Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen puolestaan peräänkuuluttaa kauppojen vastuuta kotimaisen ruuantuotannon tulevaisuudesta.
Kaikkonen viittaa tiedotteessaan Keskon päätökseen kaksinkertaistaa vuoden loppuun saakka osuus, joka maksetaan viljelijöille noin kymmenestä Tuottajalle kiitos -tuotteesta.
Kaikkonen viittaa tiedotteessaan Keskon päätökseen kaksinkertaistaa vuoden loppuun saakka osuus, joka maksetaan viljelijöille noin kymmenestä Tuottajalle kiitos -tuotteesta.
Vastaukset 82
Vanhimmat
Geneven neuvotteluissa osapuolten oli tarkoitus muun muassa yrittää sopia tuhansien sotavankien vaihdosta sekä Jemenin tärkeimmän sataman Hodeidan käytöstä avustuskuljetuksiin.
Suomessa ruoka on EU-maiden kalleinta. Se maksaa kaupassa sikapaljon ja lisäksi veronmaksajat maksavat verotuksen yhteydessä 2 miljardia maataloustukiaisten muodossa. Siksi on hyvä, että ruoan hintaa alennetaan kaupassa.
Jos maatalous e kannata, viljeleminen pitää lopettaa. Niinhän kaikki muutkin yrittäjät tekevät.
Elmeri on pulska poika. Hän on aina ollut ikäisiään tuhdimpi ja iän myötä hänen painonsa vain nousi. Ravintoterapeutin neuvot auttoivat välillä, mutta pian neuvot myös unohtuivat ja vanhat ruokailutottumukset palasivat Elmerin arkeen. Elmeri jatkoi lihomistaan ja painaa nyt miltei 200 kiloa. Nyt Elmeri aikoo kokeilla akupunktiota.Hän on kolmekymmentäkaksivuotias ja suhtautuu kaikesta huolimatta toveikkaasti tulevaisuuteensa.
VALEHTELET, RUOKA SUOMESSA ON HALPAA JA SE ON HALPUUTETTU VILJELIJÄN KUSTANNUKSELLA..
Trump vaati perjantaina oikeusministeriä tutkimaan New York Timesin julkaiseman nimettömän mielipidekirjoituksen ja selvittämään, kuka sen kirjoitti.
Kirjoituksen mukaan Trumpin hallinnossa on useita avustajia, jotka toimivat Trumpia vastaan suojellakseen Yhdysvaltoja presidentiltään.
Palstakepulais(t)en ei pidä inistä halpuutuksen olevan viljelijälle haitaksi. Helvetin törkeää vinkua hyvätuloisten tukimaksuviljelijöiden puolesta, kun Suomessa oikeastikin on nälkää näkeviä vähävaraisia.
Nuori mieshän tuo vielä on. Hyvinkin voi vielä saavuttaa tavoitepainonsa. Maailmalta löytyy paljon esimerkkejä. Runsaasti ylipainoiset ovat laihduttaneet jopa sata kiloa ja juoksevat nyt harrastelijamaratoneja.
Tdömmi tdöllin provot aika törkeitä..
Joo, mutta se halpa ei ookkaa kotimaista. Millos aletaan saamaan kiky hintaan? Nyt veronmaksaja saa kotimaisen vasta maksamalla sen raaka-aineen kolmannen tai neljännen kerran. Ulkolainen(eu) lähtee vähän yli kertamaksulla(nettomaksaja).
Ruoka+maksaa+Suomessa+selvästi+enemmän+kuin+EU:ssa+keskimäärin.+Aivan+kallein+emme+enää+ole.+Taitaa+Ruotsikin+olla+jo+samalla+tasola.+
Mutta+kun+korkeahkoon+ruuan+hintaan+yhdistää+Suomalaisen+ostovoiman,+niin+ruoka+on+meillä+kallista.+Iänikuinen+väite,+että+maataloustuet+pitäisivät+ruuan+halpana+on+puppua.+Kun+maataloustuet+kustannetaan+korkeilla+suorilla+ja+välillisillä+veroilla+ei+ostovoimaan+suhteutettu+ruuan+hinta+tietenkään+laske.+Se+on+kuin+väittäisi,+että+peittoa+voi+jatkaa+leikkaamalla+toisesta+päästä+ja+ompelemalla+leikattu+pala+kiinni+toiseen+päähän.+Hölmöläisten+hommaa.
Maataloustuen+tehokkuus+kuluttajan+kannalta+on+myös+sikäli+huono,+että+paitsi+itse+syömäämme+ruokaa,+me+tuemme+veroillamme+esimerkiksi+kauran+vientiä+Kiinaan+alle+tuotantokustannusten,+ja+me+maksamme+siitä,+että+Suomi+tuottaa+25%+koko+maailman+kuminasta+ja+myy+joka+kilon+maailmalle+tappiolla+jne.+Maataloustuotteiden+vienti+tappiolla+on+kansantaloudellisesti+Suomen+tahallista+köyhdyttämistä.
Sinäpä vain kerrot, että ruoka on Suomessa halpaa. Yleensä vahvoja väitteitä tuetaan faktoilla. Missä sinun faktasi ovat?
Typerimmillään hintakeskustelu on silloin, kun kerrotaan, että maataloustuet pitävät hinnan alhaisena. Kysynkin: mistä rahat tukiin? Vastaus : veronmaksajilta, joten vaikkapa maitolitran todellinen hinta on kaupan hyllyhinta tukilisä, jonka tölkin ostaja maksaa veroissaan.
Jatkuuko halpuutus vai ymmärretäänkö vihdoin myös kaupan piirissä, että polkuhinnoin suomalaista ruokaa ei voi kestävällä tavalla tuottaa,
Kaupan halpuutus ei ole syynä tuottajan ns. varattomuuteen.
Jättimäisiä maataloustukia saava maatalousministerikin ratsastaa tuottajien "hädällä" ja vaatii, että kaupan pitäisi antaa tuottajille enemmän rahaa. Kepulaisten ahneus on saatava loppumaan.
Miksei leikata ensin ylituotantoa pois? Nythän veronmaksajan pitää maksaa ensin veroissaan itse ostamansa ruuan "halpuutus" ja sen lisäksi vielä 1,6 miljardin maataloustuotteiden viennistä koituvat jättitappiot.
Jos maatalous mitoitettaisiin ensin palvelemaan vain Suomea, niin sitten voitaisiin keskustella mikä on oikea tukitaso. Jos korkeammat tuottajahinnat johtavat kasvavaan vientiin, niin veronmaksajan ja kuluttajan taakka maksaa rajatta.
Ahneus vain kasvaa sukupolvi sukupolvelta
Tommi lauma sankka on Pietarissa maataloudemme kimpussa.
Tuore tutkimus kertoo, että jos otetaan pois pääkaupungin vasemmisto niin suomalaiset ovat yksimielisesti maataloudemme takana.
Esimerkiksi ajatushautomo Libera ei ole vasemmistolainen millään kriteerillä. Sen johtajat ovat kritisoineet maataloustukea hyvin ankarasti.
miksi ?
https://www.uusisuomi.fi/raha/215466-suomi-erottuu-rajusti-eun-maataloustuissa-maanviljelijalla-oikeus-harjoittaa
Googlaa hakusanoilla Libera maataloustuet.
Tyypilinen vihasivusto, niitä löytyy kymmenittäin, eräs pahimmista on Esko Seppäsen vihasivusto, suosittelen maatalous kaunakoille, voi silmät aueta..
Joopa. Sinun kannattaa lukea vain Suomenmaata.
Joka palstalla vetoat tuohon "tuoreeseen tutkimukseen", jota vain ei näytä löytyvän mistään?
Taitaa olla mielikuvituksen tuotetta.
Hyvä kommentti. Tosiaan tilanne aina vaan sama. Kun viitataan epämiellyttä
viä faktoja sisältäviin tietoihin, pamahtaa tuo vihasivustokommenti jatkuvasti vastaukseksi. Olisimmekin jo pitkällä, kun fdgsdfgsfgsdfg ja aateveljensä uskaltaisivat lähteä keskusteluun, jossa myös vihaviestisivut huomioitaisiin. Mutta jos vain yksi totuus sallitaan , ei homma onnistu. Tälläkin palstallla kaiken aikaa käynnissä oleva AY-liikkeen mollaus ei sekään herätä ainakaan suomalaista yhteishenkeä asioita edistämään.
Kun maidontuottaja myy maitonsa itse omistamalleen osuuskunta Valiolle, joka myy jalostetun ja pakatun maidon sitten S-osuuskaupalle, jonka edustajiston Kepulaiset ja MTK:laiset ovat miehittäneet, niin koko ongelma kiertyy kepulaisten ja maataloustuottajien keskinäiseksi ja sisäiseksi asiaksi.
Missään maassa maataloustuottajilla ei ole niin vahva kontrolli koko ruuan jalostus- ja jakeluketjuun kuin Suomessa. Nyt kun he ovat ryssineet yli-investoinneilla, S-ryhmän Venäjä-seikkailuilla jne hallitsemansa ketjun kustannusrakenteen, niin maksumieheksi tarvitaan tietenkin kuluttajaa ja veronmaksajaa. Ei kai nyt maataloustuottajat itse omia virheitään maksa. Sehän olisi ennen kuulumatonta.
Tdömmin tdölliä, kehoittaisin perehtymään miten elintarvikkeiden tuottajahinta määräytyy, elintarvikkeiden tuottajahinta ei nauti mitään rajasuojaa, toisin kuin palkat, jotka on lailla suojattu kilpailulta..
Mitä sekoilet? Avaus puhui kaupan vastuusta ja maataloustuottajan muka heikosta asemasta elintarviketjussa. Sinun kommentti ei liity mitenkään tähän.
Tdömmin tröllykkää, ostajat, eli kauppu määrää mitä tuottajalle maksetaan, tuota maitoa tähän hintaan tai ostamme maidon Ruotsista, Arlalta, kommenti liittyy juuri tähän viljelijän heikkoon asemaan, tuottajahinnat tulisi suojata lailla Ranskan tapaan..
Miksi ne kepulaiset sitten tunkevat S-osuuskauppojen edustajistoihin, jos eivät voi siellä mihinkään vaikuttaa? Kun osuuskauppa, jossa kepulaiset pitävät valtaa ostaa maitoa maidontuottajien osuuskunnalta Valiolta, niin missä vaiheessa kontrolli lipesi kepulta ja tuottajalta?
EU avasi rajat vapaalle elintarviketuonnille, Valio ei määrää mistä S-kauppa maitonsa henkkii..
Eikö S-kauppa enää määrää omaa kateprosenttiakaan? Siitähän tässä keskustelussa oli kysymys eli että kauppa ottaa liikaa ja viljelijä saa liian vähän.
Totuudenkn Tdömmi voisi kertoa, viljelijä ei saa mitään, kaupan hinnoissa ei ole senttiäkään viljelijän palkkaa..
Kepu on kyltymätön rosvo?
eikö se ollut Rinne jolla on rikosrekisteri,,,,,,,,,,,,,,,,,,,
Kanki Kaikkosella on myös ja aloitushan koski häntä. Vai olisiko tuo Tanssii tähtien kanssa-ohjelmasta saatu lempinimi jo hyvä päivittää Sorkkarauta-Kaikkoseksi Nuorisosäätiö-sotkujen vuoksi?
Se mitä olen tutuilt viljelijöltä kuullu niin tulee normaali sato.
Kuulin tarinan, että kun ökyisäntä lopetti viljelyn, niin hän vuokrasi peltonsa muille sillä ehdolla että sai niille maksetut tukiaiset ja vähän vielä vuokraa.
Halukkaita vuokralaisia löytyi vaikka huru mycke. Miten voi vielä kannattaa???
Niinpä, oikeilla viljelijöillä menee persneton puolelle, vaikka on omat pellot ja hirveät tukiaiset.
Mitä peltoja siellä Pietarissa viljellään? Aids-viljelmiä?
" Henkilö on helppo paikallistaa, siinä
ei ole estettä. Jos ilmestyn ovesi taakse, älä sitten säikähdä
kokoani."
Sulla ei näköjään tuota taitoa ole. Kjiäh kjiäh
Ja muistetaan, että suomessa on EU:n toiseksi kovin maidon tuottajahinta.
Millä hitolla muiden EU-maiden tuottajat pärjää?
Valehtelet..
Humana Milch Union (DE) 41.55
Nordmilch (DE) 38.72
Arla Foods Denmark (DK) 38.01
HAMEENLINNAN O (FI) 36.75
Bongrain CLE (FR) 35.24
Danone (FR) 37.42
Lactalis (FR) 35.32
Sodiaal (FR) 33.13
ARLA/Express Milk (GB) 36.57
First Milk (GB) 34.49
DAIRY CREST DAVIDSTOW (GB) 37.06
Glanbia (IE) 46.91
Kerry (Golden Vale) (IE) 38.80
Campina (NL) 40.65
Friesland Coberco Dairy Foods (NL) 40.50
Arla Foods Sweden (SE) 37.14
Pietarissa ei tunneta tilannetta. Onneksi täällä esitetään oikeaa tietoa.
Eikö oleellista ole mitä Valio maksaa eikä joku Hämeenlinnan Osuusmeijeri, joka pienistä pienin?
Mikä on todellinen hinta, minkä osuuskunta Valion jäsenet saavat maidostaan? Käsittääkseni Valio maksaa maidon kahdessa osassa. Ensin maksetaan joku tuottajahinta ja sitten Valion voitto jaetaan vielä maidontuottajielle tuotettujen litrojen suhteessa.
Eli mikä on lopullinen hinta?
Suomessa ruoka on kalliimpaa kuin yhdessäkään muussa EU-maassa siitä huolimatta, että jussit saavat 2 miljardia vuoisittain kansallista maataloustukea. Kauppoja ei kannata syyllistää. Parasta olisi, että Suomen maatalous ajettaisiin alas. Täkäläinen maatalous on yksinkertaisesti kannattamatonta.
Miten venäläinen (sinun täkäläinen) maatalous on kannattamatonta arvon Tommi?
Venäjällä se vasta kallista on, kolme kertaa kalliimpaa kuin suomessa..
Siis katsokaa itse kaupassa mikä maksaa ja kuka varastaa rahat välistä. Kun Valion UHT maito maksaa kaupassa 1,75€/l ja täsmälleen sama tuote toisen kotimaisen pakkaamana 1,05€/l.
Eli ei se kauppa olekkaan se roisto vaan roiston nimi on Valio.
Silti Valio maksaa kaikkein huonointa tuottajahintaa tuottajille.
Valion tehottomuus ja huonosti johdettu yritys rosvoaa tehottomuutensa peitteeksi sekä kuluttajaa, että tuottajaa.
Kun katsotaan mikä on johtanut tähän tehottomuuteen. Yksi näistä on väärät investoinnit ja tuotantolaitosten alasajot. Kun maitolitraa rahdataan ennen kauppaan päätymistä keskimäärin 600km niin kyllä se muuttuu vedeksi jo siellä kumipyörien päällä. Muut jalostavat maitonsa tuottajien vieressä ja tuotteen matka tuottajalta kauppaan on alle 100km.
Surkuhupaisinta tässä on se, että Valio on tuottajien omistama osuuskunta jota on johdettu näiden suostumuksella täysin PÄIN PERSETTÄ. Nyt sitten kinutaan työtätekeviä pelastamaan ei suinkaan tuottajia, vaan nimenomaan Valio. Valio on myös keskustan suuri rahoittaja. Kun jokainen tietää miten keskusta Lestajumala Sipilän johdolla on kyykyttänyt työntekijöitä on Valion markkinaosuus romahtanut ja sitä paikataan nyt nylkemällä sekä viimeiset ostajat että tuottajat.
Valio yritti myydä halvemmalla niin kilpailuviraston demari mätkäisi sakot.
Mietihän missä maailman valtiossa pääministeri ilmoitti julkisesti boikotoivansa omaa lähikauppaansa, kun sen valikoimista ei löydy yksittäisen meijerifirman maitoa
Valio ei ole koskaan saanut mitään sakkoja vähittäismyynti hinnoittelustaan vaan tukkuhinnoittelustaan. Rosvosakki koko Valio, en enää ikinä käytä tuon kepuliikkeen tuotteita syökää paskanne.
Lesta-Sipilän aikakautena moni onkin lopettanut Valion tuotteiden käyttämisen lestakepulismia boikotoidakseen.
Valio ei päätä vähittäismyynnin hinnoista vaan tukkuhinnoista.
Joten kuluttajaviraston demari esti hinnan laskemisen.
Koko juttu uskomatonta sekoilua, ruotsalaiset sai kyllä polkea maidon hintaa vapaasti ja kun valio vastasi sakot tuli..
Kuka viisas enää tukee valiota ostamalla sen tuotteita? En minä ainakaan. Pienempien meijereiden tuotteet jo parempia.Valion jo aika laittaa porukkaa kilometritehtaalle jotta saavat tehtyä parempia tuotteita.
Hyvä tukea Arlaa ja suomalaiset työntekijät muuttakoon ruotsiin Arlalle töihin..
Suomessa Arlan henkilökunnan lukumäärä noin 400. Yhtiöllä ja sen tytäryhtiöillä on tuotantolaitokset Kiteellä, Ranualla, Sipoossa ja Urjalassa. Näiden lisäksi yhtiöllä jalostustoimintaa harjoittavia yhteistyömeijereitä muun muassa Hämeenlinnassa.
Miksi näiden työntekijöiden pitäisi muuttaa Ruotsiin töihin?
Valio sai sakot ns. saalistushinnoittelusta. Mikä oli ihan oikein. Valio pyrki häätämään Arlan markkinoilta myymällä tappiolla. Mitä te kepulaiset inisette aina? Ettekö saa tarpeeksi tukirahaa? Eläimennekin annatte kuolla nälkään. Vaihtakaa alaa, jos ei maatalous luonnistu. Vaikka mikäpä sinultakaan kitisijältä luonnistuisi. Onneksi on valinnanvapaus ja mitä enemmän kepulaiset tukijussit parkuvat, sitä varmemmin en osta heidän tuotteitaan.
asiahan oli täysin toisinpäin , näiä Tdömmi tdöllin valeita riittää, maatalouspolitiikka ei hoida kepu, vaan sitä hoidetaan nykyisin Brysselistä käsin..
https://www.kho.fi/fi/index/ajankohtaista/tiedotteet/2016/12/khopysyttivoimassavalion70miljoonaneuronseuraamusmaksun_0.html
Tahtoo olla kepulaisten kanssa aina ne asiat toisinpäin ja vika on muissa, kun elukat kuolee kepujussilla laitumelle.
Tuostahan oli aikoinaan julkaistu Valiopamppujen sähköpostejakin, jotka osoittivat oikeiksi tarkoituksellisen saalistushinnoittelun.
Ei nuo saatanan vesaiset (viittaus kepua lähellä olevaan mielenmuokkausjärjestöön) mitään tajua. Kunhan molottavat vaan ja muut kuin maajussit on heille ihmisroskaa, joita ei muuhun voi käyttää kuin maksamaan tukiaisia heille.
Ihmisroska kelpaa kepulaiselle risusavottaan, kunhan tekee työn ilmaiseksi, tuo omat eväät (jos syödä aikoo) sekä työkalut.
Ihmisroskan palkka on siinä, että saa raitista ulkoilmaa ja oppii työntekoa. Aktivoituu sillä tavoin ja voi joskus jopa päästä työhön, josta saa palkkaakin.
Erinomaine kannanotto, en nyt kuitenkaan roskaksi sanoisi jos vesuri heiluu kunnolla, minullakin on edelleen se 10 hehtaaria risumetsää perkaamatta, voisivat "työttömät" jotain tehdäkkin rahansa eteen..
Sano nyt vaikka ihmispaskaksi, mutta risusi saat minun puolesta perkata vaikkapa itse. Vai etkö siihenkään kykene?
En ehdi kun taas talvella pitää kiirettä jo viime vuonna aloittamani latuprojektin kanssa (ilmainen latu kuntalaisille tiluksillani)
Oletko kepulainen?
Toden totta. Niinhän se olikin. Ja kiirusta on minullakin. Toissavuonna aloittamani tilusteni katselmuskierros on edelleen kesken.
Minunkin puolesta työtön voi olla vapaasti työtön, mutta ei minun rahoillani..
Olen samaa mieltä, Minunkin tuloni koostuvat pelkistä tuista.
:D
Työttömyysturva kustannetaan osin verorahoista. Se mikä sinulta peritään veroina, ei ole sinun rahaasi siinä mielessä, että sen käyttötarkoitus päätetään toisaalla.
Tietysti voit Juha Sipilän tavoin turvautua vakuutuskuoriin ja vältellä veroja sitä kautta, mutta muistelen, ettei vakuutuskuoriratkaisu ole pienituloisille järkevä tapa veronkiertoon.
Siitä ei liene pelkoa, tuolla älyllä ei töitä tehdä.
Paljon parempi on viedä minun tavallani asumistuet omaan taskuun Kojamon kautta.
Sieltä ostetahan mistä halavemmalla saaraan
Lidlihän se sitten on, jos halavinta haetahan.
Viljely tapahtuu veronmaksajien kustannuksella, vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen.
Oletko jotenkin jälkeenjäänyt komukka, niinhän kuuluukin maksaa ja vielä voittoa päälle..
Koska maatalousharrastuksesi alkaa kannattamaan omillaan ilman veronmaksajien jatkuvaa kuppausta? Olet tukiaiselätti, loinen.
Ostamalla ruuat Lidlistä, ei tue lestakepulismia ja säästää rahansa. Lidl tekee kunnon tuloksen Suomalaisella hintatasolla ja perustaa koko ajan uusia kauppoja.
Lidl nousee vielä Suomen suurimmaksi.
mukaan on jotenkin hienoa tukea Saksan tai Ranskan viljelijöitä ja elintarviketyöläisiä..
Asuntoa valitessa kannattaa huomioida Lidlin läheisyys, huomattava säästö ruokakuluissa ja maukkaammat tuotteet.
Sekä runsaampi valikoima. Makuja on erilaisia, joten valikoimasta löytyy. Sieltä löytyy myös kotimaisia tuotteita, toki halvempaan hintaan nekin verrattuna kotimaisiin kauppaketjuihin.
Valion tuotteet Lidl jätti valikoimasta pois ja se onkin ihan hyvä, Valion moraalittoman yritystoiminnan huomioiden. Hyllytilaa vapautui samalla halvemmille tuotteille. Valion tuotteissa ei sinänsä ole vikaa, mutta kun vähintään samantasoista saa halvemmallakin, en näe syytä tukea härskisti toimivaa Valiota.
Tutkimuksesta käy ilmi, että halvin brändikori löytyi yksittäisestä Prismasta, jossa ostosten hinta oli 90,44 euroa. Lidlissä vastaavat ostokset maksoivat 13 senttiä enemmän. Kolmanneksi edullisin oli S-market, jossa kori maksoi 91,90 euroa. Neljänneksi halvin oli Kokkolan Halpa-Halli 97,61 eurolla.