Taas sai lukea lehdestä kuinka paikallisen koulun pihalla on tehty ilkivaltaa. Mikä on mennyt pieleen kasvatuksessa kun 15 vuotiaat ei kunnioita omia vanhempiaan, yleensäkään vanhempia ihmisiä saati edes poliisia? Minkälainen moraalikäsitys tulee vanhemmilta kotoa kun tälläinen hyväksytään, 15 vuotiaat on viikolla keskellä yötä ulkona. Viikonloppuina samanikäiset tuhdissa humalassa riehumassa ja metelöimässä pitkin kaupunkia. Oikeutensa kyllä tuntuvat tietävän, mutta eivät sitä sitä vastuupuolta ollenkaan. Luulisi, että edes poliisilla olisi mahdollisuus puuttua kyseiseen toimintaan, tuntuu vaan nykyään, että hekin nostavat kädet pystyyn ja luovuttavat. Missä vaiheessa pitää todeta, että suojellakseen itseään, läheisiään ja omaisuuttaan pitää toimia itse? Raja löytyy jossain, on vain ajan kysymys missä!!!
Ilkivalta kuriin
25
808
Vastaukset
- Oppisivat
Kinnulaan tai Ruusuun lukkojen taa!!
- miiakilokarkkipussi
Eikö valvontaa saada vaikka vanhemmilta, vai onko ne vanhemmat dogaamassa kuten Köpessä?
- Sihtöörio
Ei kun kotona ovat. Työntävät pennut kylille,että saavat nussia.
- Montakovielävääntää
Ne vanhemmat paneeja,kusta lorisoo sekaan,kun uutta pentua alulle. Ettei äippä tarvi töihin mennä ja sossu tukee.
- SherlockColombo
Kamerat paikalle ja siten kun ensimmäiset jää kiinni niin varmasti tilanne rauhottuu !
Joku vihje & kiinniotto palkkio vois myös olla hyvä tapa kertoa että yhteinen - omaisuus - on veromarkoilla hankittua ja siten kaikilla on siihen suhde ! - NaapurinLähiö
Voisi olla joku palkkio jos näkee että kukka tekee !
- Rokmospellelletiedoksi
Kamerat asensimme tänään. Nilkit jäävät nyt kiinni.
- PerSaukkoko
Niinpä niin..
- Anna000
Vanhemmille on muu tärkeämpää kuin lapset.
Kanamaisilla äideillä tärkeintä on ripsienpidennykset,siideri,hiuslisäkkeet,merkkivaatteet,vieraissakäynnit bailaaminen ym.Missävälissä kerkeisivät kasvattaa?
Miehillä on tärkeää työssäroikkua että saa eukkoihinsa silikoonit ja muut irtojutut ostettua ja rahoitettua.Sitten kaverit ja kaljat,vieraat naiset pyhälehmä auto,tietokonepelit.
Kaikille siihen paljuillat aikuistenkesken.Penskat hunningolla,eivät ketään pelkää ja kunnioita.Katujen ja lähiöiden kasvatteja joissa isommat opettaa pienemmille mitö on asvalttipihan omankäden oikeus.
Tähän on tultu! - äidinkullat
WL lauantaina 13.10.2018 etusivulla otsikko;
Pillereitä ja kannabista
Yhä nuoremmat varkautelaislapset joutuvat tekemisiin huumeiden kanssa.
Sivut 8-9, lukekaa! - itsenähnyt
ihan sama mikä vuosikymmen on kyseessä niin sama touhu ja valitus.
valitus ihan ok, mut homma on samana pysyny aina ja varmaan tulee pysymään, nämä nyt hilluvat valittaa sit parinkymmen vuoden päästä.
yks mikä on yleinen harhaluulo on et huonommassa asemassa olevien lapset ois niitä riehujia tai aineiden käyttäjiä, tietysti on niitäkin, mut suurin osa on "paremmista"perheistä, varsinkin ne jotka pelaa aineiden kanssa...ainakin näin oli aikaisemmin. Vähävaraisia ja vähäjärkisiä nämä...
- tosisevaanon
voi ollakkin. mut yleensä, miten se tulee muka aina niin yllätyksenä että nämä "parempien" ja "viisampien" olioiden jälkikasvu onkin asialla? ne ketkä ovat touhua nähneet jo pitempään tietäävät että yleensä asia on juuri niin, eikö kaikki olekkaan kotona niin hyvin kuin annetaan ymmärtää, ja kun asiat paljastuu niin tärkeintä on tietysti yrittää keinolla millä hyvänsä pitää kulissit pystyssä.
enemmistö aineiden käyttäjistä on ja tulee olemaan "parempien"perheiden pikku kulta mussukoista,joiden "viisaat"vanhemmat sitä ei usko enneku kiinni jäävät. - Pahimmat_tulee_sieltä
tosisevaanon kirjoitti:
voi ollakkin. mut yleensä, miten se tulee muka aina niin yllätyksenä että nämä "parempien" ja "viisampien" olioiden jälkikasvu onkin asialla? ne ketkä ovat touhua nähneet jo pitempään tietäävät että yleensä asia on juuri niin, eikö kaikki olekkaan kotona niin hyvin kuin annetaan ymmärtää, ja kun asiat paljastuu niin tärkeintä on tietysti yrittää keinolla millä hyvänsä pitää kulissit pystyssä.
enemmistö aineiden käyttäjistä on ja tulee olemaan "parempien"perheiden pikku kulta mussukoista,joiden "viisaat"vanhemmat sitä ei usko enneku kiinni jäävät.Totta, ja silloin ei soskuakaan kiinnosta.
- kröm
Nimimer. Elämänvirrassa "Vähävaraisia ja vähäjärkisiä nämä... " Tarkoitat siis itseäs.
- Hyasinttia
kröm kirjoitti:
Nimimer. Elämänvirrassa "Vähävaraisia ja vähäjärkisiä nämä... " Tarkoitat siis itseäs.
Onko lestapentuja?
- Kiitosinfosta
Nämä daltonin veljekset Varkaudessa ei kyllä ole sieltä paremmista piireistä. Ihan on ongelmia perheessä,eikä työ ole tuttu sana heillä. Mutta en yleistä. Kannabis pojan perhe elää sossutuilla, huijaten,kun mies ei asu kirjoilla... Siis isäpuoli... Kaikkea tämmöistä. Mutta huumeet siis enimmäkseen paremmin toimeentulevien perheiden juttu,koska ne maksaa.
- esittäävätkilttejä
tuski se rahasta johtuu, nämä keillä sitä rahaa ois, silti varasteleevat tavaroita. vaikee sanoa mikä siinä on syynä, pitääkö yrittää olla niin kovaa vai onko kotona kaikki ollutkin pielessä alusta asti, eikä rahalla sitä onnea olekkaan saatu. näiden tyyppien touhuihin sosku ei puutu koska saattas olla vaikeampaa saada lasta huostaan, vaikka syyt löytyskin, eli ne tyypit voi jatkaa touhujaan ihan rauhassa.
- Eihän_ne_meidän_lapset
Ei pidä paikkaansa et juominen ois vähentyt ja sama se tulee pysymäänkin, mut hieno huomio tuossa jutussa kuinka varakkaiden perheiden lapset käyttäytyy, eikä se koske pelkkää juomista.
https://www.savonsanomat.fi/kotimaa/Tutkimus-Suomalaisteinit-juovat-vähemmän-alkoholia-kuin-eurooppalaisnuoret-keskimäärin/1261886 - Omanisentäänihmisiä
Se on paras ,kun ohjaa omiaan vaan ja huolehtii ja katsoo perään. Ja huonot kaverit karsii. Monet kieltäneet olemasta näiden veljesten kanssa eikä ihme! Sisko yllyttää tyttöjä varastaa. Eli toisten lapset saavat ongelmia näiden takia. Että olkoot vaan keskenään sisarukset. Kaikki välttelee kuin ruttoa. Sitähän ne on .
- PalkkionMetsästäjä
Tarvisi antaa joku palkkio siitä että joku kertoisi että kuka sotkee paikkoja !
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit417954Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e834656Mies sinä olet kaunis katsella
Olet myös rauhallinen, tavallinen, varovainen, lämmin, poikamainen, komea, ryhdikäs, rentotyylinen, kiva, mukava... jne673331- 552186
Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi281719Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s71687Miksi suomussalmelaiset haisee niin pahalle?
Kaupassa käydessä huomaa, miten monet ihmiset haisee todella kammottavalle. Eikö täällä osata käydä pesulla tarpeeksi us171576Persut tyrmäsivät Suomen osallistumisen Ukrainan jälleenrakentamiseen
Siinä meni sitten kokoomusyrittäiltä bisnekset sivun suun putinistipersujen takia. Jälleenrakentamiseen osallistuvat mu3581518Miksi miehet pelkäätte jotain naista?
Iskeekö ujous, paniikki ja hävetys. En ole niin pelottava miltä vaikutan vink vink.581209Nuorisojoukko ryösti merkkikengät teinipojan jalasta Helsingin Itäkeskuksessa.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010709501.html Muun muassa näidenkin rikosten huomattavan suurista kasvamismääristä vi2791108