Unitulkkia tänne! Olin murhaaja unessa

Uniennäkijä

Hei. Näin viimeyönä melko poikkeavaa unta ja se jäi kummittelemaan mieleeni, joten päätin kysellä täällä. Unessa olin jossain kellarihuoneen tapaisessa, ikkunattomassa ja sementtisessä paikassa, joka voisi olla kuin suoraan jonkun leffan sarjamurhaajan työpaja. Huoneessa oli erilaisia työkaluja (ilmeisesti juuri kiduttamiseen tarkoitettu) sekä jonkinlainen sairaalan sänky ilman patjaa. Unessa äitini ja minä olimme ilmeisesti jo pidemmän aikaa kidnapanneet vauvoja, kyllä, vauvoja, ja tehneet tehtävämme huoneessa. Unessa taas uudet kaksi vauvaa oli käsittelyssä (mutta olivat kuitenkin jo kuolleet) kun äitini kannusti minua lyömään vasaralla niitä päähän. Minulla oli tosi epämukava olo enkä halunnut. Siirryin kauemmas ja kun en itse tehnyt sitä, äitini nauroi ja löi itse. Isku oli niin kova että se näytti tosi brutaalilta unessa, mutten syistä halua kuvailla yksityiskohtaisemmin. Siihen omuni loppui tai en vain muista enempää. Olin lievästi järkyttynyt kun muistin unen. En tajua mistä tuollainen uni on mieleeni hiipinyt, kun ainakin olen päästäni iha terve. Lisäksi mietin miksi äitini oli se "pahis" tässä unessa, suhteeni häneen on kuitenkin hyvä. Olisi mukava saada vastauksia joltain, joka tietää näistä jutuista. Olen siis vielä opiskelija eikä minulla ole omia lapsia jos se tieto johonkin vaikuttaa.

3

1450

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ArmasJung

      Kysymys voi olla ehkäisystä tai abortista , tai toinen vaihtoehto voi olla sisäinen halusi päästä eroon liian läheisestä iti-suhteestasi joka on alkanut ahdistaa sinua. Sinun sisimmässäsi vaikuttava äitisi dominoiva rooli saattaa käskeä sinua harkitusti "eliminoimaan" äitisi ja sinun suhteesi laadun, joka on näiden unen vauvojen tasolla.

      Jossain vaiheessa aikuistumista nuori näkee isän-tai äidinmurha-unia kun on aika itsenäistyä, eikä näissä "murhissa" ole mitään ihmeellistä, ne kuuluu normaaliin kasvuun ja eroon vanhemmista itsenäiseksi aikuiseksi.

      Mieti itse omaa untasi samalta kantilta, niin luultavasti löydät ymmärrettävän vastauksen helposti ja nopeasti. Kellari unessa kuvaa alitajuntaa, ullakko taasen yliminää, ts. ylempää hienovaraisempaa tajuntaa. Freudilaisittain tulkittuna kellarista löytyy yleensä aina primitiivisimmät ihmisen vietit.

      Menet äitisi kanssa kellariin, hän siis dominoiden tulee kellariin kanssasi, käskee sinua murhaamaan vauvan, vauvoja. Eiköhän unen merkitys ala aueta tästä : Sinun taitaa olla aika harkitusti tehdä selvä pesäero suhteessa äitiisi, jollain lailla saatat kokea olevasi edelleen "pieni vauva" hänen kanssaan. Alitajuntasi ilmoittaa nyt sinulle että nyt on äiti-vauva-suhteen aika ohi.

      On ihan oikein että aikuistuva nuori joskus joutuu tekemään aika rajun väkivaltaisen irtioton vanhempiinsa halutessaan aikuistua. Luultavasti tästä on unessa kyse kun äitisi käskee lyödä hengiltä vauvaa/vauvat. Koska itse koet unen oudoksi ja surrealistiseksi tämä kielii myös samasta asiasta, kysymys on oikeasta unen kielestä joka voi ottaa vaikka kuinka mielikuvituksellisen ja brutaalin tai visuaalisesti raa'an ilmiasun, kuten nyt tässä.

      Ellei sitten kysymys ole abortista tai ehkäisystä josta jo alussa mainitsin. En tiedä tarkempia taustojesi yksityiskohtia. Analysoi itse lisää, unen näkijä on aina paras uniensa tulkki koska hän tietää kaikki yksityiskohdat ja detaljit parhaiten. Kannattaa kirjoittaa merkittävä uni heti ylös kun herää, silloin yleensä unen symboliikkakin alkaa aueta itse uneksijalle.

      Ps. Ikkunaton kellari vauvojenmurhineen voi olla viittaus kohtuun, joten abortti(vai ehkäisy) nousee mieleen myös yhtenä tulkintana. Oletteko äitisi kanssa molemmat käyttäneet ehkäisyä, kierukkaa tvs? Kannustaako äitisi sinua ehkäisyyn, ehkäisyn jatkamiseen?

    • Uniennäkijä

      Kiitos monipuolisesta vastauksesta. Abortista tai ehkäisystä ei minun kohdallani ole kyse. Tuo äitijuttu voi kyllä olla mahdollinen. Semmoinen asia siinä kuitenkin on etten ole asunut oman äitini kanssa sen jälkeen kun täytin seitsemän, joten olen vähän kuin lähtenyt jo oman äitini huomasta. Sijaisperheessä asun silti vielä vähän aikaa kunnes täytän 18. Unessa kuitenkin oli oma biologinen äitini.

    • Anonyymi

      Näin viime yönä unta, jossa luokkalaiseni oli tappanut puolet koulusta ja loppu kohdassa ihastukseni löi tätä nyrkeillä ja sen jälkeen hän oli käymässä päälleni puukon kanssa ja sen jälkeen otan tosi ison keittiö veitsen ja lyön tätä selkään se oli tosi brutaalia ja en tiedä mitä tämä tarkoitta. Voiko joku auttaa selvityksessä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      251
      4535
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      127
      2971
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2742
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      74
      1710
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      105
      1553
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      20
      1451
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      55
      1304
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      92
      1216
    9. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      204
      1083
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1075
    Aihe