Kun katselin TV 7 ohjelmatarjontaa, niin tuli mieleeni kysymys, ketkä kaikki vastuulliset julistajat
ja esilläolevat ovat eronneet puolisostaan ja menneet uudestaan toisen kanssa naimisiin?
Arvostan vain raamatullista totuutta myös tässä asiassa.
Enkä voi tukea millään tavalla Raamatun vastaisesti eronneita sananpalvelijoita.
Nimet tiedoksi
3
210
Vastaukset
- sisältöratkaisee
Taloudellinen tuki TV7:lle menee televisio-ohjelmien tekemiseen ja tuottamiseen,
tv7-kanavan tukemiseen, työntekijöiden palkkoihin, vuokriin ja erilaisiin laitehankintoihin. Ei siis kenellekään yksityiselle saarnamiehelle tai naiselle, jotka esiintyvät seiskalla. Yleensä tekevät ohjelmia ilman palkkaa vapaaehtoistyönä. - Perusta
Ymmärsin että aloituksessa kysyttiin ketkä ohjelmanesittäjät ovat eronneet ja uudelleen toisen kanssa avioituneet?
Voivatko olla esimerkkinä niille joita opettavat?
Ei siis maallisista asioista ole tässä kysymys. - Aviossa
Hiljaisuus on syvä tämän asian osalta.
Onko raha syy ?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuolemanrangaistus
Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen715545Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus
Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,2724857Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa
Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk393168Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD
Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 172552994Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta
joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina1032630Lopetan ikävöinnin
Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään52092Maria Veitola kommentoi soutelija Saarion huomionhakuisuutta
"Minusta on jotenkin kuvottavaa, kuinka kovalla intensiteetillä Suomi-media seuraa miessankari Jari Saarion merihätää. S3362052Muovipusseista pitäisi saada panttimaksu takaisin
Ostan joka päivä yhden muovipussin, ja niistä palautuu keskimäärin takaisin kaupan pullomaatin yhteydessä olevaan roskik651771Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut
Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.151555Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?
Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t21546