Mitä mieltä SDP?

Sosialidemokraatti Lasse Lehtinen on siirtynyt ilmeisesti omiensa joukkoon antaessaan yhteisiä lausuntoja EVAn ääiroikeistolaiseen ryhmittymään kuuluvan meppi Stubbin kanssa.

Suomen äsken valittua uutta meppiä haluavat Suomen perustuslain vastaisesti ettei tasavallan presidentti saa edustaa Suomea EUn huippukokouksissa.

Tasavallan presidentti yhteistoiminnassa johtaa Suomen ulkopolitiikkaa. Tasavallan presidentti Tarja Halonen on käsitykseni mukaan osallistunut huippukokouksiin silloin, kun on ollut kyse EUn ulko- ja turvallisuuspoliittisista ratkaisuista. Ja se tietysti on ollut Suomen kannalta hyvä ja ainakin nyt, kun maatamme edustaisi vain matalaprofiili sössö pääministeri Matti Vanhanen, joka kostaakseen keskustapuolueen puolesta Paavo Lipposelle järjesteli niin, että Suomi tosiasiassa menetti tärkeänä pidetyn elintarvikeviraston.

Meppien tulisi vastata ainakin kysymykseen:

Onko tasavallan presidentti Tarja Halonen tai häntä ennen Martti Ahtisaari vahingoittaneet Suomea EUn huippukokouksissa? Mikäli he tämän osoittavat tapahtuneen, olen samaa mieltä, että Suomen on muutettava omaa perustuslakiaan.


Meppi Hannu Takkula on keskustan oikeistolaista suuntausta edustava kristillistä uskoa tunnustava meppi.Hän halunnee Lapista Brysseliin joutuneena, että Suomi liittyisi Natoon Lapin puolustuksen turvaamiseksi. Vuosia seuratessani hänen toimiaan oman puolueensa eduskuntaryhmässä ja pyrkimyksissä puolueen johtoon, on tullut todetuksi että mies on kevyen luokan pyrkyri uskon käsityksistään huolimatta.

Meppi Aleksander Stubb on kokoomuksen äärioikeistolainen edustaja, joka ajaa Suomen liittymistä Natoon ja Suomen sitoutumista yhdysvaltalaiseen sotapolitiikkaan.

Meppi Lasse Lehtinen on sosialidemokraatti ja tullut tunnetuksi oikeistolaisista sympatioistaan.
Hänen pääsyään europarlamenttiin siivitti rahapelit. Häntä ei vaivannut lainkaan se, että hänen tasavallan presidentiksi Martti Ahtisaari oli Suomen perustuslain mukaisesti edustamassa Suomea EUn huippukokouksissa. Ehkä hän on pettynyt jostakin poliittisesta nimityksestä tms. jota nykyinen tasavallan presidentti ei ole hänelle myöntänyt.

En siis paljon pane painoa näiden untuvikkojen sanoille, kun niissä piilee käsitys, että he saavat jatkaa, kunhan heittelevät vain herjoja miljoonaruletissa.
4185
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ei tahdo demarikatras pysyä koossa.
Aina tahtoo löytyä toisinajattelijoita.

Panes Tapio lisää kierroksia koneeseen!

Äänestä

Sössöt ovat näitä demareita.

Äänestä
  • jonka kohtuulahjainen isä harjoittaa älykkyysosamäärään perustuvia rotuoppeja.

    Äänestä

Kaikkein typerin pyrkyri on Hannu "Pöytäkirja" Takkula.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tapio.Talvi kirjoitti:

Sosialidemokraatti Lasse Lehtinen on siirtynyt ilmeisesti omiensa joukkoon antaessaan yhteisiä lausuntoja EVAn ääiroikeistolaiseen ryhmittymään kuuluvan meppi Stubbin kanssa.

Suomen äsken valittua uutta meppiä haluavat Suomen perustuslain vastaisesti ettei tasavallan presidentti saa edustaa Suomea EUn huippukokouksissa.

Tasavallan presidentti yhteistoiminnassa johtaa Suomen ulkopolitiikkaa. Tasavallan presidentti Tarja Halonen on käsitykseni mukaan osallistunut huippukokouksiin silloin, kun on ollut kyse EUn ulko- ja turvallisuuspoliittisista ratkaisuista. Ja se tietysti on ollut Suomen kannalta hyvä ja ainakin nyt, kun maatamme edustaisi vain matalaprofiili sössö pääministeri Matti Vanhanen, joka kostaakseen keskustapuolueen puolesta Paavo Lipposelle järjesteli niin, että Suomi tosiasiassa menetti tärkeänä pidetyn elintarvikeviraston.

Meppien tulisi vastata ainakin kysymykseen:

Onko tasavallan presidentti Tarja Halonen tai häntä ennen Martti Ahtisaari vahingoittaneet Suomea EUn huippukokouksissa? Mikäli he tämän osoittavat tapahtuneen, olen samaa mieltä, että Suomen on muutettava omaa perustuslakiaan.


Meppi Hannu Takkula on keskustan oikeistolaista suuntausta edustava kristillistä uskoa tunnustava meppi.Hän halunnee Lapista Brysseliin joutuneena, että Suomi liittyisi Natoon Lapin puolustuksen turvaamiseksi. Vuosia seuratessani hänen toimiaan oman puolueensa eduskuntaryhmässä ja pyrkimyksissä puolueen johtoon, on tullut todetuksi että mies on kevyen luokan pyrkyri uskon käsityksistään huolimatta.

Meppi Aleksander Stubb on kokoomuksen äärioikeistolainen edustaja, joka ajaa Suomen liittymistä Natoon ja Suomen sitoutumista yhdysvaltalaiseen sotapolitiikkaan.

Meppi Lasse Lehtinen on sosialidemokraatti ja tullut tunnetuksi oikeistolaisista sympatioistaan.
Hänen pääsyään europarlamenttiin siivitti rahapelit. Häntä ei vaivannut lainkaan se, että hänen tasavallan presidentiksi Martti Ahtisaari oli Suomen perustuslain mukaisesti edustamassa Suomea EUn huippukokouksissa. Ehkä hän on pettynyt jostakin poliittisesta nimityksestä tms. jota nykyinen tasavallan presidentti ei ole hänelle myöntänyt.

En siis paljon pane painoa näiden untuvikkojen sanoille, kun niissä piilee käsitys, että he saavat jatkaa, kunhan heittelevät vain herjoja miljoonaruletissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu