Talletussuoja

Googlaillessa ihan toista aisaa, kaikenlaisia virityksiä tulee vastaan. Katselin tuossa Holvi nimisen maskulaitoksen kirjoitusta, joissa se väitti asiakasvarojen erillä pitämisen vastaavan talletussuojaa.

VOI HYVÄT TAVATON!

Heti tuli mielee ennakkotapaus KKO:2014:53 ja tuossa toisessa ketjussa mainittu Number26 :n bank run. Muutama asiakas oli nostanut omia varojaan N26:n tililtä ja kuivattanut näin "pankin" maksuvalmiuden.

Alkoi hervottomasti naurattaa tuo "asiakasvarat erillään", sillä onhan kaikissa pankeissa "asiakasvarat" erillään. Sitähän se "pankkitili" tarkoittaa. Silti pankilla pitää olla talletussuoja maksukyvyttömyyden varalta.


Tuli muuten mieleen sekin, että millähän tavalla ne asiakasvarat pidetään erillään?

Onko asiakasvarat muissa pankeissa? Matopurkeissa?
6376
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tavallisissa pankeissa asiakasvarat eivät ole erillään.

Äänestä
  • Maksulaitokset eivät olekaan pankkeja. Maksulaitosten pitäisi pitää asiakasvarat erillään ja talletettuna esimerkiksi tavallisessa pankissa. Mitä ne sitten tekevät on ns. hyvä kysymys.

    Asiakas ei tiedä missä varat ovat. Laiki ei edes vaadi asiakasvarojen täydellistä suojaa, vaan yritysasiakkaan asiakasvarat eivät ole kokonaan lain suojaamia.

    Jos haluaa ehdottomasti käyttää maksupalveluliikkeitä, niin ainakin yritysasiakkaan on syytä vaatia kirjallinen selvitys siitä missä varoja säilytetään sekä sopimus siitä, että talletus on kokonaisuudessaan suojattu.

    Lisäsuojaa voi saada vaatimalla maksupalvelulaitoksen yrityksen nimenkirjoittajilta yhteisvastuullisen henkilötakauksen. Jos TJ ei sopimusta allekirjoita, niin ei asiakkaankaan kannata.

    Talletussuojaa tämäkään järjestely ei korvaa, mutta on toki paljon parempi kuin maksupalvelulaitosten standardisopimukset. Ne taas ovat yrityksiä varten usein englanniksi. Kuluttajaa eivät englanninkieliset sopimukset sido, mutta yrittäjät ovat vapaata riistaa.

    Oxfordia käymättömän ei pidä eneglanninkieleistä sopimusta hyväksyä.

    Äänestä

Olisiko jotain Suomi24-palstojen ulkopuolista lähdettä väitteelle, että N26:n maksuvalmius olisi kärsinyt muutaman asiakkaan nostettua varojaan?

Kun tässä puhutaan jostain maksulaitoksista, niin muistettakoon, että N26 on saksalainen pankki, joka kuuluu Saksan pankkien talletussuojajärjestelmään. Talletussuoja kattaa enintään 100 000 euroa per asiakas.

Äänestä
  • Vaikkapa tuo: https://www.businessinsider.com/digital-bank-number26-blames-atms-for-closing-hundreds-of-accounts-2016-6?r=US&IR=T&IR=T


    => Pankinvarmasti Putkipuolella tässä vaiheessa on asia tapana ilmaista näin: Älä opeta isäääsi naimaan.

    100.000 € raja on pankki ja asiakaskohtainen. Se ei auta maksupalöveluyrutysten asiakkaita kuin siinä tapauksessa, että maksupalveluyrityksen asiakasvarat ovat korkeintaan 100.000 €, tarkasti kirjanpidosta eristettyjä, jne. jne.

    Pankkivalvonta taas tarkoittaa sitä, että virkamiehellä on päivähoitopaikka - yleensä poliittisin perustein hankittu. Onhan se Suomessa nähty, miten finanssialan ketkut muiluttavat eläkeläisten rahat, vaikka alla on jo aikaisempia tuomioita samoista aiheista.

