Maapallon elämän synnyn ajoittaminen

Tutkijat ovat ajoittaneet elämän syntyä maapallolla. Ajoitus perustuu molekyylikelloon, joka perustuu siihen, että eliöiden dna:ssa tapahtuu tasaisella tahdilla sattumanvaraisia mutaatioita. Niistä voidaan laskea, missä kohtaa kaksi elämänmuotoa erkani yhteisestä esi-isästä.

Tutkijat ovat päätyneet siihen, että elämän esivanhempi Luca saattoi syntyä jo 4,5 miljardia vuotta sitten. Viimeistään se syntyi tutkijoiden mukaan 3,9 miljardia vuotta sitten.

Tässä on kevyttä ristiriitaa kreationistien narratiivin välillä.

1. Mutaatiot tapahtuvat tasaisella tahdilla, toisin kuin kreationistit väittävät tahdin olevan kiihtyvä.

2. Mutaatiot eivät edellytä hedelmänsyöntiä vaan niitä on ollut alusta lähtien. Tuskin Lucan aikaan olisikaan ollut hedelmäpuita ja käärmettä, joka olisi houkutellut Lucan haukkaamaan hedelmää ja näin turmelemaan genominsa.

3. Maapallon elokehä kukoistaa, vaikka siihen on tullut mutaatioita tasaisella tahdilla jopa yli 4 mrd vuotta.

4. Elämän alkamisen aikajännekin on mittaluokaltaan hieman erilainen, 4 mrd vuotta vs. kreationistien 6000 vuotta.

Voisivatko kreationistit selittää, miksi tiedemiehet ovat taas epäonnistuneet näin?

10

233

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Avaus perustuu HS:n tiedeuutiseen:

      Tutkijat laskivat dna:sta, milloin elämä syntyi maapallolla – Ensimmäinen eliö saattoi syntyä jo hieman sen jälkeen, kun valtava törmäys sulatti Maan ja synnytti Kuun

      https://www.hs.fi/tiede/art-2000005814446.html

    • "Voisivatko kreationistit selittää, miksi tiedemiehet ovat taas epäonnistuneet näin?"

      Erittäin helppo vastata! Tiedemiehet ovat jo ennakkoon päättäneet, että elämän on täytynyt syntyä yli 4 miljardia vuotta sitten, saadakseen evoluutioteorian täsmäämään.
      Yksikään tiedemies ei kuitenkaan ole ollut yli 4 miljardia vuotta sitten todistamassa elämän syntyä, eikä edes sitä, että mitään DNA:ta oli silloin edes olemassa.

      Kukaan ei myöskään ole nähnyt ainuttakaan mutaatiota miljardeja vuosia sitten. Raamattu ei myöskään väitä, että mutaatiot syntyivät hedelmän syönnistä, vaan VÄÄRÄSTÄ puusta otetusta hedelmäst. Aadamilla ja Eevalla oli lupa syödä hedelmiä muista puista hedelmiä niin paljon kuin vain tahtoivat.

      • tieteenharrastaja

        Evoluutioon riittäisi muutama prosentti tuosta ajasta:

        "Tiedemiehet ovat jo ennakkoon päättäneet, että elämän on täytynyt syntyä yli 4 miljardia vuotta sitten, saadakseen evoluutioteorian täsmäämään."

        Geologit löysivät ensimmäiset merkit vanhasta Maasta etsiessään vedenpaisumuksen todisteita jo ennen evoluutioteorian julkaisemista. Siksi Darwin ei ollut huolissaan teoriansa ajallisesta täsmäämisestä.


      • jhkjhkjhk

        Yksikään tutkija ei lähde todistamaan ennalta valittua "totuutta", kuten kreationistit tekevät.
        Mutta jatka vain. Piirrät ilmeisesti aitoa kuvaa keskiverto kreationistin sielunelämästä. Tuolla tyylillä karkoitat täysipäisiä ihmisiä edustamastasi uskonnollisuudesta paremmin kuin ateistien kirjoittelut ikinä. .


      • Eitsiisus

        Miten joku voi olla noin kuutamolla ihan kaikesta. En ole ikinä huomannut, että olisit kirjoittanut lausettakaan missä olisi mitään järkeä.


      • ”Raamattu ei myöskään väitä, että mutaatiot syntyivät hedelmän syönnistä, vaan VÄÄRÄSTÄ puusta otetusta hedelmäst.”

        Missä kohtaa Raamattu väittää mitään mutaatioista?

        Tässä tulee vastaus tuohon ylempään, mutta missä sinä olet mutaatioista kuullut, kun Raamattu ei niitä mainitse?


      • spällymälöö
        jhkjhkjhk kirjoitti:

        Yksikään tutkija ei lähde todistamaan ennalta valittua "totuutta", kuten kreationistit tekevät.
        Mutta jatka vain. Piirrät ilmeisesti aitoa kuvaa keskiverto kreationistin sielunelämästä. Tuolla tyylillä karkoitat täysipäisiä ihmisiä edustamastasi uskonnollisuudesta paremmin kuin ateistien kirjoittelut ikinä. .

        Mark5 ei ole keskivertokreationisti. Hän on aina vain syvemmälle harhoihinsa vajoava ihminen, joka kokee evoluution olevan hänen henkilökohtainen vihollisensa.


      • Krearea

        Oletko ollut itse seuraamassa kun raamatun tarinoita kopioitiin sumerin, akkadin ja muiden vanhempien kulttuurien mytologioista?


    • tieteenharrastaja

      Molekyylikello perustuu mutaatiotiheyden mittauksiin ajalta, jolta genomitietoa on saatavissa, sekä oletukseen sen vakiona pysymisestä hyvin pitkän aikavälin yli. Elämän synnyn ajoitukseen se on aivan liian epätarkka, mutta pystyy - kuten artikkelissa todetaan - tuottamaan sille karkeita ala- ja ylärajoja.

      Varsinaista ajoitustietoa antavat elämän kiviin jättämien merkkien ajoitukset, jotka mahtuvat molekyylikellon osoittamaan aikaväliin. Niilläkin on omat melko suuret virhetekijänsä, mutta noin 4 miljardin suuruusluokasta ne kyllä kertovat.

    • kaikkeasitätutkitaan

      "Tutkijat ovat ajoittaneet elämän syntyä maapallolla. Ajoitus perustuu molekyylikelloon, joka perustuu siihen, että eliöiden dna:ssa tapahtuu tasaisella tahdilla sattumanvaraisia mutaatioita."

      Molekyylikelloa yleistetään aika rajusti. Sama kuin jos maapallon pyöreyttä mitataan metrin matkalta ja lasketaan sitten maapallon halkaisija.
      Ongelma on esimerkiksi se että DNA:n korjaumekanismeistä ja niiden kehityksestä meillä ei ole mitään tietoa. Kun on paremmat korjausmekanismit, muutoksia tapahtuu vähemmän eli kello näyttää käyvän hitaammin. Ihan mielenkintoinen spekulaatio, mutta olisikohan tulos ollut sama, jos tuloksen reunaehtoja ei olisi määritelty muilla keinoilla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      171
      1111
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      857
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      793
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      539
    6. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      295
      533
    7. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      37
      531
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      215
      489
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      49
      477
    10. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      472
    Aihe