Opposition harjoittama kaikkia uudistuksia jarruttava politiikkaa on vahingollista kansalle. Esimerkiksi sote-uudistuksen jarrutaminen tulee maksamaan kansalle 100-200 miljoonaa vuodessa. Harmillista on myös, että ihmiset eivät pääse lääkäriin, kun ovat sairaina vaan joutuvat jonottamaan. Saikulla ei bruttokansantuote kasva. Perheen kassa on vajaa, lapsien toiveita ei voida täyttää ja yhteiskunnan verotulot eivät kerry. Tämä on haitallista erityisesti vähävaraisille, joilla ei ole varaa mennä yksityislääkäriin.
SDP on esittänyt toineen toistaan "parempia" ratkaisuja ongelmiin, mutta se on sanahelinää. Esimerkiksi SDP:n sote-malli ei menisi läpi perustuslakivaliokunnassa. Sen ovat asiantuntijat jo arvioineet.
Tällainen kansan harhauttaminen, hallituspuolueen jäsenien mustamaalaaminen ja hyvien asioiden etenemisen jarruttaminen on vahingollista kansalle. Siinä ei ajatella lapsiemme tulevaisuutta, vaan yritetään vilttiketjusta heittää hiekkaa kentälle. Se on vastuutonta. Esimerkiksi päämäministerimme mustamaalaaminen ja haukkuminen rikolliseksi oli ylilyönti, jota ei voi selittää "retoriikalla". Tornion terästehtaan alasajo tammikuussa aktiivimallimellakoiden yhteydessä oli ylilyönti sekin, josta oppositio on välillisesti vastuussa. Se osoittaa oppositiopolitiikkaa harjoittavan onnettomat omahyväiset motiivit. Ei kovin isänmaallista.
Oppositio kurmuuttaa kansalaisia
3
80
Vastaukset
- Quuppa
Päätöset tekee hallitusrintama, ei oppoditiopuolueet! Kolumnisti tajusi,jo hallituksen puolen voden työskentelyn jälkeen hallituksen touhujen ytimen:
- Quuppa
Jäi pois aiottu linkki:
https://blogit.iltalehti.fi/aarno-laitinen/2015/11/18/ahneuden-ja-itsekkyyden-liitto/
- vastauskitinälle
Hesarin artikkelissa oli virheellisesti SDP asetettu nelikentässä liberaaliajattelijoiden suuntaan. Kolme viimeistä vuotta demarit ovat vastustaneet kaikkea, myös erittäin hyviä edistysaskeleita yhtesikunnan ylläpitämiseksi. Samalla ovat vastustaneet myös pienei ja keskituloisten veronkevennyksiä. SDP on änkyräfundamentalisti, ei liberaali missään nimessä. SAmat viime vuosisadan kasetit soivat.
Tässä ohjelmaa seuraavalle hallitukselle:
1) lakkosakot suuremmiksi, nyt tasoa "100 vatsalihasliikettä raiskauksesta"
2) ay-jäsenmaksun verovähennys poistettava nyt kaikki veronmaksajat joutuvat maksamaan 200 miljoonan erän, on vastoin perustuslakia, liittymisen vapaus
3) työnantajan velvoite välittää ay-jäsenmaksuja poistettava, perustuslain vastainen, liittymisen vapaus
4) tukilakot kriminalisoitava, poliittiset lakot niin ikään
5) ay-toimitsijoiden työpaikkakiusaaminen on työsuojelurikos, loputtava, metoo, lakkoovahdit kuuluvat tähän porukkaan, työt eivät ole lakossa
6) ansiosidonnainen kuuluu kaikille, ei vain kassan jäsenille
7) yleisitovuudesta on luovuttava, se ei ole oikeudenmukainen ja yhdenvertainen kaikkia yrityksiä ja kansalaisia kohtaan, yleissitovuudella rajoitetaan sellaisten yritysten toimintaa, jotka eivät ole sopijaosapuolia, sopimusvapaus, sananvapaus, liittymisen vapaus
8) kansalaisten tasapuolinen kohtelu kunniaan, ay-liike katsoo ei-jäseniä alempiarvoisina kansalaisina, aktiivien teot liittymättömiä kohtaan ovat tuomittavia, toimia kansanryhmää kohtaan, liittymisen vapaus.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 123179
- 181811
Muistatko vielä viime kesän "sutinat"?
Kohtalo vai mikä lie järjesti, että törmäiltii jatkuvasti toisiimme. Ihan uskomatonta, koska eihän me mitään ikinä sovit191692En tullut, koska käytit päätäsi.
Ja koska ihmiset pilaavat sillä mahdollisuudet, kaikki mikä toimii vaatii oman lähestymistapani. Kun levittää punaisia m321575- 731563
- 231511
- 281360
Miten lasketaan?
Ompa ollut valtava ihmismassa taas Folkkaajia liikenteessä. Miten noin 2200 lipunostaneesta muodostuu 11000 kävijää?.91344Hyvää Huomenta Rakas Neiti
Hyvää Huomenta Nainen🤗 Kaikkea hyvää toivon sinun päivääsi😘 Näin toivoo mies111284Kulta, sovitetaanko joku ilta avainta lukkoon?
Musta tuntuu että me ollaan pari. Olisi ihana saada asialle sinetöinti viemällä suhde päätyyn asti. ❤️ Rakastan sua ikui341262