tekisin järven jos löytäsin lähteen.
Voiko varvulla oikeesti löytää vesisuonen?
eeewrrrwwg
6155
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ehkä kyllä
Varpu-asiasta iätajat ollut polemiikkia. Voi olla totta, voi olla huuhaata. Kuitennin, se ainakin varmaa, vesi aiheuttaa kasveissa reaktioita. Kas, totta on, kun seinään tökkää elävän ja kuoritun risun, se ikäänkuin ennustaa sateet. Aina kääntyy käyrälle ylöspäin, kun matalapaine ja sadetta pukkaa. Että kai se voi toimia alaspäinkin. Fysiikkaa ja sen sellaista.
Järven tekeminen ei ehkä ollenkaan yksinkertainen asia. Pelkkä monttu ja vesi ei riitä. Silleen tulee vain vesikuoppa. Veden pitää kiertääkkin. ei se, että jossain maan alla on vettä, tarkoita, että se nousisi kaivantoon. Ja jos kaivantoon tulee vettä, jonnekin sen pitäis virrata, että ei tule montun lisäksi suota ympärille.
Sitäpaitsi, voi olla melko tekemätön paikka hankkia tarvittavat luvat. Lisäks rahaa voi palaa parikin uimahallillista koko operaatioon.
Osta rautakaupasta muovinen suihkulähde tai palju. Tai kummatkin, halpaa ja helppoa.
=DW=
Virvon varvun tuoreeks terveeks sulle lampi mulle järvi.
Ihan huuhaata on koko varpujuttu ja sillä vesisuonien löytäminen. On jopa tieteellisesti kokeiltu, kun tutkijat laittoivat maahan keinotekoisesti vesisuonia, jotka varpuhenkilöiden piti löytää, niin aivan pieleen meni. Tietokonekin arpoi ne vesisuonet paremmin, kuin varpuhenkilöt niitä löysivät.
Tätä huuhaata on paljon, kuten mm. luomuruoka, ei siihenkään löydy tieteellistä näyttöä, että luomu olisi parempaa.
No jos minä etsisin vesisuonta, ensiksi katsoisin mitä kasvillisuutta siinä ajatellun kaivon kohdalla kasvaa, koivuako vai pajua..vai petäjiä, vaiko kuusta. Ehkä paju ja kuusi olisivat varmimpia valintoja..
En tosin tyrmää kaivonkatsojienkaan taitoja, varmasti emme vielä tiedä kaikkea ihmisen fysiikan ja luonnon ykseydestä.
Niin ja luomussa ei tietenkään ole, tai ainakaan ei pitäisi olla lisättyjä myrkkyjä, tarkoitan väkilannotteita ja kasvinsuojeluaineita, muissa on ja paljon.
Siinä ihan johdateltu syy..
Kaivonkatsojat oli oma ammattikuntansa, sivuduunina toki, vanhoina huussi aikoina jolloin ei vesijohtoja monikaan kaivannut.
Kyllä heillä perinnetietoakin oli, mistä etsiä. Varpu oli ikään kuin kikka, hämäys jolla pystyi tekemään taikatempun ja sitten muina miehinä kertoa, että kaivappa tuosta.
Sattui kyllä niinkin, että lapion piston päässä oli pintakallio, mutta pokka piti säilyttää. Niinpä pihalle saattoi syntyä kymmenenkin monttua, ennen kuin tuleva kaivo läksi syvenemään määräänsä. Ei kukaan ihmettele vieläkään miksi on olemassa yhä jopa kymmenrenkaisia kaivoja, niin syvälle on pitänyt mennä.