Mitä valeita abortista kerrotaan?

Suhdebloggaaja54

Täällä näkyy väitteitä jonka mukaan abortista liikkuu totuudenvastaisia väitteitä ja keksittyjä uskomuksia eli valeita. Saisinko tähän alle nyt niitä väitteitä selkeästi numeroilla listattuna. Minä en oikein tajua, mistä on kyse, koska itse sain raskaudenkeskeytyksestä kaiken tiedon lääkäriltäni työterveydestä ja naistentautien polilta ja sieltä annetusta hoito-ohjenivaskasta. Muualle en ole asiassa yhteyttä ottanut, olisiko pitänyt ja mihin sitten?

Väitteen lähteet ja alkuperä myös esille, jotta ne voidaan yhdessä todentaa ja lopuksi oikea tieto ja myöskin viittaus, mihin se oikea tieto perustuu. Jokainen voi sitten itse päättää, onko kyseessä pelkkä oma
mielipide, oma kokemus vai oikeasti tieteellinen peruste. Eikö tämä ole keskustelufoorumi missä ihmiset voi jakaa kokemuksia, eikä ainakaan nyt mikään terveystiedon tai eettisen totuuden toimikunnan ohjeistuskeskus?

8

150

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • On jäänyt täysin huomaamatta tällainen saamani kommentti, ja tietty muitakin koska kaikkia ei ehdi tai viitsi lukea. Liitänkin tämän jo aloitettuun ketjuun, vaikka olin tehdä oman.

      "Hirveitä roskapuhetta sinulla " tieteilijä".
      Kristinuskossa nainen ja mies ovat yhtä arvokkaita, mutta heillä on eri roolit.
      Niin pitääkin olla järjestyksen kannalta.
      Jumalan järjestys on paras ja oikea, naisena hyväksyn sen kiitollisena.
      Ajattele vähän mitä sinä oikein kannatat täällä..ihmistaimen tappamista!
      Mene ja Katso kuvia abortin uhreista, pilkottuja sikiötä,. Verta.
      Sitä sinä kannatat " tieteilijä".
      Surullista."

      Tässähän on aika montakin abortinvastustajien ylläpitämää virheellinen mutua.

      1) Sikiöitä ei pilkota kuin korkeintaan abortinvastustajien märissä unissa. Alkio tai sikiö poistuu kohdusta ihan lääkkeellä tai viimeistään kaavinnalla, eikä se ole siinä vaiheessa elävä, koska sikiö ei selviä kohdun ulkopuolella. Tiedot tähän Käypä Hoito. sivulta ja Duodecimista. Miksi sikiötä pitäisi pilkkoa? Alkio on niin pieni, että mitä järkeä sitä on pilkkoa, eikä se ole edes mahdollista.

      2) En kannata ihmistaimen tappamista. Tämä on sanojen suuhun laittamista ja siis täyttä omaa keksimääsi pashkaa, joka perustuu taas johonkin ihme analogiaan. Hyväksyn aborttioikeuden. Kysy asianomaiselta itseltään, kun haluat tietää mitä hän kannattaa ja mitä ei.

      3) Epäjohdomukaisutta sitä uskonnnossa riittää: Kristinuskossa nainen ja mies eivät voi olla tasa-arvoisia ja samalla voimassa on jokin arvohierarkia, missä toinen arvotetaan yksilöksi, jolla ei ole samoja valinnanmahdollisuuksia kuin toisella. Tämähän on selvää epätasa-arvoa. (Lähde:Raamattu). Sinähän saat sen hyväksyä, jos siltä tuntuu, mutta minä en hyväksy, enkä elä minkään uskonnon määräämän syrjintäperiaatteiden mukaan.

      4) Edellä mainittu syrjinnän peruste pohjautuu Raamatun kirjojen tapahtuma-aikojen yhteiskunnalliseen tilanteeseen. Raamattua ei kirjoittanut Jumala vaan ihan tavalliset pulliaiset, jopa Khat.-kännissä hallusinaatioita nähden. Jumala ei luonut yhteiskuntaa, vaan ihan vallassa olevat ihmiset tai tarkemmin sanoen miehet. (Lähde:Raamattu, Marty, Martin E.: Kristitty maailma. Kristinuskon globaali historia. Pyysiäinen: Harvat ja valitut jne jne kaikki uskontojen historiateokset)

      5. Surullistahan se on, että abortista on liikkeellä monen sortin uskomusta. Kirjoitan lisää kun kerkiän.

      • mahtilogiikkaa

        "kuin korkeintaan abortinvastustajien märissä unissa. "

        Siis niillä ketkä vastustaa sitä mitä sinä haluat, on niitä "märkiä unia"? Vai oisko kuitenkin ihan päinvastoin..
        Miten kuvittelet että isompi sikiö mahtuu sinne "kaapimen" imuputkeen ilman pienempiin osiin pilkkomista? Ja vaikka mahtuis, oletko tutkinu ettei se silp.omis välineen terä "kaapiessa" pilko pienempiäkin sikiöitä?

        "En kannata ihmistaimen tappamista"
        "Hyväksyn aborttioikeuden. "

        Muuten vaan vouhkaat täällä samaa paschaa ympäriinsä, niinkun haisis paremmalta kauniimmassa paketissa :-D


      • mahtilogiikkaa kirjoitti:

        "kuin korkeintaan abortinvastustajien märissä unissa. "

        Siis niillä ketkä vastustaa sitä mitä sinä haluat, on niitä "märkiä unia"? Vai oisko kuitenkin ihan päinvastoin..
        Miten kuvittelet että isompi sikiö mahtuu sinne "kaapimen" imuputkeen ilman pienempiin osiin pilkkomista? Ja vaikka mahtuis, oletko tutkinu ettei se silp.omis välineen terä "kaapiessa" pilko pienempiäkin sikiöitä?

        "En kannata ihmistaimen tappamista"
        "Hyväksyn aborttioikeuden. "

        Muuten vaan vouhkaat täällä samaa paschaa ympäriinsä, niinkun haisis paremmalta kauniimmassa paketissa :-D

        Sinäkö et EDELLEENKÄÄN käsitä, että Suomessa suurin osa aborteista tapahtuu varhaisessa vaiheessa lääkkeillä?

        Et tiedä myöskään sitä, minkä`kokoinen alkio on 8-viikkoisena?


    • AsiatAsianavain

      Hyvä avaus, mutta tuskinpa paljoa asiallisia juttuja vastaukseksi saat.

      • valastullut

        taas kylään- "yksinhuoltaja" siis-


      • paccoruncutirunccua

        "tuskinpa paljoa asiallisia juttuja vastaukseksi saat. "

        Tuskimpia niin. Ainakaan niin kauan, kun si nä pesit turhien sont.ies jauhamisilla tällä tunkiolla.


    • Kukaan abortinvastustaja ei näytä ilmoittautuvan, vaikka palstalla on kovasti esitetty, että abortista kulkee disinformaatiota ja faktojen vastaista juttua. Tottahan se.

      Itse olen tuonut näitä abortista keksittyjä valeita useastikin tänne ja esittänyt kaikille lähteet. Kuka tahansa voi tarkistaa nämä asiat helposti googlettamalla.

      1. Aborttia ei muka saa toimeentulotukilaskelmaan, (jos sosiaalinen syy), väärin.
      2. Abortin kustannukset ei ole KELA-korvattavia, väärin.
      3. Aborttia hakiessa ei naisen omalla arviolla elämäntilanteesta ole merkitystä, väärin
      4. Abortti aiheuttaa sairauksia, hedelmättömyyttä ja mm. pedofiliaa, eikä em. kuitenkaan ole olemassa mitään lääketieteellistä perustelua tai lähdettä.
      5. Abortissa pilkotaan sikiö, vale.
      6. Suomessa ei ole aborttioikeutta, vale. (laki/ajantasa/1970/19700239)
      7. Aborttiin tarvitaan vanhempien suostumus, tai alaikäisen abortista ilmoitetaan vanhemmille, vale

      Nämä nyt ensiksi tuli mieleen.

      • näköjään_

        et kykene itse kuin suoriin valheisiin tai jotain ei ole edes väitetty juuri noin kuin jossain omissa harhoissas, joten kyllä sitä väärää infoo tulee taas sieltä että tursuaa.

        "Aborttia ei muka saa toimeentulotukilaskelmaan"

        No eipä saa jos sitä ei muutenkaan saa.

        "Abortin kustannukset ei ole KELA-korvattavia"

        Riippuu varmaan yksityisestä ja siitä syystä.

        "Aborttia hakiessa ei naisen omalla arviolla elämäntilanteesta ole merkitystä"

        Se kun ei viime kädessä määritä sitä saako lupaa vaiko ei. Siitä päättää ihan muut kun hakija.

        "Abortti aiheuttaa sairauksia, hedelmättömyyttä"

        Vai ettei muka mitään tutkittuja perusteita.. VALE.

        "Abortissa pilkotaan sikiö, vale."

        Tietenkin se voi pilkkoutua siinä, eli VALE.

        "Suomessa ei ole aborttioikeutta, vale."

        Itsestäänselvää oikeutta ei ole vaan sitä joutuu aina anomaan, joten VALE.

        "alaikäisen abortista ilmoitetaan vanhemmille, vale"

        Jos on tietyn ikärajan alle, niin tottakai ilmotetaan lastensuojeluun ja sitä kautta vanhemmille, siis VALE.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      179
      1742
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      109
      913
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      745
    4. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      107
      734
    5. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      207
      664
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      133
      628
    7. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      51
      585
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      51
      562
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      19
      558
    10. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      546
    Aihe