Voiko uskonto tehdä raiskauksesta sallittua?

Katso Ylen Areenalta dokumentti Paavillisesta rakkaudesta johon meitä suomalaisiakin ohjataan. Jotkut vain pitää siitä että pienten poikien hyväksikäyttö on normaalia. Luterilaisen kesvatuksen saaneena minulle se ei käy järkeen.
8154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Joillekkin puolueille uskonto on yärkeämpi kuin politiikka.

Äänestä

Hyvä kysymys ja sitä käytetään hyväkyttävänä asianana uskon varjolla?

Äänestä

Soini ja Sipilä ovat fundamentalistejä. Sipilä viisaampi kun ei sano uskonnollisia ajatuksiaan ääneen. Soinilla on kontrolli pettänyt. Onko se tahallista vai tahatonta. Epäilen, että enemmän tahatonta. Taustalla vuosien kuluessa kehittynyt Minä-ajattelu ja siitä seuraa,että Soini katsoo voivansa puhua mitä haluaa oli sitten missä tahansa asemassa. Siihen tyyliin,että on kaiken yläpuolella siellä Jumalan rinnalla. Jos laskee yhteen Soinin habituksen romahduksen ja kontrolloimattomat ulostulot niin kyseessä varmaan sellainen olotila,joka ei Soiniakaan miellytä. Tie suureksi johtajaksi on tyssännyt. Sininen puolue ei ole ihan sitä,mitä Soini haluaa,vaikka se onkin täysin hänen peukalonsa alla. Sellainen lopahtanut joojoo porukka.
Eilen kummallinen ulostulo eräältä toimittajalta. Oli sitä mieltä,että siniset niin tunnettuja,että heitä äänestetään seuraavissa vaaleissa jopa yllätyksellisen paljon. Näkyvyys ei sitä takaa. Otetaanpa vaikka Mitro Repo EU-vaaleissa ensin yli 70000 äänta ja sitten alle 8000 ääntä. Tunnettavuutta oli. Niin vain kävi, Ja onhan siinäkin eroa,minkälaisesta tunnettavuudesta on kyse.Sitten se ei pidä paikkansa,että äänestetään henkilöä. Se menee niin että ensin valitaan puolue ja sen jälkeen henkilö. Nykyaikana tästä on jo alettu lipsumaan,mutta ei niin totaalisesti kuin toimittaja sanoisinko toimittelija on väittänyt. Mulla sellainen vaikutelma, että nämä siniset jotenkin koomisia päähallituspuolueiden nuoleskelussa. Ja sitten tuo hiljaisuus. Torvinen tosin paimentaa porukkaa,yrittää saada jopa Soinin ehdokkaaksi. Siihen Soini ei ala. Sen verran kokee olevansa muiden yläpuolella.

Äänestä

Luin tuossa Simon Elon esiinottaman surullisen kertomuksen eräästä yli 50 vuotiaasta miehestä,joka oli säästynyt abortilta. Se oli tietysti hänen henkilökohtainen onni,jos ajattelemme,että meillä on vain yksi elämä.
Tämän henkilön isä oli tehnyt itsemurhan koko katraan keskellä. Ennenstään jo 3 alle kouluikäistä lasta ja 4.tulossa. Isä oli umpikujassa ja päätyi epätoivoiseen tekoon. Eikö tämä isä ja äiti olisi tarvinnut tukea ehkäisyvalistusta ja taloudellista tukea. Nyt ajatellaan niin,että näillä lapsilla oli oikeus syntyä, vaikka toisen vanhemmista piti valita kuolema. Lääkärikin oli vain sanonut,että lapsi tuo leivän tullessaan. Niin sanottiin ennen,mutta se ei ole totta.
Tuo Elon tarina on vain Soinin nuoleskelua,että alkaisi eduskuntavaaliehdokkaaksi. Eikö sinisillä ole kuvaa Soinista kun ovat hänen kanssaan usein nokakkain. Eikös sitä huomaa,että onko edes suunnitelmissa ehdokkuus.

Äänestä

Eikö usko ratkaise mikä on sallittua?

Äänestä

Vahvat jatkavat perinteitä , meillä ulkoministeri. Niin kauan kun näihin lapsiraiskauksiin ei todella puututa täytyy muuttua poliittlnen kulttuuri.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tavisajattelija kirjoitti:

Katso Ylen Areenalta dokumentti Paavillisesta rakkaudesta johon meitä suomalaisiakin ohjataan. Jotkut vain pitää siitä että pienten poikien hyväksikäyttö on normaalia. Luterilaisen kesvatuksen saaneena minulle se ei käy järkeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu