Kauhukseni sain eilen kuulla lakimiesystävältä että isyyden selvittämistä ei voi äiti estää. Mitä ihmettä teen koska en halua että mies puuttuu elämääni mitenkään. Raskaus oli järkytys jo sekin kun ehkäisty on, mutta päätin saada tämän lapsen kun ikää on jo 30 , on vakityö eikä mulla ole lapsia...mutta ilman tota miestä sillä pelkään miehen taholta vaikeuksia tai puuttumista elämääni. Jos olisin tiennyt laista aiemmin en olisi kertonut asiasta miehelle! Ja voisin valehdella etten tuntenut miestä ennestään tai muuta. Tosin hän minut nähdessään olis arvannut, ja vaatinut isyyden selvitystä vaikka olisin väittänyt toista isäksi. Mutta se on myöhäistä nyt. Eikö mulla ole muuta vaihtoehtoa kuin abortti? Olen valvonut ahdistuneena koko yön ja miettinyt enkä pysty menemään töihinkään kun töissä ei saa nuokkua. Ei voi olla todellista että on pakko ottaa mies elämäänsä ja julkistaa asia siten. Kohta alkaa olla kiire kun mulla on 7 4 menossa. Siis apua! Onko muita jotka on päätyneet aborttiin samasta syystä???
Aborttiko? Isyyden selvitys
29
506
Vastaukset
- mitävaikeuksia
Mikä siinä miehessä sitten on niin kamalaa? Mikset halua että lapsi ois sen kans tekemisissä? Jos on joku rikollinen, juoppo, väkivaltanen tms. niin keskustele neuvolassa ja vaadi huoltajuutta pelkästään itselles. Tai jos mies alkaa lapsen syntymän jälkeen hankalaks, yhteys viime kädessä poliisiin ja lähestymiskelto. Ja lapsen voi aina antaa myös adoptioon, esim. avoimeen, ja kerrot siinäkin tapauksessa miks lasta ei pidä antaa isälle.
- Plääni
Ei sellaista lakia ole olemassa. Kun lapsi syntyy, menet lastenvalvojalle ja kerrot, ettei sinulla ole hajuakaan kuka on lapsen isä. Kannattaa asua silloin jollain eri paikkakunnalla kuin lapsen isä.
- Ahdistaa
"Kun lapsi syntyy, menet lastenvalvojalle ja kerrot, ettei sinulla ole hajuakaan kuka on lapsen isä"
Äidillä ei ole enää oikeutta estää isyyden selvittämistä. Totta se on. Jos mies tietää että joku on raskaana niin hänellä on oikeus selvittää isyys. Laki on muuttunut. Valitettavasti ehdin järkytyksestä sekaisin kertoa miehelle. Ja näkisihän hän päällekin mikä tilanne on. Mulla on syyt miksen halua tätä miestä elämääni 18 vuodeksi. Enkä käyttämään lasta aseena. Abortti on nyt aika todennäköinen ratkaisu. Olin tyhmä kun kerroin raskaudesta. - Plääni
Ahdistaa kirjoitti:
"Kun lapsi syntyy, menet lastenvalvojalle ja kerrot, ettei sinulla ole hajuakaan kuka on lapsen isä"
Äidillä ei ole enää oikeutta estää isyyden selvittämistä. Totta se on. Jos mies tietää että joku on raskaana niin hänellä on oikeus selvittää isyys. Laki on muuttunut. Valitettavasti ehdin järkytyksestä sekaisin kertoa miehelle. Ja näkisihän hän päällekin mikä tilanne on. Mulla on syyt miksen halua tätä miestä elämääni 18 vuodeksi. Enkä käyttämään lasta aseena. Abortti on nyt aika todennäköinen ratkaisu. Olin tyhmä kun kerroin raskaudesta.Sinulle on siis mahdoton ajatus muuttaa paikkakunnalta pariksi vuodeksi jonnekin muualle asumaan? Kahden vuoden jälkeen voit olla mieheltä ihan rauhassa. Hänellä ei sen ajan kuluttua voi olla mitään vaateita, jollei ole niitä aiemmin esittänyt.
- Näin-On
Ei elämäsi murhaamalla parane. Saat vain elinikäiset traumat. Puhumattakaan isomman kuvan sanktioista jotka murhaajalle luvassa.
- kunhan_vastaan
Biologinen fakta on että abortissa ei murhata ketään.
- kunhan_trollaat
kunhan_vastaan kirjoitti:
Biologinen fakta on että abortissa ei murhata ketään.
Biologinen fakta on että abortissa tapetaan pieni ihminen kylmän suunnitellusti.
Ihmisen suunnitelmallinen tappaminen on murha.
Mikä kohta näissä totuuksissa on liikaa suosijakiihkon ymmärrys (ja sieto-) kyvylle? - DomPerignon-34
"Puhumattakaan isomman kuvan sanktioista jotka murhaajalle luvassa."
Mitäs ne on? 😊
- DomPerignon-34
Onneksi voit tehdä viel abortin! 😊
- yp.mulqquriehuu
Näköjään täällä saa ilakoida vapaasti lapsen teil.aamisen "onnella" mutta hys hys vaan jos sen ja seuraukset kertoo todenmukasemmin!!
- Ahdistaa
Miksi oma kommettini oli poistettu tästä?, kun totesin että otin selvää vielä uudestaan asiasta ja totta se on, isällä on oikeus selvittää nykyään isyys eikä äiti voi sitä kieltää. Oletuksena pitää tietenkin olla että tietää lapsen olevan olemassa ja haluaa ne isän oikeudet. Eli olin tyhmä ja menin kertomaan raskaudesta. Ja mies näkisi isontuvan mahan ja osaa itsekin laskea yhteen. Mitään poliiseja ja muita ei voi tähän ottaa, en halua elää paineissa koko loppuikääni. Haluan olla rauhassa. Eikä poliisi voi tehdä mitään, ei tämä ole senlaatuinen asia. Minä en vain enää kestä tätä ahdistusta, en näe tilanteesta ulospääsyä. Jos entinen laki olisi voimassa minkä luulin olevan että äiti voi kieltää isyyden selvityksen ei olisi mitään ongelmaa!
- Sossupaholainen
Se vanhakin laki antoi isälle mahdollisuuden vaatia isyytensä tunnustamista oikeusteitse vaikka äiti oli kieltänyt isyyden selvittämisen. Mutta se vaati siis sen että isä tiesi/epäili olevansa isä ja vei asian oikeuteen.
- Plääni
No toivottavasti ei se ukko ole ihan persaukinainen, että saat edes hyvät elarit. Yksi vaihtoehto on, että muutat seuraavaksi 18 vuodeksi ulkomaille.
- mitennnin
"Eikä poliisi voi tehdä mitään, ei tämä ole senlaatuinen asia."
Siis jos mies on joku vainoaja tms. isäksi sopimaton, niin miten niin ei voi estää esim. lähestymiskiellolla?
Toinen vaihtoehto on että sinä et vaan nyt satu pitämään tästä miehestä ja haluat riistää häneltä lapsen ja oikeutella itsellesi elämän riistämisen lapselta.. - VarokaaFeminatseja
Plääni kirjoitti:
No toivottavasti ei se ukko ole ihan persaukinainen, että saat edes hyvät elarit. Yksi vaihtoehto on, että muutat seuraavaksi 18 vuodeksi ulkomaille.
Tässäkin nähdään, että suosijafanaatikon ainoa motiivi on tuottaa miehelle mahdollisimman paljon surua, mielipahaa tai kustannuksia.
Oikeat naiset, jos tämän luette. Karttakaa näitä palstan päivystäviä suosijafanaatikkoja. Näette tässä heidän ideologiansa ja se on MIESVIHA.
