Vierasta firman juhlissa (Koko novelli)

nuspakka

Tämä sattui muutama vuosi sitten firman kevät illanistujaisissa. Alkuilta meni tosi vauhdikkaasti drinkkejä nappaillen ja olin jonkin verran sievässä, sammuin saunalle 11 maissa ja kun heräsin niin ei saunalta ei kuulunut mitään ja kun tulin ulos sieltä niin näin kuin taksi kaarsi mökin pihaan. Huikkasin, että odottakaa ja pomoni huomasi minut ja sanoi, Ai Paula on vielä täällä olipa hyvä sillä tämä on viimeinen taksi kaupunkiin. Niinpä minun oli mentävä kyytiin vaikka matkaseurakseni sainkin aina irstaita juttuja kertovat poikamiehet. Taksi matkan aikana tarjoilu pelasi ja pian olinkin taas hiprakassa. Pomoni ehdottikin, että lähdettäisiin jatkoille hänen asunnolleen ja niin pomoni Harri sekä Jouni ja Mika saivat minut lähtemään mukaansa.

Kun saavuimme asunnolle niin sain taas drinkin käteeni ja sitten joku laittoi pornofilmin tulemaan televisiosta. Pian sainkin aika suoria ehdotuksia miehiltä. Olin kuulema aika riettaan näköinen sihteeri jakkupuvussa ja kun he aikansa suorastaan painostivat minua, niin suostuin seksiin heidän kanssaan kun saisin kyydin kotiini.

Olin aika hiprakassa ja tunsin kun miehet alkoivat riisua minua vuoron perään ja pian päälläni ei ollut mitään ja Harri käski minut polvilleen, kun he tulivat eteeni ja avasivat sepaluksensa. Aloin epäröiden ottamaan suihin vuoron perään heiltä ja tunsin, että pikkuhiljaa alan itsekin kostua. Pian Harri siirtyikin taakseni ja alkoi asetella kaluaan pilluni huulille. Kohta sainkin aivan ihanan orgasmin. Sitten Harri sanoi, että nyt on Paulan ratsastustunti ja hevosena toimii Mika. Aluksi yritin estellä, mutta humala ja himo voittivat pian Jouni siirtyi pian eteeni ja otin hänen kalunsa suuhun ja aloin imeä.

Samassa tunsin, että jotain levitetään pyllyyni. Sanoin, että ei sinne johon Harri naurahti, että kyllä kunnon huora sihteeriä pitää naida joka reikään yhtä aikaa. Samassa tunsin että Harri survaisi kullinsa keralla peppuuni ja huusin kivusta. Jouni otti tukastani kiinni ja karjaisi, että nyt lutka saat munaa niin, että muistat tämän vielä vanhainkodissakin.

Kun kaikki olivat laskeneet lastinsa sisääni kysyin, että saisinko käydä suihkussa? Mika naurahti, että ei tuollainen huora voi käydä suihkussa ja tuhota todisteita mieheltään joten alahan lähteä kotia kohti nyt taksi odottaa jo.

Kun pääsin kotiin, niin onneksi mieheni ei herännyt kävin pikaisesti pesulla ja juuri kun olin menossa sänkyyni puhelimeni tuli tekstari. Siinä luki että meillä olisi sinulle ehdotus jos suostut siihen miehesi ei nää tämän iltaista meillä kuvattua videota. Keskustellaan asiasta maanantaina t Harri. Mieheni heräsi ja kysyi, että kukas se vielä tekstailee vastasin, että Taina vain kysyi pääsinkö kotiin.

2

3938

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • soppakos

      Ihan jees :)

    • nooppar

      Kiva novelli :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      3170
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      117
      2214
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      43
      1624
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1408
    5. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      76
      1112
    6. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      941
    7. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      904
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      900
    9. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      815
    10. Rahtari s salmi

      Onkohan jutussa perää että kylän tyhmin rahtari on palanut ratista
      Suomussalmi
      8
      795
    Aihe