Tästä tapahtuneesta on jo aikaa mutta se jäi mietityttämään miten nainen ajattelee asioita päässään. Meillä oli pidempi kuiva kausi menossa, seksissä oli taukoa noin kolmisen kuukautta. Nainen ei vaan ollut halunnut ja se siitä. Olin sitten lähdössä hyvän kaverini kanssa laivaristeilylle ja muija päätti varmistaa heti aamu tuimaan lähtö päivänä ettei mulle tule mitään muuta mieleen laivalla kun ollaan. No nainen hilasi heti aamusta itsensä viereeni, tunsin miten lämmin peppu painautui etumustani vasten. Seuraavaksi muija siirsi kätensä boksereiden sisälle, otti peniksestä kiinni ja alkoi hieroa. Siinä kun naisen lämpimät sormet oli veitikan varren ympärillä niin äkkiähän siinä seksiin sitten päädyttiin. Kun hommat oli ohi kysyin mistä moinen halu yht äkkiä monen kuukauden jälkeen, muijalta tuli yllättävä vastaus, pitäähän pussit tyhjentää ennen reissua ettet päädy kenenkään muun naisen kanssa petiin. Kysyin että niinkös sä musta ajattelet että heti ollaan pettämässä kun sun silmä välttää. Muija siihen vaan että nyt on varmasti mukavampi olla kun ei pakota jos alkaa peput pyöriä ympärillä vai mitä. No muija ei sitten taas halunnutkaan pitkään aikaan reisun jälkeen ja oliko se reissun alla oleva seksihetkikään niin aito kunhan varmisteli asiaa päässään. En olisi kyllä pettänytkään enkä ole koskaan sitä tehnyt mutta kuvastaa muijan mielialaa kun ei usko mun olevan uskollinen. Mutta erikoinen tapa tosiaan toimia, itse en ole vastaavaa tehnyt enkä tekisi koska uskon naisen olevan uskollinen. En vaan oikein ymmärrä tuotta tapaa toimi että ihan kuin pakon edessä annetaan ja epäillään toista. Ja nyt kun mies hoidettu ei tule mitään tohinaa vieraiden kanssa.
Naisen logiikka
9
412
Vastaukset
- munmielestäaikafiksua
Mutta toihan on fiksun kuulosta minusta, mitä naisesi teki. Ja sähän voisit olla jooa iloinen siitä, että vaimosi on kiinnostunut sinusta ja jopa hiukka mustis, vaikuttaa myös älykkäältä ja laskelmoivalta tosin. Mutta mietipäs miesten logiikkaa: mun poikakaveri nuoruudessa käski mun itekseni matkaan lähtiessä ottaan kortsuja mukaan. Arvaapa luotinko enää häneen sen jälkeen.
- EttäSilleenMenis
On varmaan tosiaan jo aikaa kun sama aloitus ollut täällä ennenkin...
Jos tarina on silti tosi, mitä epäilen - tuolla naisella ei ole kaikki henkisesti ok.
Täyspäisen aikuisen logiikalla ymmärtää, ettei parisuhdetta pidetä kunnossa ja pettämistä estetä käyttämällä seksiä manipulointivälineenä ja oman huonon itsetunnon nostamiseen.
Jos minä toimisin noin, miesystäväni loukkaantuisi verisesti ja toteaisi mun olevan kipeä päästäni, loppuisi seksit siihen hänen puoleltaan ja parisuhde myöskin. Minusta on sinänsä ihan fiksua, ettei luota sokeasti kehenkään.
Omassa avioliitossa seksin esteeksi muodostui monesti aloitteen tekeminen. Tuollainen juttu voi olla hyvä syy tehdä aloite.- TotuusSattuuQC
Vielä kun sama nainen tajuaisi että ne paineet kannattaa purkaa ihan siinä arjessakin säännöllisesti eikä vain ennen risteilyjä...
- Oppeta
Onko teillä seksissä tasapainossa orgasmit, ettei vain toinen saa? Tai onko nainen kehdannut puhua omista haluistaan? -> Jos kyllä, siirry seuraavaan kohtaan. Jos ei, katso peiliin miksi toinen ei halua. Alkaisi sinullakin innostus loppumaan, jos et itse saa, mutta useamman vuoden työntelisit menemään.
Onko raha-asiat kondiksessa? Entä kodinhoito yms. jaatteko kotityöt tasaisesti? Jos kyllä, siirry seuraavaan kohtaan. Jos ei, niin mieti taas omalle kohdallesi. Helposti varmasti alkaisi ärsyttämään, ettei nainen ikinä tee mitään verrattuna sinuun. Joskus vaan hiplailee ehkä autoa kun se sanoo köh köh kerran vuodessa tai vaihtaa lampun.
Yhdessä vaiheessa voi vaan olla, että kiinnostus on oikeastaan kuollut. Nainen on kanssasi tottumuksesta, jolloin seksiä ei enää tee mieli.Mutta ei tahdo erota, joten se, että sinä pettäisit (edes hänen mielessään) pitää eliminoida pois. - tre1
Kaveripiirissä yksi vastaavanlainen pariskunta. Siellä taas mies ainakin yrittää hoitaa vaimon tarpeet ennen kuin vaimo lampsii lomalle ystävättären kanssa, on sanonut että koskaa ei tiedä mitä ne vaimot keksii jos kotona on ollut hiljaista. Onhan se tapa varmistaa toisen tyytyväisyys, tosin ajankohta pistää epäilemään uskottomuutta. Itse sanoisin naisekulppanille että jos ei muuten voi juuri seksiä olla antaa olla sitten kokonaan ilman, en kaipaa itse mitään varmisteluja mikä kuuluu normaalisti terveeseen parissuhteeseen. Naisen epävarmuushan tuollaiseen touhuun ajaa, tulee kiire kun mies lähdössä.
- 7470
Aiemmasta täysin poikkeava käyttäytyminen herättää, jos ei epäluuloja, niin anakin kysymyksiä aloittajan tarkoittamassa mielessä.
Jokainen tietää tuollaisen "tyhjentämisen" vaikutuksen lyhytaikaisuuden. Joillakin muilla keinoilla tulisi sitoutuminen varmistaa mutta jo varmistamisen tarve on hälyttävää.
Meidän ( vaimoni ) rutiineihin ovat kuuluneet "tyhjennysharjoitukset" lauantaisin ja keskiviikkoisin.
Hän hoiti äsken velvollisuutensa tietäen, että seuraavat 4 viikkoa kuluvat minulta "puolivaloilla tai välillä jopa parkeilla".- sutinakausi
Niin, on naisia jotka tietävät mitä pitää tehdä että parisuhde toimii ja makkarissa tehdään muutakin kuin nukutaan, Vaimokkeeltani tuo on umohtunut jo vuosia sitten. No en minä häntä enää haluakkaan ja muitakin keinoja on.
- lklk
Vain sinun naisesi logiikkaa. En ymmärrä. Ikävää tuollainen seksi, sekä 'antaa' että 'saada'.Ainakin minulta menisi maku kumppaniin, jonka kanssa seksi ei toimi kuukausiin ja sitten tuossa tilanteessa. Pöh.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin2689653IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3076836Verinen koira
Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?741705Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?61421Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.941297- 1091161
Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?
Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut751079Mopokeulija
Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin41882Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !
Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus23756MUISTATTEKO SEN?
Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk313748