Kuka on Allah? Kuka ansaitsee tulla palvotuksi?

kukaAllah

Allah on Yksi, Ainoa. Hänellä ei ole lapsia, eikä vanhempia. Hänellä ei ole ketään vertaista.

On Hänen arvolleen täysin sopimatonta, että Hän söisi, joisi, ottaisi ruumiin – Hän on kaukana sellaisesta.

Hän ei tarvitse ketään, eikä mitään, mutta kaikki tarvitsevat Häntä. Hän on luonut kaiken. Hän tekee, mitä haluaa.

Hänelle kuuluu kaikki palvonta. Hänelle kuuluvat kaikki kauneimmat nimet. Hän ei tee mitään väärää, eikä turhaa.

Allah ei koskaan kuole. Hän on aina ollut olemassa ja tulee olemaan. Ennen Häntä ei ollut mitään.
Hän antaa elämän ja Hän antaa kuoleman. Kaikki on Hänen hallussaan. Hän päättää kohtalosta. Hän tietää kaiken ja pystyy kaikkeen.

Hän on Oikealle polulle johdattaja, Tuomari, Oikeudenmukainen, Ankara, Rakastava, Lempeä. Hän on enemmän kuin kukaan meistä voi käsittää.

35

553

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Saviour

      Jeesus ehti ensin ja ainoastaan häneen uskomalla pelastuu.

    • Minä uskoin aivan samoin ennen Jehovasta, Kaikkivaltiaasta mutta sitten hän ilmestyi elämääni vuonna 2003 ja tapahtui Myös Kristuksen, Kolmannen taivaan, Aabrahamin ja Neitsyt Marian ilmestys. Ja nyt nousee vanha jo Pietarin ja Paavalin aikainen kysymys voimaan:

      Voitaako paha hyvän ja onko hyvällä mitään mahdollisuuksia voittoon?

      Hare Krishna liikee on vastannut tuohon kysymykseen jo 3000 eKr esittämällä että on menossa Pahan hallitsema Kali YOGA 400000 vuoden ajan. Kaikki muu on tavallaan harhaoppia.

    • Anonyymi

      Koraani tietää: Jumala tuntee ne, jotka hartaasti palvelevat Häntä.

      Koraanissa myös sanotaan: Tämä on Jumala, teidän Herranne, kaiken Luoja; ei ole muuta jumalaa kuin Hän.

    • Anonyymi

      Mitä Koraani kertoo rakkaudesta?

      • Näin hyvä kysymys ansaitsisi oman ketjunsa, mutta laitetaan jotain jo tähän.

        Uhratkaa omaisuuttanne Jumalan asian hyväksi; älkää syöksykö turmioon, tehkää hyvää. Katso, Jumala rakastaa hyväntekijöitä.
        2:195

        Sano: »Jos te rakastatte Jumalaa, niin seuratkaa minua, ja Jumala on rakastava teitä ja antava anteeksi teille syntinne, sillä Jumala on sääliväinen ja laupias».
        3:30

        ne, jotka uskovat, rakastavat Jumalaa yli kaiken. 
        2:165

        ja Jumala antoi heille palkan tässä elämässä ja ihanan palkan tulevassa; katso, Jumala rakastaa hyväätekeviä.
        3:147

        Jumalan laupeuden vuoksi olet menetellyt lempeästi heitä kohtaan, Muhammed, mutta jos olisit ollut ankara ja kovasydäminen, olisivat he eronneet sinusta. Ole siis suvaitsevainen heitä kohtaan, rukoile heille anteeksiantoa ja neuvottele heidän kanssaan asioista. Ja kun olet päätöksesi tehnyt, luota Jumalaan! Katso, Jumala rakastaa niitä, jotka Häneen turvaavat.
        3:158


    • Toivottavasti en loukkaa ketään kun en halua kahlita Allahia mihinkään muottiin. Jumalalle ei mikään ole mahdotonta. Intialaisista kirjoissa olen katsonut hänen esiintyvän mm. Nimillä Korkein Herra tai jopa Vasudeva ja kun Mahdi saapuu mua on johdatettu ajattelemaan hänen solmivan Allegiancen itse Allahin kanssa eikä niinkään pelkästään Syyrian ja Irakin pyhien kanssa. Sen edellytys on että Allah voi ottaa jopa kuolevaisen muodon ja astua maan päälle. Hänelle mikään ei ole mahdotonta. Mutta kullakin meistä on oma asiaa koskeva evankeliuminsa. Yhteisymmärrys olisi kaunista, mutta Mahdi olkoon kaiken mitta.

    • Anonyymi

      Uhratkaa omaisuuttanne Jumalan asian hyväksi; älkää syöksykö turmioon, tehkää hyvää. Katso, Jumala rakastaa hyväntekijöitä.
      2:195

      No niin,mitä 2015 tulijat teki? Jumala hävittää heidät !

      • Anonyymi

        Ja uskovaiset öljysheikit ne vasta jakaa omastaan. Eiku...Itselleen ne on ennenkin aina islampomot keränneet, ja muita orjuuttaneet. Suurin osa muslmimaista on köyhiä ja vihaisia kun muualla menee paremmin. Tavan kansa vaan on aivopesty tyhmäksi massaksi joka ei saa etsiä tietoa mistään. Kunhan jankkaa niitä homeisia säkeitään.


    • Anonyymi

      Miksi Jumalaa pitäisi palvoa!? Emmekö muuten kelpaa? Eihän rakastava Isä odota lastensa palvovan häntä, vaan elävänsä hyvin ja oikein. Itse en palvo Jumalaani vaan tunnen hänet ja kuuntelemme toisiamme.

      • Anonyymi

        Jumalat tuppaa olemaan väkivaltaisia, pitkävihaisia, epäloogisia ja äärimmäisen narsistisia.

        Joku pudokas on siis luonut sellaisen omaksi kuvakseen.


    • Anonyymi

      Isiksen luoja..en palvo sorry..

    • Anonyymi

      Allah on oikealle polulle johdattaja... näin sanotaan rukouksessa 5 krt päivässä Koraanin ensimmäinen suura, Johdata meidät oikeata tietä
      Kun on se oikea tie, on rauha, lämpö muita ihmisiä kohtaan, anteeksianto

    • Anonyymi

      Jeesus kehotti keskittymään olennaiseen PÄIVÄMIES

      Varusteena rauhan evankeliumi

      Jotkin tehtävät elämässämme ovat sellaisia, että ne vaativat meiltä jakamatonta huomiota. Silloin haluamme keskittyä tehtäviin ilman keskeytyksiä ja ulkopuolista häirintää. Mitä tärkeämpi tehtävä meille on, sitä enemmän toivomme voivamme keskittyä ja paneutua siihen kunnolla. Ehkä toivomme läheistemme ymmärtävän tehtävämme tärkeyden ja tukevan meitä sen toteuttamisessa.

      Jeesus kehotti oppilaitaan keskittymään Jumalan valtakunnan evankeliumin julistamiseen. Oppilaiden ei kuulunut miettiä ajallista toimeentuloa tai käyttää liiaksi aikaa etukäteisvalmisteluihin. Lähettäjä tuki heitä varustamalla ja vaatettamalla heidät: älkää ottako rahakukkaroa, älkää laukkua, älkääkä jalkineita, syökää mitä teille tarjotaan. Tärkeintä oli keskittyä rauhan ja Jumalan valtakunnan evankeliumin julistamiseen. Vain se oli olennaista.

      Matkan varrella ei ollut syytä pysähtyä tervehtimään ketään. Oli kiire, sillä satoa oli paljon, mutta sadonkorjaajia vähän. Jos jossakin kaupungissa Jeesuksen opetuslapsia ja heidän sanomaansa ei otettu vastaan, kaupungin pölytkin piti pyyhkiä pois jaloista.

      Katelkaas enempikin tuossa on asiaa,, SIITÄ LÄHTEE TURVAMME JA OIKEAMIELISYYS

    • Anonyymi

      Allah tarvitsemme

      • Anonyymi

        Kyllä julkeus elää allahin kautten, siinä olette kyllä petojah ...


      • Anonyymi

        Nämähän on niitä länsiranta CAZOJEN LUOJIA,
        - jotka oikeasti täysin ylläpidetään ulkoapäin ( 80 % -prosenttisesti )

        SILTI NÄMÄ OVAT NIIN-NIIN TÄYNNÄ IHTEÄSÄ RIMUAMISIN OIKEUKSIN


    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Röyhkeyden ITKU ON NÄILLÄ KOKOAJAN PINASSA JOTTA KIHINÄ VAIN KUULUU


      • Anonyymi

        Kirjoituksia aiheesta

        >>> Pyhä Sota alkaa
        Saatuaan hallintaansa Medinan heimot, Muhammed käänsi huomionsa jälleen Mekan Quraish-heimoon <<<


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirjoituksia aiheesta

        >>> Pyhä Sota alkaa
        Saatuaan hallintaansa Medinan heimot, Muhammed käänsi huomionsa jälleen Mekan Quraish-heimoon <<<

        Muhamed tappoi quraishit. Ja paljon muita aina tähän päivään asti.


    • Anonyymi

      Mitään allahia ei ole. Se muhmetti saattoi olla, ja ne kirjoitukset kuka lieneekin sepustanut. Peräisin vuodelta nakki ja muusi. Uudempaa hoettavaa ei ole tullut, noita jankataan hurmoksessa. Silmät ja korvat kiinni ja aivot narikassa.

    • Anonyymi

      (((( Kuka on Allah? Kuka ansaitsee tulla palvotuksi? ))))


      Kyllä tämä on täysi tyhjyys kokonaisuutena eikä tällä mihkään pääse kuolemassaan.

    • Anonyymi

      Allah on eri kuin Jumala!

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        KAIKKI ON LUOJAN LUOMAA IKUISUUTTAAN


    • Anonyymi

      Päivän Sana
      02.08.24

      Ei hän halveksinut heikkoa eikä karttanut kurjaa, ei kääntänyt pois kasvojaan vaan kuuli, kun huusin. Ps. 22:25

      Ihmiset etsiytyvät niiden luokse, jotka ovat kuuluisia tai rikkaita. Menestyviä arvostetaan ansioista. Jotain onnistuneiden on täytynyt tehdä oikein, kun elämä on heille niin suopea – jospa onnea tarttuisi hiukan minuunkin. Ja niin ne, joilla on valtaa, rakastuvat sen käyttämiseen. Ne, joilla on rikkautta, osoittavat sen mielellään toisillekin. Tärkeät keräävät ansiorakkautta osakseen. Herramme Jeesus kulkee kuitenkin yhä vielä teillä ja sivukaduilla. Hän lyöttäytyy niiden seuraan, jotka eivät ole mitään. Hän ei halveksi heikkoa, vaan ottaa hänen heikkoutensa suojaansa. Hän ei karta kurjaa, vaan kysyy, mitä tämä tahtoisi itselleen tehtävän. Hän ei käännä pois kasvojaan silloinkaan, kun me häpeämme olemustamme ja tekojamme emmekä kykene katsomaan toisia silmiin. Hän kuulee, kun me huudamme. Hän nostaa katseemme maasta ja armahtaa hyvyydellään. Yksikään eksynyt ei ole hänelle vieras eikä kadoksissa oleva hukassa.

      Hän odottaa,,, on vain antauduttava elämälle avonaisin mielin.

      • Anonyymi

        Tämä on elämänaikainen lupaus ihmiselle KAIKKEUDEN VÄRKKÄÄMÄ


      • Anonyymi

        Ei ole taivasta pysähtymää sellaista, se on haavetta vain

        Elikkä elämä pyörii liikkeen ja työn ympärillä ikuisuuttaan

        Raamatun kertomukset ovat elämälle kirjoitettua vaellusta ja luvatusta maasta vain siinä meinataan

        Ystävyys ja ymmärrys on taivasta


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole taivasta pysähtymää sellaista, se on haavetta vain

        Elikkä elämä pyörii liikkeen ja työn ympärillä ikuisuuttaan

        Raamatun kertomukset ovat elämälle kirjoitettua vaellusta ja luvatusta maasta vain siinä meinataan

        Ystävyys ja ymmärrys on taivasta

        Päivän Sana
        03.08.24

        Sinä muutit itkuvirteni karkeloksi, riisuit yltäni suruvaatteen ja puit minut ilon pukuun. Siksi minä laulan sinulle kiitoslaulun, laulan koko sydämestäni enkä vaikene. Herra, minun Jumalani, sinua minä ylistän nyt ja aina. Ps. 30:12–13

        Ajoittain Jumala yllättää antamalla maistaa armonsa virvoittavia pisaroita. Tavallisesti Jumalan vastauksiin liittyy odotusaika, joka opettaa meille kärsivällisyyttä ja luottamusta. Mutta joskus, omasta armostaan ja aloitteestaan, hän antaa ilonsa yllättää. Hän tulee ja ottaa surun pois, muuttaa itkuvirtemme karkeloksi. Hän suorastaan pukee meidät riemuunsa, ja sydän on pakahtua kiitoksesta. Vaikka tiedämme, että iloa seuraa arki, me saamme nauttia hyvistä hetkistä täysin rinnoin murehtimatta tulevia. Murehtimisen taidon me kyllä hyvin osaamme. Mutta on hyvä oppia myös kiittämään ja iloitsemaan Jumalan hyvistä lahjoista ja hänen antamistaan murheettomista hetkistä.

        ELÄMÄ ON ENEMMÄN MITÄ ANSAITSEMME


    • Anonyymi

      Eli puhdas Mohammedin mielikuvitusystävä, josta se sepitti satuja.

    • Anonyymi

      ALLAH KUKA ON.
      ALLAH EI OLE KUKAAN.
      ALLAH ON NOITA HENKI, JOKA LIIKKUU ISLAMILAISTEN USKOISTEN MIELISSÄ, TOINEN ON TÄMÄ KIRJOITETTU TEKSTI, JONKA JUOPPO UKKO MUHAMET HUMALAPÄISSÄÄ JA RAPULASSA VÄRKKÄSI TUOSTA HENGESTÄ.
      AINA TÄYTYY OLLA JONKA SYYKSI LAITTAA.

    • Anonyymi

      USKONNOILLA ON TAPANA OLLA MIELTÄ JA TAHTOA ANTAVIA, JOTKA EIVÄT PERUSTU MIHINKÄÄN, MUUHUN KUIN VALHEISIIN JA HÄMÄYSEEN.
      MIELEN JOHDATTAMAA.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Allah on mielikuvitushahmo, johon vedoten muslimit perustelevat väkivaltaisuuttaan.

      • Anonyymi

        Tyhjän lapsia noit ovan ja vielä konttaavatkin tämän tyhjän jälessä


    Ketjusta on poistettu 20 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      116
      6040
    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      33
      4137
    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3362
    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      2996
    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      255
      2083
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      88
      2014
    7. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      44
      1846
    8. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      143
      1805
    9. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1696
    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1569
    Aihe