Vauvat raadellaan hengiltä, jotta mies kokee mahdollisimman paljon tuskaa. Käsittämätöntä julmuutta. Mies ei noin julma osaisi olla koskaan. - 8388
mitennnin kirjoitti:
"Eikä poliisi voi tehdä mitään, ei tämä ole senlaatuinen asia."
Siis jos mies on joku vainoaja tms. isäksi sopimaton, niin miten niin ei voi estää esim. lähestymiskiellolla?
Toinen vaihtoehto on että sinä et vaan nyt satu pitämään tästä miehestä ja haluat riistää häneltä lapsen ja oikeutella itsellesi elämän riistämisen lapselta.."Siis jos mies on joku vainoaja tms. isäksi sopimaton, niin miten niin ei voi estää esim. lähestymiskiellolla? "
Ei lähestymiskielloilla ole mitään vaikutusta. Niitä rikotaan. Ja millä perusteella lähestymiskieltoa edes saa. ?? Kai siinä hengenvaarassa pitää olla vähintään?? - Miettikääpä
VarokaaFeminatseja kirjoitti:
Tässäkin nähdään, että suosijafanaatikon ainoa motiivi on tuottaa miehelle mahdollisimman paljon surua, mielipahaa tai kustannuksia.
Oikeat naiset, jos tämän luette. Karttakaa näitä palstan päivystäviä suosijafanaatikkoja. Näette tässä heidän ideologiansa ja se on MIESVIHA.
Vauvat raadellaan hengiltä, jotta mies kokee mahdollisimman paljon tuskaa. Käsittämätöntä julmuutta. Mies ei noin julma osaisi olla koskaan."Mies ei noin julma osaisi olla koskaan."
Just luin kuinka papit on raiskanneet pikkulapsia sairaalassa toipumassa leikkauksesta...jonla jälkeen tappaneet.....tai tehneet tytöille abortin. miehetkö ei julmia? Miehet syypäitä sotiin, julmuuksiin. Hitler ja Stalin ja kaikki hirmuhallitsijat on miehiä, Putinit, Nixonit jotka tapattaneet miljoonia lapsia. . Olkaa nyt ylpeitä heistä? Siksikö miehet vastustaa abortteja että saisitte lisää himoillenne hyväksikäytettäviä ja sotiin tapettavia? - miesvihaajako
VarokaaFeminatseja kirjoitti:
Tässäkin nähdään, että suosijafanaatikon ainoa motiivi on tuottaa miehelle mahdollisimman paljon surua, mielipahaa tai kustannuksia.
Oikeat naiset, jos tämän luette. Karttakaa näitä palstan päivystäviä suosijafanaatikkoja. Näette tässä heidän ideologiansa ja se on MIESVIHA.
Vauvat raadellaan hengiltä, jotta mies kokee mahdollisimman paljon tuskaa. Käsittämätöntä julmuutta. Mies ei noin julma osaisi olla koskaan."Vauvat raadellaan hengiltä, jotta mies kokee mahdollisimman paljon tuskaa. Käsittämätöntä julmuutta. Mies ei noin julma osaisi olla koskaan."
Mieheni vaatii minua tekemään abortin kun ei halua toista lasta, tai hän aikoo tappaa minut ja poikansa ellen suostu aborttiin. Lisäksi hän on valehdellut kaikki sukulaiset että olen pettänyt häntä vaikken uskaltaisi edes. Mitä mieltä olet miehestäni? Pitäisikö minun rakastaa miestäni ja tehdä kuten hän vaatii? - 934802938402934820349
On vähän liioittelua kuvata alkiota tai sikiötä vain hedelmöittyneeksi sukusoluksi, ei se ihan ameban tasolla kuitenkaan ole. Suomessa saa abortin aika höttöisin perustein vielä raskausviikolle 20 asti. Se on todellakin eettinen kysymys, johon ei ole yksiselitteistä vastausta. viikolla 20 sikiö on jo aikalailla vauva, eihän viikolla 37 abortoitava sikiö ole mikään solumöykky ja kaikille on aika selvää, että niillä viikoilla raskauden "keskeyttäminen" olisi murha. Kuitenkin lainsäädäntö joustaa noin pitkälle vaikka äidin nuorehkon iän tai hankalahkon elämäntilanteen perusteella varmaankin siitä syystä, että abortteja tehtäisiin muuten laittomasti ja siinä olisi myös äidin elämä vaarassa. Kuitenkin raja, jolloin alkeellisesta organismista tulee alkava elämä, joka selviää tuossa vaiheessa vain äitinsä sisällä on melko vaikea määrittää, kuitenkin varmasti ennen viikkoa 20. Siitä syystä moni provosoivasti puhuu murhasta, sitähän se kyllä onkin. Kyllä monessa tapauksessa ihminen selviäisi yllätysvauvan ensi vuosista tai adoptio voisi olla eettisepi ratkaisu. Olen itse tehnyt abortin rv 19 1 perusteina lukio kesken, alkoholin käyttö ennen raskauden huomaamista ja lapsen isällä jo uusi pano. Voi luoja kun tajusin liian myöhään mitä olin tehnyt. En ollut uskaltanut ajatella asiaa, mutta kun se vauva mätkähti siihen synnytyssängylle, en ikinä saa sitä mielestäni. Tästä pitäis käydä oikeasti keskustelua. Tuntuu, että kaikki hyppäävät ääripäihin eikä ja ovat ehdottomasti vastaan alun alkaen vaikka sikiö kehittyisi ilman aivoja ja äidin henki olisi vaarassa, tai sitten vielä viikolla 30 vauva on pelkkä soluklimppi ja äidin elämä ainoa arvokas. Kunpa minut olisi pakotettu puhumaan asiasta jonkun puolueettoman ihmisen kanssa, jos voisin palata ajassa taaksepäin niin tekisin toisin. Todellakin me kaikki olemme olleet joskus pelkkiä hedelmöittyneitä munasoluja. Siitä munasolusta kuitenkin useimmiten seuraa terve lapsi, josta saa jo alusta asti iloita. Jos siitä ei kykene huolehtimaan niin voisi oikeasti olla parempi antaa lapsi sitten pois. Itsekään en osaa määrittää selkeää kantaani siitä milloin abortti olisi "eettistä", hyvin varhaisilla viikoilla kuitenkin, ennen kuin vauva esim. tuntee kipua kuolemastaan. Sekin toki vaihtelee mikäli vauva tosiaan kehittyy niin ettei tule selviämään kohdun ulkopuolella tai raskaus on äidille vaaraksi, harvemmin kyse on kuitenkaan tästä, siksi puhun näin yleistäen. Mutta täytyy myöntää, teininä itsekin harkitsin risiiniöljyä ja vaikka mitä kun odottelin lupaa valviralta. Totuus hahmottui vasta synnytettyäni kuolleen vauvan. Siksi pidän vastenmielisenä tätä sikiön elämän väheksymistä sillä olin itse kuullut vain tällaista ideologiaa ennen aborttia. Pahemmin ei voisi olla väärässä. On vielä niin ihmeellistä, että tuntuu etten ikinä voi mitenkään sovittaa tekoani, murhastahan joutuisi edes vankilaan. Koitan nyt vain elää paremmin ja oman kokemukseni kautta tuoda keskusteluun realistisempaa näkökulmaa. Länsimaat eivät ole täydellisiä, vaikka monessa asioissa kuten naisten oikeuksissa monia maita edellä. On kuitenkin muitakin eettisiä kysymyksiä kuin vain naiset ja heidän oikeus kehoonsa.
- DomPerignon-34
VarokaaFeminatseja kirjoitti:
Tässäkin nähdään, että suosijafanaatikon ainoa motiivi on tuottaa miehelle mahdollisimman paljon surua, mielipahaa tai kustannuksia.
Oikeat naiset, jos tämän luette. Karttakaa näitä palstan päivystäviä suosijafanaatikkoja. Näette tässä heidän ideologiansa ja se on MIESVIHA.
