Suomen Geeniperiman kartoittamisen salliminen

Moskovan ja Länsimaiden se pieni ero on, että Moskovassa ei ole hulluja. Vapaana. Ne on pantu Lubjankaan. Toisin kuin Suomessa,,, Turuilla ja toreilla.

Kaivattaisiin pikaisesti uutta verta ainakin Pohjolaan, rappeutunut geeniperimä jonka seurauksena älyllistä degeroitumista ja retardoosia.

Ulkomaiset lääketehtaat hyvin kiinnostuneita kartoittamaan Suomen geeniperimää, joka ei ole paljoa sekoittunut.

Suomen homo geenisen geeniperimän kartoituksella voitaisiin keksiä lääkkeitä ja parannuskeinoja kehitysvammaisuuteen, neurologisiin ja neuropsykologisiin sairauksiin ja perinnöllisiin tauteihin.

Valtioneuvoston pitäisi sallia Suomen geeniperimän tutkiminen.

Länsimaissa tiedetyn Jälkitodellisen Näennäiselämän lisäksi 2000' kuvaan mukaan on tullut älykkyyden vaimeneminen (Flew'n? Laki). Länsimaissa populaation älykkyys, sosiaalisuus sekä (Henkinen-) terveydentila romahtanut 2000'. Yliopistopiireissä ollaan asiasta hyvin tietoisia, Suomen poliitikot ja esim. THL tietävät asian hyvin.

Mutta eihän kansalle voi sanoa, että:"Voih, voih, voih, miten tyhmiä teistä on tullut". Kansa ei pitäisi.

Kansasta puheenollen... asioidenhan kuulkaas tulisi olla niin, että KANSA ON VALTIO, eikä niin kuin aina, VALTIO ON KANSA. Tämä on minun valtioteorian kivijalka. Aion kirjoittaa siitä oppikirjan, kunhan keksin muitakin teorioita. Kirjan pitäisi näillä näkymin olla R-Kioskeissa aikaisin 2100' luvulla. Jos ehtii kirjoittaa...

Tosi viisasta sakkia Suomessa 2000'. Älykkäitä, sosiaalisia ja terveitä. Kuten tiedetään. Sekä nuorten aikuisten Naisten empatiakyky. Ja poikien aktiivisuus ja käyttäytyminen.

Suomi on vientivetoinen maa, työn teettäminen on täällä erittäin kallista, työstä maksetaan aivan liikaa kilpailukykyymme nähden, ja ainoa, jolla mahdollisesti voimme pärjätä Suomelassa on korkeateknologia ja ei-konkreetinen pääoma, ÄLLI. Mäkkärin kassojakin tarvitaan, EHDOTTOMASTI, ja hausga jutella, mutta kilpailukykyämme Mc Donaldsit ja Hesburgerit eivät nosta. Tarvitaan KONE ja hissifirmoja ja jos saataisiin vaikka uusi NOKIA. Kun vanha meni alta pois tyhmyyttämme. NOKIA olisi ollut SAMPOJEN SAMPO, ja se meiltä vietiin.

Eivätkö suomaalaiset saa pidettyä mitään hyppysissään, jos joskus sattuu olemaan. Valuu kuin pitkin hanhen selkää... kuten Kaija Koo laulaa.

Ja helikopteri ja ydinvoimakaupat. Onnistuukohan hävittäjäkaupat niin hyvin kuin NH-90 projekti. Jossa taisi siinäkin olla mm. P. Lipposen nimi. No, dear Mr. Lepponen ei ainakaan tee enää eikä koskaan politiikkaa (Sipilät ja Orvot kylläkin).

Itse olen taskuliina kavereita, kuten YLEllä ja maikkarilla, osaan jopa taitella sen oikeaoppisesti kruunuksi, ja kolmen tähden Windsorin solmukin, mutta henkisesti olen Niinistön, Rinteen ja Putinin sielunveljiä.

Eikä taskuliina miestä pahenna. Se näyttää hyvältä. Ja Windsorin solmu. Mutta tajuan taskuliina-vertauksen

Puhutaan ihmisten ystävistä avaruudessa... Missä he ovat..? Minä eikä tietemiehet eivät ole havainneet äärettömän herkillä instrumenteilla mitään värinää.

Onkohan näin, että se avaruden älyllinen elämä oli sitten tässä. Ja sen pituinen se. Kirjan kannet kiinni.

Pidän elämästä Lännessä kaikkine haittapuolineen, joita voisi kyllä eliminoida. Kunhan länsipopulaatio lakkaisi hengisesti tallaamasta "Kardemumman Yössä".

Kiitoksia Vt. presidentti Niinistölle kaikesta, ja jatkakaa samaa rataa.

Matikan Vesa
Mualimannjapa 70100
Kuopijo D.C.

6

226

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • TotuusLyhyesti

      Suomalaisten geeniperimä on LAAJA! Johtuen geenirajasta keskellä Suomea. Uusimman geenitutkimuksen mukaan "suomenruotsalaisia" ei ole olemassakaan, vaan he ovat etnisesti suomalaisia. Mikä oli suuri järkytys ruotsalaisuutta ihannoimaan ja suomalaisuutta halveksimaan kasvatetuille kiihkohurreille.

      Vanha totuus pitää paikkansa: Mitä enemmän tekstiä, sitä vähemmän asiaa. Ja päinvastoin.

      • Missä

        yhteydessä olet huomannut joidenkin ihannoivan ruotsalaisuutta jonkun geneettisen ominaisuuden perusteella? Ei suomalaisuus määräydy jonkun kuvitellun suomigeenin pohjalta.


      • VaikkaMissä
        Missä kirjoitti:

        yhteydessä olet huomannut joidenkin ihannoivan ruotsalaisuutta jonkun geneettisen ominaisuuden perusteella? Ei suomalaisuus määräydy jonkun kuvitellun suomigeenin pohjalta.

        Siis missä yhteydessä? Olen vanha kieliaktiivi ja siinä yhteydessä tuo seikka on tullut usein esiin.

        RKP-läiset ja ruotsinkielisen eliitin jäsenet pitävät itseään valheellisesti nimenomaan ruotsalaisina ETNISESTI. Vaikka se on nyt kumottu tieteellisesti?

        RKP yhä pitää kaikkien aikojen suurinta suomalaisvastaista rasistia A-O Freudenthalia henkisenä isänään. Etsipä netistä tuon herran näkemyksiä suomalaisten ominaisuuksista.

        Ps. Mistä ihmeen "suomigeenistä" oikein hourailet? Onko se taas joku uusi nimitys vähätellä ja halveksia suomalaisuutta?


    • velttouslisääntyy

      Afrikan mutalaiset kylvää kovasti loisigeeniä siiderivalaisiin...

    • Somerotar

      Suomessakin avattu geenipankki, johon suomalaisten geenejä tallennetaan. Pahasti pelkään, että sekin yksityistetään ja joku käärii suuret rahat sen myymisellä, jos ei niin, tai sitten toisin, niin että geenipankki on avoin ja amerikkalaiset tutkijat ryntäävät käyttämään sitä ilmaiseksi suurten lääkealan yritysten laskuun.
      Suomalaisten tulisi alkaa ajatella järkevästi ja myydä itsensä kalliisti. Tyhmät eivät nykymarkkinoilla.

    • crossöver

      Suomessa on aina nussittu sukulaista maakuopassa, on perinne.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      312
      3675
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      31
      2035
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      44
      1656
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      88
      1534
    5. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      100
      1331
    6. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      145
      1205
    7. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      1084
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      98
      1063
    9. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      787
    10. Laita nyt se viesti

      Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗
      Ikävä
      52
      749
    Aihe