Lakiosan oikeus ei Suomessa enää toimikaan !

Rintaperillisen EI kannata luottaa Suomessa lakiosaoikeuteen vaikka sitä kirjallisesti esim. perunkirjan yhteydessä tai testamentin tiedoksisaantitodistuksen yhteydessä vaatii, ja se on nimenomaan tehty testamenttia vastaan suojaamaan rintaperillisten perintöosaa. Mikäli vaadit lakiosaa esim. yhteisen asunnon puolikkaasta vaikkapa hallintatestamentin saaneelta avoleskeltä (ei avioleski, jolla vahvempi oikeus) niin tämä voi erikoisjälkisäädöksen nojalla vaatia pesänselvittäjää.

"Perintökaaren 19 luvun 1 pykälän 1 momentin mukaan pesänselvittäjän määräystä voi hakea erityisjälkisäädöksen saaja(testamentin saaja), milloin tämän harkitaan olevan tarpeen säädöksen täytäntöön saattamiseksi."

Pesänselvittäjän kaikki kulut menevät pesältä ja sen osakkailta (oletus), vaikka testamentin saaja ei olisi pesän osakas. Pesänselvittäjä määrätään tällaisen hakemuksen perusteella yleensä oletuksena käräjäoikeuden notaarin toimesta, ja pesä maksaa hakemuskulut noin 1 000 euroa, sekä siis pääasiassa myös pesänselvittäjän kulut, vaikka hallintatestamentin edunsaaja avoleski ei ole edes pesän osakas.

Jokainen ymmärtää että avoleski voi tahallaan lisätä pesän kuluja rajatta lähettämällä pesänselvittäjälle kirjeitä, vaatimalla pesänselvittäjän tapaamisia ym. jotka hidastavat asian etenemistä.

Lähipiirissä rintaperilliset vaativat lakiosiaan ja asunnonpuolikkaan hallintatestamentin saaja avopuoliso haki pesänselvittäjää sillä perusteella ettei hänellä ollut muka eläkeläisenä mahdollisuutta maksaa lakiosia muuten (esim. lainalla) noin 10 000 euroa, vaikka kiinteistövarallisuutta noin 200 000 euroa. Käräjäoikeuden notaari ei tutki tällaisia asioita (eikä pesänselvittäjä tai kukaan muukaan), vaan tekeevät päätöksensä tunneperusteella, ei tosiasioihin nojaten.

Hallintatestamentin saaja muutti pois asunnosta ja syytti rintaperillisiä pakosta muuttaa asunnosta, koska nämä olivat vaatineet lakiosia, ja vaati korvauksia hallintatestamentin purkautumisesta ja asunnon myyntiin laittamista. Korvaukset olivat suuremmat kuin rintaperillisten vaatimat lakiosat.

Myöhemmin hän lisäsi käräjäoikeuden hakemuksen syyhyn, ettei pysty maksamaan lakiosiaan tulojensa takia, pesänsepvittäjälle myös uuden syyn painostuksen. Rintaperilliset eivät olleet olleet edes yhteydessä testamentisaajaan kuin pelkästään asian takia hankitun asianajajan välityksellä. Rintaperillisen ei edes tarvitse painostaa lakiosaa vaatiessaan, sillä se on perintölainsäädännön oikeus, vaatia lakiosaa. Jos lakiosahakemuksen: "vaadin lakiosaani" katsotaan painostukseksi, kaikki sitä vaativat voidaan katsoa painostajiksi.
Mitään todisteita painostuksesta ei ollut, jonka perusteella avolesken olisi pitänyt muuttaa hallintatestamentin alaisesta asunnosta. Hän muutti omasta tahdostaan, koska ei halunnut maksaa lakiosia, mutta käytti painostamista tekosyynä saadakseen korvauksia testamentin purusta.

Yleensä tällaisissa tapauksissa tähän asti rintaperillisten oikeus menee ohi testamentin ja avoleski maksaa puuttuvat lakiosat muulla tavoin, tai mikäli ei maksa, hallintaoikeus purkautuu ja asunto myydään ilman korvauksia hallintatestamentin purkamisesta.

Mutta koska oikeus lakiosiin näyttää nyt muuttuneen, hallintatestamentin saaja voi muuttaa testamentin alaisesta asunnosta pois ja syyttää tästä rintaperillisiä, sekä vaatia suuria korvauksia hallintatestamentin purkautumisesta.

Itse asiassa kuka tahansa hallintatestamentin saaja voi tästä lähtien syyttää lakiosaa vaativia painostuksesta, koska vaativat lakiosiaan ja vaatia näin suuria korvauksia hallintatestamentin purkautumisesta ja testamentinalaisen omaisuuden esim. asunnon myyntiä.

Käytännössä siis rintaperilliset eivät voi ENÄÄ vaatia lakiosiaan, koska se johtaa suuriin kuluihin, ensin pesänselvittäjän kuluihin joita testamentinsaaja aiheuttaa, mutta joihin hän ei osallistu, ja sen päälle testamentinsaajan vaatimiin korvauksiin hallintatestamentin purkautumisesta.

Näin käytännössä tämän tapauksen perusteella rintaperillisten oikeus lakiosiinsa hallintatestamentin alaiseen omaisuuteen on loppunut. Testamentti menee rintaperillisten lakiosaoikeuden ohi.
Vaikka kaikki lakisivustot kertovat miten rintaperillisten lakiosa menee ohi testamentin ja se pitää saada käyttöön ilman rasitteita, siis kuluja, totuus on Suomessa NYT toinen.

Annan kiinnostuneille lisätietoja koskien tätä perintölainsäädäntöä muuttavaa tapausta.
3320
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Miten pesänselvittäjä perustelee oikeutta korvauksiin testamentisaajalle, joka on purkanut testamentin itse?

Äänestä

Hyväveljet on taas sumplineet asioita.

Äänestä

fakta on että ei siitä mitään korvauksia saa jos testamentti menee tehottomaksi lakiosavaatimuksen vuoksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

LainUusiTulkinta kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu