Vihreät julistavat vastustavansa kaikin keinoin ilmastonmuutosta. Tämä ei pidä paikkaansa. He voivat toki änkyttää tomaateista, saako syödä suomalaisia vai pitääkö ottaa espanjalaisia?
Jos väittää vastustavansa ilmastonmuutosta, niin silloin on vastustettava sitä ihan oikeasti kaikin keinoin. Osaa keinoista ei voi vain sulkea pois.
Fossiiliset polttoaineet on nopeasti korvattavissa vain ja ainoastaan ydinvoimalla. Mutta tämä ei vihreille käy koska heidän uskontonsa kieltää ydinvoiman. Siispä ylivoimaisesti tehokkain tapa korvata laajassa mittakaavassa fossiilisia joutaa roskakoriin.
Vauraiden maiden asukeilla on monikymmenkertainen hiilijalanjälki esimerkiksi afrikkalaisiin verrattuna. Mitä tekevät Vihreät? Haluavat tukea väestönkasvua kehitysmaissa kaikin keinoin ja ratkaisuna liikaväestölle on heidän siirtämisenä Eurooppaan.
Vihreä uskonto tyrmää tehokkaimmat keinot vastustaa ilmastonmuutosta. Mutta ainahan voi soittaa suuta ja inttää niistä tomaateista.
Jos väittää vastustavansa ilmastonmuutosta, niin silloin on vastustettava sitä ihan oikeasti kaikin keinoin. Osaa keinoista ei voi vain sulkea pois.
Fossiiliset polttoaineet on nopeasti korvattavissa vain ja ainoastaan ydinvoimalla. Mutta tämä ei vihreille käy koska heidän uskontonsa kieltää ydinvoiman. Siispä ylivoimaisesti tehokkain tapa korvata laajassa mittakaavassa fossiilisia joutaa roskakoriin.
Vauraiden maiden asukeilla on monikymmenkertainen hiilijalanjälki esimerkiksi afrikkalaisiin verrattuna. Mitä tekevät Vihreät? Haluavat tukea väestönkasvua kehitysmaissa kaikin keinoin ja ratkaisuna liikaväestölle on heidän siirtämisenä Eurooppaan.
Vihreä uskonto tyrmää tehokkaimmat keinot vastustaa ilmastonmuutosta. Mutta ainahan voi soittaa suuta ja inttää niistä tomaateista.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Vesivoima turvallisin..
Ydinvoima tehokkain.
Jos sitä sattuu olemaan...
Tekoaltailla saatas lopetettua tulvat ja sähköä vientiinkin..
Enemmän kuin mikään muu puolue Vihreät markkinoi mielikuvaa. Vihreät luovat mielikuvaa, että he ovat ilmastonmuutoksenvastaisen taistelun eturivissä, suorastaan ainoita jotka haluavat asian hoitaa.
Mielikuva on valheellinen. Vihreät asettavat monta asiaa ilmaston muutoksen vastaista taistelua tärkeämmäksi. Vaihtoehtoisesti he esittävät keinoja, jotka vahingoittavat vakavasti taloutta, mutta samaan hengenvetoon vaativat jaettavaksi lisää etuuksia viiteryhmilleen.
Vihreiden puheiden ja tekojen välinen ristiriita on käsittämättömän suuri. Siitä ei kuitenkaan ole haittaa, koska heidän potentiaalisilla kannattajillaan ei ole minkäänlaista suhteellisuudentajua. Kaksi asiaa rinnakkain ovat heille samanarvoisia, vaikka toisen vaikuttavuus on miljoona kertaa toista painavampi.
Kyllä ne Vihreet on niin kivoja. Haluavat suojella kaikelta pahalta ja vielä jakaa minulle rahaa. Kliffaa, äänestän niitä. Talous ja politiikka on ihan tyhmää. Kun valitsen tomaatit oikein ja paasaan muillekin miten pitää elää, niin voin hyvällä omallatunnolla lentää pari kertaa vuodessa etelään. Lenteleehän ne Vihreiden kansanedustajatkin ja Niinistön Villekin päästelee ylinopeutta, niin että hiilidioksidi vain tupruaa.
Afrikan väestön ylituotannon kuskaaminen Suomeen? Afrikassa hiilijalanjälki on vaatimaton. Suomalaiset voivat luopua vaikka saunomisesta, niin kyllä tänne mahtuu.
Jos vihreät alkaisivat tosissaan vastustaa ilmastonmuutosta, heitä äänestäisi vain Pentti Linkola.
Sehän vaatisi mm. lapsilisien lakkauttamisen ja laajan sterilisointikampanjan.
Aloittakaamme steriloinnit rasisteista, nämä yhteiskunnan loiset olisi siihen hyvä kohde.
Kuka sitten velton sukusi elätäisi..?
Olen osallistunut liito-oravien papanoiden laskentaan Turussa. Näyttää siltä, että onnistumme siirtämään moottoritietä. Se nimittäin kulkee nyt liian lähellä liito-oravan reviiriä.
Seuraavaksi lennän Italiaan, jossa istutan puita ilmastonmuutoksen torjumiseksi.
Italiassa minulla on myös tilaisuus osallistua mielenosoitukseen, jossa paheksutaan Italian hallituksen yrityksiä lopettaa hallitsematon maahanmuutto Afrikasta.
Vihreät ovat valhe, mutta moni haluaa elää valheessa. Sadusta totta. Miksi emme voisi olla hahmoja Disneylandiassa? Kaikki rahoitetaan Roopen pohjattomasta rahasäiliöstä, joten mistään ei tarvitse tinkiä.
Johan ne Vihreät taas julisti, että he eivät vastusta leikkauksia!!
Vihreiden idea lentoverosta on törkeä. Ilmastomuutokseen sillä ei ole mitään merkitystä. Vain tapa kerätä veroja. Kehen se kohdistuu? Kaikista pieni tuloisimpiin ja vähävaraisiin. Hyvä tuloisilla ja varakkailla on varaa maksaa lentovero. Vähävaraisille ja köyhille se aiheuttaa pahimillaan sen, että lentomatka jää tekemättä. No silloinhan vihreät voi matkustaalentokoneissa seisaallaan.
Minkä takia köyhän pitäisi päästä lentämään?
Jos kaikki köyhät lentäisi niin silloin lentäisi lehmätkin, koska ilma olisi niin paksua.
Tarkoitus onkin vähentää lentomatkustusta, joten sopeudu.
Vihreät eivät ole köyhän asialla.
Vihreät populistit muka vastustavat ilmastonmuutosta! Pennasen perhe lensi oikein kahdella eri koneella lomakohteeseensa.
Vihreät tuhoavat Suomen!
Vastustavat teoriassa oikein kovasti, mutta eivät käytännössä. Kaksi tehokkainta keinoa on suljettu pois. Ydinvoimaa ei saa käyttää ja väestönkasvua rajoittaa sillä se takaa alati kasvavan muuttovirran Suomeen.
Touko Mehiläinen Aalto yliopistosta on sitä mieltä, että ...........olen mieletön....... vai miten se nyt olikaan.........., paljon on Meksikossa kuollut kilpikonnia.........sitäkin me vastustamme.
Vastustamme ilmastonmuutosta. Tosin ilmastonmuutos ei johdu siitä, että emme käytä tarpeeksi ydinvoimaa ja maksimoimme väestönkasvun ja siirrämme hiilijalanjäljet Eurooppaan, kun ne ovat täällä paaaaaljon suurempia.
Siis vastustamme ilmastonmuutosta silloin kun se meille sopii. On siis ilmastonmuutosta joka täytyy vain hyväksyä koska meidän uskontomme vaatii tiettyä käyttäytymistä. Se on oikeastaan ihan hyvää ilmastonmuutosta. Ei ole niin kylmä. Mutta sitten on pahaa, hyi hyi ilmastonmuutosta. Se johtuu noista toisista jotka syövät vääränlaisia tomaatteja ja käyvät puusaunassa! Hyi heitä! He tuhoavat maailman.
Äänestä meitä, niin aivosi voivat lomailla.
Ympäristöongelmien suurin alkusyy on ihmisten ylikansoitus tällä maapallolla ja erityisesti väestöräjähdys. Jos olisi saman verran porukkaa kuin joskus 60-luvulla, mutta nykyaikainen ekologisuus, ympäristöstä ei tarvitsisi olla hirveän huolissaan. Vihreät tietenkään eivät suostu edes myöntämään koko ongelman olemassa oloa, tai jos myöntävät niin eivät halua eritellä, missä päin maailmaa se väestö räjähtää. Se on nimittäin aika epämiellyttävä totuus.
Hautala on tätä mieltä:
https://www.verkkouutiset.fi/puhe-vaestorajahdyksesta-on-vanhanaikaista/
Tosiasioiden kieltäminen on Vihreyden alku ja juuri. Afrikassa on liki 1,4 miljardia asukasta. Ja väki tuplaantuu reilussa 20 vuodessa. Ei väestöpommia, ei. Ehkä Hautalankin olisi kannattanut olla matematiikan tunnilla hereillä.
Suomi mamuille..
Tuulivoimasta vihreät ovat hiljaisuudessa luopuneet.
Suurin ympäristö tuho aiheutetaan sillä tuotannolla, jolla tuo
tappiollinen tuotannon ala pidetään pystyssä.
Kaikki sen tuotannon arvo on turhaa kulutusta luonnolle.
Mikään muu ei saastuta
yhtä paljon, koska verorahat tulevat tehdystä vientituotannosta.
Pitää olla narsistinen valehtelija, ennen kuin pääsee vihreiden jäseneksi.
Vihreät ajavat oikeita asioita, mutta on turha lähteä yleistämään, että kaikki vihreät ajaisivat niihin vääriä keinoja. Vihreiden joukossa on varmasti paljon korkeasti koulutettuja ja analyyttisesti ajattelevia ihmisiä, mutta myös arkiajattelijoita.
Lentovero ei esimerkiksi ole sellaisenaan hyvä ajatus, mutta silti hyvä heitto keskustelun avaamiseksi. Tärkeintä olisi nyt lisätä ihmisten tietoisuutta liittyen lentojen aiheuttamiin ympäristöongelmiin. Siksi meillä on olemassa vapaaehtoisia mahdollisuuksia kompensoida lentämisen aiheuttamia päästöjä, kuten päästökompensaatioiden maksaminen (jota on tosin kritisoitu siitä, että näitä vapaaehtoisia veroja ei välttämättä aina ohjata oikeisiin käyttötarkoituksiin). Sitten uutena ideana on tullut soiden ennallistaminen, johon kansalaisten on mahdollista osallistua. Lisäksi pitäisi avata keskustelua virtuaalimatkailun lisäämisestä. Jos osa matkailusta suoritettaisiin virtuaalisesti, voitaisiin lentämistä vähentää huomattavasti. Lisäksi yritykset voisivat lisätä sähköisten välineiden hyödyntämistä neuvotteluissaan, jolloin matkustelun määrää voitaisiin vähentää entisestään.
Kuitenkin myös teknologian tuomia vaikutuksia ympäristöön tulisi arvioida nykyistä kriittisemmin. Emme voi kritiikittömästi jatkaa kehitystä siihen suuntaan, että kaikille kansalaisille tulisi tulevaisuudessa älypuhelinpakko. Ensinnäkin, älypuhelinten käyttökustannukset ovat usein liikaa köyhemmälle väestönosalle. Toiseksi ei ole ympäristöystävällistä tuottaa laitteita, jotka kestävät vain kolme vuotta, ja on näin ollen vaihdettava elämän aikana noin 30 kertaa. Toisin kuin luullaan, ei mikroprosessorien valmistaminen ole kovin vihreää, vaan tuotannosta koituu suuria hiilijalanjälkiä. Vanhoilla kännyköillä on pidempi käyttöikä, ja palveluita pitäisikin räätälöidä siihen suuntaan, että niitä voisi käyttää helposti ja edullisesti tekstiviesteillä. Tämä lisäisi myös niiden saavuttavuutta.
Tietotekniikan saralla ihmisiä pakotetaan ostamaan myös jatkuvasti uusia laitteita. Internetin palveluita ei enää pyritä kehittämään mahdollisimman tehokkaiksi, joten ihmiset joutuvat ostamaan aina uuden tietokoneen, kun uusia web-teknologioita otetaan käyttöön. Tavoitteeksi pitäisi ottaa laitekantojen käyttöiän pidentäminen, jotta mikroprosessoreita tarvitsisi valmistaa nykyistä vähemmän. Sama koskee autoilua: uusi auto on ehkä energiatehokkaampi, mutta kuinka suuren hiilijalanjäljen tuottavat sen sisältämien mikroporsessorien valmistaminen?
Tarvitsemme keinoja saada yritykset tuottamaan vanhoille laitteille huoltopalveluja 1980-luvun malliin ja autotehtaita tuottamaan energiatehokkaampia moottoriversioita vanhoihin automalleihinsa. Uuden tuotannon lisääminen ei välttämättä ole vihrein ratkaisu.
Suurin ongelma on tietenkin väestönkasvu. Kehitysapua ei pitäisi käyttää ruoka-apuun, vaan koulutuksen lisäämiseen. Jos onnistumme viemään maailman köyhimpiin maihin meillä jo nyt käytössä olevia perhesuunnittelun malleja, niin voimme jo tällä vuosisadalla saada maailman väestönkasvun kääntymään alaspäin ja voimme lähteä tavoittelemaan alle miljardin ihmisen väestömäärää maapallolla seuraavan 500 - 1000 vuoden kuluessa.
Tosin, jos teknologia kehittyy riittävän nopeasti, niin maapallon kantokyky on mahdollista saada nostettua hyvällä elintasolla kahteenkin miljardiin ihmiseen. Kiista ydinvoiman puolesta ja sitä vastaan saattaisi ratketa itsestään tulevaisuudessa, mikäli energiaa tarvittaisiin nykyistä huomattavasti vähemmän.
Teknologian kehittäminen vaatii kuitenkin runsaasti uusia innovaatioita, ja niiden kehittämiseen tarvitaan kansainvälistä osaamista ja työpajatoimintaa, joissa yksittäiset ideat voidaan jalostaa suuriksi keksinnöiksi. Maahanmuuttoa tarvitaan, mutta hallitusti ja kohtuudella. Tärkein tavoite realistisessa maahanmuuttopolitiikassa olisi ryhmäytymisen estäminen vastaanottavissa maissa ja pakolaisleiritoiminnan kehittäminen Afrikassa.
Koulutus on hyvä investointi meille varakkaammillekin ihmisille. Koulutuksesta ei pitä leikata, vaan sitä tulisi kehittää eteenpäin. Jos keksimme nykyistä tehokkaampia opetusmenetelmiä, niin kokonaisbudjettia ei välttämättä edes tarvitse juurikaan nostaa. Kun ihmiset saavat asioita oikeaa tietoa ja tieteellisen tutkimuksen tuoreimpia saavutuksia ja tuloksia tuodaan julki jo peruskoululaisille, niin meillä on keinot saavuttaa sivistyneempi ja turvallisempi yhteiskunta, jossa on vähemmän tilaa populismille ja erilaisille ääriajattelun muodoille.
Uskon, että nämä ja monet muut ideat ovat tapetilla monilla vihreiden jäsenillä. Uusia ideoita pitäisi kuitenkin saada tuotua enemmän julkiseen keskusteluun, jotta puolueen imagoa saataisiin kohotettua.
Viherkommareiden ympäristöpolitiikassa ei maapallonväkiluvun nousu 80 miljoonalla vuosittain, lähinnä kehitysmaissa ei ole ongelma, kuten ei kehitysmaamuslimeiden päästäminen Suomeen holtittomasti lisääntymään. Vain se mitä kantasuomalaiset tekevät on viherkommareille ongelma Kun Suomalaiset lisääntyvät vastuuntuntoisesti niin viherkommareiden pitää päästä täyttämään Suomi sairasta ahdasmielistä keskiaikaa elävää poliittista Islamia palvovilla holtittomasti lisääntyvillä kehitysmaamuslimeilla.
Vihreät kieltävät väestöräjähdyksen olemassaolon. Kummallista sakkia. Ja vielä osa heistä jopa uskoo!!
Vihertammukoita kävelee maha pystyssä mamupatjoina..
Vihreät ovat holtiton puolue. Kannattajat leijuvat jossain mielikuvitusmaailmassa.
Vihreät ovat suopeita Islamisaatiolle.
Islamilla aivopestyjen viherkommareiden unelma on kehitysmaamuslimi haittamaahan muuttajien IslamilainenKalifaatti Suomessa....
Vihreät ovat yhteiskunnan kuumemittari. Nyt kuume laskussa.
Perussuomalaiset ovat selkeämpi kuumemittari. Populismin nousu on merkki kansakunnan sisäisen kuohunnan kasvusta. Omaa huonoa oloa selitetään milloin milläkin ulkoisella tekijällä, kenessäkään ei tietenkään itsessään ole mitään vikaa tai parannettavaa. On oikeistopopulisteja, vasemmistopopulisteja ja vaikka mitä populisteja. Yhdistävä tekijä on analyyttisen harkinnan puuttuminen tai heikkous sekä vetoaminen ihmisten tunteisiin. Populismi rakentuu usein ulkopuolisen tarkastelun valossa karkeille yleistyksille ja suoranaisille valheille, mutta yleensä valheille joihin ihmiset haluavat uskoa. Populisti kertoo ihmisille mitä ihmiset haluavat kuulla. Faktoja on vain pieninä murusina karkeiden yleistyksien ja valheiden joukossa tuomassa uskottavuutta.