Olen 40 vuotias ja vaimoni on 36, joten aivan nuoria emme ole ja pystymme puhumaan seksiin liittyvistä asioista ilman mustasukkaisuutta, puhuahan aina voi. Kerran muutaman punaviinilasillisen jälkeen, kun urheiluruudusta tuli kuvaa 100 metrin pikajuoksusta punatukkainen vaimoni mainitsi fantasioivansa usein seksistä mustan miehen kanssa, johon minä sanoin haluavani olla mukana katsomassa, mikäli tuo haave joskus toteutuu. Tähän vaimoni naurahti, että toki pääset liukkaille. Sen enempää ei tuolla kertaa asiasta puhuttu. Kuitenkin asia jäi mieleeni ja kun muutaman viikon päästä näin Erotiikan Maailma -lehdessä mainoksen, kävin paikallisesta sex-shopista ostamassa mustan imukuppidildon, en mitenkään kovin isoa, mutta mustan joka tapauksessa.
Kun seuraavan kerran tuli tilaisuus muuhunkin seksiin, kuin hätäiseen peiton alla panoon lasten nukkuessa, sanoin vaimolleni minulla olevan hänelle yllätys. Kun Virpi avasi tuon paketin, hänen silmissään kävi välähdys, josta ymmärsin hänen muistavan taannoisen keskustelumme. Tuona iltana sain työntyä mustalla dildolla turpeaksi masturboituun pilluun ja ruiskia spermani sinne. Esitys, jonka Virpi dildon kanssa piti, oli sitä laatua, että aloin todella uskoa hänen fantasioivan mustasta miehestä. Seuraavina viikkoina ja kuukausina sain havaita mustan miehenkorvikkeen olevan usein käytössä, joko minun ollessa mukana tai sitten vaimoni oli pitänyt sen kanssa omaa kivaa.
Hääpäivämme lähestyessä sain päähänpiston järjestää rakkaalleni kokemus oikean mustan miehen kanssa. Etsin seuranhakupalstoilta netistä sopivan kaverin ja kutsuin hänet meille illalliselle. Vaimolleni sanoin vain erään tärkeän kaverin tulevan syömään ja pyysin Virpiä olemaan edustava. Lapset vein anopille, joka toivotti lähtiessäni hauskaa hääpäivää, olisipa vain tiennyt mitä olin tyttärelleen suunnitellut lahjaksi.
Kotona vaimon pukeutuessa ehdotin hänelle muina miehinä seksikkäät alusvaatteet ja stayupit, joista hän tiesi minun pitävän. Tietysti Virpi suostui, olihan juhlapäivämme ja hän varmaan arveli meidän päätyvän sänkyyn vieraan lähdettyä. Ei vaimo arvannut, että juuri se seksifantasia, joka häntä niin kiihotti, toteutuisi tänä iltana.
Valmistelin ruokaa ja olin juuri saanut sen valmiiksi kun ovikello soi, Virpi meni avaamaan ja palasi hetken päästä hämmästynyt ilme kasvoillaan isokokoisen mustan miehen kanssa olohuoneeseemme. Olin sopinut illan kulusta ja rooleista Rogerin kanssa ja mies näytteli business-tuttavaa vakuuttavasti.
Söimme ja nautimme viiniä, jälkiruuaksi kahvit ja konjakit. Sitten olohuoneeseen istuskelemaan drinkit kädessä, tunnelma oli hyvin vapautunut ja vitsailimme useista eri asioista. Sopivan pikkutuhman vitsin naurattaessa meitä kaikkia, sanoin vaimoni olevan ihastunut tummien miesten elinvoimaan ja pitävän heitä seksikkäinä. Roger otti tästä vaarin ja sanoi heti vaimolleni, että hänkin pitää kauniista suomalaisista naisista ja olisi enemmän kuin iloinen jos saisi halata vaimoani. Virpi katsoi minua ja nyökätessäni hän nousi ylös ja käveli viereltäni Rogerin nojatuolin luo. Roger nousi ja kietoi lihaksikkaat kätensä vaimoni ympärille. Roger oli noin 190 cm pitkä, Virpi taasen 162 cm, joten iso mies käytännössä hautasi hänet syleilyynsä.
Hääpäivänä vaimolle mustaa (Koko novelli)
12
7391
Vastaukset
- novelpro
Halaus kesti pitkään ja Rogerin kädet siirtyivät Virpin selästä alemmas, mutta rakkaani ei silti pyristellyt pois. Tästä rohkaistuneena nousin itsekin ja siirryin kiinni Virpin selkään. Kasvot kiinni tuoksuvissa hiuksissa kuiskasin vaimoni korvaan Rogerin olevan vapaasti käytettävissä, mikäli kuminen pikajuoksija ei olisi enää riittävä. Virpi ei sanonut mitään, hän pysyi vain Rogerin halauksessa. Peräännyin ja jäin sivusta katsomaan tilannetta. Muutaman sekunnin päästä Virpin kädet nousivat ylös Rogerin niskaan ja hän veti miehen päätä alaspäin. Roger kumartui ja Virpi alkoi varovasti suudella miehen poskea, sivellen huulillaan myös kaulaa. Kun heidän huulensa osuivat toisiinsa ja he aloittivat kiihkeän suudelman, tiesin tilanteen edenneen siihen pisteeseen, josta ei enää palattu ilman ongelmia, nyt leikki olisi kestettävä loppuun. Istuin siis kiltisti vapaaseen nojatuoliin ja jäin katselemaan tilanteen kehittymistä.
Kiihkeä suuteleminen jatkui, huulet painuivat vasten toisiaan ja kädet tutkivat toisen vartaloa. Virpi repi miehen paidan ylös housuista ja alkoi avata nappeja. Rakkaani saatua muutaman napin paidasta auki, mies riisui koko paidan paljasten karvattoman, lihaksikkaan ylävartalon. Samalla mies tarttui vaimoni mekkoon ja veti sen yhdellä liikkeellä pois hänen päältään. Siinä hän nyt oli, alusvaatteisillaan ison, vieraan ja vielä tumman miehen ihailtavana. Muodokkaat pakarat, pehmeä vatsa ja suuret rinnat, joita liivit tukivat. Mies tuijotti kiimaisena rakastani, käänteli häntä ympäri ja kehui vartaloa vuolaasti. Virpi avasi itse rintaliiviensä hakaset ja vapautti painavat rintansa miehen katseelle, samalla myös siistiksi ajeltu alapää vapautui pikkuhousuista, joten Virpille jäi päälle pelkät stay-upit. Tapa, jolla rakkaani riisuuntui, oli minulle lähes järkytys. Näin edessäni minulle niin tärkeän naisen, joka nyt halusi seksiä mustan miehen kanssa niin kovaa, että riisui ilman pyyntöä vaatteensa ja oli valmis toimintaan minun katsellessani vierestä.
Virpi kyykistyi ja alkoi riisua miehen housuja. Housujen painuttua polviin, paljastui Virpille kulli, jonka koko oli puolijäykkänäkin kunnioitusta herättävä. Rakkaani tarttui kyrvästä kiinni ja saman tien hän nuolaisi sen tummanpunaista terskaa. Muutamalla pitkällä runkkausliikkeellä hän sai tuon lähemmäs 30 cm pitkän ja Virpin käsivarren paksuisen kullin kovettumaan. Vaimoni todella nautti tilanteesta saadessaan palvoa tuota mustaa jättikullia, hän runkkasi, nuoli, imi ja läimi sillä itseään kasvoihin.
Melko pian Virpi kuitenkin nousi ylös ja sanoi, että tämä on nyt pakko saada sisälle ja syvälle. Kuuntelin hiljaa ja tunsin oman penikseni kovettuvan entisestään, mutta en uskaltanut ottaa sitä esille. Häpesin sen pientä koko toisen miehen edessä ja toisaalta pelkäsin laukeavani käsilleni heti, jolloin tilanteen taika osaltani raukeaisi. Nyt olin niin kiihoittunut, että halusin nähdä lisää.
Virpi asettui selälleen sohvalle ja nosti jalkansa ylös paljastaen karvattomat häpyhuulet, jotka kiiltelivät kiimanesteistä. Roger kyykistyi ja työnsi kielensä arkailematta vaimoni pyhimpään. Virpi voihkaisi, kun kieli upposi sisään ja Roger aloitti vaimoni pillun totaalisen kostuttamisen. Näki selvästi, että tämä kaveri on nuollut ennenkin, hän upotteli kieltään sisälle vaimooni, välillä hän imi klitorista voimakkaasti ja välillä taas nuoli pitkin vedoin koko alapään peräaukolta ylös trimmattuun tupsuun saakka. Hetken kuluttua Virpi sanoi miehelle: ”työnnä se nyt sisään ja nussi minua kovaa”. Roger teki, kuten oli pyydetty, hän asetti mustan kullinsa rakkaani häpyhuulille ja alkoi työntää aisaansa sisälle. Hitaasti, sentti sentiltä kyrpä upposi naiseeni, joka inisi ja voihki silmät nurin päin päässään. Oma penikseni on erektiossa 14 cm pitkä, joten Rogerin kulli oli noin kaksi kertaa pidempi, paksuuttakin löytyi huomattavasti enemmän. Niimpä ei ollut ihme, että kerralla ei Virpi pystynyt jättiläistä sisälleen ottamaan. Roger aloitti naimisen, musta kulli vetäytyi ulos ja painui taas sisään. Todella kiihottava narttuvaimo ja herra näky, työntö työnnöltä limaa levittyi pidemmälle kyrvän varteen ja musta kulli painui joka kerran syvemmälle. Häpyhuulet pingoittuneina ottamaan vastaa miehen työntöjä Virpi alkoi hieroa klitoristaan. Muutaman pyöräytyksen jälkeen vaimoni alkoi huutaa ääneen ja hänen vartalonsa jännittyi kaarelle. Rajun orgasmin kourissa Virpi runnoi lantiotaan miestä vasten ja limasta kiiltelevä kulli upposi juurta myöten vaimoni läpimärkään reikään. - novelpro
Rauhoituttuaan orgasmin jälkeen Virpi pyysi miehen käymään selälleen. Mies vaihtoi asentoa ja Virpi nousi hänen päälleen selkä mieheen päin, kasvot siis minua kohti. Minua silmiin katsoen vaimoni tarttui mustasta kyrvästä kiinni ja ohjasi sen sisälleen. Rakkaani lantio teki kaarevaa liikettä miehen yllä ja hänen katseestaan näin kyrvän uppoavan jokaisella kierroksella syvemmälle. Virpi pyysi minua nousemaan ylös ja tulemaan luokseen, ”suutele minua” hän pyysi. Suutelin huulia, jotka maistuivat vieraan miehen kyrvälle. Tilanne oli absurdi, suutelin kiihkeästi vaimoani, jonka pillussa oli samaan aikaan mustan miehen paksu kulli. Virpi kiihdytti ratsastamistaan ja alkoi lähestyä orgasmia, suutelimme edelleen ja sylkeä valui kiimasta voihkivan rakkaani rinnoille. Yhtäkkiä Roger karjaisi laukeavansa, jolloin minä vein käteni Virpin alapäähän. Tunsin limaisen, paksun kullin nytkähtelevän rajusti. Hieroin Virpin klitorista ja hänkin laukesi huutaen. Roger pumppasi paksua, kuumaa spermaansa naiseeni, joka runnoi alapäätään vasten kättäni ja syvällä olevaa kyrpää.
Orgasmien laannuttua Virpi jäi selälleen makaamaan Rogerin päälle. Näky oli irstas, paksu kulli oli edelleen vaimoni sisällä ja turpeat häpyhuulet olivat kullin ympärillä renkaana. Varovasti tartuin Rogerin elimestä kiinni ja vedin sen ulos vaimostani. Lörähtävän äänen säestämänä pillu vapautti kyrvän ja vierasta spermaa valui ulos. Asetin kullin Rogerin jalkojen väliin ja upotin kasvoni rakkaani reisien väliin. Tahdoin päästä tuntemaan ja maistamaan tuota ihanaa pillua, jota nyt oli naitu jättikyrvällä. Imin ja nielin spermaa, se maistui karvaalle, mutta samalla niin kiihoittavalle. En kestänyt enää, nousin ylös ja riisuin vaatteeni, paljastaen kivikovana tököttävän penikseni.
Roger sanoi poistuvansa ja jättävänsä meidät kahden. Nyökkäsin, mutta Virpi tarttui vielä tuohon mustaan kulliin, puristeli sitä kädessään ja suuteli samalla pitkään Rogerin huulia. ”Kiitos rakas” Virpi sanoi, tarkoittaen kai vähän meitä molempia, Rogeria isolla mustalla kullilla nussimisesta ja minua siitä, että olin antanut hänen toteuttaa seksifantasiansa. Roger poistui suihkuun ja pukeutumaan, lähteäkseen hotelliinsa. Minä jäin seisomaan Virpin eteen penis edelleen laukeamista odottavana. Rakkaani tarttui siihen, suukotti sen terskaa ja veti minut päälleen. Helposti, ilman minkäänlaista vastustusta penikseni painui kuumaan ja kosteaan, valmiiksi naituun pilluun. Virpi tuijotti minua silmiin jalat levällään, antaen minun tehdä kaiken työn ja nauttia tuosta uskomattomasta naisesta.
”Tämä on kaikkien aikojen paras hääpäivälahja” Virpi sanoi. Tuon kuullessani en pystynyt pidättelemään enää vaan laukesin hänen sisäänsä, spermani sekoittuivat Rogerin spermoihin naiseni sisällä. Lyhyt penikseni lupsahti saman tien velttona ulos, kuulimme ulko-oven naksahtavan, kun Roger poistui ja jäimme sohvalle rentoina makaamaan ja viettämään hääpäiväämme.
-LOPPU-- camonis
cucced
- juumoka
hyvä novelli
- joimako
totta :)
Mustat on kivoja
- koippa
Kiva fantasia :)
- joppas
Olis saanut olla pidempi.
- sappos
Ihan jeba novelli :)
- tapona
Mustaan vaimo astui :)
- timppos
Ja tarinahan on tosi :D
- teroka
Kiitos :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä411743Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1641637Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701378Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2381316Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2001214- 1281145
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3321127- 781076
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2271057Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3141057