persoonallisuudesta eheytyä "normaalimmaksi? Oon epäillyt kaikkea aleksitymiasta aina narsismiin kunnes löysin eka ton estyneen ja sitten eristäytyvän persoonallisuuden. Haluaisin töihin ja tulla mutkattomasti toimeen kavereiden kanssa. Niin ettei ahdistaisi. Mulle on sanottu ettei mussa ole mitään vikaa ja että huomioin kyllä ihan hyvin ja olen tosi lempeä luonteeltani... Mutta musta itestä tuntuu että oon tosi etäinen, tosi jännittyny muiden seurassa vaikka oltais tunnettu tosi pitkään ja kontrolloin sekä tarkkailen käytöstäni koko ajan. Ärsyttää kun tuntuu etten voi rentoutua melkeen koskaan kavereiden kanssa.
Töiden suhteen sama homma, pelkään että tyrin tai että meen paniikkiin. Jos joku toinen seuraa kun työskentelen, ei siitä tahdo tulla mitään mikäli koen etten tunne työkaveria tarpeeksi hyvin tai ettei yhteyttä löydy. Oon nykyään myös tosi huono opiskelemaan mitään mikä ei kiinnosta ihan superpaljon. Myös add ja lukivaikeus diagnosoitu eli osa menee myös sen piikkiin. Junnuna olin tosi aggressiivinen ja ylivilkas, tunkeuduin väkisin mukaan joka asiaa, nykyään tosi pidättyväinen ja harkitsen viimiseen asti. Toisaalta välillä tosi impulsiivinen ja teen asioita niitä miettimättä yhtään. Löytyy adoptiotaustat, epävakaa kasvuympäristö missä toinen vanhemmista huutanut kokoajan, jatkuvasti olo ettei välitetä ellei suoriudu, oon ollut sekä kiusaaja että kiusattu. Nykyään koen että kaikki on vaan yhtä isoa konfliktia.
Haluisin tulla toimeen tässä yhteiskunnassa niinkuin muutkin ihmiset, mennä töihin, olla normaali hyvä kaveri, ym. ja nauttia harrastuksista.... En vaan tiedä että miten, mennyt kaikki, psyyke mukaanlukien, jotenkin niin kieroon vuosien saatossa että en tiiä miten päästä ylös enää. Terapiassa, kuntoutuksissa,ym. käyty ja auttaneet vähän aikaa mutta heti kun pitäisi itse työstää niin lässähtää koko homma taas alkupisteeseen ellei pahemmaksi. Oon nyt kolmatta kertaa alottamassa terapiaa uudestaan, takana kaksi yli kolmen vuoden jaksoa. Hyvät tukijoukot, sukulaiset ja kaverit. Silti tuntuu etten jotenkin osaa avautua tai saada itseäni "eteenpäin". Vähän kuin näkisi sillan toiselle puolelle mutta itse silta ois katkennu eikä löytyisi/tunne ettei siihen vaadittavia aineksia ois omasta takaa olemassa... ahdistaa ihan älyttömästi
Töiden suhteen sama homma, pelkään että tyrin tai että meen paniikkiin. Jos joku toinen seuraa kun työskentelen, ei siitä tahdo tulla mitään mikäli koen etten tunne työkaveria tarpeeksi hyvin tai ettei yhteyttä löydy. Oon nykyään myös tosi huono opiskelemaan mitään mikä ei kiinnosta ihan superpaljon. Myös add ja lukivaikeus diagnosoitu eli osa menee myös sen piikkiin. Junnuna olin tosi aggressiivinen ja ylivilkas, tunkeuduin väkisin mukaan joka asiaa, nykyään tosi pidättyväinen ja harkitsen viimiseen asti. Toisaalta välillä tosi impulsiivinen ja teen asioita niitä miettimättä yhtään. Löytyy adoptiotaustat, epävakaa kasvuympäristö missä toinen vanhemmista huutanut kokoajan, jatkuvasti olo ettei välitetä ellei suoriudu, oon ollut sekä kiusaaja että kiusattu. Nykyään koen että kaikki on vaan yhtä isoa konfliktia.
Haluisin tulla toimeen tässä yhteiskunnassa niinkuin muutkin ihmiset, mennä töihin, olla normaali hyvä kaveri, ym. ja nauttia harrastuksista.... En vaan tiedä että miten, mennyt kaikki, psyyke mukaanlukien, jotenkin niin kieroon vuosien saatossa että en tiiä miten päästä ylös enää. Terapiassa, kuntoutuksissa,ym. käyty ja auttaneet vähän aikaa mutta heti kun pitäisi itse työstää niin lässähtää koko homma taas alkupisteeseen ellei pahemmaksi. Oon nyt kolmatta kertaa alottamassa terapiaa uudestaan, takana kaksi yli kolmen vuoden jaksoa. Hyvät tukijoukot, sukulaiset ja kaverit. Silti tuntuu etten jotenkin osaa avautua tai saada itseäni "eteenpäin". Vähän kuin näkisi sillan toiselle puolelle mutta itse silta ois katkennu eikä löytyisi/tunne ettei siihen vaadittavia aineksia ois omasta takaa olemassa... ahdistaa ihan älyttömästi
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kiitos hei tosi paljon vastauksista, näistä on ollu paljon apua
Kuulostaa tutulta. Itsellä vähän samanlaista. Oletko tehnyt mielenterveystalon testiä sosiaalisten tilanteiden pelosta? https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/itsearviointi/Pages/SPIN.aspx
Minkä ikäinen olet? Epävakaa kasvuympäristö narsistisen äidin lapsena teki minusta tarkkailijan, joka pelkää tekevänsä virheitä ja stressaantuu helposti. Ikä on tuonut jotain varmuutta onneksi. Helppo olisi turruttaa itsensä lääkkeillä, mutta haluan tulla toimeen ilman. Jos iskee paha paniikkikostaus, joudun ottamaan lääkettä.
Olet mielestäni keskittynyt liikaa itseesi, siihen miltä näytät ulkopuolisille. Enkä tarkoita pelkkää ulkonäköä, vaan kokonaisuutta mm. käytöstä. Siitä pääsee eroon opettelemalla hiljalleen sosiaalisemmaksi, keskittymällä muihin. Itse saatan jutustella ihmisten kanssa ja kysellä heidän elämästään. Silloin keskityn heihin enkä itseeni. Sosiaalisten tilanteiden välttely vain pahentaa oloa. Pelkoa päin pitää mennä ja itseään haastaa jatkuvasti. Olisi myös hyvä olla joku uskottu työpaikalla, jolle kertoa tästä. Häpeä pahentaa oireita entisestään. Se yhdessä välttelyn kanssa muodostaa noidankehän.
Kannattaa myös kysyä suoraan terapeutilta mikä voisi olla mahdollinen diagnoosi ja keskittyä sen hoitamiseen. Voimia ja rohkeutta!