Suuria elämänmuutoksia, suurta ikävää, ja jo pitkä, uuvuttava aika takana. Nyt en osaa käsitellä tätä typerää ikävää muutoin kuin kiukuttelemalla hänelle, todistamalla kummallekin, ettei tästä mitään tule. Taisin onnistua.
Vastaukset 2
- otanosaa
Miksi menetät?
Huonosta suhteesta kannattaa lähteä ajoissa.
Itse hölmöyttäni kärsin 25 vuotta. Aina kun otin eron puheeksi mies alkoi esittää säälittävää. Kertoili, että joutuu ojaan jos jätän hänet. Vuosien yritysten jälkeen alkoi tajuta ettei enää auta mikään. Silloin alkoi uhkailu, että ” ammun kovilla, jos eroat.” Mielenterveyteni oli kovilla. Oli paljon muitakin huolia.
Tilasin oikeusavutajan jonne mentiin. Ilmoitus erosta tulu viikon sisällä.
Mies tuhosi kaiken kauniin elämästäni. Valheita, varastelua , alistamista ja muille mustamaalaamista . Olin todella helpottunut kun pääsin pois tuosta suhteesta.
Aira Samulin kertoo kirjassaan samanlaisesta miehestä. Myös siitä kuinka peitteli lapsilta miehen käytöstä. Samoin minä. Siitä johtuukin, että suhteeni poikaani on kärsinyt todella paljon. Hän kun ei tiedä mitä jouduin kokemaan ja näin ollen mies osaa esittää edelleen , että kaikki vika on minussa.
En jaksa välttää enää .
Jaksamista sinulle❤️
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092250- 103896
- 69871
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???22852- 48835
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha541770- 80687
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23600- 57561