    Jos joku uskoo pankkivalvontaan, niin saa kertoa sen, miten suomalainen pankkivalvoja valvoo samanaikaisesti toimintaa Suomessa, Italiassa, astviassa, Maltalla, Porttugalissa, Reunonin saarella jne. Virallisesti hoitaa, käytännössä on yhtä ymmällään kuin kalakauppias lähimmällä torilla.

    Saksan BaFinissa virjkaa hoidetaan samalla tavalla.

    Äänestä

  • Tuossahan oli kyse siitä, että N26 oli aluksi luvannut ilmaiset automaattinostot eikä asettanut niille mitään rajaa, mutta jotkut asiakkaat tekivät N26:n mielestä liian usein nostoja, mikä teki näiden asiakkaiden palvelemisesta kannattamatonta automaattinostojen kulujen takia. Asiakkuuksien sulkeminen oli tökerö ratkaisu ja N26 aloittelevana toimijana lienee ottanut kohusta opikseen. Sinänsä sopimusehdot varmaan mahdollistivat sopimuksen irtisanomisen ilmoitusluonteisesti (luonnollisesti talletetut varat tällöin palautetaan asiakkaalle).

    Pankin maksukyvyssä ei ollut ongelmia eikä kyseessä ollut "bank run" siinä mielessä kun se yleensä käsitetään.

    Edelleenkin N26 on pankki, ei pelkkä "maksupalveluyritys". Sitä paitsi talletussuoja toimii nimenomaan erinomaisesti pienten nettipankkien kohdalla. Nakkikioskin kaatuessa Suomen 1,1 miljardin euron talletussuojarahastokin riittää jo pitkälle, Saksan talletussuojasta nyt puhumattakaan.

    Äänestä

Kuten edellä on todettu: Älä opeta isääsi naimaan!

Katso päivämäärää! Number 26 oli tuolloin tavanomainen WireCardin softaa pyörittävä klooni, siis MAKSUPALVELUYRITYS. Pankki siitä tuli tuon kokemuksen jälkeen. PayPalin perustajalla kun oli sattuneista syistä HILLOA pistää pystyyn pankki maksupalveluyrityksen sijaan.

Ei pidä uskoa selityksiä. Kyseessäoli aivan oikea talletuspako. Se johtui rahanpesuepäilyistä eikä niinkään rajoittamattomista nostoista. Tottakai jokainen nostaa rahansa, kun epäilee rahalaitoksen kaatuvan.

Maksupalveluyrityksiä talletussuoja koskee ainostaan siltä osin, kun maksupalveluyritys on jonkin pankin asiakas. Suojaa on silloin 100.000 €. Ja koska varsinkin huonosti kannattavilla pankeilla on suuri halu ottaa maksupalveluyrityksiä asiakkaaksi, niin itse asiassa asiakasvaroja tilillä pitävän PANKIN konkurssi kaataa helposti myös sen asiakkaina olevat maksupalveluyritykset. Näin tapahtuu siinä tapauksessa, että asiakasvaroja on paljon kaatuvassa pankissa ja sen talletussuoja kattaa vain 100.000.

Nakkikioskin kaatuminen saattaa hyvinkin laukaista dominoefektin. Homma lähtee käsistä ydinreaktion tavoin. 1,1 miljardia ei sitä välttämättä kata kuin pieneksi murto-osaksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Putkiliike kirjoitti:

Googlaillessa ihan toista aisaa, kaikenlaisia virityksiä tulee vastaan. Katselin tuossa Holvi nimisen maskulaitoksen kirjoitusta, joissa se väitti asiakasvarojen erillä pitämisen vastaavan talletussuojaa.

VOI HYVÄT TAVATON!

Heti tuli mielee ennakkotapaus KKO:2014:53 ja tuossa toisessa ketjussa mainittu Number26 :n bank run. Muutama asiakas oli nostanut omia varojaan N26:n tililtä ja kuivattanut näin "pankin" maksuvalmiuden.

Alkoi hervottomasti naurattaa tuo "asiakasvarat erillään", sillä onhan kaikissa pankeissa "asiakasvarat" erillään. Sitähän se "pankkitili" tarkoittaa. Silti pankilla pitää olla talletussuoja maksukyvyttömyyden varalta.


Tuli muuten mieleen sekin, että millähän tavalla ne asiakasvarat pidetään erillään?

Onko asiakasvarat muissa pankeissa? Matopurkeissa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu