Ollaan 4kympin molemmin puolin oleva pariskunta, mies 10vuotta vanhempi, pari yhteistä lasta ja yhteinen asunto. Lisäksi minun isommat lapseni asuvat meillä. Suhde on vasta n.3vuotias ja mies on alusta asti ollut taipuvainen mustasukkaisuuteen. Tämä oli aluksi jopa söpöä.
Söpöys loppui kuitenkin pian. Meillä ei ole fyysistä väkivaltaa, henkistä sitäkin enemmän. Mies vetäytyy, ei puhu, ei kosketa, ei osallistu. Vähättelee, kieltää ja syyllistää. Haukkuu jopa isompia lapsia minulle. Jos olen hyvällä tuulella niin joko vähättelee minua tai kommentoi vaikka tv:tä negatiivisesti tiputtaakseen mielialaani. Milloin olen tyhmä, milloin en tee mitään, jne. Tällä hetkellä tilanne, jossa omalla lomallaan on viimeiset 3päivää nukkunut sohvalla osallistumatta perheen menoihin tai juttuihin. Siis röhnöttää yötä-päivää sohvalla. Jos lähden lasten kanssa ulos ilman häntä osoittaa mieltä. Minulla ei saisi olla harrastuksia, en saisi puhua ihmisten kanssa puhelimessa, en kaduilla kohdatessa. Olen juuri palaamassa perusarkeen lasten mennessä hoitoon. Olen ollut vastuussa kodista pääasiallisesti yli vuoden ja silloinkin sain kritiikkiä lähes päivittäin. Minun tekemättömyyteni on "hyvä syy" vetäytyä omiin oloihin ja olla osallistumatta. Kun yritän keskustella tästä saan aikaan vain hyökkäyksiä omaa persoonaani tai tekemisiäni kohtaan. Tuomme rahaa kotiin suunnilleen saman verran, tilanne ollut sama koko suhteen ajan. Itse olen kouluttautumassa niin, että tulevaisuudessa saatan olla meistä parempi tuloisempi. Siitäkin saan kuulla, kuinka en osaa mitään ja yhden työtarjouksen jouduin juuri torjumaan miehen kiukuttelun vuoksi. En saa kuulemma autoa käyttöön tai lastenhoitoon apuja, jos otan tehtävän vastaan.
Huomaan itse, ettei suhteessa ole kaikki kunnossa. Pitäisi alkaa suunnitella omaa tulevaisuutta lasten kanssa kaikessa hiljaisuudessa.
Minulla ei ole kunnollista tukiverkkoa kunnassa, jossa asun. Mietin mistä saisin apua tilanteeseen? Ei ole säästöjä ja isot vuokra-asunnot ovat kiven alla. Autoakin tarvitsen tulevaisuudessa. Onko henkinen väkivalta riittävä peruste saada aikuissosiaalipuolen apua? Pelkään, että sairastun, jos en pääse pois täältä. Pelkään myös millaisen mallin lapset saavat. Ilmapiiri on jatkuvasti ahdistava, mieslapsi terrosoi täällä ja taltuttaa pienetkin ilon aiheet elämästä. Ei ota vastuuta omista tunteista eikä parisuhteen, perheen ja kodin tarpeista.
Koen olevani häkissä.
Henkistä väkivaltaa
12
311
Vastaukset
- KokenutJaSelvinnyt
Hyvä että olet herännyt tilanteeseen ajoissa. Olet jo laittanut henkisen prosessin liikkeelle ja se on jo puoli voittoa. Pidä kiinni tästä: sinun elämä ja käännät kelkan nyt.
Hanki aivan ensiksi keskusteluapua mielenterveystoimistosta. Tuollaisessa tilanteessa oma henkinen jaksaminen on heikkoa ja moni käytännönasiaki voi tuntua jo siksikin ylitsepääsemättömältä. On kuin ei tietäisi mistä edes aloittaa, kun rahakaan ei kasva puussa.
Mielenterveystyö on kunnallista ja sieltä saat yhteydet sosiaaliltyöntekijään joka voi auttaa asunnonhankinnassa. Taloudelliset tuet selviävät samalla.
Tarvitset henkistä tukea ja uskoa laittaa asioita eteenpäin:
Mies saattaa olla erittäin hankala, vielä omistavampi, alistavampi ja ilkeä erovaiheessa kuten varmasti jo arvaatkin. Joudut muutenkin läpikäymään monenlaisia fiiliksiä pettymyksestä ehkä jopa syyllisyyteen, koska tilanne ei ole eikä tule olemaan jatkossakaan lapsillekaan helppo.
Selviät kyllä. Soita jo tänään mielenterveystoimistoon ja laita rattaat pyörimään. Mieti, että ensi jouluna sulla on kaikki rauha ja oma koti, ja tämä painajainen on jo takana. Tsemppiä sulle! - Irtaantunut28
Minulla oli tuollainen ex-mies. Itse heräsin tilanteeseen kunnolla 2015 ja aloin suunnittelemaan eroa. Ero toteutui 2016 keväällä, kuukautta aiemmin kuin olin suunnitellut. En saanut kasattua niin isoa tukiverkostoa kun tahdoin, säästöjä tai edes asuntoja. Kaikki piti soveltaa, mutta kyllä se lähti yllättävän nopeasti toimimaan lopulta.
Seurakunta - kuulut kirkkoon tai et - auttaa. Omalla kohdallani vain lähiseurakunta oli kiinni ja ensimmäinen auttava seurakunta olisi ollut yli puolentunnin ajomatkan päässä. En itse pystynyt siihen, yksinkertaisesti voimani eivät riittäneet. Arvostan silti, että siellä ollut naispappi olisi ollut valmis jäämään työpäivänsä jälkeen odottamaan minua, jos olisin jaksanut tulla omien töideni jälkeen.
Naisten linja. Siellä on listattuna väkivallan muodoissa henkinen väkivalta. Siellä on myös listattuna muita tahoja, jotka pystyvät auttamaan.
Kysy kaupungin vuokra-asuntoja. Ne ovat yleensä halvempia kuin marginaaliasunnot ja tuollaisissa erotilanteissa yleensä vielä nopeammin saatavilla, koska sinulla on lapsia.
Sosiaalitoimistoon voit mennä juttelemaan rahatilanteestasi. Nyt sitten heität sen suomalaisen "kyllä minä pärjään" - mentaliteetin niin pitkälle kuin pippuri kasvaa. Kerrot tilanteen kuin se oikeasti on. Yleensä auttavat edes sen verta, että maksavat asunnon takuuvuokran. Osa toimistoista pystyy tarjoamaan jopa hätämajoitusta, jossa voi asua muutaman kuukauden samalla, kun etsii itse asuntoa.
Noilla pääset ainakin alkuun. Nyt on tärkeintä, että pidät kirkkaana mielessä sen, että sinä eroat. Enää ei ole paluuta takaisin. Tuo ei misään vaiheessa helpota. Itse olin siinä mielessä onnellisessa asemassa, että olen sinua huomattavasti nuorempi, kun pääsin tuosta hyväksikäyttösuhteesta irti. Jos olisin siihen jäänyt ja herännyt vasta useiden vuosien kuluttua, en välttämättä olisi enää ollut siinä kunnossa, että olisin jaksanut. Tai olisin saattanut olla jo mullan alla. - EiMuuksiMuuttune
Enempää puuttumatta kommentoin tuota kummallista halua vesittää toisen ilo ja saavutukset jollain keinolla. Mikä siihen voi olla syynä? Just jos on jostain iloinen, niin aletaan vähätellä koko asiaa. Tai ilman erityistä ilakointiakin on jokin tarve tämän tästä jotenkin osoittaa toiselle, että tämä on itseä huonompi.
Olen todennut, että tämän tyyppistä toimintaa harrastavat eivät tunne itseään, heillä ole juuri itsearviointikykyä eivätkä he siis itsekään osaisi selittää käyttäytymistään tai edes huomaa sitä. Eikä se edes rautalangasta vääntämällä yleensä muuksi muutu. Tyypillistä on, etteivät he ymmärrä edes sen vertaa, että toisen jatkuva aliarviointi ja vähättely kertoo huonosta itsetunnosta. Pitää saada vedettyä toinen alemmas, jotta itse tuntisi itsensä taas joksikin. Ehei, heillä on omasta mielestään rautainen itsetunto.- näinon
👍👍👍👍
- BadNews
Jonkinlaisesta persoonallisuushäiriöstä tuommoinen kertoo. Huono itsetunto ei käytöstä yksistään selitä, vaikka silläkin on osansa asiaan.
Muita vähättelevät ja alistavat ihmiset tuntevat ikäänkuin syvää ihmisvihaa.. Muiden normaalit toimet kuten harrastukset, työssäkäynti, iloinen mieli, onnistumisen kokemukset koetaan ärsyttäviksi ja jopa itseä loukkaaviksi. Usein persoonaan liittyy omistushaluisuutta, mustasukkaisuutta, empatiakyvyttömyyttä ja voimakasta itsekkyyttä. Jopa julmuutta.
Huonon itsetunnon omaava voi olla hyvin kiltti ja huomaavainen ihminen. Nämä persoonallisuushäiriöiset ovat ihan eri maata ja ongelmat paljon syvemmällä. - EiMuuksiMuuttune
BadNews kirjoitti:
Jonkinlaisesta persoonallisuushäiriöstä tuommoinen kertoo. Huono itsetunto ei käytöstä yksistään selitä, vaikka silläkin on osansa asiaan.
Muita vähättelevät ja alistavat ihmiset tuntevat ikäänkuin syvää ihmisvihaa.. Muiden normaalit toimet kuten harrastukset, työssäkäynti, iloinen mieli, onnistumisen kokemukset koetaan ärsyttäviksi ja jopa itseä loukkaaviksi. Usein persoonaan liittyy omistushaluisuutta, mustasukkaisuutta, empatiakyvyttömyyttä ja voimakasta itsekkyyttä. Jopa julmuutta.
Huonon itsetunnon omaava voi olla hyvin kiltti ja huomaavainen ihminen. Nämä persoonallisuushäiriöiset ovat ihan eri maata ja ongelmat paljon syvemmällä.Kyllä, luokittelen itsekin itseni huonoitsetuntoiseksi ihmiseksi, mutta en koe tarpeelliseksi vähätellä muiden saavutuksia tai pilata heidän iloaan syyttä suotta.
Nämä dissailevat ihmiset sen sijaan eivät koe itseään huonoitsetuntoisiksi. Heillä on tosiaan omasta mielestään kaikki hanskassa, tämäkin. Ja kuten sanottua, ovat yleensä tietämättömiä mistään psykologisista ilmiöistä, esimerkiksi siitä, että ei tuollainen toisen jatkuva vähättely ja arvostelu ainakaan hyvästä itsetunnosta kerro. Hyväitsetuntoinen ei tunne tarvetta tuollaiseen. Hyvä itsetunto ei kumpua toisten alaspolkemisesta.
En itse asiassa ole varma, onko minulla erityisen huono itsetunto, ehkä olen pikemminkin realisti. Helposti kyllä mitätöin hyviä puoliani ja mietin niitä huonoja enkä ole tyytyväinen. Tällainen itsensä puntaroiminen ei tule näillä dissaajilla mieleenkään. Tai ollaan täysin sokeita omille huonoille puolille, kun kaikkeenhan on toki syy. Kumppani vain sattuu olemaan läpimätä paska, pakkohan se on hänelle kaaliin saada. 🙄 - BadNews
”En itse asiassa ole varma, onko minulla erityisen huono itsetunto, ehkä olen pikemminkin realisti. Helposti kyllä mitätöin hyviä puoliani ja mietin niitä huonoja enkä ole tyytyväinen. ”
Olisko tuo tosiaan pikemminkin taipuvaisuutta itsekriittisyyteen.
Itsekritiikki voi olla positiivista tai negatiivista. Ensimmäinen on hyvästä, eli sitä että pyrkii parempaan ja näkee itsensä realistisesti ja voi tunnustaa virheensä ja puutteensa.
Negatiivinen itsekritiikki on taas upottavaa ”olen huono ja epäonnistun aina”, eli ikäänkuin asettaa riman aina liian korkealle eikä pysty itse täyttämään omia (kohtuuttomia) odotuksiaan itsestään ja elämästä yleensä.
Useimmilla ihmisillä on vähän molempia eri asioissa. Onneksi yleensä kun vanhenee, kriittisyyteenkin taipuvainen osaa olla armollisempi itselleen. Se on ikään kuin osa itsensä hyväksymistä.
Alistaja eli totta vie koskaan puntaroi tuollaisia. He eivät näe toiminnassaan mitään outoa, vain muiden toiminta on väärää, koska mieli on sairas. Siksipä eivät voi kehittyä ihmisinä. Päinvastoin nuo sairaalloiset luonteenpiirteet usein vain vahvistuvat kun ikää tulee ja parisuhdekin on kestänyt jo vuosia.
- oppeliini1
Annat todella huonon esimerkin "ystävän" valinnassa lapsillesi. Haluatko että hekin , samaistuessaan (toivottavasti ei) sinuun, etsivät "ystäväsi" kaltaisia elinkumppaneita?
Apua on saatavissa useilta eri tahoilta, kuten edelliset viestit kertovat.
Sinä huolellisesti ja harkiten olet valinnut sinun perheellesi huonon yhtiokumppanin. Nyt on korkein aika lopettaa tuo yhteistyo ja saada lapsillesi terveempi ilmapiiri.
Isoa asuntoa sinä ET tarvitse. Sinä ja lapsesi tarvitsette kodin, pienen sellaisen , jossa on rauhaisa, iloinen ja rakastava ilmapiiri. Aunnon monet neliometrit eivät välttämättä takaa sitä!
Nykyinen on sairasta ja se pian , ellei ole jo, saastuttaa teidät kaikki. - eiannetaperiksi
Sanotaan että jos mies alistuu naiselle on munaton. Minä olen vissiin ollut sitten munaton ajoittain koska olen ollut se vastaanottava osapuoli lähes kaikessa, nainen on heiluttanut tahti puikkoa ja ollut ruorissa. Muijani tietää kaiken, on aina mua parempi sanojensa mukaan, jos on väärässä ei myönnä jne. Nyt olen sitten ottanut uuden kurssin, pistän vastaan ja teen asioita oman mieleni mukaan ja sehäön varsinaisen karusellin sai aikaan, sanoin jopa että voidaan erota niin pääset vähemmällä, ei kuulemma ole haluja erota, kunhan koitin kepillä jäätä. Nyt muija on rauhoittunut, ei vaan tunnu olevan kovin mukavaa luopua parisuhde vallasta kun on saanut päättää kaikesta eikä ole ottanut mun mielipiteitä huomioon. Harmoniaa ja tasavertaisuutta on turha odottaa parisuhteissa, jompi kumpi haluaa olla "pomo"
Totta. Itse olen laittanut tänne pari aloitusta otsikoilla nainen ei halua kilttiä miestä.
Vaukka nainen ei tosiaan halua joo-joo miestä, on valtasuhteen muuttaminen jälkikäteen tuskainen prosessi ja voi johtaa eroon. Toivottavasti teillä kuitenkin asiat tasoittuvat ajan mittaan.
- yt88
"Mietin mistä saisin apua tilanteeseen? Ei ole säästöjä ja isot vuokra-asunnot ovat kiven alla. Autoakin tarvitsen tulevaisuudessa. Onko henkinen väkivalta riittävä peruste saada aikuissosiaalipuolen apua?"
Sosiaalitoimesta saat apua erotessasi. Etenkin vuokra-asunnon ja lasten hoidon järjestämisessä. Taloudellisesti pitäisi pärjätä palkallasi sekä Kelan tarjoamilla tuilla. Tosin työssäkäyvänä tuskin muuta tukea saat kuin asumistukea siihen asuntoon, johon muutat (riippuu tietysti palkastasi ja vuokran suuruudesta). Mutta se riittääkin.
Elämä on lyhyt. Sitä ei kannata tuhrata tuollainen mies riesana. - auttamallahyvämieli
Valitettavan tuttua tuollainen hyvän mielen torpedoiminen, mutta ei siitä sen enempää. Muutoinkin, hyväntahtoisuus, ystävällisyys, auttavaisuus tuntuu joissakin aiheuttavan pahaa verta ja tuollaista ihmistä voidaan pitää jopa yksinkertaisena. Miksi? Se, että käytät jonkin verran aikaa auttamiseen, yhteiseen hyvään tms. ihan "ilmaiseksi" tuntuu joistakin typerältä, eihän siitä hyödy mitään. Miksi pitäisi hyötyä? Miksi kaikesta pitää hyötyä. Entä ystävällisyys, ei maksa mitään. Toinen puoli on sitten hyväksikäyttäjä luihut.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin2689653IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3076836Verinen koira
Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?741705Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?61421Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.941297- 1091161
Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?
Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut751079Mopokeulija
Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin41882Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !
Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus23756MUISTATTEKO SEN?
Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk313748