Leca-sora rakennusalustana ja lattiaeristeenä?

Jonkun verran tuota käytetään talorakentamisessa vaikkakin vähän verrattuna EPSiin ja ilmeisesti XPSäänkin.

Edullisimman alapohjarakanteen metsästykseni on edennyt vaiheeseen, jossa selvitettävänä on rakenne, jossa maahan kaivetaan kuoppa, jonka pohja muodostaa loivan kummun; päälle Leca-soraa kapillaarikatkoversiona ensin vähän alle maanpinnan tasoon, sopivan tiukaksi tiivistettynä, anturoiden valu siten, että osa jää valmiissa rakenteessa maan pintakerroksen ja Leca-soran sisään ja yläosa näkyviin sokkeliksi; väliin Leca-soratäyttö lattialaatan alapintaan saakka*), ja ympärille myös lisää Leca-soraa sopivaan kaatoon, ja päälle suodatinkangas, soraa/hiekkaa, turvetta ja kuntta. Ei mitään solaojituksia ja monimutkaisia maanmuokkausoperaatioita, lattian pinta vain sopivan korkealle (>400 mm). Leca-sorapatja ulottuisi ehkä metrin anturasta ympäriinsä, sopivasti kallistettuna.

Vaan onko Leca-soran lisäaineistettu kapillaarikatkoversio turvallinen mateliaali? Puskeeko kemikaaleja saumoista tai anturan ohi oleskelualueille herkimmille yksilöille haitallisessa määrin?

Entä onko Leca-sora riittävän vakaata anturaperustukselle?

Leca-soraa toki tarvitaan luokkaa 3-4 kertaa enemmän kuin EPSiä saman U-arvon saavuttamiseen ja on varsin arvokas materiaali, mutta säästöä syntyisi monien työvaiheiden ja muiden materiaalien jäämisestä pois.

*) Lattialaatta toki ylemmäksi kuin anturat, vaikka antura tässä toimittaisi sokkelinkin virkaa eli seinämuurit suoraan samoilla harkoilla anturan päältä (väliin toki kermi ja laastia <-- vai olisiko tuo kuitenkaan tarpeen, sillä eikös se vähäinen anturaan tässä nouseva kosteus haihtuisi sokkeliosuudelta pois ulkoilmaan?)

3

1500

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • NickNailer

      Olen tehnyt pohjan Lecasta. Laitettiin hiekkamaalle Lecaa käyttämälle se betonimyllyssä sementtikylvyssä.

      Kyseessä oli lisärakennus tilanteessa, jossa rakennuksen osat olivat painuneen eri tahtia. Leca-laatalla oli tarkoitus tukea olemassa olevaa rakennusta sen eniten jajonneita osia tukien.

      Toimi se ainakin ensimmäiset 5 vuotta lasketulla tavalla. Sen jälkeen en ole käynyt katsomassa. Reklamaatioita ei ole tullut, jotek kaiketi edelleenkin OK.

    • Kiitoksia kommentista! Tuolla tavoin saisi varmasti rutkasti tukevuutta, vaan taitaisi tulla huomattavasti tyyriimmäksi tuohon kuvailemaani hypoteettiseen alapohjarakenteeseen. Olisi kyllä mielenkiintoista kuulla jos muutkin ovat törmänneet tavalla tai toisella Leca-kevennettyihin betonirakenteisiin, jotta miten ovat kestäneet ja millaisiksi osoittautuneet. Lähinnä tosiaan betonissa uittamattoman Leca-soran höttöys arveluttaa, vaikka tiedän että niitä tosiaan teitten ja talojen alla on käytettykin.

    • Torppaanpa itse kuvailemani rakenteen. Ei toimi, koska antura ei kykene pitämään taloa vakaasti vaaka-asennossa Leca-sorapatjan päällä, joten anturan joutuu laittamaan syvemmälle tukevaa soraa vasten (tai teräspaaluille), jolloin iso osa eduista menetetään. Tämä päätellen siitä, että Leca-soran RT-kortissa Leca-soraa käytetään ainoastaan reunavahvistetun laatan alla ja anturallisessa perustuksessa vain lattioiden alla ( routaeristeenä) JA koska googlen kuvahaulla ei englanninkielisiltäkään sivuilta löytynyt mitään kaavailemani kaltaista. Pikaisella hakemisella ei löytynyt Leca-sorabetoniakaan käytettävän varsinaisena perustuksena. Lähinnä maailmalla käytetään Leca-sorabetonia harkkojen lisäksi elementeissä sekä alapohjan ylemmissä osissa (erilaisten onteloiden täytöt yms. päälle).

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kunnissa - siis myös kaupungeissa - viihtyvät ovat kommunisteja

      Nehän ovat osa yhteiskunnan tuottamia instansseja, joista on vain haittaa veronmaksajille ja yrittäjlle, kuten ollaan ve
      Kommunismi
      21
      3037
    2. Järkevä ehdotus: reilun 8 miljardin euron veronkorotukset

      Nykyinen hallitus on päästänyt valtion tulopuolen rappeutumaan, vaikka varallisuutta on Suomessa enemmän kuin koskaan. U
      Maailman menoa
      60
      2087
    3. Iski taas katumus kun en jutellut sun kanssa

      Silloin kun halusit. Mutta en enää voi sille mitään, en saa muutettua sitä hetkeä..
      Ikävä
      180
      1908
    4. SDP todellisuudessa pahin pettäjä koskaan - se syyllistyi valtiopetokseen 1918

      kun aloittivat kapinan maan laillista valtiojärjestystä vastaan. Punaiset saivat tukea Neuvosto-Venäjän bolsevikeilta,
      Maailman menoa
      119
      1861
    5. Miksi vasemmisto ei vastusta ulkomaisen halpatyövoiman maahantuontia

      joka heikentää suomalaisten duunarien työmarkkina-asemaa ja rasittaa Suomen julkista taloutta? Vasemmistolla ideologin
      Maailman menoa
      92
      1527
    6. Uusi mahdollisuus

      Mitä tekisit toisin, jos saisit siihen mahdollisuuden?
      Ikävä
      80
      1129
    7. Miksi kaikki avioeronneet miehet eivät kunnioita naisia?

      Niin. Miksi avioeronneet miehet kohtelevat huonosti naisia, jotka lähestyvät heitä? Tämä on kokemuksen rintaääntä. Tämä
      Sinkut
      209
      1083
    8. Martina Aitolehti murtui Erikoisjoukoissa Matias Petäistön käsittelyssä - Tästä oli kyse

      Yksi Erikoisjoukot-kauden julkkiskisaajista on yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti. Aitolehti on pärjän
      Tv-sarjat
      11
      1018
    9. Poliisioperaatio

      Pääsiäisenä...... ja sit kahvila suljettu???
      Somero
      21
      956
    10. Tiedätkö hänen pituuden??

      Et tiedä!!
      Ikävä
      63
      932
    Aihe