Nyt tunnen itseni niin typeräksi

Joskusmuistelen

Näin jälkeen päin on helppoa nähdä itsensä ihastuneena sinuun, niin täysin ihastuneena. Haaveilin sinusta seksuaalisesti. Olit ihan ehdoton ykkönen fantasioissani. Olitko ikinä aavistellut, millaisen intohimon myrskyn sisälläni herätit? Miten oikein onnistuit siinä?
Olemalla niinä kertoina kun tavattiin erinäisissä yhteyksissä sellainen kuin olet.
Odotin sinua monesti siellä kun olin yksin. Odotin että tulet sinne minua varten, minua tapaamaaan ja sopimaan asioista. Et tullut ikinä. Sinua ei kiinnostanut, et tuntenut minua kohtaan siten. Meni kauan, ennen kuin luovuin toivosta, odotuksesta. Enää en katsele autoilijoita, pyöräilijöitä sillä silmällä josko näkisin sinut. Enää ei ole fantasioita, haaveita sinuun liittyviä. Sain onneksi jossain vaiheessa purettua sen kaiken hullun halun, sinuun kohdistuvan intohimon toisen kanssa. Onneksi, muuten olisin seonnut. Aika tekee onneksi tehtävänsä, ja uutta tulee tilalle. Mutta olit sinä aikamoinen seksuaalisuuteni keikuttaja
: )

19

863

    Vastaukset 19

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Odeblö

      Kiva sulle, mut mä olen vielä jumissa näissä tunteissa.

      • muistoissakävijä

        En usko että hän on. Ollutkaan. Terkuin aloittaja.


    • mietinytitsekin

      "Sain onneksi jossain vaiheessa purettua sen kaiken hullun halun, sinuun kohdistuvan intohimon toisen kanssa. Onneksi, muuten olisin seonnut."

      Mitähän tuo seksiparterisi oikein olisi tykännyt tai tykkäisi jos oivaltaisi ja kuulisi tämän? On varmasti kuvitellut ihan oikeasti sun olevan kiinnostunut eikä vain tollaiseen tarkoitukseen (hyväksi)käytetty. Miltä susta tuntuisi jos itse joutuisit kokemaan noin että sua käytetään seksuaalisesti ja partneri ajattelee samalla jotain toista (jonkun toiseen kohdistuvan kohdistuvan intohimon...).

      • Hyvätmuistot

        No, ei meillä ollut mitään sitoumuksia toisiamme kohtaan. Katsos, kaksi aikuista voi tyydyttyä toisistaan jos kemiat on oikeanlaiset, ilman että tarvitsee tehdä avioliittolupauksia, tai ylipäänsä mitään kauaskantoista päätöstä yhdessä olosta. Se tilanne sopi silloin molemmille siihen tilanteeseen, molemmat sai mitä halusi. Ihan hyvä diili.


    • avaatkovähän

      "Odotin sinua monesti siellä kun olin yksin. Odotin että tulet sinne minua varten, minua tapaamaaan ja sopimaan asioista. Et tullut ikinä."

      Odotit missä?

      • sielläpäsiellä

        Siellä missä muutoinkin tapasimme.


      • Mietteitä

        Jos toivoit noin niin miksi et koskaan pyytänyt häntä tapaamaan sinua? Ehkä hän pelkäsi, että on häiriöksi. Tai ehkä hän tuli tapaamaan sinua, mutta et ollut paikalla tai olit varattu.


      • noloatoisaalta
        Mietteitä kirjoitti:

        Jos toivoit noin niin miksi et koskaan pyytänyt häntä tapaamaan sinua? Ehkä hän pelkäsi, että on häiriöksi. Tai ehkä hän tuli tapaamaan sinua, mutta et ollut paikalla tai olit varattu.

        Ei itselleni ole annettu sellaista rohkeutta että olisin uskaltanut sanoin ilmaista haluni ja mielenkiintoni häneen. Nyt kun jälkeenpäin mietin omaa käytöstäni hänen läsnäollessa niin olisi epätodennäköistä etteikö hänelle käynyt selväksi tunteeni. Olin ilmeisen ihastuneesti käyttäytyvä.


      • muistojaenää
        noloatoisaalta kirjoitti:

        Ei itselleni ole annettu sellaista rohkeutta että olisin uskaltanut sanoin ilmaista haluni ja mielenkiintoni häneen. Nyt kun jälkeenpäin mietin omaa käytöstäni hänen läsnäollessa niin olisi epätodennäköistä etteikö hänelle käynyt selväksi tunteeni. Olin ilmeisen ihastuneesti käyttäytyvä.

        Ja hän itse antoi ristiriitaista viestiä oliko sittenkään samoin tunteva minua kohtaan. Kuten jo alussa totesin-tuskinpa vain. Mutta olleita menneitä nämä jo. Kunhan muistelen miten joskus hullaannuin vahvasti.


    • minätaidantehdätuota

      Sytytän himoja toisessa jotta se voi mennä muualle niitä purkamaan :(

    • Aikaakulunutpuolvuotta

      Alkaako nimesi J:llä. Tai alkoiko silloin? Pitkä komistus? Kilometrejä?

      • minunveikkaus

        On että aloittaja on nainen. T: J jolla on pituutta. Ja ihan sivusta vaan kommentoin.


    • En_kestä_enää

      No voi helvetti jos olisit kaipaamani ihminen..

    • Anonyymi

      Säkin olit ja olet mun unelma edelleen. Kyllä me vielä kohdataan.

      • Anonyymi

        Toivottavasti kohdataan kenelle kirjoitat23:47? Itse ainakin eräälle nuorelle miehelle..


      • Anonyymi

        Kiva kuulla. Terveisin aloittaja
        Ps. ei miulta tuo nuorelle miehelle viesti.


    • Anonyymi

      Hieno trolli. Jos ajattelisin, että tämä olisi häneltä, niin ilmiselvät olisi vain hänen omassa päässään.
      Toiseksi, se paikka missä tapasimme vielä viime vuonna, niin sinne en kyllä olisi voinut olemattomien merkkien perusteella voinut mennä. Kieltämättä kävi mielessä kun näin autosi, ainoana paikalla. Mutta nyt meni näin.
      Silloin kun siellä kävin, niin aikuinen ihminen kyllä ymmärtäisi, että siinä tilanteessa ei ole järkevää edes ottaa riskejä ja ruveta toimimaan omien tulkintojen mukaan.
      Kun ne ajat oli ohi, että en enää siellä käynyt, niin toki nyt olisi helpompaa, mutta paskat. Enää me ei nähdä kuin ohimennen valvovien silmien alla ja harvoin vaikka oletkin usein lähellä.
      Eli en saisi edes tilaisuutta nuuhkia ilmaa ja olla nyt vapaammin. Tai voin, mutta jos leikkisi, että hän näin ajattelisi vielä niin ehkä en edes yrittäisi. Toki naisellakin on mahdollisuus nykyaikana avata suunsa, mutta mennään nyt näillä sitten. Nautitaan kesästä!

    • Anonyymi

      En ole pyöräilly ja autolla ajellut eikä veikatakseni ole lesbo eikä bi.

    • Anonyymi

      ei kannata ottaa tosissaan ennen kuin konkreettisesti totta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2185
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      791
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      780
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      696
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      686
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      630
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      60
      570
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      570
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe