Suomi huonommassa asemassa velkoineen kuin

Venetzuela velattomana, mutta Yhdysvaltain sotaliittolaisena ei meitä samoin tepuin haluta tuhota !?
(Vieläkö Israeilin inflaatio on yli 100%, eikä tunnu missään !?)

Kumpi terroristinen uskonto on julmin, Muslimit vai kristityt !?
567
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Mitä todellisuudessa Venezuelan kriisin takana on? Onko se USA ? Se haluaa päästä Venezuelan öljyyn käsiksi. Venezuelalla on maailman suurimmat ölyvarat. Jotain pimitetään. Venezuelan kansa on yksinkertaista. Osaavatko kaikki edes lukea. Kansa ei näe muuta kuin lopputuloksen, mutta ei ymmärrä syitä.

Onko Venezuelan öljylle myyntikielto, (ostokielto), jonka USA on asettanut?

En usko,että Venezuelan presidentti haluaa kansansa kärsivän. Asioita ei kerrota.

Joku on väittänyt, että teknologia, millä öljyä nostetaan on Amerikkalaisten hallussa.
Siitä syystä öljyä ei saada ylös.

Äänestä

Missä vaiheessa Venezuelasta on tullut USA:n liittolainen?
Venezuela kansallisti öljy-yhtiöt 1976 joten amerikkalaisia ei voi syyttää, jos pumput ei toimi.

Venezuelan kriisistä vallitsee suuri yksimielisyys. Se johtuu siitä, että valtion menot ylittävät tulot jo ennen edelleistä taantumaa. Kun suhdanteet huononivat, öljyn kysyntä ja hinta laskivat eikä Venezuelan talous enää kestänyt sitä.
Nyt suhdanteiden parantuessa alkaa öljyn hinta hitaasti kohota, se saattaa pitää vasemmistohallituksen vallassa, mutta epäilen. Pandoran lipas on jo avattu.

Äänestä
  • Pirutollo taas puutaheinää,kuin tavallisesti. Usan saaryo hie lääkket ja muut. Usa haluaa pumpato öljyn ja rahst taskunsa, kuten muuallakin.. Kärsivät kansrllisemisesta. Libyakin tuhottiim öljyn takia. Ranska haluei öljyn. Suhmuroitiin kapinslisten kanssa..

    Äänestä

Sosialismi on jälleen näyttänyt karmeat puolensa. Maduro jatkamalla edeltäjänsä kansallistamispolitiikkaa on saanut entisen maanosan mallivaltion kurjuuteen. Suunnattomat öljyvarat omaavana se voisi tänäänkin veturi alueellaan toisenlaisella hallinnolla. Surkuhupaisaa nähdä sosialismin ihailijoiden näkevän syyn aina jenkeissä. Jotain kertonee se että Venäjä on yksi niitä harvoja Maduron kannattajia. Autoritääriset johtajat löytävät näköjään aina toisensa.

1Äänestä

Israelin shekelin heinäkuun 2018 inflaatio vastaa 1,4 prosentin vuositasoa.

Venezuelan bolivarin inflaatio vuositasolla on miljoonan prosenttia, tai jotain...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Abrahamm kirjoitti:

Venetzuela velattomana, mutta Yhdysvaltain sotaliittolaisena ei meitä samoin tepuin haluta tuhota !?
(Vieläkö Israeilin inflaatio on yli 100%, eikä tunnu missään !?)

Kumpi terroristinen uskonto on julmin, Muslimit vai kristityt !?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu