Olen ollut kuusi vuotta samassa työpaikassa. Henkinen jaksamiseni on aika lopussa. En pidä työstäni yhtään ja minua ahdistaa mennä sinne joka aamu. Kuukausipalkka on ainoa syy jatkaa.
Työ"kaverini" eivät ole kovin mukavia ihmisiä enkä uskalla puhua heille ahdistuksestani. Olen miettinyt irtisanoutumista viimeiset kolme vuotta, koska työ vie kaiken elämäniloni. Töiden jälkeen en jaksa tehdä mitään muuta kuin olla kotona tietokoneella tai yksin lähibaarissa. Siivoaminenkin tuntuu ylivoimaiselta. Olen erkaantunut useimmista ystävistäni ja alkoholinkulutukseni on lisääntynyt roimasti viime vuosina. Kai se mukamas auttaa irrottautumaan työhön liittyvästä ahdistuksesta. Toisaalta taas ahdistun runsaasta alkoholinkäytöstäni ja siitä kuinka paljon siihen kuluu rahaa. Eilenkin menin suoraan töistä baariin, jossa join kuusi keskiolutta samalla kun pelasin kännykällä, koska en halunnut mennä kotiin.
En ole koskaan ollut pois töistä krapulan takia. Yleensä tulen kipeänäkin töihin, koska tuntuu että on pakko sillä työ"kaverini" eivät osaa tehdä minun töitäni. Muutenkin ilmapiiri töissä on ihan kamala, ollaan kateellisia ja katkeria joka asiasta ja tämän takia kynnys jäädä kotiin esim. sairauden takia on aika korkea, koska en jaksa kuunnella sitä vittuilua.
Erosin pitkästä parisuhteesta kaksi vuotta sitten. Ero ja yksin muutto oli henkisesti rankka prosessi. Seurustelimme lähes 10 vuotta ja asun nyt ensi kertaa yksin. Tuohon aikaan työnantajani syyllisti minua väsymyksestäni.
Olen hakenut muutamaan muuhun työpaikkaan tuloksetta. En oikein haluaisi jatkaa tällä alalla, enkä tiedä mitä haluaisin tehdä. Itseluottamukseni on aika lailla nollatasolla. Voimavarat ovat lopussa joten tulevaisuuden ajattelu ei oikein onnistu, koska en näe siellä mitään. Minulla ei ole haaveita eikä unelmia enkä oikein ymmärrä mikä pointti tässä kaikessa on.
Minua pelottaa irtisanoutua. Tiedän, että siitä seuraisi kolmen kuukauden karenssi, enkä voi hypätä tyhjyyteen. Tiedän että erakoituisin täysin ja muuttuisin täysin juopoksi. Hain viime keväänä eri alan kouluun, en päässyt. Pelkään etten osaisi edes opiskella enää, enkä tahtoisi ottaa opintolainaakaan. Tuntuu että olen umpikujassa ja tulevaisuus pelottaa, en oikein tiedä mitä pitäisi tehdä. Halusin vain avautua.
Työ"kaverini" eivät ole kovin mukavia ihmisiä enkä uskalla puhua heille ahdistuksestani. Olen miettinyt irtisanoutumista viimeiset kolme vuotta, koska työ vie kaiken elämäniloni. Töiden jälkeen en jaksa tehdä mitään muuta kuin olla kotona tietokoneella tai yksin lähibaarissa. Siivoaminenkin tuntuu ylivoimaiselta. Olen erkaantunut useimmista ystävistäni ja alkoholinkulutukseni on lisääntynyt roimasti viime vuosina. Kai se mukamas auttaa irrottautumaan työhön liittyvästä ahdistuksesta. Toisaalta taas ahdistun runsaasta alkoholinkäytöstäni ja siitä kuinka paljon siihen kuluu rahaa. Eilenkin menin suoraan töistä baariin, jossa join kuusi keskiolutta samalla kun pelasin kännykällä, koska en halunnut mennä kotiin.
En ole koskaan ollut pois töistä krapulan takia. Yleensä tulen kipeänäkin töihin, koska tuntuu että on pakko sillä työ"kaverini" eivät osaa tehdä minun töitäni. Muutenkin ilmapiiri töissä on ihan kamala, ollaan kateellisia ja katkeria joka asiasta ja tämän takia kynnys jäädä kotiin esim. sairauden takia on aika korkea, koska en jaksa kuunnella sitä vittuilua.
Erosin pitkästä parisuhteesta kaksi vuotta sitten. Ero ja yksin muutto oli henkisesti rankka prosessi. Seurustelimme lähes 10 vuotta ja asun nyt ensi kertaa yksin. Tuohon aikaan työnantajani syyllisti minua väsymyksestäni.
Olen hakenut muutamaan muuhun työpaikkaan tuloksetta. En oikein haluaisi jatkaa tällä alalla, enkä tiedä mitä haluaisin tehdä. Itseluottamukseni on aika lailla nollatasolla. Voimavarat ovat lopussa joten tulevaisuuden ajattelu ei oikein onnistu, koska en näe siellä mitään. Minulla ei ole haaveita eikä unelmia enkä oikein ymmärrä mikä pointti tässä kaikessa on.
Minua pelottaa irtisanoutua. Tiedän, että siitä seuraisi kolmen kuukauden karenssi, enkä voi hypätä tyhjyyteen. Tiedän että erakoituisin täysin ja muuttuisin täysin juopoksi. Hain viime keväänä eri alan kouluun, en päässyt. Pelkään etten osaisi edes opiskella enää, enkä tahtoisi ottaa opintolainaakaan. Tuntuu että olen umpikujassa ja tulevaisuus pelottaa, en oikein tiedä mitä pitäisi tehdä. Halusin vain avautua.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Vitusta tänne tullaan ja päin vittua täällä menee.
Luulis et alkoholin avulla saa jonku vaivan pidemmän päälle, minkä verukkeella saa sairaslomaa tai joutuu sairaslomalle, jos joku elin alkaa pettämään.
Moikka, minulla on melko samankaltainen tilanne. Olen tosi yksinäinen, ystäviä ei ole, joten vapaa-ajat kuluu pitkälti yksin tissutellessa. Työstäni periaatteessa ihan pidän, mutta työ on tosi stressaavaa, ja ilmapiiri työpaikalla huono. Sinäänsä yksittäiset työkaverit ovat ihan mukavia, mutta johto on perseestä, henkilökunta väsynyttä ja moni purkaa turhautumistaan ärhentelemällä työkavereille. Olen hakenut koulutustani vastaavaa työtä muualta, mutta ei ole tärpännyt. Tiedä sitten, olisiko työpaikan vaihtamisesta edes apua, voi olla, että toisessa työpaikassa olisin ihan yhtä stressaantunut.
Olen varsin tietoinen alkoholin mielialaa laskevasta vaikutuksesta, mutta silti juomista on vaikea hillitä. Pikku hiprakassa elämä tuntuu hetkellisesti siedettävämmältä. Baareissa en juurikaan käy, vaan juon yksin kotona. Myöskään minä en ole koskaan ollut krapulan takia pois töistä, vaikka usein tulee juotua arkenakin. Väsyneenä olen kyllä mennyt töihin monia kertoja, sillä alkoholi pilaa yöunet. Jotain muita harrastuksia pitäisi keksiä, mutta olen sen verran masentunut, ettei mikään oikein huvita.
Kaikki johtuu motivaation puutteesta. Jos ei elämässä ole mitään merkitystä, ei edes omalla terveydellä niin millä sitten olisi? :) Sitten kun osaat huolehtia itsestäsi löydät motivaation. Olet varmaan vain luuseri konttorirotta joka pääsee suht helpolla kaikesta mutta tylsistyneisyys alkaa vallata elämää. Muutut hällä-väliä tyypiksi joka laahustaa kuin zombi eteenpäin ja odottaa jonkun ilmestyvän sinut pelastamaan. Pääset liian helpolla ja se on niin raskasta. Hanki oikeita vaikeuksia, äläkä tuollaisesta turhaan valita. Nosta vaan kuukausipalkkasi ja mene baariin, ei sinusta muuhunkaan ole :)
täällä kans vähän samassa tilanteessa oleva. Tosin, mä en ota enää alkoa tippaakaan. Tai jonkun tipan saata ottaa mutta hyvin harvoin :) (eli 1-3 drinkkiä saattaa mennä VUODESSA). mutta ymmärrän hyvin jos joku ei jaksa töissä olla ja haluaa alkolla itteään parantaa.
Itsekkin olen nyt ollut vuosia samassa paikassa ja kokoajan mietin muuta vaihtoehtoa. Koko työpäivä menee siihen et mietin miten mä pääsen pois sieltä =D ei ole kovin motivoivaa.
Esimieheni eivät osaa kannustaa, eivätkä tiedä mitä osaan ja mitä en.Töissä ei ole ketään kelle jutella ihan arkisista asioista ja tauollakaan ei saa notkua. Tekis vaan mieli kokeilla jtn muuta, mutta analysoin liikaa mikä sopisi minulle ja mikä ei. Toisinaan tekisi mieli vaan hypätä kohti tuntematonta ja katsoa mitä vastaan tulee :)
Ja v*tut!
Te pikkuk*rvän miehet ette ole ikikuunapäivänä olleet missään tuottavassa työssä.
Ei edes niin kauan, että juopottelunne muka olisi haitannut olematonta työtänne.
Höh.
Moi!
Täällä päälle nelikymppinen nainen . Googlettelin tuossa sanoilla "masennus vertaistuki verkossa " ja päädyin tänne.
Mulla on aloittajan kanssa aivan täysin sama tilanne, eli työ on perseestä, juon hiukan liikaa ja koen että olen ehkä masentunut jonkin verran. Hoidan kyllä kaiken pakollisen koska en halua romahtaa ja joutua työterveyden ja sitä kautta myös työnantajan hampaisiin. En halua myöskään leimautua mt-potilaaksi.
Elämä tuntuu tylsältä, merkityksettömältä ja rankalta. On ollut paljon kyllä kiviäkin polulla. Aina on ollut lasten ym takia vain jaksettava. Aamulla herättävä ja hoidettava asiat, työt ja velvollisuudet. Joskus tuntuu että haluaisi vaan luovuttaa :(
Mikään ei tuota oikein iloa. Liikunta ei ole ikinä kiinnostanut eikä oikein muutkaan "harrastukset". Matkusteluun ei ole koskaan ollut rahaa, eikä ole ketään kenen kanssa lähteäkään.
Ystäviä muutama, silloin kun jaksan heitä tavata. Useimmiten bieltyksen tms juopottelun parissa.
Himassa tissuttelen sitten viikonloput, viikolla harvemmin mitään.
Töissä välillä jaksan olla vauhdikkaampi, välillä en . Esitys päällä koko ajan.
Ihmiset koen ylipäätään melko tyhminä ja väsyn jos on paljon sosiaalista kanssakäymistä.
Ei ole oikein myöskään yhteistä kokemuspohjaa, oman elämän kokemukset sen verran väsyttäviä ja erilaisia että ei niistä voi "tavallisille" ihmisille puhua. Joten en puhu sitten juuri mitään. Kyselen heiltä tyhjänpäiväisiä, kuuntelen muka-kiinnostuneena ja kommentoin jotain asiaankuuluvaa. Ei silti yleensä kiinnosta pätkääkään.
Olisi kiva kirjoitella vaikka jonkun kanssa jolla tämä elämä on tällaista samanlaista ?
Voin tulla laittamaan sähköpostiosoitetta vaikka jos joku löytyy ?
Siis todella ihanaa, jos et enää oo niin masentunut, et mieti itsemurhaa. Järjellä ajatellen olet kultalusikka suussa.