Kouvolan kaupunki säästökuurille

Kriiskunta

9

252

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kriisikunta

      Kopio koko jutusta:

      "Kouvolan kaupunki joutuu säästökuurille. Tämänhetkisen ennusteen mukaan Kouvolan tämän vuoden tilikausi on jäämässä 10 miljoonaa euroa pakkaselle. Noin puolet alijäämästä johtuu kunnallisverotulojen pudotuksesta.
      Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Harri Helminen (sd.) ja toinen varapuheenjohtaja Jenny Hasu (kesk.) pitävät Kouvolan taloustilannetta huolestuttavana.
      — Aina pitää huolestua, kun talous ei pysy niissä uomissa kuin on ajateltu. Täytyy tietysti huomioida, että kunnallisverotulojen muuttuneet maksuperusteet sotkevat nyt kaikkien Suomen kuntien taloutta, Helminen sanoo.
      Hasun mielestä Kouvolan päättäjien täytyy nyt entistä enemmän tarkastella Kouvolan talouden suurta kuvaa ja miettiä rakenneuudistuksia.
      — Uudistukset eivät ole helppoja, mutta ne ovat välttämättömiä.
      Tällä hetkellä Kouvolassa valmistellaan muutoksia sekä peruskoulujen että uimahallien verkostoon.
      Kaupunginhallitus: Kaikki säästökeinot etsittävä
      Kaupunginhallitus päätti maanantai-iltana velvoittaa toimialat ja lautakunnat tekemään kaikki mahdolliset toimet, jotta kaupungin kustannukset supistuvat ja tulot lisääntyvät.
      Viranhaltijat kehottavat etsimään säästöjä esimerkiksi palvelujen supistamisesta loppuvuoden aikana. Myös henkilöstösäästöt, kuten eläköitymisten nykyistä suurempi hyödyntäminen, voisi pienentää kuluja. Tammi—heinäkuun aikana eläköitymisen vuoksi vapautuneista viroista ja tehtävistä jätettiin täyttämättä 12 eli 14 prosenttia.
      Kaupunginhallituksen pitää saada vuotta 2018 koskevat toimenpidesuunnitelmat syyskuun loppuun mennessä. Toimialojen ja lautakuntien pitää esittää vuosia 2019—2021 koskevat talouden tasapainottamissuunnitelmat ensi vuoden maaliskuun loppuun mennessä.
      Harri Helminen uskoo, että kaupungin on mahdollista löytää syksyn aikana joitakin säästöjä.
      — Sairaat ihmiset ja lapset on hoidettava ja koulujen on pyörittävä. Mutta isossa talossa pystytään varmasti esimerkiksi rytmittämään hankintoja.
      Apulaiskaupunginjohtaja Tuukka Forsell ja talousjohtaja Hellevi Kunnas arvioivat esityslistalla, että vuodesta 2019 lähtien kaupungin taloutta voitaisiin parantaa esimerkiksi toimintoja supistamalla, kasvattamalla omistajatuloutusta ja myymällä omaisuutta. Myös tulevien vuosien palveluverkkomuutokset ja digitalisaation hyödyntäminen toisivat säästöjä.
      Palvelujen ostot Carealta ylittäneet reippaasti budjetin
      Ison loven Kouvolan budjettiin aiheuttavat myös palvelujen ostot Carealta. Kouvolan erikoissairaanhoito ja perusterveydenhuollon vuodeosastotoiminta siirtyivät vuoden alussa Carean vastuulle. Tammi—heinäkuun aikana Kouvola osti Carealta palveluja noin 9,4 miljoonalla eurolla enemmän kuin talousarvioon oli varattu, aikuisväestön palvelujen johtaja Vesa Toikka kertoo.
      Toikan mukaan ostopalveluihin syntyi kesän aikana noin 200 000 euron lisäkustannus siitä, kun kouvolalaisia potilaita on hoidettu Pohjois-Kymen sairaalan sijaan Karhulan ja Haminan sairaaloissa sekä Kymen hoito- ja kuntoutuskeskuksessa Hoikussa. Carea sulki kaksi Poksin osastoa toukokuussa. Toinen osastoista avataan syyskuun puolivälissä.
      Alun perin valtuusto hyväksyi 1,1 miljoonaa euroa alijäämäisen budjetin
      Talousjohtaja Hellevi Kunnas kertoo, että uusin alijäämäennuste alkoi tarkentua kesälomien jälkeen elokuussa. Verohallinnon ennakkotietojen mukaan Kouvola saa kunnallisverotuloja noin 5,5 miljoonaa euroa vähemmän kuin vuoden 2018 talousarviossa arvioitiin. Yhteisöverotuloja kertyy noin miljoona euroa arvioitua enemmän.
      Kunnaksen mukaan pian valmistuva vuoden 2017 verotus vähentää lähes kaikkien Suomen kuntien tämän vuoden kunnallisverotilityksiä.
      Alun perin valtuuston hyväksymä vuoden 2018 talousarvio oli 1,1 miljoonaa euroa alijäämäinen. Alkuvuonna valtuusto hyväksyi uusia talousarviomuutoksia, jotka kasvattivat tilikauden alijäämää 3,7 miljoonaan euroon.
      Esimerkiksi tilapalveluille myönnettiin 1,17 miljoonan lisärahoitus rakennusten purkamiseen ja hankesuunnitteluun. Ikääntyneiden palveluille myönnettiin 1,35 miljoonaa euroa saattohoito-osasto Villa-Apilaan, kotiutustiimin toimintaan ja ympärivuorokautisten hoivapaikkojen ostoon."

