Maksaisin maitolitrasta 10 c enemmän jos...

Tietäisin että hinnankorotus menisi tuottajille ilman väliportaiden rahastusta. Olen kuullut että lypsykarjaa joudutaan myymään teuraaksi kun rehusato jäi liian pieneksi. Monet maidontuottajat ovat nyt kriisitilanteessa.
27385
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Maksaisin vaikka 50 centtiä enemmän litralta.

1Äänestä

Aiheesta on tänään uutisoitu Yle-uutisissa ainakin radiokanavilla. Kai pian myös nähtävissä tölläuutisissa. Maakuntaruudussa tais jotain aiheesta olla.

1Äänestä

Laktoosittomat maitotuotteet ovat jo nyt hinnoiteltu siten, että en maksaisi.

Äänestä

Voit lahjoittaa maajusseille rahaa vaikka kiertelemällä maaseudulla ja tiputtamalla seteleitä niiden postilaatikoihin, mutta kaikki ei halua heille ylimääräistä rahoitusta.

Minun mielestä maataloustukia tulisi leikata, ja maidosta tuottajalle maksettavaa hintaa alentaa jotta kuluttaja saisi maidon halvemmalla ja valtio säästäisi rahaa maataloustuista.

1Äänestä

Lopetetaan maan viljelys suomesta niin ei tarvitsisi kuulla narinaa tuista.

2Äänestä

Ihmetellyt usein kuinka kukaan uskaltaa alkaa maanviljelijäksi, ennen oli pikkutiloja ilman suuria riskejä mutta nykyään navetta oltava ison tehtaan kokoinen ja peltoa satahehraaria lisäksi koneellistettu miljoonalla eurolla eikä meinaa kannattaa.

1Äänestä
  • Pikkutiloilla ei ollut suuria riskejä mutta eipä ollut paljon rahallisia tulojakaan.
    Eläminen perustui pitkälti omavaraistalouteen.
    Muutama lehmänkanttura tuotti sen verran, että välttämättömät pystyi ostamaan ja talvisten metsätöiden palkkatuloille oli menokohteet valmiina.

    Elämä oli kuitenkin vakaampaa ja turvatumpaa kuin työläisperheissä joilla ei ollut turvaverkkoja.
    Omilla vanhemmillani oli onneksi noin 2000m2:n tontti josta sai vuoden perunat, herukkapuskista mehut, omenapuista soseen ja mansikkamaalta hieman myyntiin.
    Kesäsiallekin riitti sapuskat. Siasta myytiin parhaat palat. Itselle jäi toinen, tai joskus molemmat lavat ja kylkien paksuläskinen viiruliha.

    Pientilalliset olivat vaurasta väkeä.

    1Äänestä

  • Tämä oli ja soisi olevan vieläkin sitä omavaraisuutta. Toivossa elän että nuoret ihmiset elvyttäisivät omalla tavallaan omavaraisuutta maaseuduilla, pientiloja saa maalta vieläkin lähes pilkkahinnalla. Matkailu Suomessa tulee lisääntymään, maaseutu on tulevaisuuden juttu!
    Jättisuuret tilat menköön sinne missä ne on keksitty ja tuotu pilaamaan meidän maatalouden!

    Äänestä

10c/l on OK. Kulutan maitoa noin 1,5l/vrk. Lisälaskun verran jätän olutta juomatta.

Äänestä

Paskajussit kärsiköön nahoissaan kun heistä ei ole barrikadeille, taistelemaan oikeuksistaan vaikka tuotantoseisokin turvin.
Nyt vihdoinkin tapahtuu luonnollisia poistumia. Helle teki temppujaan jne. Liika karjakin joutaa pois.

Äänestä
  • Niinhän he kärsivät että ole huoleti, jos et nauti maatalous tuotteita eihän se sinulle kuulu.

    1Äänestä

En juo maitoa lainkaan, mutta olen aloittajan kanssa samoilla aalloilla. Kaikkiin muihinkin maataloustuotteisiin saisi panna pikkuisen lisähintaa sillä ehdolla, että se sataa suoraan viljelijän, karjankasvattajan tai maidontuottajan laariin.

2Äänestä

Ei ole ihme että viljelijät ja karjankasvattajat, maidontuottajat voivat huonosti.
Miten tämän tilanteen voi korjata? Eilen kun ajelin taas maaseudulla ja katselin suuria puimureita pelloilla oli mieli apea heidän takiaan. Ei taida olla häävi saalis mitä sieltä nyt tulee.
Senverran olen maalainen että nautin katsella sänkipeltoa, vastaleikattua tuorerehua jonka määrä oli nyt heikonlainen, lehmiä laitumella, niitäkin vielä on laitumella.

1Äänestä

Kuivuus on verottanut sekä leipä- kuin rehusatojakin suuressa osassa eurooppaa. Ei tää yksin pohjoismaita koske.

2Äänestä

Yrittäjänä ollut mutten maanviljelijänä, voin kuvitella sitä tressiä ja huolta kun tulot eivät riitä sitten valtavat velat. Kyllä maanviljely on riskialtista nykyaikana ja vielä luonnonvoimat kun vaikuttaa, jos tilanne näyttää toivottomalta et voi lopettaa kunniallisesti koska on velkaa on jotka tehty tuotantoon silmällä pitäen.
Jospa tämä tästä, ainakin ymmärrystä nyt näkyy löytyvän koska kotimaista ruokaa on maan pakko tuottaa.

2Äänestä

Eikös maidon litrahinta ole jäänyt pahasti jälkeen muiden kustannusten suhteen?
Sisäänheittotuotteen kaltaiseksi.
Stadilaisena muistelen, että olisin joskus kait 80-luvulla ostanut maitoa n. 6 mk/litra. Voin muistaa väärin. Korjatkoon ken muistaa.

Olisin valmis 50 c lisää litrahintaan ( tuottajalle ).

2Äänestä

Maito on halpaa juomista, toiset pitävät kalliina mut kun tulee puhe kaljasta tai viinasta ei tunnu yhtään kalliilta. Yks naapuri sano mulle et miten sun kannattaa juoda juhlamokka kahvia, siihen vastasin miten sun kannattaa juoda jokapäivä kaljaa tölkki tolkulla.

2Äänestä

Ei kuluttajahintaa tarvise nostaa.
Kunhan Valiokin oppii valmistamaan maidosta erilaisia jugurtti, makuviili, rahka, piimä, ym. tuotteita sen verran kuin on kysyntää ja vain muutamaa laatua kutakin, ei kymmeniä eri maustettuja jugurtteja tms. olisi hävikin osuus pienempi ja sekin osuus jäisi Valion voitoksi, ei tappioksi joka nyt maksetaan kuluttajahinnassa ja liian suurissa valikoimissa tuotteita joita ei edes voi suositella omille lastenlapsille. Liikaa sokeria, liikaa säilöntäaineita, liikaa esansseja, liika hintaa jne.

Välikäsille pienemmät osuudet ja se kaikki tuottajalle. Valion on suurin kiskuri ja suurin turhien tutteiden tuoja maitotuotemarkkinoille. Jätettä syntyy!!!!

2Äänestä
  • Hävikki menee kaupan tappioksi - ei Valion.

    Ja kauppa vaihtaa Arlaan tai Ingmaniin jos ei ole menekkiä tai Valio hinnoittelee poskelleen.

    Kuluttaja- ja tuottajahintoihin vaikuttavat eniten keskusliikkeet S ja K.

    1Äänestä

Viljantuottajat paremmassa asemassa. Maidontuottajista monet ovat vaikeuksissa. Luopumispäätöksiä siellä tehdään päivittäin.

1Äänestä

Takavuosina kiersin kaupat tarjouksien perässä nykyään en viitsi muutaman kympin takia kuussa, katson kyllä mitä ostan, tilillä on säästössä, tuloista jää kuukausittain vielä säästöön kun en kuluta turhuuksiin. Kuluttajat olivat kyselyn mukaan valmiita osallistumaan viljelijöiden auttamiseen se vain millä tavalla menisi oikeaan osoitteeseen.

1Äänestä

Maitoa joskus 90-luvun alussa ennenkuin saksasta halpaa kaljaa :D

1Äänestä

alotukseen:

todellakin maksaisin 0,10 senttiä maitolitrasta enemmän,
j o s raha menee suoraan viljelijöille,

1Äänestä

mitä, jos kauppiaat siirtäisivät lyhentämättömänä maataloustuotteiden hankintavaroihin vaikka euroon siirtymisen kuluista aiheutuneiden kustannusten nollaamiseksi tarkoitetun hintapiikin jälkeisen ajan osalta tuon pysyvän mutta perusteettoman kulukorvauksen suuruisen potin?

1Äänestä
  • Minkä laitoksen virkamieskieltä puhut?

    Äänestä

  • kauppiaat perustelivat rahayksikön vaihdosta syntyneitä kustannuksia tuotehinnoittelussa tapahtuneina korotuksina, Tämä tarve on poistunut, korotukset eivät.

    Äänestä

Alkasin reiluksi ehtineen ylipainon takia (BMI = 30, käyttämään rasvatonta kurria. Hinta 0.65 € litra. Täti jonossa koputti selkääni. Älä hyvä mies tuota osta vaan sitä vähän kalliimpaa, jossa on tytön kuva siinä purkin kyljessä.
Oikeassa hän oli. sen 5c maksavan kurrin maku on tosiaaan hiukan parempa. Kuitenkin 10 centtiä lisää tuosta arkimaitojuomasta olisi jo liikaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mies.maidonkuluttaja kirjoitti:

Tietäisin että hinnankorotus menisi tuottajille ilman väliportaiden rahastusta. Olen kuullut että lypsykarjaa joudutaan myymään teuraaksi kun rehusato jäi liian pieneksi. Monet maidontuottajat ovat nyt kriisitilanteessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu