Monica Lewinskyn?
Muotilehti Harper's Bazaarin toimittaja Jennifer Wright palaa tekstissään vuonna 1998 päivänvalon nähneeseen, valtavan kohun aiheuttaneeseen presidentti Bill Clintonin ja Valkoisen talon harjoittelija Monica Lewinskyn väliseen seksiskandaaliin.
Hän haluaa nostaa uudelleen keskusteluun tavan, jolla sekä media että kansa puhui tuolloin vasta 22-vuotiaan Lewinskyn painosta. Tuoreessa haastattelussa Clintonilta kysyttiin, pitäisikö hänen pyytää Lewinskyltä anteeksi aikanaan valtaisan skandaalin aiheuttaneiden tapahtumien vuoksi.
- Olen pyytänyt kaikilta ihmisiltä maailmassa anteeksi. Mutta minusta ei tunnu, että olisin Monicalle anteeksipyynnön velkaa, Clinton lausui toimittajan tiukatessa, olisiko presidentillä kenties anteeksipyynnön paikka.
Juuri tämä ajatusmalli on Wrigtin mukaan virheellinen: miksi Clinton haluaa pyytää anteeksi kaikilta muilta paitsi Lewinskyltä? Toimittajan mukaan eniten skandaalin tuoksinassa kärsinyt henkilö oli presidentin sijaan nuori Lewinsky.
- Kenenkään mielestä Monica ei valinnut oikein harrastaessaan Clintonin kanssa seksiä, onhan seksi varatun miehen kanssa yleisesti ottaenkin typerää. Monica oli hädin tuskin 22-vuotias ihastuessaan naimisissa olevaan pomoonsa.
Kurttunaamainen temari Billin vaimo yritti jopa presidentiksi, ei onneksi päässyt.
Järjesti mielenososituksia turhaan presidentin valinnasta.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.