Sienisato Etelä-Suomessa 2018

sienetpäässä

Millainen sienisato saadaan etelä-suomessa tänä syksynä jos vielä vettä sataisi? Kymenlaakso tarkemmin, tuleeko kangassieni ja suppilovahveroita?

13

1433

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sienitatti

      Vitut

    • Tussukka

      Tänä vuonna ovat sienet myöhässä täällä etelässä. Uskon, että niitä vielä tulee. Edes kangassientä ei vielä näkynyt, kantarelleja löytyy viikko viikolta enemmän. Tatteja oli nyt vajaa viikko sitten noussut, olivat kyllä toukattomia.

    • romualdo2

      viimein niitä on nousut ja runsaastikin. Kehnäsientä, voitattia ja lehmäntattia on ennennäkemättömän paljon. Herkkutattiakin ihan mukavasti mutta toistaiseksi vain paikoin. Haperoakin mukavasti. Limanuljaskaa, mesisientä on myös runsaasti. Keltavahveroa taasen heikosti. Ensimmäiset rouskut on suolattu. Karvarouskua on myös noussut hämmentävän hyvin, haaparousku on selvästi myöhässä.
      Kertokaa nyt ihmeessä muutkin ympäri Suomenmaata että millaiselta näyttää Sinun kotiseutusi lajikirjo!?

      Ratio Suomi taisi pettää tänäkin syksynä eli jo kolmantena vuonna peräkkäin!!!
      Todella käsittämätöntä, ja tyhmää ajattelemattomuutta. Mikä poru siitä syntyisikään jos lintu-ilta jäisi edes yhtenä vuonna väliin! Mitä mieltä olette tälläisestä diktatuurisesta toiminnasta YLE:n hyvin kapea-alaisesti Luontoa havainnoimisesta huseeramisesta.
      Joku teistä voisi soittaa sinne tämän iltaiseen Luontoiltaan ja mainita tästä asiasta!?
      Itse en aina jaksa vääntää tästä(kään) asiasta.

      • Onnekkas

        Voi ihana ihana sienivuosi!!!❤❤❤ Tampereen alueella mahtavia määria karvarouskuja! Tänään löytyi eka kerran elämässä mustatorvisientä-yhteensä noin 1 kg!!!
        Suppilovahveroitakin tuli noin 1,5 kg! Lammaskääpä on joka puskassa,en erityisemmin pitää,mutta otinpas nyt kiitolisenä kummiskin,pari kiloa😝 Tatteja,vaikkakin vasta nyt,suuri paistinpannullinen👍 Mä olen ainakin niin onnen huipulla kun ollaja voi!⭐⭐⭐⭐⭐


    • Sienihurja

      Mustatorvisieniä on löytynyt kiitettävästi. Nyt alkavat suppilovahveroitakin olemaan metsässä. Keltavahveroita on ollu melkovähän tänä vuonna.

      • romualdo2

        missä päin? SIENIHURJA?


    • UskonJeesukseen

      Eteläsavossa alkaa olla mukavasti herkkutatteja, voitatteja vähemmän kuin viime vuonna. Kanttarellejäkin vain muutama iso. Haaparouskut juuri lähteneet kasvuun, nyt noin 5-10cm lakit. Karvarouskujakin jokunen. Haperoita valtavasti. Kaikki nämä ovat ilmestyneet ihan hetkessä. Viikko tai pari sitten metsässä ei ollut kuin hirvikärpäsiä. Äkkimuutos tullut. Rukoilen lähtiessäni metsään varjelusta Jeesukselta.

    • muuanmiäs

      Multa löyty tatti ainakin housuista t. muuan mies.

      • Tietäjät-tietää

        Muuanmiäs leikkaa se irti kasvualustastaan ja laita pannulle voin ja vihannesten kanssa, mutta muista ensin halkaista kahtia ja tarkistaa ettei se sisällä matoja tai muuta röhnää


    • 99876554

      Kainuussa ihan mahoton herkkutattivuosi; toukatkin vähissä. Kanttarelleja normaalisti, kehnäsieniä erinomaisesti, mustatorvisieniä jotenkuten, rouskuja niukasti ja suppilovahveroita normaalisti.

    • Sieniherra

      Löytyykö Etelä-Suomesta jo suppiloita?

    • romualdo2

      täältä keskipohojammaalta keräsimme ensimmäiset melko hyväkokoiset suppikset jo n. 5 pv. sitten. löysin kuitenkin ehkä kaikkien aikojen saaliini tuossa hiljattain, noin 17 kg männynleppärouskuja (tai sinileppärouskuja?) eli noin 80 kertainen määrä entisiin noin 10-20 itiöemään. vakiopaikaltani. suon reunamilta jossa kasvaa koivua ja mäntyä. ihan ihmeissäni olen... olen niitä tässä kuivannut...osa täytyy kyllä pakastaa. ihan paras ruokasieni kuumalla pannulla öljyssä noepasti paistettuna. oletteko muut löytäneet näitä?
      ja hei kaikki muutkin tänne omia sienisaaleista kertomaan. koska ainakin musiikin puolesta kaiken arvostelun alapuolelle vajonnut ratiosuomi ei sitten järjestänyt sieni-iltaa tänäkään kesänä, kolme vuotta siis mennyt nyt väliin ja varsinkin me sieni-ihmiset kiroamme muka ns. toimittaja Juha Laaksosen ym. alimpaan maholliseen helvettiin.... huom. ainoastaan Minna Pyykkö on fiksu, sympaattinen ja ihana lämminääninen persoona - ainoa tolkun ihminen sillä osastolla.

    • Matsutake

      Yes. Sienikausi loppusuoralla. 200 kg herkkutatteja, 50 kg torvisieniä, 80 kg kantarelleja olen saanut myyntiin. Suppiksia 40 kg koska kausi on vasta alkanut. Pohjois-Karjalasssa sienestän.Dalle valle on vallannut markkinat ja lasnenut hinnat. 10-12 tuntia kun metsässä ahertaa niin bensakulujen päälle jos 40 € jää hyvänä päivänä. Lähinnä raitista ilmaa ja liikunnan iloa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      32
      2088
    2. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      46
      1705
    3. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      112
      1476
    4. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      104
      1216
    5. Ootko A-nainen vielä vihainen?

      Siitä että en uskaltanut kohdata itseäni silloin kun olit kukassa? Olen tajunnut että tein tosi tökerösti sua kohtaan ja
      Ikävä
      104
      1024
    6. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      76
      968
    7. Mikä on kaivattusi

      ammatti?
      Ikävä
      59
      855
    8. Teit yllättävän siirron

      Olet tähän saakka ollut tietyllä tapaa varovainen. Voi kai sanoa, että olemme kunnioittaneet toistemme rajoja. Tiedän,
      Ikävä
      31
      792
    9. Laita nyt se viesti

      Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗
      Ikävä
      52
      779
    10. Kaipaatko nainen

      Semmoista tosi hankalaa ja arkaa miestä? Pitäisitkö hänet aina omanasi jos saisit hänet? Miten huomioisit hänen herkkyyd
      Ikävä
      100
      727
    Aihe