Okt-myyjillä todellisuus potkii

Olen elämäntilanteen muutoksen johdosta ollut etsimässä pk-seudulta perheelle ok-taloa tai rivitaloa ja tajunnut millaisessa kusessa ja paniikissa moni myyjä tällä hetkellä on. On ostettu muka unelma, joka on heti alkumetreillä sortunut. Jopa ihan paskasta pyydetään kirkkain silmin yli 500000 euroa. Tarjolla 60- 70-luvun talo pari kertaa pilkotulla alle 500 neliön tontilla ilman peruskunnostuksia ja uudistuksia, ei edes kuntotodistusta ole esittää. En minäkään kehtaisi sellaista esittää. Moni onneton on ostanut talon pari kolme vuotta sitten ja nyt rahojen loputtua on pakkorako myydä. ei käy kateeksi, kun talosta ei saa edes mitä siitä on velkaa.
28481
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Eli tulit tänne kertomaan ettei sinulla ole varaa ostaa edes 60-luvun roskakasaa stadista. Olisi kannattanut ostaa oma ennen kuin elämäntilanne muuttui. Nyt voi olla vähän myöhäistä.

Äänestä
  • Katsotaan nyt, miten teille "omassa asuville" käy, kun korot lähtevät nousuun. Nyt jo otetaan lyhennysvapaita, että pääsette perheen kanssa kesällä edes Tallinnaan tai Linnanmäelle.

    Äänestä

  • tulit.pullistelemaan kirjoitti:

    Katsotaan nyt, miten teille "omassa asuville" käy, kun korot lähtevät nousuun. Nyt jo otetaan lyhennysvapaita, että pääsette perheen kanssa kesällä edes Tallinnaan tai Linnanmäelle.

    Lyhennysvapaat+on+jo+otettu,+kun+0%+-korolla+lyhennysten+maksaminen+nyt+vaan+on+tyhmää.Laina+mitoitettiin+aikoinaan+6%+euriborin+mukaan.+Toki+sen+jälkeen+lainamäärä+on+puolittunut+ja+tulot+melkein+kaksinkertaistuneet,+mutta+jos+korko+30%+lukemiin+pomppaa,+niin+kyllä+kieltämättä+kirpaisee.+Tosin+siinä+vaiheessa+luulisi+palkkojenkin+lähtevän+hieman+nousemaan...

    Äänestä

Jos myyjät olisivat paniikissa, silloinhan huonokuntoisten talojen hinta olisi alhainen.

Rommausta ei vain näy eikä kuulu. Kasarmi ei houkuttele, vaan sieltä halutaan sankoin joukoin ok-taloihin. Valitettavasti niitä ei kuitenkaan riitä kaikille halukkaille, ei lähellekään. Siksi hinnat ovat kovassa nousussa.

Äänestä
  • Jumalauta mitä tilkkuja niiden ohutpärelautapakettitalojenne alla on, 400-500 m2. Jos ajat autolla etuperin tontille, niin peruuttamalla joudut tulemaan pois. Talon ymräri pääsee juuri ja juuri ajamaan työnnettävällä ruohonleikkurilla ja etupihalle mahtuu jos mahtuu 1 auto, postilaatikko ja kapea roska-astia

    Äänestä

  • vai.ok-taloja kirjoitti:

    Jumalauta mitä tilkkuja niiden ohutpärelautapakettitalojenne alla on, 400-500 m2. Jos ajat autolla etuperin tontille, niin peruuttamalla joudut tulemaan pois. Talon ymräri pääsee juuri ja juuri ajamaan työnnettävällä ruohonleikkurilla ja etupihalle mahtuu jos mahtuu 1 auto, postilaatikko ja kapea roska-astia

    Vanha rintamamiestalotontti on jaettu 3 osaan ja niille uusille kahdelle kirvesvarsi-minitontille on rakennettu mahdollisimman halvalla 2 puulaatikkotaloa. Ne myymällä on saatu rahat uuden velattoman komeamman talon rakentamiseen itselle sille isoimmalle vanhalle tontille.

    Äänestä

  • kun.sen.osaa kirjoitti:

    Vanha matalaksi ja tilalle 4-5 kaksikerroksista puutaloa. Tonttia ei jaeta vaan siitä tehdään hallintasopimus. Ostajille tulee tunne, että asutaan oikeassa ok-talossa.

    Äänestä

  • ei.riitä kirjoitti:

    Vanha matalaksi ja tilalle 4-5 kaksikerroksista puutaloa. Tonttia ei jaeta vaan siitä tehdään hallintasopimus. Ostajille tulee tunne, että asutaan oikeassa ok-talossa.

    Niin tai 10. Mihin unohtui moottorisaha kädessä riehuva psykopaattinaapuri?

    Happamia ovat, sanoi kettu

    Äänestä

kyllä tontissa tilaa pitää olla vähintää 5000m2 ja kusella pitää pystyä käymään pihalla eikä naapurin ikkunan alla

Äänestä
  • Tuota kutsutaan kaava-alueen ulkopuolella asumiseksi. Sekin on vaihtoehto ja jopa edullinen sellainen.

    Paitsi Helsingissä.

