MARTINAN VALHEET

Martinan valheet.

Ensinnäkin tämä nainen ei ole kouluttanut tai valmentanut tuhansia suomalaisia, vaikka hän näin somessa väittää. Kysymyksessä on hänen kohdallaan liioittelua ja höpöhöpöpuhetta. Instagramissa hänellä on todellisuudessa seuraajia noin tuhat, ei 80 000.
Instaan voi "ostaa" kuka tahansa, vaikka miljoona haamuseuraajaa, eli luvut näyttävät maksua vastaan huikeen hienoilta, vaikka totuus on toista. Ehkä sponsorit eivät tiedä totuutta?

Mitä tulee hyvinvointi-valmennukseen, niin mielestäni tämäkin on suurta huijausta. Naisella ei ole edelleenkään mitään pätevää personal trainer (PT) koulutusta eikä myöskään koulutusta ns.
ravitsemusterapeutin ammatista. Sanottakoon, että Ravitsemustieteen opiskelijat suorittavat ensin terveystieteiden kandidaatin ja sen jälkeen maisterin tutkinnot
ja valmistuvat sitten ns. laillistetuiksi ravitsemusterapeuteiksi. Ammattipätevyyden suorittaminen kestää siis yhteensä n. 5 vuotta, eli yhden illan tai viikon etäkursseilla pätevyyttä tai ammattitaitoa ei saavuteta.

Miten joku ihminen voi alentua niin alas, että markkinoi, myy ja mainostaa itseään alan asiantuntijana vaikka ei sellainen ole? Rahat viedään "hölmöiltä" hyvällä katteella ilman mitään kunnollista pätevyytä?
Suomeen pitäisi saada laki, joka kieltää näiden puoskareiden toiminnan, sillä asiakkaat eivät saa vastinetta rahoilleen ja voivat väärien tai puutteellisten ohjeiden seurauksena pilata terveytensä ja yllätys yllätys, nämä lumehoitoja myyväät earlybird-puoskarit eivät kanna mitään vastuuta.
1245530
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 124

Vanhimmat

Onneksi kaikki ei ole valhetta, sillä kesällä minusta tulee rouva Thörman..

Haha hah ha ha ha

Äänestä
  • kesällä vaan minä vuonna......

    Äänestä

  • kesä.meni.jo kirjoitti:

    kesällä vaan minä vuonna......

    ..jos se on kaksikymmenvuotis-suunnitelma, joka toteutuu tai sitten ei..

    Äänestä

Meneekö aloittajan koko päivä Martinaa miettiessä?

Äänestä
  • Meneekö Martinan koko päivä rouvaksi tulemista miettiessä?

    Äänestä

Julkisuus näyttää vetävän ihmisiä esim erilaisille elämänhallinnan kursseille enemmän kun tuntematon mutta pätevä akateemikko. Esimerkkejä on pilvin pimein Bjurströmistä mihin tahansa julkkikseen, joka on keksinyt elämänhallinnan aakkoset, ihan vain siksi kun on julkkis.
Ehkä tuo Martinan homma on lähinnä jumppa ja hyvänolonkerho naisille. En ole tutustunut tarkemmin.Mainitsemissasi ravintoasioissa heillä on toivottavasti asiantuntija apua. Hieman huvittavaa, että ravintoasiat on otettu mukaan, mutta ihmiset uskovat ja maksavat.

Äänestä
  • Vähän samanlainen buumi tuo ” hyvin/pahoinvointivalmennus” kuin takavuosina se, kun esim. Työttömät ja vähän töitä saaneet teatteri/ elokuva-alan työntekijät, kaikenmaailman juontajat sun muut, alkoivat pitää työpaikoilla ” elämän valmennuskursseja”. Tsemppaavaa huuhaa sisältöä saivat esim. firmojen työntekijät kuunnella oikein joukolla. Joku..no vaikka näyttelijätär Peipponen neuvomassa ja selittämässä, miten elämästä saadaan ihanaa ja työpanoksesta tuottavaa, kun vaan aletaan ajatella ”eri tavalla kuin ennen”. Tullaan, valmentajan mukaan, esim töihin eri tavalla, kun ennen tultiin etuovesta, niin voisi joskus päiväänsä piristääkseen tullakin töihin takaovesta 😳, niin silloin on jo tehnyt JOTAIN erilailla. On siinä ollut ihmisillä pokkaa kuunnella noita tyhjänpäiväisyyksiä. Nyt tuntuu, että tuo hyvinvointivalmennus on yhtä villiä touhua. Olemattomallakin koulutuksella ja muka osaamisella pidetään ihmisiä melkein kun koekaniineina 👎.

    Äänestä

Aloittaja puhuu (kirjoittaa) asiaa.

Äänestä
  • Asiaa olisi ihmetellä Martinan tuloja ilman minkäänlaista koulutusta, koska se on se, mikä kateutta aiheuttaa. Joten lapsukaiset, hankkikaa ammatti....

    Äänestä

  • nollatuloton0 kirjoitti:

    Asiaa olisi ihmetellä Martinan tuloja ilman minkäänlaista koulutusta, koska se on se, mikä kateutta aiheuttaa. Joten lapsukaiset, hankkikaa ammatti....

    Kateutta?? Miten hänelle voisi joku olla kateellinen?

    Äänestä

Mara ollut lomalla viikon Lapissa ja nyt lähtö 3 viikoksi ”treenaamaan” Espanjaan, siis lomailemaan. Yksi viikko joku kurssin tapainen Nannan kanssa. Onko Steppuli myös taas kuukauden lomilla vetelehtimässä.
Joo ei, en ole kateellinen. Lomat tuntuu lomilta ja ansaituilta, kun tekee töitä niin kuin asiaan kuuluu.

Äänestä
  • Kateus on kavala tauti. Voimia sinulle.

    1Äänestä

  • suuresti....naurattaa kirjoitti:

    Kateus on kavala tauti. Voimia sinulle.

    Et taida olla äidinkielen opettaja?

    Äänestä

  • Lähteekö lapset mukaan eli anotaanko Vickelle 3 viikkoa lisälomaa koulusta ja Isbelle eskarista? Ehkä Vicke menee Eskolle, mutta mihin Isbe hylätään kolmeksi viikoksi?

    Äänestä

  • Vuodenvanhemmat kirjoitti:

    Lähteekö lapset mukaan eli anotaanko Vickelle 3 viikkoa lisälomaa koulusta ja Isbelle eskarista? Ehkä Vicke menee Eskolle, mutta mihin Isbe hylätään kolmeksi viikoksi?

    Apple hoitaa Isbeä Espanjassa ja samalla koko huushollia, kun isäntäväki treenailee. Treenailee Mihin?
    Joo, oon niin kateellinen, että just repesi pelihousutkin :(

    Äänestä

  • Kovat on lomailian palkat
    Hienoo on nykyään et on erillaisii vaihtoehtoja terveyden ym ylläpitoon jokainen saa ite päättää mihin ryhtyy enkä yhtään ihmettele tuota kateuden määrää on heil vaan niin hienot mööpelit ym

    Äänestä

Viimeistään Espanjassa Stefan repii pelihousunsa, eli seuraava kriisi pukkaa jo päälle. Siellä on vähän eri meininki kuin pohjoisen Suomen erämailla.

Äänestä
  • Voimia kateuteesi.

    1Äänestä

  • suuresti...naurattaaa kirjoitti:

    Voimia kateuteesi.

    HEH HEH tajuatko mitä kirjoitit? Mieti..."voimia kateuteesi".... Eli kateuden sisälle lisää voimaa.

    Buuaaahhhaaaa

    Äänestä

  • Näinpä juuri, täällä palstavahdit ja lapsenmieliset toivottavat lisää kateuden voimaa jokaisen ei ylistävän kommentin jälkeen. 😁

    Äänestä

  • Et taida olla äidinkielen opettaja.

    Äänestä

Miksi kahden lapsen äiti käyttää itseensä niin paljon aikaa? Huippu-urheilija hän ei ole, eikä hänestä sellaista tule joten olisi tärkeämpää jakaa aika lasten kanssa ja kuntoilla siinä sivussa kuten moni muukin äiti tekee.
Kodinhoitajako tekeet ruuat, auttaa lapsia koululäksyissä ja askartelee heidän kanssaan arki-illat?

Äänestä
  • Siksi, koska hänellä on siihen halu ja mahdollisuus. Eikös ne kodinhoitajat ole palkattu juuri sitä kodinhoitoa tekemään. Miksi sua huolestuttaa vieraan henkilön elämä? Eihän se sinun hyvinvointiisi vaikuta mitään.

    Äänestä

  • Mikä oli se tositv-ohjelma jossa epäiltiin Martinan sopivuutta äidiksi?

    Äänestä

Mä ihmettelen sitä firmaa joka näitä maran ”valmennuksia” myy. Luulis et niitä ei kiinnostais tällänen puoskarointi mut raha ratkaisee. Veikkaan et siellä on ehdoissa joku lause jonka mukaan eivät ole vastuussa mistään :D

Äänestä

Kukaan julkisuuden henkilö ei pysty aina vahtimaan sanomisiaan. Aina tullee jotain mistä piukkapipot saavat hernukan neesuunsa.
Pitää muistaa, että Martina on usein korostanut perheasioitten olevan heidän yksityisiään. Niihin muilla ei ole lupa puuttua. Miltä kommentoijista tuntuisi, jos netissä levitettäisiin heistä vastaavia ilkeitä juoruja.

Mieluummin luen ja kerron positiivisia asioita.

Äänestä
  • Jos Martina haluaisi pitää perheensä asiat oikeasti yksityisinä, hän ei olisi tuonut perhettään julkisuuteen.

    Äänestä

  • Eniten minua ilkeittää nää, kun väännellään asiat vaikka minkälaisiksi valheiksi, joilla ei ole mitään totuuspohjaa. pelkästään ilkeilyn vuoksi keksitään juttuja ja sitten ne täällä' juorupalstalla leviävät muka totuuksina. uskotaan kaikki Seiskan valheelliset kirjoitukset ja niitä puidaan kuukausikaupalla.

    Äänestä

  • mukasitäjatätä kirjoitti:

    Eniten minua ilkeittää nää, kun väännellään asiat vaikka minkälaisiksi valheiksi, joilla ei ole mitään totuuspohjaa. pelkästään ilkeilyn vuoksi keksitään juttuja ja sitten ne täällä' juorupalstalla leviävät muka totuuksina. uskotaan kaikki Seiskan valheelliset kirjoitukset ja niitä puidaan kuukausikaupalla.

    Mitä valheita Seiska on hänestä esittänyt?

    Äänestä

  • mukasitäjatätä kirjoitti:

    Eniten minua ilkeittää nää, kun väännellään asiat vaikka minkälaisiksi valheiksi, joilla ei ole mitään totuuspohjaa. pelkästään ilkeilyn vuoksi keksitään juttuja ja sitten ne täällä' juorupalstalla leviävät muka totuuksina. uskotaan kaikki Seiskan valheelliset kirjoitukset ja niitä puidaan kuukausikaupalla.

    Tuo julmuus olikin järkytys. Ihmiset jotka eivät voi tietää yhtään mitään, nauttivat vieraan ihmisen parjaamisesta. Minkä laisesta perheestä mahtavat olla? Vanhemmat alkoholisteja?

    1Äänestä

  • Facestahan sen totuuden aina näkee heh. Mekin miehen kanssa ollaan päätetty peruuttaa kaikkien sanomalehtien tilaus, me luetaan tästä lähtien Stefun facesta miten tää maailma makaa, heh. Miksi ne häät sitten peruttiin kun niillä oli kerran niin ihana kesä? Katso sieltä Stefun facesta vastaus kysymykseeni ja tule sitten kertomaan meille kaikille. Sieltä sekin tieto varmasti löytyy, Stefun facesta. ;-D

    Äänestä

  • Facestalöytyyvastaus kirjoitti:

    Facestahan sen totuuden aina näkee heh. Mekin miehen kanssa ollaan päätetty peruuttaa kaikkien sanomalehtien tilaus, me luetaan tästä lähtien Stefun facesta miten tää maailma makaa, heh. Miksi ne häät sitten peruttiin kun niillä oli kerran niin ihana kesä? Katso sieltä Stefun facesta vastaus kysymykseeni ja tule sitten kertomaan meille kaikille. Sieltä sekin tieto varmasti löytyy, Stefun facesta. ;-D

    Martina antoi ymmärtää, että lähipiirissä on tapahtunut jotain ikävää ja hänellä ei ole oikeutta tuoda julki toisen henkilön elämästä mitään. Häiden peruuntumisen syytä ei siis kukaan ulkopuolinen tiedä, mutta eihän se tarkoita, että ovat eron partaalla, jos häät eivät toteutuneetkaan tänä kesänä. Sinähän saat uskoa Seiskan juttuihin jos haluat ja kehitellä niiden mukaan juorupalstalle jutunjuurta. Tulipahan taas sulta sitä aiemmin kertomaani asian vääntöä totuttuun tapaasi.

    1Äänestä

  • seiskanvalheita kirjoitti:

    Ei Martina aina ole ollut kovinkaan pidättyväinen läheisten ikävistä tapahtumista.
    Vaikkapa siskopuolen kuolema. Silläkin Martina teki julkisuutta otattamalla itsestään "surukuvia" rautatiekiskoilla.

    Vai johtuiko siitä, ettei siskopuoli ollut enää kovinkaan läheinen? Taisi myöntääkin, että välit olivat jo pidempään poikki. Martinan julkisuusmyllyyn kuitenkin kelpasi.

    Äänestä

  • käytaiei kirjoitti:

    Nyt on pidättyväinen kertomaan ja ehkäpä juuri sen vuoksi, koska Seiska revittelisi asiasta kuukausi kaupalla juttua sillä varjolla, kun henkilö jollain lailla liittyy Martinan elämään. Nytkin jo tuo, kun häistä ei kuulu mitään tietoa puhuttanut koko kesän ja varmaan vielä pitkälle syksyynkin puhuttaa palstalla. Jostain kun on saatava aihe hänen nälvimisekseen.

    Äänestä

  • seiskanvalheita kirjoitti:

    Martina antoi ymmärtää, että lähipiirissä on tapahtunut jotain ikävää ja hänellä ei ole oikeutta tuoda julki toisen henkilön elämästä mitään. Häiden peruuntumisen syytä ei siis kukaan ulkopuolinen tiedä, mutta eihän se tarkoita, että ovat eron partaalla, jos häät eivät toteutuneetkaan tänä kesänä. Sinähän saat uskoa Seiskan juttuihin jos haluat ja kehitellä niiden mukaan juorupalstalle jutunjuurta. Tulipahan taas sulta sitä aiemmin kertomaani asian vääntöä totuttuun tapaasi.

    Miksi rakastuneen parin pitäisi perua häänsä jos lähipiirissä joku on sairastunut? Miten se vaikuttaa siihen voiko mennä naimisiin vai ei jos sukulainen on sairastunut, en ymmärrä.. Ei yksikään mun tuntemista tämän kesän hääparista perunut häitään viime hetkellä, oli suvussa sairautta tai ei. Olivat jo ajat sitten päättäneet et naimisiin mennään ja sit mentiin kans.

    Äänestä

  • Outoalogiikkaa kirjoitti:

    Kivat ja onnea sinun tuttavapiirillesi. Että mentiin kans, välipä sillä, että appiukko heitti henkensä. Huom. "Outoalogiikkaa", jos jonain päivänä kasvat ns. aikuiseksi,älä järkyty-.

    Just joo, ihan sama vaikka jolleki ns. kuolonkellot soittelee, vihille vaan... ihme tuttava/lähipiiriä.... eikä ole pelkästään Martinasta kyse. No, joo, toivottavasti ei aikanaan osu kohdallesi, vaikkakin arvelen sinun olevan ikäluokkaa-00,jolla ei ole kokemusta elämästä enempää kuin esim.sääskellä. Juuuuu, sit mentiin kans.

    Äänestä

  • vaan.minne kirjoitti:

    Kelle tässä on kuolonkellot soitellut? Onko sulla faktatietoa että Martinan lähipiiristä on joku kuolemassa? Mä en oo lukenut mistään moista, eikä mitään kuolin uutista ole tullut koko kesän aikana. Kannattaa tietää varmaksi ennen kun täällä alkaa väittää moista. Ja mitä tuohon ikäluokka asiaan tulee. Enköhän mä 80- luvulla syntyneenä ole vähän jäävimpi kommentoimaan, kun te pikku pissikset jotka kaksikymppisenä kuvittelee olevansa niin valmiita ja kokeneita että.. Ja joo, olen jo menettänyt läheisiäni, kuten isäni ja kaikki isovanhempani. Ei ole estänyt silti jatkamasta ja elämästä elämääni. Että odotelkaa te vaan niitä Martinan häitä. Kyllä saatte odottaa hamaan harmaaseen asti, kun koko Stefun lähipiiri on sairastunut ja kuollut pois. Ehkä sitten ilkeää viedä väkivaltaisen lompakkoloisen vihille kun ei ole suku kauhistelemassa , heh. Ehkä se on vain häpeä naisvalinnasta mikä Stefua pidättelee.

    Äänestä

  • tää-elämäon kirjoitti:

    Kivat ja onnea sinun tuttavapiirillesi. Että mentiin kans, välipä sillä, että appiukko heitti henkensä. Huom. "Outoalogiikkaa", jos jonain päivänä kasvat ns. aikuiseksi,älä järkyty-.

    Yhyy, kyllä mun ois pitänyt vissiin kakskymppisen logiikalla sitten perua mun vuonna 2016 olleet häät kun mun appiukko vuonna 2009 veivin heitti. Kyllä mun ois pitänyt perua perhe - elämä ja kaikki elämä sen jälkeen. Mistä olet tuon tiedon saanut että Martinan lähipiirissä on joku kuollut tai kuolemassa?

    Äänestä

  • Outoalogiikkaa kirjoitti:

    Yhyy, kyllä mun ois pitänyt vissiin kakskymppisen logiikalla sitten perua mun vuonna 2016 olleet häät kun mun appiukko vuonna 2009 veivin heitti. Kyllä mun ois pitänyt perua perhe - elämä ja kaikki elämä sen jälkeen. Mistä olet tuon tiedon saanut että Martinan lähipiirissä on joku kuollut tai kuolemassa?

    Martina kertoi asiasta blogissaan ja Martina ei koskaan valehtele asioista.

    Onneksi Martinan draumaattinen lapsuuden jalkaselkävamma pysyy kurissa ihmelääke Buranalla.

    Äänestä

  • vaan.minne kirjoitti:

    Just joo, ihan sama vaikka jolleki ns. kuolonkellot soittelee, vihille vaan... ihme tuttava/lähipiiriä.... eikä ole pelkästään Martinasta kyse. No, joo, toivottavasti ei aikanaan osu kohdallesi, vaikkakin arvelen sinun olevan ikäluokkaa-00,jolla ei ole kokemusta elämästä enempää kuin esim.sääskellä. Juuuuu, sit mentiin kans.

    Juu, olishan heidän sitten pitänyt perua myös lomamatkat ja kaikki muu kiva elämästään myötätunnosta sairastunutta sukulaista kohtaan. Jos sukulaisella menee huonosti, ei muillakaan samassa suvussa olevilla saa olla kivaa.

    Äänestä

  • Meiedeskuulusukuun kirjoitti:

    Juu, olishan heidän sitten pitänyt perua myös lomamatkat ja kaikki muu kiva elämästään myötätunnosta sairastunutta sukulaista kohtaan. Jos sukulaisella menee huonosti, ei muillakaan samassa suvussa olevilla saa olla kivaa.

    Sukulainen? Menee huonosti? Mistä romaanista tämä tarina on?

    Äänestä

Martina on hillitty perhekeskeinen triatleetti-äiti. Kaikki rumat valeet ovat Seiskan keksimiä ja levittämiä.

Korostan:

Martina EI ole rattiuoppo
Martina EI saanut tuomiota pahoinpitelystä
Martina EI ole koskaan ollut ulosotossa
Martina ON pt
Martina ON triatleetti

Äänestä

Eikö Martina ole oikea pt? Olen lukenut useamman kerran hänen omista teksteistään, että on kouluttautunut pt:ksi. Valehteleeko hän pätevyyksiään? Sehän on vääryys, en tiedä tosin, onko pt suojeltu ammattinimike vai voiko kuka puoskari tahansa käyttää kyseistä ammattinimikettä. Martina, häpeä, jos olet valehdellut esim. instaseuraajillesi valmennuksiasi ostaneille!!

Äänestä
  • Ihan oikea se on.

    Eihän kukaan sano että tuohon pitää jotain kouluja käydä. Itseoppinut Martina voi treenata ketä haluaa.

    Äänestä

  • persoonannoncrata kirjoitti:

    Ihan oikea se on.

    Eihän kukaan sano että tuohon pitää jotain kouluja käydä. Itseoppinut Martina voi treenata ketä haluaa.

    "noncrata" tosiaan. Kuulemma vecasissa etenkin. Fife on siellä dawn.

    Ninninannan tanssityttö-osaaminen ja Meson voimavalmantajan tutkinto antavat kyllä ihan riittävästi osaamista lähiöläskien jumppauttamiseen.

    Äänestä

  • persoonannoncrata kirjoitti:

    Ihan oikea se on.

    Eihän kukaan sano että tuohon pitää jotain kouluja käydä. Itseoppinut Martina voi treenata ketä haluaa.

    Hölmöt ostaa. En minäkään kun olen kipeä mene valelääkärille vaan oikealle koulut käyneelle lääkärille. Sen verran arvostan itseäni etten anna puoskarin pilata terveyttäni. Arvostakaa itseänne sen verran ettette anna itseänne kenen tahansa käsiin.

    Äänestä

  • Arvostakaaitseänne kirjoitti:

    Hölmöt ostaa. En minäkään kun olen kipeä mene valelääkärille vaan oikealle koulut käyneelle lääkärille. Sen verran arvostan itseäni etten anna puoskarin pilata terveyttäni. Arvostakaa itseänne sen verran ettette anna itseänne kenen tahansa käsiin.

    Joo-o, minäkin vaadin nähtäväksi ihan kaikki dokumentit eskarista lähtien..ihan kuten sinäkin varmistat, eikö niin?

    Äänestä

  • onhan.meitä kirjoitti:

    Joo-o, minäkin vaadin nähtäväksi ihan kaikki dokumentit eskarista lähtien..ihan kuten sinäkin varmistat, eikö niin?

    HEH HEH Martinalta ei dokumentteja löydy, koska ei kuulemma edes peruskoulusta saanut todistusta.

    Ajokortti on suoritettu Riksussa peltoteillä ja se on Martinan uran tärkein saavutus.

    Äänestä

  • onhan.meitä kirjoitti:

    Joo-o, minäkin vaadin nähtäväksi ihan kaikki dokumentit eskarista lähtien..ihan kuten sinäkin varmistat, eikö niin?

    Lääkärin tai muun sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilön oikeuden harjoittaa ammattia voi tarkistaa Valviran JulkiTerhikistä. Se on julkinen keskusrekisteri, josta löytyvät kaikki sote-alan ammattilaiset.

    Personal trainertouhu on nykyään niin monen kirjavaa, että olisi hyvä jos heillekin olisi vastaavanlainen systeemi keskusrekistereineen. Personal trainerin ammattinimike tulisi suojata riittävällä koulutusvaatimustasolla. Nämä itseopiskelleet puoskarit leikkivät ihmisten terveydellä netistä löydettyjen treeni- ja ravitsemusohjeiden kera. Ihan hirvittää ajatella mitä vahinkoa tuollaiset voivat saada aikaan.

    Äänestä

Ehkä Martinan PT on Persjalkainen Tunkki.

Äänestä
  • PT = paskan tärkeä

    Äänestä

Salarakkaasta olisi vaikeaa kirjoittaa jotain positiivista. Ensinnäkin hänen nykyinen suhde alkoi pettämisestä, kun silloista aviomiestä petettiin Levillä, joka oli samaan aikaan n. vuoden ikäisen yhteisen tyttären kanssa helsingissä. Eikä tämä jäänyt tähän, sillä itse on myöntänyt että pettämistä on harrastettu ja riitojen päätteeksi asiat sovitaan lahjoilla/rahalla.
Sen lisäksi on täyttä faktaa nämä rattijuoppo ja pahoinpitelytapaukset, joista on tuomiot saatu, eli ne eivät ole hatusta vedettyjä juoruja.

Onko tämmöinen henkilö hyvä roolimalli, joka kirjoittaa ystävyydestä, toisten huomiomisesta, rakkaudesta ja positiivisuudesta, mutta itse samaan aikaan käskee Vip-teltassa kovaäänisesti toista naista painumaan vit#uun ja kun nainen ei poistu niin salarakas pahoinpitelee hänet silmittömällä raivolla, kuten silminnäkijät kertoivat?

Äänestä
  • Kenelle hän on esiintynyt roolimallinroolissa?

    Äänestä

  • eikenellekään kirjoitti:

    Kenelle hän on esiintynyt roolimallinroolissa?

    Omille tytöilleen. Itse kertoo näin.

    Äänestä

  • vicabelka kirjoitti:

    Omille tytöilleen. Itse kertoo näin.

    Eihän sen silloin vaikuta kehenkään muuhun.

    Äänestä

  • kaksikohdetta kirjoitti:

    Eihän sen silloin vaikuta kehenkään muuhun.

    Upeaa. Vain 2 uutta kortekoulutettua lorttoa tulossa.

    Onkohan tatska-aika jo varattu? Rippilahjaksi silkkarit?

    Äänestä

  • kaksiuhria kirjoitti:

    Upeaa. Vain 2 uutta kortekoulutettua lorttoa tulossa.

    Onkohan tatska-aika jo varattu? Rippilahjaksi silkkarit?

    Ne kun jää monella muulla halukkaalla haaveeksi.

    Äänestä

  • raharatkaisee kirjoitti:

    Ne kun jää monella muulla halukkaalla haaveeksi.

    Todellakin. Työssäkäyvät eivät osta silareita Turkin El Cheapo -klinikalta. Se on vain lunttanoiden halpispuoskarointipaikka.

    Äänestä

Martina ei ole PT!! Aloitti lyhyen kurssin muttei koskaan suorittanut loppuun.

Äänestä
  • Mutta on voimavalmentaja!

    Äänestä

Ei kait kukaan täysjärkinen edes seuraa tuota Marttia, en ainakaan itse vaikka tähän kommentoin... Tulee vaan tuon naama toistuvasti esiin eikä sitä voi etukäteen tietää... Hölmö akka...

Äänestä
  • Missä sen naama tulee sua vastaan jatkuvasti?

    Äänestä

  • eikaivaaninstassa kirjoitti:

    Missä sen naama tulee sua vastaan jatkuvasti?

    Korkeasaaren apinalinnassa.

    Äänestä

  • Mannerheimin Helsinki

    Äänestä

LOPETTAKAA JO TOISTEN MOLLAAMINEN JA HOMMAATKAA OMA ELÄMÄ !!

1Äänestä
  • JUURI NIIN!! MENKÄÄ VAIKKA KEHONPAINOKURSSILLE!!

    HommAAtkaa AA-kerhon jäsenyys.

    Äänestä

  • Mielenkiintoinen kirjoitus, kannattaa lukea. Sain uusia näkökulmia asiaan ja jäinkin miettimään kuinka suuressa roolissa näiden "personal trainereilta/hyvinvointivalmentajilta" saaduissa, useimmiten maksullisissa, ohjeissa on jonkun firman X ravintolisät tai muut "superfoodit", jotka tietysti "käyttämällä antamaani koodia" saat alennuksella? Luvataanko ensin, että ruokavalio sisältää ihan tavallisia ruokaaineita, mutta sitten paljastuukin, että lisäksi pitääkin hankkia sitä pilleriä ja tätä jauhetta? Hyväuskoiset höynäytetyt ostavat kalliit vitamiinit ja personal trainer saa osansa hankkiessaan uusia asiakkaita firmalle X.

    Äänestä

Pt tittelin kai voi ottaa kuka vaan, ei ole suojattu mitenkään.. Kannattaa siksi tutkia taustoja kenet ottaa, jos on ottamassa..

Äänestä
  • Martina kokeneena ja menestyneenä triatleettina on juuri sopiva TUHANSILLE asiakkaille.

    Hän on fife, jolla on myös viene ja hemme.

    Äänestä

Martinan uusi auto.

Autoa hän ei omista, vaikka väittää muuta.

Auton omistaa rahoitusyhtiö, eli se on pienellä kuukausivuokralla Martinalla lainassa, eli auto ei ole oma vaan leasing-auto.

Jos otat huoneen vaikkapa Kämp-Hotellista, niin et omista hotellia yhtään, vaan olet vuokrannut sieltä huoneen vuorokaudeksi, joka on eri asia.

Äänestä
  • Meso osti samalla keskustan.

    Äänestä

Thörmanni sai vakuutusrahoja ja Martina hankki auton niillä. Että jotkut osaa. Koska Thörmanni avaa suunsa vai onko hän edes MIES.

Äänestä
  • Maran+jutuista+noin+90%+on+aina+valheita+ja+epätotuuksia.

    Äänestä

Toivottavasti tatuoinnit ovat aitoja?

Äänestä
  • Silkkarit ovat aitoja Turkin Tissejä (™) eivätkä mitään halpakopioita.

    Äänestä

Eikö teillä ole muuta tekemistä?
Legebnaarinen hankkikaa oma elämä on ajankohtainen totuus.

Äänestä
  • Legebnaarinen sanonta were there is mill there is a road on kanssa aika hyvä.

    Äänestä

  • dawntown.fife kirjoitti:

    Legebnaarinen sanonta were there is mill there is a road on kanssa aika hyvä.

    Missä on suojatie, siellä on parkkipaikka.
    Joku ehdotti uudeksi tatskaksi. Nauroin vatsalihakseni kipeiksi. :)

    Äänestä

Muistakaa, et tarvittaessa taivaan iso käsi rankaisee meitä pikkuisia ja heittelee kuumilla kivillä.... päivän sana on nöyryys..

Äänestä

No, jos hän on huomannut hyvän pestin itselleen, niin miksi ihmisen pitää olla "hölmö" ja maksaa siitä. Hän se viisas on.

Äänestä

Martinan kuuluisi saada täysmääräiset urheilija-avustukset ja tukipaketit nyt ja huippu-urheilun lopetettuaan se täysmääräinen urheilijaeläke, sillä niin kovia KV-tason treenejäkin vedetään siis ainakin omien sanojen mukaan.
Ehkä olympiamitali haaveissa? Lajia emme vielä tiedä.

Äänestä

Ammattipätevyys syntyy kokemuksesta, ei kouluarvosanoista!

Äänestä
  • Juuri niin. Martina on kokenut monessa asiassa. Ammattimaista osaamista.

    Äänestä

Teinihölmöt ostaa?

Äänestä

Martviina siirtyy hotellijohtajaksi jos valmennus ei tuo rikkauksia?

Äänestä

Martinan pitäisi palata koulunpenkille ja opiskella itselleen ihan oikea ammatti?
Viikonloppukurssit ei tuo pätevyyttä millekään alalle?

Äänestä
  • Martina ja koulutus eivät sovi yhteen. Martinalla on älyä yhtä paljon kuin selättimellä.

    Äänestä

Olen lukenut niitä ravinto-ohjeita, jotka maksaa 20€. Moni niitä ostelee, kun sinällään halpoja. Samat ohjeet ilmaiseksi netistä. Vettä, ravintojauhoja, vihersmoothiee.
Syö: kanaa/vaaleaa kalaa, parsaa, avokadoa, salaattia, pari pähkinää. Ei maitotuotteita, alkoholia, sokeria, leipää, pastaa, perunaa.
Kokoa annos listan aineista mieleiseksi joka päivä. Syö 5 kertaa päivässä.
Ja muista ravintolisät.

Äänestä
  • Ja selättimellä treeniä tacoja

    Äänestä

Martina on kuitenkin menestynyt yrittäjänä ja PT:nä. Vaikka joitain hairahduksia on ehkä ollut nuorena niin nyt on vastuullinen yrityäjä ja perheenäiti.

Äänestä
  • Juu nuorena, kaksi vuotta sitten viimeisin pahoinpitely. Martina oli silloin 35- vuotias nuori kun kateuksissaan itseään kauniimman kimppuun kävi.

    Äänestä

  • Hän on yrityäjä ja phreeniäit. Mesentynyt ja TP.

    Äänestä

Martina on yrittäjä, eli yrittää kaikkea mutta missään ei onnistu. Riihimäeltä kotoisin oleva munakoisopää.

Äänestä

Olen aina ihmetellyt miten Riihimäki liittyy Maraan?

Äänestä
  • Kotoisin sieltä, vaikka koettaa teeskennellä muuta.

    Äänestä

  • Martina asuu kantakaupunkissa ja on asunut koko ikänsä Helsingissä, aikoinaan Kalliossa Hämeentiellä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Martina asuu kantakaupunkissa ja on asunut koko ikänsä Helsingissä, aikoinaan Kalliossa Hämeentiellä.

    KantakaupunKissa asuu, ihan Hesassa.

    Äänestä

  • Minusta kantakaupunki on ihan hieno paikka asua. Mieheni kanssa olemme nyt muutaman viikon katsastaneet asuntoja sieltä. Ihania vanhoja taloja, kuppiloita, teatterit, museot ja näyttelyitä. Martina asuu Ullanlinnassa ja se on kyllä ihan ykköspaikkoja.

    Äänestä

Jotkut tekevät mitä tahansa julkisuuden eteen.

Äänestä

Missä koulutetaan salarakkaaksi?
Onko yliopistotason koulutus?

Äänestä
  • Kysykää Maralta niin hän poistaa kysymyksen eikä vastaa.Eikös häneltä olla monta kertaa kysytty koulutuksista niin hän ei esitä mitään papereita /todistuksia koska niitä ei ole.
    Yo ei ainakaan ole eikä Pt..yliopistosta ei ole valmistunut mutta mainitsee että ammatti on parturi-kampaaja ..miksi kukaan ei osaa vastata mistä hän on valmistunut ja milloin ...kyllä nyt joku on taatusti käynyt samalla linjalla...vai oliko yksityiskoulu vain Martinalle ?

    Äänestä

  • Käytännön koulutus, punaisten lyhtyjen kadulla.

    Äänestä

No eiköhän hän ole itse kävelevä esimerkki ja todistanut taitonsa omalla työllään!Ns.personaltrainerit vois mennä hänen koulutukseen niin voisivat jotain oppiakin. Kirjekurssilla personaltraineriksi kun maksat 3700e. Pitäis antaa tutkittavaks,,

Äänestä

rapputreeni nauratti.

Äänestä

kuntoilija?

Äänestä

Tämä ketju näyttää olevan hyvin katkeran ja kateellisen masinoima. Voi kun pystyisi ymmärtämään, että joku on noin kostonhaluinen ja pahansuopa. Purkausista huolimatta on sympatiani Martinan puolella.

Äänestä

Koulutuksia löytyy. Voimavalmentaja

Äänestä
  • Aikainen lintu suotta Martinaa mollaat, ei ole Martinan vika jos kaverisi kuorsaa niin ettet unta saa. Hanki korvatulpat niin saat nukuttua.

    Äänestä

Korona vei miljoona asiakasta?

buahah hah ha ha

Äänestä
  • Mene maate.

    Äänestä

Odotan kauhulla iholla sarjaa

Äänestä
  • Veikkaan että on katsotumpi kuin koskaan. Eikä vähiten Martinan takia. Niin se menee.

    Äänestä

  • En katso😎😎🥳

    Äänestä

Tässä yli 2 vuotta vanha viestiketju. Siitä huomaa kuinka patologinen valehtelija Minna-Martina on. Kohta taas unohtuu rakastunut nainen sepitykset, auton leasing loppuu niinkuin ennenkin.

Äänestä
  • Et edes jaksanut itse suoltaa tekstiä. Kukas viisas onkaan sanonut että antaa niiden puhua sitä ettei housuihin tule.

    Äänestä

En osta humpuukkia.

Äänestä

Joku on jo syyskuun alussa 2018 aloittanut aamunsa Martinan haukkumisella ja samoja mantroja toistaa tänä päivänä. Ei ole kyseisellä henkilöllä kaikki kotona.

Äänestä

Kyllä. Kohta saapuu Dubaista muija joka astelee kirkon portaille horosaappaissaan ja ilmoittaa "tässä näette rakastuneen naisen" niinkuin viime marraskuussakin. Kohde on vain vaihtunut kun on saanut naisen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Early.Angry.Birds kirjoitti:

Martinan valheet.

Ensinnäkin tämä nainen ei ole kouluttanut tai valmentanut tuhansia suomalaisia, vaikka hän näin somessa väittää. Kysymyksessä on hänen kohdallaan liioittelua ja höpöhöpöpuhetta. Instagramissa hänellä on todellisuudessa seuraajia noin tuhat, ei 80 000.
Instaan voi "ostaa" kuka tahansa, vaikka miljoona haamuseuraajaa, eli luvut näyttävät maksua vastaan huikeen hienoilta, vaikka totuus on toista. Ehkä sponsorit eivät tiedä totuutta?

Mitä tulee hyvinvointi-valmennukseen, niin mielestäni tämäkin on suurta huijausta. Naisella ei ole edelleenkään mitään pätevää personal trainer (PT) koulutusta eikä myöskään koulutusta ns.
ravitsemusterapeutin ammatista. Sanottakoon, että Ravitsemustieteen opiskelijat suorittavat ensin terveystieteiden kandidaatin ja sen jälkeen maisterin tutkinnot
ja valmistuvat sitten ns. laillistetuiksi ravitsemusterapeuteiksi. Ammattipätevyyden suorittaminen kestää siis yhteensä n. 5 vuotta, eli yhden illan tai viikon etäkursseilla pätevyyttä tai ammattitaitoa ei saavuteta.

Miten joku ihminen voi alentua niin alas, että markkinoi, myy ja mainostaa itseään alan asiantuntijana vaikka ei sellainen ole? Rahat viedään "hölmöiltä" hyvällä katteella ilman mitään kunnollista pätevyytä?
Suomeen pitäisi saada laki, joka kieltää näiden puoskareiden toiminnan, sillä asiakkaat eivät saa vastinetta rahoilleen ja voivat väärien tai puutteellisten ohjeiden seurauksena pilata terveytensä ja yllätys yllätys, nämä lumehoitoja myyväät earlybird-puoskarit eivät kanna mitään vastuuta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu