Hävikki perunkirjoitusta varten

tarajere1

Perunkirjoitus on tehty, jäljelle jäi vaan velkaa. Hautauskulut kuuluvat kuolleen vanhemmille kun pesästä ei jäänyt. Näin sanottiin minulle.

Onko näin? Omakotitalo on tyhjä irtaimesta omaisuudesta, rahaa oli perukirjoituksen mukaan reilut 500 euroa. Hautauskulut maksamatta. En meinaa nyt maksaa ainakaan heti. Kun pyysin sillä maksamaan Monoselle minulle ilmoitettin että ei ole niin paljon, vajaa puolet jäljellä. Eli minä maksan vaikka en ole perijä lainkaan ja jos en olisi hautausta järjestänyt, poika olisi hautaamatta vielä tänäkin päivänä.

Pitääkö heidän ilmoittaa vaikka sen kodin arvo olisi se 4000 euroa jota ei tarvitse ilmoittaa, pienmmätkin rahapurot mitä on myyty ja myynti tehtiin heti. Yhden perijän huoltaja möi 60 tuumaisen telkkarin, stereot, ym. Hinta noin 200. Sukulaiselle totta kai.

Poikani osti veljensä tabletin ja maksoi siitä satasen. Alunperin kuulin että yhdestä aseesta oli saatu 500 euroa. Nyt kysyttäessä eri henkilöltä oli kaksi toimintakyvytöntä asetta joista saatiin 100 euroa. Jne edelleen. Ja nämä kaikki myytiin ennen perukirjoitusta. Onko se oikein.
Ottaa niin päähän tuo asenne, tyhjennetään talo ja pannaan lasku muorille.
Niin paljon että taidan pyytää poliisia tutkimaan tämän pesän asiat. Ei kait se mitään ota jos ei annakaan.

Paljon on hävinnyt tavaraa, mm
työkaluvaunu, arvo toista tonnia. Niin eihän se hävinnyt vaan annettiin maalarille joka oli tehnyt pojalleni hommia ja tämäkin ennen perua. Ja paljon muuta elikkä mitäs teet? Ainakaan en maksa laskuja ennenkuin on ihan pakko. Tuossa etukäteishommassa maalarille asetettiin velkojat eri asemaan, maksetaan tavaralla tolle niin ei tule laskuja lisää.

Jos se on näin niin helppoa näyttää olevan. Näille.

8

180

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • elämäonenemmän

      Unohda raha ja elä elämäsi parhaalla mahdollisella tavallasi.
      Jos roikut kiinni tällaisissa on se tuhosi.
      Mieti itse. Joskus on parasta vaan kääntää selkä.
      Tilanne on mikä on ja se siitä. Seuraava elämän kurvi odottaa jo mutkan takana.

      • tarajere1

        Minun tuhoni oli tässä, menetin lapseni. Siksi olen karvatpystyssä kaikkeen mikä liittyy häneen.
        Kuitenkin haluaisin vain että muutkin toimisivat oikein. Liekö tämä se tyyli, en tiedä. --Sinänsä annoit hyvän neuvon mutta että miten.


    • KuntaHautaa

      Pesästä ei tietenkään saa omin luvin myydä mitään, kirjaa muistiin mitä tiedät pojallasi olleen ja kenen mitäkin vieneen, palauttakoon ne tai vähintäänkin tilittäköön pojan tilille käypä arvo, sano muuten ilmoittavasi kavalluksista poliisille. Jos hautauskulujen ja muiden viimeisten laskujen kannaltakin irtaimistosta täytyy saada käypä hinta.

      Mitä hautauslukuihin tulee, niin se joka tilaa on maksuvelvollinen yrittäjään päin, eihän yrittäjä voi tietää ettei pesässä ole varoja. Aina jos kuolinpesällä ei ole käteis/tilivaroja, eikä irtaimistonkaan myynnillä varoja saada ainakaan nopeasti, pitää hautaus jättää kunnan sosiaalitoimen huoleksi. Kunta on usein kilpailuttanut hautausurakoitsijat, joten itse ei voi mitään tilata, kunta ei sellaisia laskuja ehkä maksakaan.

    • Kiitos asiallisesta vastauksesta. Tässä on myyty irtaimisto joka perukirjoituksessa, on "tavallinen" tai mikäl lieneekään mutta noin suurinpiirtein tiedän mitä heidän kodissaan oli.

      Kyllä siellä oli ja tiedän että tämä ent.vaimo sano mulle että en osallistu hautajaiskustanuksiin koska hän oli jo ehtimyt erota. Kuiteskin hän oli siellä paikanpäällä ja kaikki järjestämäni hautajaisista kysyttäessä oli ok.

      Se että halusin hänet haudattavaksi Helsinkiin on se että ei ollut ainuttakaan syytä tehdä sitä asuinpaikalleen. Ei siellä ollut enää ketään ja hän usein sanoikin että haluaa pois sieltä.

      Nyt on poika haudassa johon pääsen minä, mieheni ja vanhempi poika tai lapsensa tai vaimonsa myös. Lisäksi on tilaa myös äidilleni ja siskolleni ja vaikka viellä kahdelle velejelleni.

      Mutta kaikkien sinne haudattavien tulee olla sukulaisia. Nyt täytyykin soittaa ko. paikkaan ettei kukaan sieltä vaan tule sinne "makkoomaan.

      • Ovatko ko. irtaimistoa aseet, isältään saadut moottorisahalla veistetytyt isot karhut, vaihdelaatikko romuksi menneen auton takaluukun kontissa. Mitä siihen neljään tonniin saadaan mahtumaan. Ei mitään luetteloa tarvita mitä on myyty, on se helppoa ainakin jos huijata haluaa ja haluaa. Pitäisi olla edees se luettelo mitä sillä on ollut.

        Sellaista ei enää kait tarvita mihinkään.

        Itse tiedän että siellä olleessa irtaimistosta olisi saatu pitkä centti kuluihin, nyt ne kaikki laitettiin lasten tileille ja asia on loppuunkäsitelty, siis ennen perunkirjoitusta,


    • sisso

      Vai ei pesästä saa myydä mitään omin päin?Sukulaismuija halusi hoitaa yksinäisen enon kuolinpesän,möi sieltä irtainta omaan piikkinsä,mitää ei perunkirjassa ilmoitettu näsitä että mitä on myyty ja mitä niistä saatu,ja kun kyselee aioista,sanoo ettei ole lupa kertoa vaikka olen kuolinpesän osakas.

      • Gädddasta

        Kavallushan tuossa on kyseessä.


    • Anonyymi

      Pesä näyttää olevan paikka ja asia jossa saa tehdä vallattomasti mitä vaan. Kukaan ei ole koskaan vastuussa. Kukaan ei tiedä mitään, kukaan ei osaa mitään.
      Itselle sattui, että perunkirja laadittiin kaiken sääntöjen ja taitojen mukaisesi. Varmasti avoimesti ja rehellisesti. Mutta sitten kaksi pesän osakasta alkoivat ilkeiksi ja vaativat kiinteistövälittäjää arvioimaan pesän arvon uudelleen. Ja pesä sai tupla-arvon. Tällä jutulla saatiin yksi pesän osakas "arvottomaksi" ja joutui maksamaan hurjan hinnan pesälle.
      Erikoisinta oli se, että kun pesän jako oli saatu ohi myönsi arvioin tehnyt arvioitsija arvioinsa olleen virheellisen joten pesän arvo putosikin käytännössä perunkirjan arvoon.
      Asiaa on selvitetty ja kaikkien mielestä kiinsteitövälittäjä on toiminut oikein....ajatella

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 166
      2203
    2. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      423
      1611
    3. Johanna Tukiainen oli seonut ja hyökännyt ystävänsä kimppuun.

      Ollut suora lähetys ja repinyt hiuksista ystäväänsä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      180
      1165
    4. Olen Aito Narsisti

      Kysykää mitä haluatte liittyen tähän aiheeseen. Joitain kokemuksiani asiaan liittyen voin harkintani mukaan jakaa.
      Sinkut
      279
      784
    5. PÄIVÄN KYSYMYS

      Haluatko SINÄ afkaani-muslimin ministeriksi?
      Kajaani
      279
      678
    6. 33
      661
    7. Outo liikkuja

      Tämä tyyppi josta kirjoitettiin Ähtärin Ilmoitustaululla. Joka yritti varastaa auton meijeritieltä. Hän liikkui koulut
      Ähtäri
      12
      661
    8. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      102
      618
    9. Mara puhuu narsuista

      Eikö toi ämmä itse ole suurin sellainen?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      191
      603
    10. Iso käsi pormestarille hyvin hoidetusta työstä

      Puolangan kunta on siistinyt Paljakan rinteitä kesän aikana – yksi keskeneräinen lakiasia hidastaa vielä rinnekeskuksen
      Puolanka
      22
      557
    Aihe