    • Aloitetaan.näillä

      Teatteri kiinni ja henkilökunnalle lopputili, Haanoja kiinni ja henkilökunnalle lopputili, turhia sivukirjastoja kiinni ja henkilökunnalle lopputili, Kouvolatalo sekö Kuusankoskitalo kiinni ja henkilökunnalle lopputili. Kimolankanavan projekti lopetetaan. Kaikki kunnan palkkalistoilla olevat matuhyyssärit pihalle.

    • eityötäeiverotuloja

      Kuinka paljon säästöä on tullut ostopalveluilla? Tuleeko ostopalveluiden tuottajilta verotuloja Kouvolaan?

    • Manskikin.joskus.nähnyt

      Aluksi kaikki ne työt mitkä ulkoistettu ja ostetaan ostopalveluina pitää palauttaa omiksi. noista selvät tilastot ettei tule halvemmaksi ja palvelut huononee. Tulee ehkä ensin pari vuotta halvemmalla, mutta sen jälkeen maksaa. Palveluiden hoitajalla oma organisaatio joka maksaa ja siellä huipulla ne jotka vielä voitot kääri, kai tuo voitto kaupungillekin kelpaa. Vai? Ilmeisesti verotulojakin millä kaupunki elää menee muualle.

      Vanhan Kouvolan sairaan oloinen ja miljoonia maksanut "nayteikkunan" maksamisen lopetettava. Kaikki menee perselleen ja lisää halutaan lisää vaikeuttaa kulkemista ajo teiden lopettamisella. Kuinkahan paljon laitettu Manskin hienosti sanottuna ryhmän "Kouvolan ydinkeskusta ry:n hallitus" toimintaan ja täysin järjettömästi. väkisin ja rahalla tuo paikka ei tule toimimaan. Ihmiset ja markkinatalous ohjaa.

      Kuntaliitoksen ajatus oli monen kunnan hallinnon ja johdon yhdistymisen myötä saatavat säästöt. Kuntaliitoksen myötä tuli hallinnon ja johdon suhteen melkoinen päällekkäisyys ja tuon purkamisesta piti tulla suuret säästöt. Mutta toisin kävi, tuo kaikki vaan kasvoi kuten sen kustannukset. Ainoat säästöt tuli suorittavalta tasolta kun kuntaliitoksen turvin laitettiin jonkun tietyn pieneen alueen osalta yhdelle työt jota ennen teki kaksi tai kolmekin mutta ei kyse kuntaliitoksen myötä tulleista päällekkäisyyksistä.

      Aikoinaan kun entiset vanhat kunnat päättivät kuntaliitoksesta, oli jokaisessa kunnassa samaan aikaan valtuuston kokous tekemässä päätöstä kuntaliitoksesta puoleen tai toiseen. Radion YLE Kymenlaakso oli hoitanut toimittajan jokaiseen valtuuston kokoukseen ja oli suora lähetys. Sattumalta tuli tuota kuunneltua. Muualta uutisoitiin että valtuustot alkaa asettumaan paikoilleen aloittamaan kokouksen niin vanhasta Kouvolasta tuli että valtuusto hyväksyy kuntaliitoksen. Kaikki mitä sen jälkeen tullut vahvistaa sen mikä jo silloin tiedettiin, että kuka halusi hyödyn ja sen mukaan toimi. Vanhassa entisessä Kouvolassa ei tullut edes keskustelua asiasta.

      Mitä kuntaliitoksen jälkeen tapahtunut ei kovin hyvää ole ollut uuden kaupungin kannalta. Ensinmäisenä tule mieleen sairaalan lopettaminen ja että sen tilalle olisi rakennettu ratamokeskus. Päätökseen liittyi että sairaalan lopettamisen lisäksi suurin osa terveyskeskuksista lopetetaan. Aikoinaan sairaalassa ja terveyskeskuksissa oli potilaille vuodepaikkoja joku 300-400 . Ja ainakin sairaalan osalla ne useasti todettiin riittämätömäksi. Tähän ratamokeskukseen olisi tullut joku noin 110 vuodepaikkaa jota näissä koko kansan nauramissa suunnitelmissa vuosien myötä nostettiin hiukan. Ratamokeskus kaikkineen oli mitä oli ja sen historia tiedetään, kuten että uusi sairaala olisi tullut ainakin kolmenneksen halvemmaksi. Rakennuspaikasta nyt puhumattakaan, tuohan ratamosotkuun ei saanut edes rakennuslupaa.

      Jokainenhan meistä saa sanoa mielipiteensä mutta muutama mielipidekirjoitus omilla nimillä vahvistaa paljon näistä mietteistä. Aivän väkisin pitäsi saada tuo Manskin seutu loistoon rahasta välittämättä. Samoin tuo sairaalan lopetus ja sen järkevyys, ei mahdu ihmisten ajatuksiin, tuon yhden suokeisarin ihannointi yli 10 mijoonan säästöistä palkkamenoista kertoo mitä haluttiin Kouvolan terveyspalveluille. Eihän tietysti mahdollista mutta suurin osa ajattelee että näytetään hallituksen sotelle ja Kotkalle keskisormea, rakennetaan se uusi oikea tilava sairaala järkevälle paikalle. Jos tuo uuden suhtkoht edullien sairaalan rakennus päätös olisi tehty aikanaan eikä tuota surullisen kuuluisan järjettömän kallista suoratamoa niin olisimme Carean alueella olleet nyt melko vahvoilla. Mutta ne asiantuntijat ja lähinnä sosiaalitoimisto Ratamokeskus ja vielä suolle.

      Kustannuksista ja säästöistä koulujen ja vaikka uimahallien kohdalla löytyy paljon fiksuja ajatuksia jotka ei taas sovi nyky Kouvolassa vanhan entisen pikku Kouvolan kyläpoliitikoiden ajatuksiin. Koulujen osaltakin pitää miettiä mitä säästä mistäkin ja mitä tulee koulukyydit maksamaan, mitä ollaan valmiit satsaaman lasten ja nuorten hyvinvointiin. Haittaako se että tule joiksin vuosiksi koulupäiville pituttaa pari tuntia lisää näennäisllä kustannuksilla vai arvostetaanko nuortenkin elämää yhtä paljon kun manskin huuhaata. Uimahallien osaltakin olisi hellpo tehdä supistuksia jos oikeasti on niitä liikaa, ottaa huomioon koko kunnan alueet ja kaikkien yksittäisten hallien kävijämäärät.

      Vaikka itse en ole veneilijä niin silti hymyilyttää tuo Kimolan kanavan ja Iitin moottoriradan vetäminen joka asiaan kun ajattelee että elämä jatkuu ja johonkin pitää silti kuitenkin satsata. Toki tuo oikea sairaala oilisi mennyt edelle mutta sitähän ei aikoinaan haluttu. Kimolan kanavasta ja Kouvolasta tuli vielä se, että jos ei olisi tullut kuntaliitosta niin kanavan kautta ei olisi pääsyt Kouvolaan. Ainostaan Kuusankoskelle Valkealaan Jaalaan Ja Iitiin.

    • 5436457

      Ikävä kyllä Kouvolakin elää velaksi muun suomen kanssa vaikka on mikä talouden nousukauden huippu menossa.

      Peillinkatsomisen paikka on myös monella tavallisella kansalaisella. Enemmän vain ostoksilla paikallisen/kotimaisen tuotannon suosimista ja myös suomalaisomistuksessa olevien firmojen niin rahaa jää pyörimään tänne eikä matkaa automaattisesti ulkomaille, jolloin verotulojakin kertyy enemmän työttömyys vähenee.

    • Säästöt.päälle.heti

      Mutta Manskin rahoituksesta ei tingitä, eikä matkakeskuksesta. Teatteri pitää rakentaa, nykyistä teatteria tuetaan vuositain 1,5 miljoonalla, uusi upeampi tarvii varmasti paljon enemmän vuosittain mutta se pitää hoitaa. Kaikki uimahallit Kouvolan ulkopuolelta pitää lopettaa heti ja henkilökunta ministeri Lindströmin luomiin uusiin työpaikkoihin.

    • Johonkin.rahat.häviää

      Kouvolan päätöksiä kun seuraa niin huomaa helposti asioita joissa ei ole edes tarkoitus ajatella koko aluetta ja muutenkaan tavallisia kuntalaisia vaan omien tupailtojen ajatuksin hoitaa rahat sinne mihin opetettu. Sitten on tämä porukka joka luulee että kukaan ei ymmärrä mistään mitään ja kaikki menee läpi, toki voihan olla että tuo porukka ei itse oikeasti ymmärrä. Tuosta päästään aasinsiltaa Vihreisiin ja siihen että pitää rakentaa uusi teatteri kun se tuo lisää verotuloja, kuitenkin nyt kaupunki tukee nykyistä teatteria 1-2 miljoonalla vuodessa.

      Kun tuli alettua seuraamaan asioita tarkemmin kuntaliitoksen jälkeen niin yksi järkyttävämpiä asioita on ollut Kouvolan terveyspalvelut ja niiden tulevaisuus kouvolalaisten kannalta. Kaikkea ei voi järjettömän soten piikkiinkään laittaa kun sitä ei edes ole, mutta täällä sitä jo ennakoitiin kohta 10 vuotta sitten ja edettiin että terveyspalvelut yksityiselle puolelle. Sairaalan lopettaminen ja Ratamokeskuksen päättäminen tiesi että julkiset terveyspalvelut täällä vähennetään ja työpaikat vähenee. Tasan tuon päätöksen jälkeen alkoi esimerkiksi lääkärit lähtemään muualle työn perään. Jotkut sitä mieltä että lääkäreiden lähtö johtui siitä ettei tuo järjetön ajatus edes toteutunut, mutta eihän sinne suunniteltu edes samoja kapasiteetteja kun julkisesti ahtaaksi mainittuun Poksiin. Päätösten takana oli vain ja ainoastaan yksityisen puolen mahdollisuus rahastaa. Kokoomuksen ja Keskustan touhuja. Paikkakin valittiin niin että ei edes tuo satoja miljoonia maksava kupla toteudu kun kellään ei rahkeet riitä myöntämään edes rakennuslupaa. Saa nähdä miten nyt kun Carea hakee rakennuslupaa, ottaako joku vastuun rakennuspaikasta.

      Tuo silloisen Ratamokeskuksen idea potilaiden hoidon vähentämisessä olisi voitu toteuttaa jo silloin vajaa 10 vuotta sitten. Ei kai se kutistaminen uusia seiniä olisi vaatinut ja uutta sosiaalitoimistoa.

      Siis tuon Ratamokeskuksen idea oli säästää noin 15 miljoonaa vuosittain terveypalvelujen osalta palkkakustannuksia. Samoin sitä mainostettiin sillä että Poksin kapasiiteetti ei enää riitää hoitamaan ahtautensa puolesta seudun sairaalapalveluita. Samoin tuohon liittyi terveyskeskusten lopettamisia. Kaikkea tuota kaupattiin noin 150 miljoonalla. Uusi tilava asianmukainen sairaala olisi saatu alle sadalla miljoonalla ja olisi ollut valmiina kun Kotkassa kaikki vanhaa ja ahdasta. Pelkästään kun tämän viimeisen kappaleen lukee järjellä niin paljon asiasta avautuu.

    • Anonyymi

      Joko olisi hyvä liittää.kouvola lahteen niin saataisiin oikeasti säästöä potkimalla Kouvola mädät johtajat ulos kallis palkka tulos nolla

      • Anonyymi

        Oikea suunta Kouvolalle on Savo, siellä on kieroa porukkaa jo ennestäänkin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      95
      2555
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2213
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      84
      1917
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1661
    5. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1635
    6. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1616
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      34
      1578
    8. 76
      1484
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      112
      1397
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1264
    Aihe