Millaista oikiksessa on? Onko rankkaa? Onko ylittänyt / alittanut odotukset?
Oletko tyytyväinen siihen, että hait oikikseen?
Mietiskellen
6364
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Olen tyytyväinen siihen, että hain ja pääsin oikikseen. Opiskelu on suunnilleen vastannut odotuksia, tai ehkä se on vähän helpompaa. Luettavaa on paljon, mutta se sopii minulle hyvin.
Opiskelijaelämän, siis opiskelijabileet, olen jättänyt mahdollisimman vähälle, se helpottaa opiskelua ja vauhdittaa opintojen etenemistä. Tarkoitus on valmistua neljässä vuodessa.
Ilmapiiri oikiksessa on jossain määrin kilpailuhenkinen, mutta kaukana kauppiksen kulttuurista. Oikiksessa ollaan selvästi sivistyneempiä.
Onhan tietysti niitäkin, joilla on rankkaa, syystä tai toisesta. Joillakinhan vaan on rankkaa paikasta ja ajasta riippumatta.
Jos olet jättänyt bileet mahdollisimman vähälle, oletko tutustunut muihin opiskelijoihin?
Yleensä oikikseen tulevat yllättyvät opetuksen vähyydestä ja tenttien laajuudesta. Koulutus on ehkä nyky-yliopiston rankin, mutta jos paineensietokyky ei riitä opintoihin, tuskin se alan työtehtäviinkään riittäisi.
Riippunee paljon mihin oikikseen on päätynyt. Helsinkiä pidetään hyvänä mutta opiskelijapalaute on täällä aika huonoa. Opetusta on aika vähän ja sekin osittain huonoa (hätäisesti järjestettyä). Joensuu on ehkä vähän syrjässä mutta siellä kuulemma panostetaan opetukseen todella paljon.
Itse olen sitä mieltä, että tämä on sitä mitä enimmäkseen odottikin. Eniten ehkä yllättynyt siitä, miten selvästi monet stereotypiat oikisopiskelijoista pitävät paikkansa. Nopeasti huomaa, että täällä on niitä, jotka haluavat nopeasti paljon rahaa ja kulkevat jo nyt vähän nenä kohti kattoa (ollaan oikiksessa, jee!). Sitten on niitä maailman sorrettujen pelastajia, jotka kaikki haluavat ihmisoikeusjuristeiksi. Ja sitten niitä, jotka haluavat vain asianajaja/tuomari ammatteihin eikä muulla ole väliä. Ja muutamia semmoisia kuten minä, joka ei vielä tiedä mitä haluaisi tehdä. Vähän kaikki kiinnostaa. Mutta kilpailu on aika kovaa, etenkin nyt, kun opintomenestystä pisteytetään auskultointiin ja sen jälkeenkin vielä. Eli kursseista kannattaa tavoitella vain 4 ja 5 arvosanoja (mikä nyt ei useinkaan ole kovin vaikeata).
Joensuussa nyt opiskelijamäärät on paljon pienemmät, kuin muissa oikiksissa, joten helppo panostaa opetukseen. Ja uutena oikiksena Joensuun täytyy edes jotenkin yrittää loistaa valokeilassa, edes sillä opetuksella.
Oikeustieteellisessä opiskelu on istumista nenä kiinni paksuissa kirjoissa, joiden sisällöstä pitää ottaa selko tenttipäivään mennessä. Kirjoissa oleva asia ei välttämättä ole mielenkiintoista taikka edes mielekästä lukea, mutta jotenkin sivujen läpi on kahlattava, sillä pelkkien tärppien lukeminen ei kannata.
Sosiaalinen toiminta opiskelijoiden keskuudessa on sellaista kuin nenä kirjassa kiinni viihtyviltä ihmisiltä voi odottaakin, eli vähäistä.
Luentoja on, mutta yleensä niiden aikana esitetaan vain tiivistetysti tenttikirjojen sisältöä. Luennot eivät siten sisältönsä puolesta juurikaan auta tenttien läpäisyssä.
Tentteihin lukemista riittää. Jos lueskelit lapsena 1000-sivuisia romaaneja ja mielenkiintosi säilyi niitä lukiessa loppuun asti, tulet oikiksessa lukemaan tentteihin saman kokoisia kirjoja sillä erotuksella, että niistä katoaa mielenkiinto jo ensimmäisellä sivulla.
Toisin sanoen oikeustieteen opiskelu vastasi odotuksiani hyvin.