisen tulevaisuuden kansanedustajien joukosta muutama edustaja saattaisi kenties siirtyä muihin ryhmiin eli opposition riveihin ja sehän saattaisi todellakin tarkoittaa Sipilän hallituksen kaatumista. Sitten vaaleissa nähtäisiin, saavuttaisiko Sampo Terho vai Matti Torvinen laajemman kansan kannatuksen ja sitä kautta ratkeasi myös Sinisen tulevaisuuden puoluejohtajuus jatkossa. Entäpä, jos vaaleissa käykin niin, että esim. Jussi Niinistö kerää sinisista ehdokkaista suurimman kannatuksen? Helsingissä Sampo Terhon läpimeno on yhtä epävarmaa kuin Matti Torvisen läpimeno Lapissa.

Äänestä
  • Varsin johdonmukainen kannanotto, On myös epäilty että Torvinen on jo salaa
    loikannut, ja yrittää nyt lähtiäisiksi sisältäkäsin mädättää siniset upoksiin muutenhan
    hänen hyökkäilynsä puoluetovereitaan vastaan on käsittämätöntä ellei nyt sitten kysymys
    kumminkin ole vallantavoittelusta, ja ministerinsalkun kaappaamisesta keinoilla millä hyvänsä. ?!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


BlueInsider kirjoitti:

Torvinen tietää, miten kannatus saadaan nousuun, mutta Terho ei halua luovuttaa tahtipuikkoa. Kun vaalit lähestyy, niin sisäisen opposition äänenpainot tulevat käymään entistä jyrkemmiksi. Lisäksi tulee muistaa, että Torvinen omalla henkilökohtaisella työllään keräsi lähes puolet Sinisen tulevaisuuden kannattajakorteista, joten hänellä on syy vaatia itselleen valtaa ja keulakuvan asemaa tulevassa vaalikamppailussa. Elo ja Lindström kiertävät kyllä kampanjoimassa, mutta kumpikaan ei oikein tiedä, mitä äänestäjille pitäisi sanoa. Soini taas odottelee kulisseissa, että pääsisi koko paskasta eroon.

Muut poliittisen terhokodin asukit ovat jatkossakin hiiren hiljaa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu