Omituinen vika, eli kone käynnistyy ja virtavalo palaa, mutta sammuu noin 3 sek. jälkeen. Kuitenkin jos koneen saa pysymään päällä noin 30-70 käynnistyskerran jälkeen se toimii täysin normaalisti. Missähän vika piilee ?
Pc sammuu heti käynnistymisen jälkeen
Valdennes
9254
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Varmaankin virtalähde vetelemässä viimeisiään, jos et ole viime aikoina roplannut konetta muuten. Joskus saattaa virtajohto olla huonosti kiinni virtalähteessä. Kannattaa se nyt tsekata ainakin.
Emolevy tai virtalähde lopussa. Tuollaista käynnistyy-sammuu luuppia voi aiheuttaa emolevyltä vuotaneet/vuotaneet elektrolyyttikonkat. Löytyvät CPU-kannan ympäriltä. Jos ovat päältä mustuneet/ruskeita, niin silloin ovat vuotaneet. Toisella virtalähteellä kannattaa kokeilla, ja katsoa alkaako toimia. Mikäli emon konkat on pullistuneet, niin silloin virtalähteen vaihdosta ei ole hyötyä.
Myös virtalähteen konkat voi olla entiset ja ne saa vaihdettua jos osaa itse tai tuntee jonkun joka osaa. Varaosien hinnat on muutamia euroja. Virtalähteiden kanssa pitää vaan olla varovainen, ettei saa kuolettavaa sähköiskua niihin jääneestä sähköstä. Virtalähde pitäisi irroittaa hyvissä ajoin etukäteen ja töpselistä ja siltikin pitää olla varovainen.
Jokainen tekee näitä sitten omalla vastuullaan...
olisko virtanapissa vikaa jos jää pohjaan???
Kyllä, virtanapissakin voi olla vikaa. Virtanappi on pöytäkoneessa yleensä helppo vaihtaa. Ei tarvitse vaihtaa koko koteloa tai edes etupaneelia. Romukoneesta saattaa löytää passelin.
Totta. Jos nappi jumittaa pohjaan, niin kone tekee pakkosammutuksen.
Oltuani muutaman päivän poissa oli kone hidas eikä toiminut ihan normaalisti. Sitten tuli ilmoitus josko haluaisin nyt ottaa päivityksen. Päivitettiin ja uudelleen käynnistys siihen jatkoksi. Sitten kone sammui itsestään! Uusi käynnistys onnistui, mutta epävarmuutta eletään.
Mitä opimme? Win10 alkaa turata omiaan tultuani matkalta. Pitää käynnistää heti saavuttuani ja antaa tehdä omiaan pari tuntia. Sitten hyvällä tuurilla vaikka pankkiasioille.
Laitevikaa. Ja tässäkin todennäköisesti jotain virransaantiin liittyvää. Mutta muistivika tai kiintolevyvikakin saattaa olla mahdollinen.
Vastaavia vikoja kuvaukseen
Virtanappi jää pohjaan, tavattu hp läppärissä kerran
USB liitimen karvat solmussa ja 5v ei nouse.
Muu laitevika ja bioksen tarkistus boottaa koneen uudelleen
Jälkimmäisen voi tarkistaa käynistämällä laite biokseen, jos se aukee joka kerta, vika voi olla järjestelmässäakin ja helppo tarkistaa jollain live järjestelmällä ja korjaus on siivous ja uudelleen asennus.