    Äänestä

  • TheRat kirjoitti:

    Tuota kutsutaan kaava-alueen ulkopuolella asumiseksi. Sekin on vaihtoehto ja jopa edullinen sellainen.

    Paitsi Helsingissä.

    Sano, mitä tekee 350- 400 neliön tontille rakennetulla ok-talolla, jonka jokaisesta ikkunasta on suora näköyhteys jonkun 4 naapurin sisälle tai 2 m korkeaan lankkuaitaan, Pihalla ei ole tilaa kuin korkeintaan 1 auton katokselle. Grilli- tai rapujuhliakaan et voi ulkona järjestää, kun melu ja savu häiritsee naapureita, pitää kuiskata, ettei kukaan vaan kuule. Nurmikko, se 5 m2 pitää ajaa sähköleikkurilla jne. Palveluita ei ole lähimain, bussipysäkki on 500 m päässä ja sillä pääsee lähimmälle rautatieasemalle. Taksi stadista maksaa yli 100 euroa. Pitää olla 2 autoa ja isommille lapsille mopoauto. Onko se asumisen onnea?

    Äänestä

  • elämän.suurin.tavoite kirjoitti:

    Siellä voi esimerkiksi asua.

    Miten tuo on sinusta huonompi kuin rivari, jossa tilanne on muuten sama, mutta yhdellä tai kahdella puolella on naapuri kiinni seinässä? Tai miten tuo on huonompi, kuin kerrostalo, jossa myös ylä- ja alapuolella on naapureita?

    Itse asun suhteellisen pienellä tontilla ja jokaisesta ikkunasta kyllä naapurit näkee, kun vähän tiirailee. Tosin sekä makkareiden että olkkarin/keittiön ikkunasta näkyy lähinnä pensasaitaa ja omaa pihaa, mutta kyllä se talokin siellä on...

    Koira on hyvä olla, se vie sinut 2-3 kertaa päivässä katselemaan samoja puita ja pensaita, Se on vaihtelua se.

    Äänestä

  • saa.raikasta.ilmaa kirjoitti:

    Koira on hyvä olla, se vie sinut 2-3 kertaa päivässä katselemaan samoja puita ja pensaita, Se on vaihtelua se.

    Itse asiassa koira on, mutta lähinnä sitä ulkoiluttavat muut perheenjäsenet (PPV ja millä nimikkeellä noita kakruja pitikään kutsua). Mutta kyllähän sitä muutama kerta viikossa tulee itsekin käytyä kävelyllä tuon kanssa. Ihan mukava se on lampsia tuolla lähirannalla, kun koira juoksentelee ympärillä tutkaillen puskia ja pelotellen peuroja liikkeelle... Saapahan liikuntaa muutenkin kuin nurtsinleikkuusta ja lumenluonnista.

    Näkis vaan sen sun PPV:n. Joillekin puoli metriä on vähän, minulle paljon.

    Äänestä

  • uneksi.rauhassa kirjoitti:

    Näkis vaan sen sun PPV:n. Joillekin puoli metriä on vähän, minulle paljon.

    Minä näen, sinä et. Sellaista se vaan on...

    Äänestä

  • TheRat kirjoitti:

    Minä näen, sinä et. Sellaista se vaan on...

    Mutta kenen vaimo se on, naapurinko?

    Äänestä

  • elämän.suurin.tavoite kirjoitti:

    Sano, mitä tekee 350- 400 neliön tontille rakennetulla ok-talolla, jonka jokaisesta ikkunasta on suora näköyhteys jonkun 4 naapurin sisälle tai 2 m korkeaan lankkuaitaan, Pihalla ei ole tilaa kuin korkeintaan 1 auton katokselle. Grilli- tai rapujuhliakaan et voi ulkona järjestää, kun melu ja savu häiritsee naapureita, pitää kuiskata, ettei kukaan vaan kuule. Nurmikko, se 5 m2 pitää ajaa sähköleikkurilla jne. Palveluita ei ole lähimain, bussipysäkki on 500 m päässä ja sillä pääsee lähimmälle rautatieasemalle. Taksi stadista maksaa yli 100 euroa. Pitää olla 2 autoa ja isommille lapsille mopoauto. Onko se asumisen onnea?

    Osui tuossa silmään Vantaalle rakennettavien uusien ok-talojen esite. Huvittavinta niissä on, että talojen yläkerrassa olisi tilaa kolmelle huoneelle mutta vain yhdessä on ikkunat muut ovat ns varastotilaa, koska muuten rakennusoikeus ylittyisi. Mitäs järkeä tuossa on?

    Äänestä

  • tähän.on.tultu kirjoitti:

    Hyviä teatterihuoneita tuollaiset.

    Äänestä

  • TheRat kirjoitti:

    Hyviä teatterihuoneita tuollaiset.

    Mitäs teatteria aioit siellä esittää, komediaa vai draamaa. Onko ok-asuminen niin tylsää, että pitää joka ilta vetää bisseä ja katsella jotain vanhoja leffoja, kun ei ole mitään muitakaan virikkeitä. Mieluummin käyn oikeassa elokuvateatterissa, kun sinne pääsee näppärästi 15 min julkisilla.

    Äänestä

  • tähän.on.tultu kirjoitti:

    Mitäs teatteria aioit siellä esittää, komediaa vai draamaa. Onko ok-asuminen niin tylsää, että pitää joka ilta vetää bisseä ja katsella jotain vanhoja leffoja, kun ei ole mitään muitakaan virikkeitä. Mieluummin käyn oikeassa elokuvateatterissa, kun sinne pääsee näppärästi 15 min julkisilla.

    Minä kyllä katson mielummin elokuvat omassa kodissani, kuin teatterissa. Paljon parempi katsomiskokemus, mutta kullekin tyylinsä mukaan.

    Katson mitä katson. Joskus vanhoja leffoja, joskus vähän uudempia. Tänään ajattelin vilkaista Avengers Infinity War -rainan, kun se eilen tuli saataville. Tuonkin olisi voinut teatterissa käydä kärsimässä, mutta miksi?

    Missä maalla sinä asut, jos teatteriin pitää kulkea julkisilla? En ole elämässäni niin korvessa asunut, etteikö olisi teatteri ollut kävelymatkan päässä. Nyt kyllä menisi kävellen varmaan 20 minsaa...

    Vai parempi katselukokemus pienessä kopissa. Kävele sinä 20 min Tennispalatsiin ihan vapaasti.

    Äänestä

  • 3.D kirjoitti:

    Katselukokemus on monen tekijän summa. Esimerkiksi enemmän tilaa istua (tai pikemminkin maata), parempi vapaus valita katseluetäisyys, mahdollisuus istua aina keskellä ruutua (tai voihan sitä varata liput viikkoa etukäteen), äänenvoimakkuuden säätö, parempi eväsvalikoima ja hitto kun ne äänetkin puuttuvat.

    Tennispalatsiin en kävele 20 minuutissa. Aiemmasta kämpästä kyllä käveli sinne noin 25 minuutissa. Nyt oli kyse teatterista ylipäätänsä (ehkä elokuvateatterista). Vastauksistasi päätellen asustelet jossain kerrostalokopissa Vantaalla, tms.

    "Keskellä ruutua", et kai katsele leffoja jostakin 55 tuuman telkkarista. Minulla on kyllä ollut Panasonicin HD-tykki jo vuosia ja vähän yli 100 tuuman valkokangas mutta aika vähälle käytölle ne ovat alkuinnostuksen jälkeen jääneet.

    PS. Kyllä ihan stadissa asustan, jo vuodesta 1976.

    On tykki, mutta sen lisäksi on telkkari. Tapauksesta riippuu, kumpaa on parempi katsoa. TV on vain 65 -tuumainen, valkokangas on kaksi metriä, joka on melkein liikaa 3 metrin katseluetäisyydelle, jota yleensä käytän.

    Jos asut stadissa, en ymmärrä miksi tarvitsisit julksia päästäksesi elokuvateatteriin. Tai sitten meillä on hieman eri määritelmät stadille (vinkki: jos ratikalle on yli kilometri matkaa, et asu stadissa).

    Olisi pitänyt olla tarkempi tuon stadini kanssa. Nykyisin tällä saarella ei ole enää sitä ratikkaa, joskus aikoinaan oli hevosvetoinen.

    Äänestä

Okt asuja tulee häviämään rutosti rahhoo seuraavien 3 vuoden aikana.....Olette jo hävinneet "omassa asuvat"....Viisaat kuten minä myivät ajoissa sen kuplaunelman jollekkin hölmölle ja muuttivat pois romahtavasta suomesta. Vain ääliöt jäivät ja ovat nyt järjettömissä velkakierteissä....mutta sen kunniaksi teille naurankin paskaisesti: Hähhääähähhhääääää.....Olette jo hävinneet elämänne kun asutte suomessa,koska teillä aukeaa silmät kun äly ei näytä aukeavan?

Äänestä

Maailmantalous kyykkää uudestaan joten kannattaa myydä talot pois. Voi olla ettei vuonna 2021 omakotitalosta saa kuin sellaiset 60k jos hyvä tuuri käy, nimittäin suomessa talouden sakkaaminen tulee olemaan katastrofaalinen keissi, ja kenelläkään ei tule olemaan varaa yhtään mihinkään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

mies.maalta kirjoitti:

Olen elämäntilanteen muutoksen johdosta ollut etsimässä pk-seudulta perheelle ok-taloa tai rivitaloa ja tajunnut millaisessa kusessa ja paniikissa moni myyjä tällä hetkellä on. On ostettu muka unelma, joka on heti alkumetreillä sortunut. Jopa ihan paskasta pyydetään kirkkain silmin yli 500000 euroa. Tarjolla 60- 70-luvun talo pari kertaa pilkotulla alle 500 neliön tontilla ilman peruskunnostuksia ja uudistuksia, ei edes kuntotodistusta ole esittää. En minäkään kehtaisi sellaista esittää. Moni onneton on ostanut talon pari kolme vuotta sitten ja nyt rahojen loputtua on pakkorako myydä. ei käy kateeksi, kun talosta ei saa edes mitä siitä on velkaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu