Nyt menee Konnevedellä päin jorpakkoa.

Mitä Konneveden kunnassa ajatellaan, kun sosiaalijohtajaksi valitaan terveydenhoitajan koulutuksella oleva henkilö, joka ei täytä sosiaalijohtajan tai perusturvajohtajan kelpoisuutta sosiaalityön tai sosiaalipolitiikan/sosiaalihallintotieteen maisterin tutkintona ja substanssiosaamisena laaja-alaisella työkokemuksella varustettuna sosiaalihuoltoon ja hallintoon. Vaikkakin ehdotettu henkilö on kuinka hoitanut vanhustyön johtajan tehtäviä, ei hänellä edellä mainittua kelpoisuutta ole. Vanhustyön johtaminenkin on ollut tuuliviirien pyörittelyä ja Konneveden sosiaali- ja terveydenhuollon määrärahojen tuhlaamista lyhytkantoisiin ja epäjohdonmukaisiin muutoksiin, joissa rahaa on palanut ja palaa edelleen. Ja luottamushenkilötkin ummistavat silmänsä näkemästä todellista tilaa? Tätä kuntalaiset haluavat? Vaiko kestävää kehitystä ajavaa johtajaa, joka saa Konneveden kunnan säilymään kartalla myös sosiaalihuollon palvelujen osalta. Ja mitä luottamushenkilöt perusturvalautakunnassa, kunnan hallituksessa ja valtuustossa tekevät? Pyyhkivät käsiään vaateisiinsa ja sokeina uskovat tämän henkilön kyvykkyyteen luotsata asioita eteenpäin.
Henkilö ei asu edes kunnassa. Se mitä hän on aikaansaanut on se, että hoitajien vaihtuminen huonon työilmapiirin vuoksi on viime vuosina ollut näkyvin merkki epäonnistuneesta johtamisesta.
373539
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Kannanottaja. Konnevedellä sosiaalipuolella on vallinnut majakka- ja perävaunuasetelma viisi vuotta. Kunnassa sosiaalityöntekijätkin on usein vaihtuneet. Mutta mitä kirjoittelet täällä, ota yhteyttä suoraan luottamushenkilöihin. Tätä tilannetta mainitsemasi henkilö on pedannut itselleen jo vuosia. Perävaunuasetelmassa on mukana tavoittelemassa myös kotihoidon ohjaaja. Kunnassa myös muilla hallinnonaloilla on ns. kalifiksi kalifin paikalle haluajia.
Me tavalliset kuntalaiset voimme esittää oman näkemyksemme kunnan tilasta.

Äänestä

Niin, mitä täällä kannattaa valittaa. Asioilla on tapana ratketa oikealle tolalle ilman suurta huolta.

Äänestä
  • Kunnassa tuntuu olevan muualla kuin sosiaalipuolella muutamia työntekijöitä, joide kanssa juuri kukaan ei pysty tekemään minkäänlaista järkevää yhteistyötä. Mutta ne vaan on ja kokevat kaiken toiminnan kunnassa kovinkin vaaralliseksi ja kieltäisivät jos olisi mahdollista. Hirvittää tämä. Sosiaalipuolesta minä en tiedä yhtään mitään, onneksi.

    Äänestä

Lehden uutisointi taisi olla väärää, Lue pöytäkirjat niin näet mitä ovat päättäneet. Jos osaa kirjoitella täällä, niin osaa varmaankin katsoa päätökset kunnan sivuilla.

Äänestä

Aloittajan huoli on aiheellinen ja ajankohtainen. Kuntapuolen sosiaalihuollon hallinnollisen esimiehen kelpoisuusehtoina on koulutus sosiaalityö pääaineena ja hallinnollinen koulutus. Jos Konneveden poliittisina päättäjinä, kuntalaisina haluamme tehdä pitkäkantoisia ja kestäviä ratkaisuja, tehtävään haettaisiin kelpoisuusehdot täyttävä esimies.

Äänestä
  • Tai esinainen.

    Äänestä

  • Eipä haeta pätevää esimiestä, vaan mennään epäpätevillä, kuten koulutoimessakin on vuosikausia tehty. Konneveden poliittiset päättäjät eli kepulaiset varmaan haluavat odottaa, että sote tulee ja ratkaisee tämänkin ongelman. Nyt keskitytään säästämään vähäosaistenkin kustannuksella ja revitään henkilöstöstä kaikki irti!

    Äänestä

  • Hehkuttaja kirjoitti:

    Tai esinainen.

    Tai esi-ihminen

    Äänestä

  • Niinläheltänähty kirjoitti:

    Eipä haeta pätevää esimiestä, vaan mennään epäpätevillä, kuten koulutoimessakin on vuosikausia tehty. Konneveden poliittiset päättäjät eli kepulaiset varmaan haluavat odottaa, että sote tulee ja ratkaisee tämänkin ongelman. Nyt keskitytään säästämään vähäosaistenkin kustannuksella ja revitään henkilöstöstä kaikki irti!

    Vanhustenhuollosta poislähteneiden sairaanhoitajien ja lähihoitajien tilalle ei ole palkattu uusia ja miniimimiehityksellä mennään. Täyttämättömien vakanssien määrärahat käytetään ilmeisesti i edellämainitulle esinaiselle ja hänen perävaunulleen. Tehostetun palveluasumisen vanhukset valittavat hoitajien ajanpuutteesta ja hoitamattomuudesta meille omaisille ja muille vierailijoille. Vanhuspalveluiden taso laskenut ja huoleni tässä ilmaisen sen vuoksi.

    Äänestä

  • Hehkuttaja kirjoitti:

    Tai esinainen.

    Hehkuttajalla on vain esinaisia Suolahessa

    Äänestä

Mutta meidän työyhteisön henki on kunnanvirastossa nyt paljon parempi kun kyy jäi eläkkeelle.
Vaikka kuinka ihminen olisi hymyileväinen niin kyllähän ne teot oli muita työntekijöitä kohtasn kaikkee muuta...

Äänestä
  • Kuka olikaan kyy?

    Äänestä

  • Kaikkihan tän pyylevän kyyn tuntevat...

    Äänestä

  • Kyykyykyy kirjoitti:

    Kaikkihan tän pyylevän kyyn tuntevat...

    Kunnassa taitaa edelleen olla näitä kyitä, jotka tavoittelevat parempaa asemaa ja statusta. Enemmän ja vähemmän pyyleviä. Niinkuin on kaikkialla muuallakin Konnevedellä.

    Äänestä

Mierontiellä ollaan kohta kaikki.

Äänestä
  • Kaikkien Konneveden kunnan viranhaltijoiden ja terveyskeskuksen työntekijöiden mukaan lukien seurakunnan luottamushenkilöiden pitäisi mennä silmäluomileikkaukseen että maailmankuva avartuisi.

    Äänestä

  • Virtaslaiset voisivat alkuun opetella lukemaan ja mennä vaikka muistitestiin! Miten on voinu unohtua kaikki menneitten vuosien hässäkät esim seurakunnan taloudentila yhden nyt ehdolla olevan pron jäljiltä. Tais omat ja virman rahatkin mennä sekasin jossain vaiheessa. Aika kultaa muistot ja kaikki on mennyttä jos pääsevät laittamaan "asiat kuntoon".

    Äänestä

  • Hep-Hep kirjoitti:

    Kaikkien Konneveden kunnan viranhaltijoiden ja terveyskeskuksen työntekijöiden mukaan lukien seurakunnan luottamushenkilöiden pitäisi mennä silmäluomileikkaukseen että maailmankuva avartuisi.

    On perin populistista ja tympeänoloista tämä Hepin luoma uhkakuva ja yleinen viha kaikkia viranhaltijoita kohtaan. Hiän jopa ( persuuttaan) niputtaa kaunansa kohteeksi niin seurakunnan kuin kunnallisenkin toiminnan, koska hällä on niin paha ja katkera mieli.

    Äänestä

Kylläpähän se voi olla niin että joskus ruohonjuuritason henkilö on pätevämpi johtamaan kuin joku korkeasti koulutettu henkilö joka ei ole ollut päivääkään terveydenhoitajan työssä. Ne korkeamman ajattelun tavat tulee kyllä tutuiksi tälle henkilölle ja raha sanelee rajat, työ tekijäänsä opettaa myös. Erittäin hyvä homma että joskus käy näinkin, tulee hommaan sitä heinäntekojärkeä!

Äänestä
  • Taitaa vaan olla niin, että henkilöstöpolitiikkaa ei ossaa hoitaa, ku hoitajat on vaihtunut tiuhaan tahtiin ja meihiin asiakkaisiin suhtautuu kylymästi. On olevinaa muita parempi ja kehuskelloo ihmisten ilimoilla ommoo erinomaisuuttaa ja sitä kuinka palakka on nyt sitä ja tätä. Sen kehun kuuloo jokkainen sivullinenki peläkästään paikallisessa syömässä käyvessä. Ja eikö tää Konneveen kunta oo huovanna ja soutanna sen kouhostusten mukkaa: ensin vuode-osaston lakkautus, tehostetun palaveluasuminen yksikköjen perustaminen, palavelujen kilpailuttaminen ja siirtohöyry yksityiselle. Siihenki kouhotukseen sae kunnanjohtajan kaa rahhoo palamaan konsulttien palakkioina yl. 40 000 euroo ja omina palakkioinaan vielä liissee. Niin ol kovana sitte liiikelaetoksen lopettamise suhtee ja sae valtuutetutki sormesa ympärille kietooneks. Nyt sitte lähikuntoutusosasto uudelleen alle 10 paikkasena yksikkönä pykätään. Kalliiks tulloo, mutta ruohojuurtasosena on vua miäräaekanen tehtävä onneks.

    Äänestä

Entä sitten, jos näitä erilaisia toimenpiteitä ei kunnan palvelutason hyväksi olisi tehty. Olisiko parempi ettei sairaalarakennuksessa syttyisi valot lainkaan. Rahaa on varmasti mennyt kun on etsitty keinoja miten saadaan vanhusten hoito ja sairaalapalvelut pysymään Konnevedellä. Ei se ilmaista ole. Näin kuitenkin on saatu lääkäripalvelut ja terveydenhoitopalvelut pysymään täällä edes jollakin tasolla - tiedä sitten kuinka kauan. Onhan nämä järjestelyt luoneet työpaikkojakin. Toivotaan jaksamista näissä oloissa työntekijöille ja asioista päättäville. Maailma muuttuu .

Äänestä

Onhan meillä Suomen velkaisin laajakaista ja takuu varma tulevaisuus velan takaisin maksuun. Lisää rahaa yhtiön velkoihin on ylimääräinen yhtiökokous naukumassa. Ja takuuvarmasti myös lisää ostetaan niitä huippu osakkeita. Osakkeiden arvo on vain pakkasen puolella. Vieläkö puheenjohtajuus on meillä Konnevetisillä? Voi hyvät hyssykät tätä hulluutta!

Äänestä

Kyllä on vanhustenhuolto huonossa puissa Konnevedellä. Poislähteneiden sairaanhoitajien vakansseja ei täytetä. Henkilöstöpula tehostettussa palvleuasumisessa sekä kotihoidossa. Valviraan kanne tilasta.

Äänestä
  • Vanhustyö maksaa verkkoyhtiön velkoja. Jostainhan rahat on revittävä, ja yrityshenki jyrää sosiaalipuolellakin, niinkuin on nähty. Neljästä vakanssista todellakin vain yksi täytetään, ja revitään henkilöstön selkänahasta. Kuka kärsii?

    Äänestä

Jos joku kantelee Valviraan tai Aviin, , niin vastauksena tulee, että toimintoja on parannettu saadun selvityksen perusteella.

Äänestä

On Konnevedellä kaksikin hyvää asiaa! Kahteen suuntaan lähtee kohtalaisen hyväkuntoinen asfalttitie ja satasen nopeusrajoitus taajaman jälkeen!

Äänestä
  • Samaa mieltä! Konnevesi ei ole kuin riitaisten ja pahansuopaisten ihmisten pitäjä! Idylli metsien ja järvien pitäjästä on mennyttä! Hävettää!

    Äänestä

Hienosti Keskusta-puolue torppasi vuosia sitten uusiutuvane energian hankkeen mikä olisi tullut konnevedelle.Nyt saamme lukea lehdistä miten muihin kuntiin tulee hankkeita.
Mutta onhan kansallispuisto sellainen verotulosampo ettei tarvita mitään ylimääräistä verotuloa...

Äänestä
  • Tuella ne tuulivoimalat pyörii ja kun talvipakkasilla tarvitaan sähköä, niin ei tuule ollenkaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuella ne tuulivoimalat pyörii ja kun talvipakkasilla tarvitaan sähköä, niin ei tuule ollenkaan.

    Puhutpa suulla suuremmalla vastoin parempaa tietoa. Kyllä vain viime talvenakin tuuli paljon, ja tulevaisuudessa "talvet" ovat aina vaan tuulisempia. Siitä vaan energia talteen, ja siipiä lisää suihkimaan.

    Äänestä

Ja höpön löpön..nykyään ei tuulivoimakaan saa syöttötariffia.Ota asioista selvää ensteks ennenkö möläyttelet.
Ootko rappaatlahesta kun osaat möläytellä?Kenties keskisormi pystyssä..😀

Äänestä
  • Kyllä ja siihen niiden rumilusten rakentaminen tyssäsi Suomessa😝 Tuen varassa ne todellakin pyöri😁

    Äänestä

  • Ja uusia nousee. Kalajoellakin kerran laskin että Ylivieskan tieltä pystyi laskemaan auton ikkunasta kolmattakymmentä myllyä. Ei kai niitä ihan hupina rakenneta, kun valtiokaan ei enää tue rakentamista, ainakaan uutisten mukaan. Ennen kyllä tuki.Tuulisia kelejä on nykyään paljon useammin kuin ennen. Miksei siis käytetä hyväksi?

    Äänestä

Moi Konnevesi en oikein tiedä minne näistä kirjottasin? Minne on hävinnyt se pikku kiva kylä mikä mun lapsuudessa oli, tuntuu että siellä kaikki huonosti. Käyn siellä edelleen sukuloimassa ja kavereita näkee asun muualla 93v asti jo mutta sydän ja mieli siellä maalla en vaan voisi kuvitella että vois elää noin katkerassa ilmapiirissä pitäkää se kylä yhtä hyvänä kun se on ollut

Äänestä
  • 1993 ei ollut Suomi 24n kaltaisija sivustoja. Riitoja on ennenkin ollut, mutta ne pysyi omissa piireissään eikä ulkopuoliselle näkyneet kuin korkeintaan paikallislehden yleisöpalstalla.
    Ei ninun lapsuuden kunta ole minnekkään hävinnyt, hieman vaan autioitunut.

    Äänestä

Hampaat on kuin hevosella!

Äänestä

Aivan sama, missä asuu...kunhan hoitaisi hommansa..... ei kuulosta hyvältä se, kuinka työntekijöitä kohtelee....

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Kannanotto kirjoitti:

Mitä Konneveden kunnassa ajatellaan, kun sosiaalijohtajaksi valitaan terveydenhoitajan koulutuksella oleva henkilö, joka ei täytä sosiaalijohtajan tai perusturvajohtajan kelpoisuutta sosiaalityön tai sosiaalipolitiikan/sosiaalihallintotieteen maisterin tutkintona ja substanssiosaamisena laaja-alaisella työkokemuksella varustettuna sosiaalihuoltoon ja hallintoon. Vaikkakin ehdotettu henkilö on kuinka hoitanut vanhustyön johtajan tehtäviä, ei hänellä edellä mainittua kelpoisuutta ole. Vanhustyön johtaminenkin on ollut tuuliviirien pyörittelyä ja Konneveden sosiaali- ja terveydenhuollon määrärahojen tuhlaamista lyhytkantoisiin ja epäjohdonmukaisiin muutoksiin, joissa rahaa on palanut ja palaa edelleen. Ja luottamushenkilötkin ummistavat silmänsä näkemästä todellista tilaa? Tätä kuntalaiset haluavat? Vaiko kestävää kehitystä ajavaa johtajaa, joka saa Konneveden kunnan säilymään kartalla myös sosiaalihuollon palvelujen osalta. Ja mitä luottamushenkilöt perusturvalautakunnassa, kunnan hallituksessa ja valtuustossa tekevät? Pyyhkivät käsiään vaateisiinsa ja sokeina uskovat tämän henkilön kyvykkyyteen luotsata asioita eteenpäin.
Henkilö ei asu edes kunnassa. Se mitä hän on aikaansaanut on se, että hoitajien vaihtuminen huonon työilmapiirin vuoksi on viime vuosina ollut näkyvin merkki epäonnistuneesta johtamisesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu