Eräs tuttavani on hankkinut vastikään mieleiseni runsaan ja rehevän ruukkukasvin, joka on hänen mukaansa nimeltään kämmensaniainen (lehdet tosiaan muistuttavat kämmentä). En ole löytänyt kuitenkaan mistään tietoja tuonnimisestä kasvista, saati sitten nähnyt samanmoista missään kukkakaupassa/puutarhaliikkeessä. Onkohan jollakulla tietoa onko tuonnimistä kasvia olemassa ja jos teillä on sellainen, niin mistä olette sen hankkineet?
Vastaukset 2
- Oikeakasvi
En usko kämmensaniaiseen. Kertomasi mukaan kyseessä on kämmenshutiainen.
- jaune
Olisikohan kyseessä Phlebodium ? Googlaa tuo nimi ja katso osuinko oikeaan. Kuuluu samaan sukuun kuin jänönkäpälä. Kysy puutarhakaupastaettä ottavat myyntiin. Kastellaan aluksi varovasti. Valoisa tai puolivarjo. Jos viihtyy, kasvaa todella isoksi. Lehdet on "pölyisen "näköisiä sinertäviä,koska niissä on suojaava vahakerros. Kestää todella hyvin myös maljakossa leikkovihreänä jota tulet saamaan paljon jos se alkaa viihtyä. Mullan pinnalla olevat maavarret saavat turkooseja pilkkuja ihan kuin olisivat korallia. Tekee itiöpesäkkeitä lehtien takapuolelle niinkuin muutkin saniaiset ja todella paljon itiöitä. Jos häiritsee voi lehdet leikata pois.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 116689
- 77663
- 48638
Mitä luulet
Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?39556- 45537
- 60532
Luule ja ajattele minusta
mitä tykkäät nainen, olet ajat sitten antanut itsestäsi ihan omanlaisen kuvan.. 😅44507Vielä hyvinvointitalosta
Suurin osa pyhäjärvisistä on sivistynyttä fiksua porukkaa ja on täysin hankkeen kannalla. Nyt vain pieni äänekäs joukko71506- 25447
- 52444