Voi, minusta se on mitä komein, oman aikansa klassisen tyylin rakennus Helsingissä. Ja edustavalla paikalla. Arvokas ja edustaa hyvin kansanedustuslaitosta. ne laatikot kuuluvat niihin nurkkiin kuin korvat päähän.
Onneksi rumuus on aina katsojan silmässä.
Kyllä on hyvä, että kaupungissa ja varsinkin pääkaupungissa on kerroksellisuutta, eri aikakauden rakennuksia. Muutenhan Helsinkikin olisi yhtä kanttikertaa kanttia, nuo pienet kantit kyllä eduskunnan kyljessä kestää hyvin.
0Äänestä
1eero
Noo rakennus menettelee jotenkuten mutta rakennuksen sisältö ei parane vaikka vaihtaa joka neljäsvuosi.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Nuo kulkuväylät ovat ihan kliffoja päästä raunioiden seasta pois, jos eduskuntatalo on täsmäohjuksella tuhottu kiviläjäksi.
Löytääkö kukaan mitään kaunista kuutiomaisesta eduskuntatalosta
Voi, minusta se on mitä komein, oman aikansa klassisen tyylin rakennus Helsingissä.
Ja edustavalla paikalla.
Arvokas ja edustaa hyvin kansanedustuslaitosta.
ne laatikot kuuluvat niihin nurkkiin kuin korvat päähän.
Onneksi rumuus on aina katsojan silmässä.
Kyllä on hyvä, että kaupungissa ja varsinkin pääkaupungissa on kerroksellisuutta, eri aikakauden rakennuksia.
Muutenhan Helsinkikin olisi yhtä kanttikertaa kanttia, nuo pienet kantit kyllä eduskunnan kyljessä kestää hyvin.
Noo rakennus menettelee jotenkuten mutta rakennuksen sisältö ei parane vaikka vaihtaa joka neljäsvuosi.