Oon pahoillani. Tuntuu kuin olisin jossain syvällä ja vaikka kuinka huudan, en saa ääntäni kuuluviin. Ja se suurin syvyys olen minä itse. Mä olen jotenkin turtunut enkä enää osaa ottaa kontaktia muihin ihmisiin, edes sinuun. Pää lyö tyhjää. Sydän ei. En tiedä voitko ymmärtää sellaista, että tykkää...rakastaa, mutta...ei osaa jutella. Ei osaa luoda yhteyttä. Tämä limbo kahden eri tilan välillä (minulla itselläni siis, ei ehkä sinulla) lamauttaa. En osaa kaveerata kuten normaalit ihmiset, koska tunteita on liikaa. Tietenkään en voi myöskään näyttää, jutella ja käyttäytyä, miltä sisällä tuntuu. Vaikka en yhden yhtä sanaa jonakin hetkenä keksisi, niin osaisin sipaista leukaasi, niskaasi ja pehmeitä hiuksiasi. Osaisin pitää käsiä alaselkäsi ympärillä. Osaisin nuuhkia tuoksuasi ja kuvitella. Osaisin hymyillä kuin hullu silmät ihmetyksestä kirkkaina, jos vain tietäisin että niin olisi turvallista tehdä. Osaisin suudella kaulaasi ja kertoa kuinka seksikäs olet, jos...en edes tiedä mitä ihmettä tämä vaatisi tältä maailmalta, minulta, sinulta. En tiedä haluaisitko edes teoriassa tai tunnetko yhtään mitään. Näitähän en voi kysyä tai itsestäni paljastaa. Vaikka välillä kyllä mietin, että ehkä kertominen (vailla odotuksia) sittenkin sattuisi vähemmän kuin tämä nykytilanne. Itseni lisäksi en halua saattaa sinua kiusalliseen ja ikävään tilanteeseen.
On vaikea käsittää, miten kommunikointi voi olla näin hankalaa ja patoutunutta juuri sen ihmisen kanssa, joka rikastuttaa elämää kuten ei kukaan muu. Epävarmuus ja oman mielen lukot ne kai on. En oikeasti muuta haluaisikaan kuin tietää sun arkisista, päivittäisistä asioista ja ajatuksista. Tiedätkö kun en voi lähettää sulle edes jotain hölmöjä tai söpöjä juttuja saatesanoin "Attelin sua", "Mitä sä tykkäät tästä" tai "Eikö ole aww", koska pelkään, että paljastun tai olen rasittava ja no, ei se minusta edes ole sopivaa niin hassulta kuin se korvaasi voisi kuulostaa.
Tiedän etten tällä tavoin sinua tavoita. Ehkä hyvä niin. Ei mun tunteet ole sinun syysi tai asia jota sinun pitäisi murehtia. Kyllä mä ne vielä jonakin päivänä saan järjestykseen ja ainakin näennäisesti arkistokaappiin lukkojen taakse.
On vaikea käsittää, miten kommunikointi voi olla näin hankalaa ja patoutunutta juuri sen ihmisen kanssa, joka rikastuttaa elämää kuten ei kukaan muu. Epävarmuus ja oman mielen lukot ne kai on. En oikeasti muuta haluaisikaan kuin tietää sun arkisista, päivittäisistä asioista ja ajatuksista. Tiedätkö kun en voi lähettää sulle edes jotain hölmöjä tai söpöjä juttuja saatesanoin "Attelin sua", "Mitä sä tykkäät tästä" tai "Eikö ole aww", koska pelkään, että paljastun tai olen rasittava ja no, ei se minusta edes ole sopivaa niin hassulta kuin se korvaasi voisi kuulostaa.
Tiedän etten tällä tavoin sinua tavoita. Ehkä hyvä niin. Ei mun tunteet ole sinun syysi tai asia jota sinun pitäisi murehtia. Kyllä mä ne vielä jonakin päivänä saan järjestykseen ja ainakin näennäisesti arkistokaappiin lukkojen taakse.
Vastaukset 35
Vanhimmat
<3 Kerro se sanoin, ihan livenä
Luin tekstisi. Aurinko paistaa kauniisti ja saan kerrankin kävellä päiväsaikaan.
Tuuli humisee ja kyyneleet valuvat pitkin kasvojani. Monen vuoden suru tuntuu purkautuvan. Tuo kirjoitus sai sen aikaan.
Ajattelin,että jos se olit sinä joka kirjoitit...
En osaa enää sanoa mitään. Enkä tiedä mitä kaikkea itkuuni sisältyy. Sinä. Minä. Koko elämä.Kaikki mitä on ollut. Joka päivä kokoan itseni ihmisten kohtaamisiin. Minunkin sisälläni myllertää. Koskee ja on ikävä. Nämä tunnetilat saavat minut sanattomaksi.
Siitä syystä jään usein hiljaisuuteen itseni kanssa. Tarvitsen hiljaisuutta.
Nämä tunteet ja ajatukset heräsivät tekstistäsi. Kiitos. Kyyneleet helpottavat ja hoitavat minua.
Aurinkoa ja rakkautta!
Kirjoituksesi oli tosi kaunis, mutten reagoi niinkuin edellinen kirjoittaja.
On tapahtunut sellaisia suuriakin asioita, joiden aikasyklissä ikäänkuin olet mukana, enkä näe paluuta niihin uteliaisiin tunteisiin.
Tämä on ehkä se, mitä eniten haluaisin kertoa, että olen pahoillani.
Yritä sinäkin ymmärtää minua ja poimi tästä tekstistä joku lause, millä on erityisesti painoarvoa.
Jos olet hän.
Jäi näköjään edellisen juuri lukemani kirjoituksen nimimerkki mieleen nimmariksi.
Toivon, että kaikki järjestyy. Ymmärrät vielä joskus minua vähän paremmin. Jos siis olet hän.
Toivottavasti aloittaja ei ole sinun hän, sillä ei ole reilua jättää ketään anonyymien vastausten varaan.
Siispä selvennän elämääni hänelle, kun on mahdollisuus.
Lisäksi jotain tapahtui muutama kuukausi sitten, etten pysty tuntemaan.
Siis tunteet kuolivat?
Se miksi vastasin tähän on se, että vastauksesi on jotain sen kaltaista jota olen odottanut yhdeltä mieheltä ja pelkään, että saan jäädä hiljaisuuteen odottamaan, vaikka mieluummin sitä ottaa sen totuuden kipuineen.
Me emme sovi minun mielestäni yhteen, ainakaan emme voisi ikipäivänä asua yhdessä. Ja on tapahtunut asioita, jotka ovat vieneet minua ennemmin poispäin.
Kannattaisko selvittää ne asiat ainakin jos et ole varma, elä vedä johtopäätöksiä ainakaan valehtelijoiden perusteella, jotkut tahallaan valehtelevat että toisilla kusis hommat, se toinen voi sitäpaitsi huomata että jossain mättää vaikkei sanokkaan.
Se on aina paha tilanne jos toinen ei tätä tiedä, vaan luulee että on yhä mahdollisuuksia.
Yritä katsoa omien tuntemuksiesi ulkopuolelle. En voi sinulle yleisellä keskustelupalstalla vääntää rautalangasta. Olen yrittänyt kuitenkin jotain avata. Aurinkoista päivää.
Luotte jo lähipiirini ihmisille feikkiprofiileita nettiin omilla salakuvatuilla kuvilla ja videoilla. Vitun alhaista PASKAA olette. Omat rikokset aina ja aina vaan syyttömien niskoille. EN HILJENE IKINÄ.
Tämä viesti kuulostaa vain hiljaiselta v*ttuilulta.
Mitkä asiat ovat niin vaikeita että voi ajatella ettei ikipäivänä voisi asua yhdessä??
Itselleni tulee lähinnä mieleen että toinen olisi täysin alkoholisti tai narkomaani.
Eikö ihmiset usein asu yhdessä sellaisen kanssa, jonka kanssa on luontevaa olla? Jos on vaikka...eri tyyppinen? Niin voisko olla, ettei yhdessä asuminen ole yhtä luontevaa kuin....saman tyyppisen kanssa? Jotenkin tuli tällaisia juttuja mieleen.
Mitään tähän. Koska jos tämä olisi mieleni asukilta... niin kuulostaa jotenkin hassulta koko teksti.
Ja samaten olet itse pahin vihollisesi, se tekee sinusta heikon ja itsekkään.
Jotenkin ap:n teksti täsmää ihmiseen jonka kanssa olen vähän samanlaisessa ”tilassa”. En vain itsekään tiedä miten pitkään tämä voi jatkua näin. Lähiaikoina on jotain muutosta tulossa, ehkä silloin voin viedä asiaa eteenpäin, mutta nämä päivät on piiiiitkiä.
Jotain pitäisi keksiä. Lopetan kaiken ja etäännyn, tai lähennymme oikeesti.
Tiedoksi eräälle miehelle, että minä en ole kirjoittanut tähän ketjuun mitään ennen tätä tekstiä enkä minnekään muuallekaan aikoihin.
En ole minäkään tähän ketjuun kirjoittanut ennen tätä, vaikka kovasti on kyllä samoja piirteitä omassa jutussa ja muutamat jutut voisivat olla itseni kirjoittamia.
En minä luullutkaan tuota sinun kirjoittamaksesi aloitukseksi.
Hyvä tietää.
hei minulla oli hyvä olla mutta kun en saanut tehtyä jotain asiaa, kaikki muuttui, mieheni sanoi että luulet vaan että tuon takia, en voi sinua nnnnn enään koskaan, mikä auttaa miehen eivoihin, tätä en ole kirjoittanut muualle,
en tiedä miten aivot saa käännettyä niin että ei ajattele nin paljon , kun en saanut tehtyä jotain, niin miheni sanoi että äalä luule että koskaan voin olla enään siun kaa, en ole kirjoittanut tätä muualle,
Kenelle tämä oli?
J-miehelle naiselta, jonka etunimi loppuu i-kirjaimeen. En tiedä mitä tuo mies ajattelee. Mulle riittäisi, jos saisin tietää ne mahdolliset ajatukset. Minusta ei ole kertomaan tai kysymään. Oon lukossa. En väitä, että hänelläkään elämässään helppoa olisi. Tiedän ettei ole ja sekin tuntuu pahalta : (.
Valitettavasti kaipaamani nimi ei täsmää tuolloin. Toivon että löydät sen oikean :)
Onko etunimi kaksiosainen?
Oletko Sari?
En ole Sari eikä kummankaan etunimi ole kaksiosainen.
Minä olen Sari, mutta toki hyvin epätodennäköisesti kaipaamasi Sari. Kertoisitko jotain tuntomerkkejä Saristasi. Itse asun kaivattuuni nähden kaakon suunnalla.
Miesten kannattaa muistaa, että ikuisesti ei kannata jäädä odottelemaan näiden omien sisäisten lukkojensa kanssa kipuilevien naisten lukkojen aukeamista. Kun ne sitten ehkä lopulta aukeavat ja nainen "löytää itsensä", se usein löytää samalla jonkin muunkin. Ja siltana toiminut mies saa jäädä paikoilleen lahoamaan.
Eikä kannata luottaa, että toinen odottaa iäisyyden omaa uskallustaan. (Tapauksessani pätee kumpaankin suuntaan).
Kyllä täyttä asiaa!