Vauvat raadellaan hengiltä, jotta mies kokee mahdollisimman paljon tuskaa. Käsittämätöntä julmuutta. Mies ei noin julma osaisi olla koskaan."jotta mies kokee mahdollisimman paljon tuskaa. "
Aloittaja haluaa vaan päästä äijästä eroon. Tietty se tuottaa tuskaa jos on yksipuolisesti rakastunut mutta elämä ei ole reilua eikä kenenkää velvoite ole seukata väärän ihmisen kans.😊
Näinhän se on:
" Jos lapsi syntyy 1.1.2016 tai sen jälkeen, ei äidillä ole oikeutta vastustaa isyyden selvittämistä. " (Finlex)
Ennen tuota päivämäärää syntyneet menee toisten säädösten mukaan.- Hähhähh
Kyllä mahtaa feminatsia kirvellä..
- rasittunut
Hähhähh kirjoitti:
Kyllä mahtaa feminatsia kirvellä..
Tuohan tarkoittaa sitä, että nainen valitsee entistä helpommin abortin mielummin jos ei tykkää siittäjästä tai pelkää miestä... kirveleekö sellainen? Ihan kahjoa tuollainen, oletko vahingoniloinen entistä suuremmasta aborttipotentiaalista?
Hähhähh kirjoitti:
Kyllä mahtaa feminatsia kirvellä..
Ei se isyyden selvittämisen estäminen ole aina ollut huono asia. On voinut moni aborttikin estyä kun tietää ettei lapsen siittäjä ole sitä parasta isämateriaalia, tai on mielenterveyden kanssa tullut ongelmia esimerkiksi. Lapsella kun on suuremmat oikeudet turvallisuuteen kuin vanhemmilla lapsiin.
On tosi paljon tapauksia, että esim. erossa lapsia käytetään aseena toista vanhempaa vastaan, kun ei sitä vihaa ja pettymystä voi purkaa suoraan kohteeseen. Vastahan oli otsikoissa taas näitä kamalia lasten surmia.- tekopyhyydenkukkasia
tieteilijä kirjoitti:
Ei se isyyden selvittämisen estäminen ole aina ollut huono asia. On voinut moni aborttikin estyä kun tietää ettei lapsen siittäjä ole sitä parasta isämateriaalia, tai on mielenterveyden kanssa tullut ongelmia esimerkiksi. Lapsella kun on suuremmat oikeudet turvallisuuteen kuin vanhemmilla lapsiin.
On tosi paljon tapauksia, että esim. erossa lapsia käytetään aseena toista vanhempaa vastaan, kun ei sitä vihaa ja pettymystä voi purkaa suoraan kohteeseen. Vastahan oli otsikoissa taas näitä kamalia lasten surmia."Vastahan oli otsikoissa taas näitä kamalia lasten surmia."
Onko huvittavampaa... "Liian pienten" lasten surmaamisen suosija kauhistelemassa lasten surmia ;-D
- EiAhdistaenää
Minun taustana on entinen ja uusi suhde. Sorruin hetkeksi entiseen kun mh-puoli on meillä sujunut liiankin hyvin enkä tiennyt tuleeko uudesta mitään. Luulin ettei tästä uudestani kehkeydy vakavaa. Mutta kaikki on muuttunut. Mies tietää, siis exä että meistä ei tule mitään, mutta hän haluaisi minut edelleen, on ruinannut takaisin jo puoli vuotta ja minä sorruin läheisyydellä ja sexill "viekoteltuna". Mutta miksi minä pipipää menin kertomaan raskaudesta. Olen epäillyt että exä teki tämän tahallaan, kortsu on jotenkin kummasti lähtenyt pois!? Hän ei voi mua unohtaa ja haluis saada mut edelleen, eli tämä on aika yksipuolista paitsi että fyysinen puoli tyydyttää molempia. Toimihan se hetken kun sai muistutuksen upeista mh-taidoista, jonka varassa kai koko juttumme oli alunperin. Ja olinhan puutteessakin. Mut muuten suhde oli aika sisällyksetön kun vertaa tähän mikä mulla meneillään. Nyt uusi mies joka on vakavissaan ja minä myös, on se johon minun on panostettava koska exä on sellainen nuoruuden ajanvietesuhde missä ei vakavasti otettavia aineksia. Eli tein ainoan oikean päätöksen tulevaisuuden kannalta: eilen kävin lääkärissä ja sain lähetteen keskeytykseen joka ensi viikolla, exälle valehtelen että meni kesken (sama asiahan se vaikka vähän apuja tarviikin). Menin yksityiselle. Mutta haluan alkaa uuden suhteen puhtaalta pöydältä ilman että kukaan exä, ei läheinen ja mustis valmiiksi voi vaikuttaa ja ohjailla mun elämää, hirvittää ajatuskin, että olisin sidottu tyyppiin josta en oikeasti ja vakavasti piittaa. Uudelta mieheltäni en ole kysynyt mitä mieltä olis raskaudestani. On lapsirakas (tunnen lapsuudesta asti) mutta miehet on tarkkoja että lapsen pitää olla oma eikä sitä voi olla raskaana suhteen alussa! Lapset tulee sitten myöhemmin jos tulee. Että mun mielestä ongelmat ratkes tällä. Ahdistus hellitti heti kun päätöksen tein. Kiitti kun sain avautua ja luitte ja Mukavaa Syksyä kaikille ja uutta kohti!
- Eiköedesvähän
Millä viikoilla olet? Jos ihan alussa niin on todennäköisempää, ettet traumatisoidu abortista. Kuitenkin olisi hyvä kertoa uudelle miehellesi asiasta vaikka pelottaisi, että suhde olisi siinä. On aika huono lähtökohta salailla tuollaista asiaa, siinähän se suhde testataan vaikka ei se mukavaa kuultavaa ole kellekään. Parhaassa tapauksessa mies tukee sinua alusta alkaen, mutta jos kuulee asiasta vasta myöhään niin luottamus voi kokea aika kolauksen vaikka kuinka selittelisit ja olisit itse sinut asian kanssa. Olen itsekin nainen, mutta kuvittelisin että miehen on vaikea kuulla tuollaista salailua jälkeenpäin ja pidän todella itsekkäänä jos aiot jättää täysin kertomatta. Et silloin ikinä saavuta todellista läheisyyttä, mutta jos pelkäät paljastaa salaisuuksiasi niin siihen joudut tyytymään. Tuon asian täysin salaamista pitäisin kuitenkin tietynlaisena pettämisenä. Olen samaa mieltä, etten minäkään lasta haluaisi eksäsi kanssa, eikö jälkiehkäisy toiminut, kai edes yritit? Koita kasvaa ihmisenä ja ottaa enemmän vastuuta teoistasi. Valitettavasti se voi vaatia aika paljon, jopa uuden suhteen uhraamisen, mutta omatuntosi ainakin olisi puhdas. Kuulostaa todella pimeältä ainakin salata asia. Mies tuskin haluaisi myöskään, että pidät eksäsi lapsen, rehellisyydestä on kuitenkin hyvä aloittaa.
- EiAhdistaenää
Eiköedesvähän kirjoitti:
Millä viikoilla olet? Jos ihan alussa niin on todennäköisempää, ettet traumatisoidu abortista. Kuitenkin olisi hyvä kertoa uudelle miehellesi asiasta vaikka pelottaisi, että suhde olisi siinä. On aika huono lähtökohta salailla tuollaista asiaa, siinähän se suhde testataan vaikka ei se mukavaa kuultavaa ole kellekään. Parhaassa tapauksessa mies tukee sinua alusta alkaen, mutta jos kuulee asiasta vasta myöhään niin luottamus voi kokea aika kolauksen vaikka kuinka selittelisit ja olisit itse sinut asian kanssa. Olen itsekin nainen, mutta kuvittelisin että miehen on vaikea kuulla tuollaista salailua jälkeenpäin ja pidän todella itsekkäänä jos aiot jättää täysin kertomatta. Et silloin ikinä saavuta todellista läheisyyttä, mutta jos pelkäät paljastaa salaisuuksiasi niin siihen joudut tyytymään. Tuon asian täysin salaamista pitäisin kuitenkin tietynlaisena pettämisenä. Olen samaa mieltä, etten minäkään lasta haluaisi eksäsi kanssa, eikö jälkiehkäisy toiminut, kai edes yritit? Koita kasvaa ihmisenä ja ottaa enemmän vastuuta teoistasi. Valitettavasti se voi vaatia aika paljon, jopa uuden suhteen uhraamisen, mutta omatuntosi ainakin olisi puhdas. Kuulostaa todella pimeältä ainakin salata asia. Mies tuskin haluaisi myöskään, että pidät eksäsi lapsen, rehellisyydestä on kuitenkin hyvä aloittaa.
Niin tää on kuin 2-teräinen miekka, mutta päätin etten kerro. Koska tää on tapahtunut ennenkuin meidän oikee seurustelu alkoi. Menee gynevaivojen piikkiin. En tiedä hänen yksityisiä asioitaan myöskään. Jotain haluan pitää itselläni. Voi olla että kerron joskus.
- trollihanseolikin
Että lapsi viem.äriin kun geenit on "väärät"... no ehkä niitä ei sitten koskaan enää tulekaan. Ainakaan ansaitusti. Ja salatakin pitää, ja vääntää valheita "keskenmenoista". Kertoo kaiken mukavuusm**haajien moraalin tasosta.
"Jos ihan alussa niin on todennäköisempää, ettet traumatisoidu abortista."
Ihanko mutuista tääkin taas repästy, että mitä pienempi uhri sitä vähemmän traumaa? Se lapsen henki riistetään tosin ihan tasan yhtä paljon viikolla 6 kun 10 viikkoo (tai vuosia) myöhemminkin.
"omatuntosi ainakin olisi puhdas."
Juupa juu, itsekäs mukavuus abortt.ööri "puhtaalla" omalla tunnolla... päivän paras vitsi ;'-D
"Koska tää on tapahtunut ennenkuin meidän oikee seurustelu alkoi."
Että ei edes eka uhri sarjam**haajalla kyseessä..?! Just joo..... no ei ihme ettei holtittomasti l*rttoileva verik.äsi kehtais kertoo kaikkee..
"Ahdistus hellitti heti kun päätöksen tein."
Noinhan sitä alkuun vois luulla...
> Abortin jälkeen ensimmäinen tunne on usein helpotus. Jonkin ajan kuluttua ensimmäiset helpotuksen tunteet usein haihtuvat ja voi tuntua vaikealta ajatella, mitä on oikeasti tapahtunut. Tässä vaiheessa moni kieltää koko asian ja siihen liittyvät tunteet. Kieltäminen saattaa kestää muutamasta tunnista jopa vuosikymmeniin asti. Naiset reagoivat hyvin eri tavoin. Lakattuaan kieltämästä tosiasioita naiset usein ahdistuvat ja vihastuvat. Joskus tunteiden vahvuus voi olla yllättävän suuri. He saattavat olla vihaisia itselleen ja/tai toisille. Vihan ilmaiseminen on tärkeää, koska sisäänpäin kääntyessään se saattaa aiheuttaa psykosomaattisia oireita mm. masennusta ja itsetuhoisuutta. Syyllisyys, häpeä ja itsesääli ovat myös usein esiin tulevia tunteita. > (ituprojekti, apua abortin jälkeen)
Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.613750Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j873138Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin782360Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.141610Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä
Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m671357- 891213
Varusmiehen kuolema
Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä381119Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?11001Huippu, kaupunki ostaa hotellin
Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä55995- 47972