Minua on alkanut mietityttää tämä, että onko tämä oma puhelin tosiaan niin paheksuttava kapistus, ettei sitä saa työpaikalla näkyä ollenkaan. Mulle on kahteen kertaan työnantaja sanonut siitä, että on kahvihuoneessa tai työpaikalla nähnyt mulla oman kännykän kädessä. Syyttävät sormet osoittakaa mua miten instagramin päivittäminen ei kuulu työpaikalle. Kerrompa nyt vähän tarkemmin. Meillä on töissä kellokortit, 2minuutin liukuma tulo- ja lähtöajoista. Olen tottunut katsomaan kelloa kännykästä, työpaikan kellot seinällä näyttää mikä mitäkin aikaa. Joten tarkistan ajan puhelimesta, koska se on täsmällinen. Meillä on kolmen viikon työvuorolistat, kolmessa eri kellonaikoina alkavissa vuoroissa. Esim. Aamuvuoro ei siis aina ala klo 7, vaan se voi alkaa myös klo 6,8, tai 9. Saamme aina työvuorolistan pienenä paperin suikaleena. Tämä paperin pala on aina väärässä paikassa kun sitä tarvitsee, joten olen ratkaissut ongelman ottamalla aina kännykällä kuvan listasta puhelimen galleriaan. Näin voin aina tarkistaa, kun iskee epäilys että mihin aikaan sainkaan tänään lähteä kotiin tai mikä vuoro jonakin päivänä oli jos kaveri haluaa vaikka vaihtaa. Se antaa mielenrauhaa, kun ei tarvitse stressata että katsoinko aamulla oikein tai muistanko väärin.. Lisäksi mulla on useampia terveydellisiä ongelmia, joiden vuoksi on yhtä sun toista lääkäriaikaa jne. Olen tullut vainoharhaiseksi näistäkin, en muista niitä jossei ne ole yhdessä paikassa ja aina mukana. Joten luonnollisesti ne ovat kännykän kalenterissa, josta käyn lähes päivittäin tarkistamassa etten ole unohtanut mitään tärkeää. Lapsen hoitoon liittyen on whatsapp ryhmä, jonne pph laittaa viestiä jos on jotain kysyttävää. Ollaan ottamassa lainoja, vakuutuksia, omakotitaloa varten ja niissäkin asioissa tavoitellaan aina työaikana. Myös työterveyshuoltoon joutuu soittamaan työaikana ja sinne saakin sitten soittaa ajan kanssa ennen kuin kukaan vastaa.... Olen ratkaissut sen jonottamisen pitämällä puhelinta tuuttaamassa vieressä sillä aikaa kun teen töitä. Ei mulla ole töissä aikaa mennä sivummalle puoliksi tunniksi kuuntelemaan pimpeli pompelia joka on ajan hukkaa. Otan luurin korvalle sitten kun tth vastaa. Lapsen hoitoajat pitää nykyään ilmoittaa sekä verkkoon että whatsappilla. Verkkoon tarvitaan yllättäen pankkitunnukset, ja koska saadaan listat vasta viikkoa ennen edellisen vaihtumista, niin sillon kun ne tulee on kiire mennä hoitoaikoja syöttämään ja ilmoittamaan koska ne sulkeutuu viikkoa ennen. Koko muu maailma siis tavallaan edellyttää kännykän käyttöä, mutta työn antaja ei sitä hyväksy. Ymmärrän toki, että facebook ei kuulu töihin, mutta paperisen kalenterin tai työvuorolistan sijaan sähköisen käyttäminen on paheksuttava muutos? Itse unohtaisin kalenterin kotiin kuitenkin, ja työvuoroja saatetaan kysyä missä tahansa itse olenkin. Kännykkä on aina mukana, mutta paperilaput ei. Työnantaja katsoo pahalla nyös kahvi- ja lounastauolla puhelimen katsomista. Mua jotenkin ahdistaa tää koska teen työni hyvin, mutta koska oon hajamielinen ja ajantajuni katoaa ruuhkavuosissa helposti, puhelin tuo turvaa kun sieltä voi aina tarkistaa että on oikeassa paikassa oikeaan aikaan eikä ole unohtanut mitään. Mitä te muut aattelette? Ps. En ollut töissä kun kirjoitin tämän avautumisen.
Onko oman kännykän käyttö työajalla väärin?
Minitubut
0<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.