Seksihullu puutteessa

Petrade

Olemme olleet mieheni kanssa nelisen vuotta yhdessä. Alkuaikoina jyystimme yötä päivää, usein kahdeksankin kertaa päivässä. Olimme hulluna toisiimme.
Seksi on sujunut aina, vaikka välillä on ollut hiljaisiakin kausia. Hiljaisempina kausina olen herätellyt tunnelmaa ja ostanut sadoilla euroilla seksiasuja, toisinaan myös joitakin leluja tms. rekvisiittaa. Välillä tuli laitettua miehelle töihin eroottisia kuvia uusiin asuihin pukeutuneena. Näinä päivinä hänen kotiuduttuaan seksi alkoi aina jo eteisessä. Seksi oli aina niin nautinnollista, että silmissä sumeni.
Nyt on alkanut hommat kuivua kasaan. Akti toistaa samaa kaavaa kerrasta toiseen ja ennen sopivasti äänekäs mies on muuttunut hiljaiseksi ja laukeaminen kestää.
Olen pyytänyt, että mieskin joskus yllättäisi minut jotenkin ja ostaisi sänkypuuhiimme jotain ihan pientä edes, mutta ei.
Mies ei tee aloitteita ja muutenkin tuntuu, että hänen syttymisensä on aina kiven takana.
Vikaa on myös minussa, itsevarmuuttani on syönyt sairastelut ja se että olen alkanut verrata itseäni lapsettomiin naisiin. Raskauksien jättämät jäljet eivät haitanneet miestäni silloinkaan kun olemme alkaneet seurustella, mutta minua ne ovat alkaneet ajan myötä nakertaa. En ole mikään fitness -mamma, mutten myöskään mikään pieruverkkareissa kulkeva harmaa plösö. Viimeaikoina minua on lähestynyt useita miehiä lenkillä, kaupassa, kahvilassa, baarissa jne, kysymään että olenko sinkku, lähdenkö treffeille jne. Eräskin löi käyntikorttinsa suoraan taskuuni.
En osaa sanoa itse juuta enkä jaata, mutta en kait ole ihan rumimmasta päästä, kun tähän kuukauteen on mahtunut noin paljon iskuyrituksiä. Olen jopa hieman hämmentynyt saamastani huomiosta.
Rakastan, kaipaan ja jumaloin miestäni, mutta tämä seksittömyys saa pian pääni pimahtamaan. Panettaa ja haluaisin tuntea joka solussani että minuakin halutaan. Nämä tunteet ovat jo niin ylitsepääsemättömiä, että haluaisin vain hypätä ensimmäisen lirkuttelijan käsivarsille ja antautua himolle.
En tahtoisi haudata seksuaalisuuttani reilusti alle kolmekymppisenä.
Mitä perskelettä teen?!

16

2614

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jussikkaine

      Pane muiden kanssa jos se mieskin siitä innostuisi tai sitten miehelläsi on jo toinen nainen pantavana!

    • Kikkeliskok

      Naisen ollessa kiimassa jotkut meistä miehistä näkevät sen silmistä, hymystä ja tuoksusta. Body languagekin on aivan ilmeinen viesti kiinnostuksesta. Olet ilmeisesti antanut näitä viestejä itse sitä tiedostamatta, siksi olet saanut tuollaista palautetta iskuyritysten muodossa.

    • et maininnu ikääs viestissäs mut mikäli alat lähentelemään 90v. ikää seksihalutkin kyllä kylmenee"händyyn vaan

      • Tekstissä luki reilusti alle kolme kymppisenä..

      • Petrade

        Sun kommentteja selanneena, värkissä värähti taas. Terkuin Ap.

      • luultavasti alle 90v. eivättiedä missä klitoris on naisella

    • vanha pieru siel valittaa unoha seksitouhut nuoremmille,kiimasille

    • Jen22

      Kyllä mä kans haluun munaa aika usein sitten lähden etsii kaupungille sopivaa miestä

      • ripatti

      • nam

        Missä Jen asut,tulisin halusta nuoleen ja antaan koko kattauksen ja takuu toimitus

    • Himottaaain

      Jenn 22 missäpäin liikut,,kaipuu on jokapäiväinen...saisit kuumaa miestä,ain panettais

    • Puutevaivaa

      Saisit vaikk sen 8kertaa päiväss..Se on niin ihanaa,kun nainen on villi ja halukas

      • kaunotarjakulkuri

        No niin tuntuu minullakin, että puheet on suuret, mutta teot vaatimattomat. Eräs seurustelukumppanikin lupasi nostaa minut pepusta seinälle ja panna niin mutta ei sitten kertaakaan tehnyt niin vaikka pyysin että älä lupaa mitä et pidä. Voimista ei ollut kiinni, hän harrastanut painia. Usein mieluummin lähti kaupungille tai nukkui ! Sanoi ettei aina voi nussia. Olisi tehnyt mieli kysyä miksei. Kummallakaan ei ole pieniä lapsia tms mikä väsyttäisi ja vaatisi aikaa. Hän ei ollut silloin edes töissä. Tiesin, että hänellä oli masennustaustaa, en tiedä johtuiko sitten siitä. Haluaisin vähintään kolme kertaa päivässä, edes kaksi kertaa. Siis joka päivä. Eikä ole iän myötä seksihalut vähentyneet yhtään. Välillä sitä toivoisi. Olen vuosimallia 1972. On todella ikävää, että luvataan paljon mutta saa vähän, enkä halua vaihtaa koko ajan miestä. No, meille tuli kylläkin lopulta ero ja nyt olen sinkku ja taidan pysyäkin, ei jaksaisi enää etsiä sopivaa.

      • VaimoaKimpassa
        kaunotarjakulkuri kirjoitti:

        Vaimoni kanssa seksiä on päivittäin. Ja noin joka toinen viikonloppu on joku kavereistani meillä kimpassa vaimoani panemassa ja joskus myös viikollakin.

      • nam
        kaunotarjakulkuri kirjoitti:

        No niin tuntuu minullakin, että puheet on suuret, mutta teot vaatimattomat. Eräs seurustelukumppanikin lupasi nostaa minut pepusta seinälle ja panna niin mutta ei sitten kertaakaan tehnyt niin vaikka pyysin että älä lupaa mitä et pidä. Voimista ei ollut kiinni, hän harrastanut painia. Usein mieluummin lähti kaupungille tai nukkui ! Sanoi ettei aina voi nussia. Olisi tehnyt mieli kysyä miksei. Kummallakaan ei ole pieniä lapsia tms mikä väsyttäisi ja vaatisi aikaa. Hän ei ollut silloin edes töissä. Tiesin, että hänellä oli masennustaustaa, en tiedä johtuiko sitten siitä. Haluaisin vähintään kolme kertaa päivässä, edes kaksi kertaa. Siis joka päivä. Eikä ole iän myötä seksihalut vähentyneet yhtään. Välillä sitä toivoisi. Olen vuosimallia 1972. On todella ikävää, että luvataan paljon mutta saa vähän, enkä halua vaihtaa koko ajan miestä. No, meille tuli kylläkin lopulta ero ja nyt olen sinkku ja taidan pysyäkin, ei jaksaisi enää etsiä sopivaa.

        Missäs sinä kaunotar kuljeksit , täällä oli reilu 5kymppinen hyvin opetettu mies sinulle kovaan käyttöön aina silloin tällöin

    • kullihirmu69

      pane sitä

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaivattusi

      Ja sinun juttusi kaatui?
      Ikävä
      127
      4205
    2. En löydä sinua

      En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k
      Ikävä
      23
      3002
    3. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      113
      2534
    4. Opettelen sun jokaisen virheen

      ja rakastan sua.
      Ikävä
      46
      2111
    5. Hajoaako persut kuten 2017?

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen
      Maailman menoa
      255
      1694
    6. Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle

      IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt
      Kankaanpää
      46
      1626
    7. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      32
      1557
    8. Ne oli ne hymyt

      Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä
      Ikävä
      20
      1426
    9. Mitä haluat oikeasti

      Mun ymmärtävän? Sitäkö ettet rakasta ja ole valmis mihinkään?
      Ikävä
      28
      1420
    10. Mitä uskot sinun

      Ja kaivattusi välillä tulevan tapahtumaan lähiaikoina
      Ikävä
      95
      1201
    Aihe